Antaa pakata vain

Ei se ollutkaan edellinen asiakas!

  

Supermarketit ovat mielenkiintoisia paikkoja tulokkaille ympäri maailmaa. Pelastava enkelimme Marika kyyditsi meidät isoon Game-markettiin miltei heti tultuamme. Haalin kärryyn sekalaista tavaraa. Kassalla panin merkille, että liukuhihnan päässä seisoi nainen. Edellinen asiakas? Ainakin hänellä näytti olevan muovikasseja käsissään. Ilmeisesti vielä lopettelemassa ostoksiaan.

Asuessani Saksassa opin huippunopeaksi pakkaajaksi. Saksalaiset ruokakaupan kassat siirtävät ostoksiasi eteenpäin koneen nopeudella, ja asiakkaan ei auta kuin sopeutua ja mättää tavaraa kasseihin samaan tahtiin. Ja kassa alkaa suoltaa seuraavia ostoksia hihnalle heti kun olet maksanut, olitpa valmis tai et. Siinä sitten poimit suihkugeeliäsi seuraavan asiakkaan mansikkarasioiden seasta. Nykyisin Suomessa tytärtäni nolottaa, kun pakkaan niin nopeasti. ("Äiti, hidasta! Sun ei tartte hosua, nyt ollaan Suomessa! Kassa luulee vielä, että aiot häipyä maksamatta!")

Vaan nytpä asiaan tulee muutos. Minusta tulee jälleen hidas.

Saksalaiset paniikkiasetukset päällä sukelsin Gamen liukuhihnan päähän ja ryhdyin pakkaamaan. Tai yritin ryhtyä, sillä se edellinen asiakas hääri yhä samassa paikassa kasseineen. Ja mitä ihmettä, hänhän näytti pakkaavan kovin samanlaisia ostoksia kuin minun! Oliko meillä samoja tavaroita? Menisivätkö ne aivan sekaisin? Lisäksi hän näytti hiukan ihmettelevän touhuamistani! Teinkö jotain väärin?

Kasvojeni paikalle oli kaiketi ilmestynyt kysymysmerkki, koska Marika tuli hätiin. "Lotta, se ei ole edellinen asiakas. Tuo rouva on täällä töissä. Se auttaa sinua pakkaamaan, se pakkaa sinun tavaroitasi." Ach so, niinpä tietysti! Matkaväsymys ja se, että kaikki ympärillä näyttää uudelta, leikkaa aika tehokkaasti havaintokykyä. En esimerkiksi ollut lainkaan huomannut pakkaajan univormua.

Niin vain sitten kävi, että Gamessä sain nauraa ensimmäiset kunnon naurut Afrikassa. "Älä välitä, niin kävi minullekin", lohdutti Marika.

On Afrikassa isoja kauppoja! Tämä on Superspar.

Seuraavassa kaupassa, Woolworthissä, tiesin jo, että nuori mies liukuhihnan päässä ei ollut edellinen asiakas tai myyjän kaveri, vaan hän sijoittelisi vesipulloni, papaijani, banaanini ja pähkinäni kasseihin puolestani. Kolmannella kerralla SuperSparissa suhtauduin kassojen väentungokseen jo tottuneesti: siellä jokaisen kassatyöntekijä rinnalla päivysti peräti kaksi pakkaajaa. 

Kun mukaan lasketaan vielä se kaupan ovensuussa päivystävä henkilö, jonka tehtävänä on juhlallisesti tarkastaa kassakuitti, verrata sitä silmämääräisesti ostoksiin ja lyödä siihen komea "Maksettu"-leima (vasta sitten saat poistua), voi laskea, että jokainen kauppareissu työllistää aika monta ihmistä.

Kauppareissun satoa. Passiohedelmät ovat ihanan kirpeitä.

 Alan pikkuhiljaa ymmärtää, ettei minun enää tarvitse suorittaa saksalaisen tehokkaita nopeusennätyksiä kassalla. Ainoastaan muovikassien yletön käyttö ihmetyttää. Melko pieniinkin ostoksiin saadaan menemään kymmenisen muovikassia. Ei ihme, että maapallo hukkuu muoviin! Mikään ei tietenkään estä tuomasta omia kasseja, mutta kaikissa kaupoissa ei (vielä) myydä isompia kestokasseja, enkä tosiaankaan älynnyt lähtiessäni ottaa isoja Pirkka-kasseja mukaan...

Terkuin Lotta