Joulu on yhdessäoloa - pientä Suomi-ikävää

Maputon upeat akaasiat ovat kukkineet jo tovin. En saa silmiäni irti näistä hehkuvan punaisista puista, jotka tuovat tropiikin kaduille jouluista väriä.

Jotkut kutsuvatkin näitä puita joulupuiksi värin ja kukkimisajankohdan takia. Sopii minulle! 

Akaasia kukassa Avenida do Zimbabwella lähellä meitä.

Alempana olevassa kuvassa on muistuma muutaman viikon takaisesta koulun futislauantaista; meidän maalivahtimmekin sai loimuavan akaasian kehyksekseen.

Futista akaasian edustalla.

Maputon perinteinen kutsumanimi on "akaasioiden kaupunki", cidade das acácias, mutta eräs maputolaisnainen valitteli juuri viime viikolla, että akaasioiden määrä on takavuosista kovasti vähentynyt.

Saimme tänne kahdeksi viikoksi odotetut jouluvieraat, tyttären ja hänen poikaystävänsä. Se on ihanaa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että usean ulkomailla vietetyn joulun jälkeen kaipaan Suomen joulua.

En ehkä mitään yksittäistä elementtiä, mutta kokonaistunnelmaa, jouluhyörinää ja kaikkia muita siellä olevia rakkaita ihmisiä. Joulu on yhdessäoloa.

Olen onnellinen niistä ihmisistä, jotka minulla täällä on, mutta tiedän, että samaan aikaan isovanhemmat kaipaavat lapsenlapsiaan Suomessa ja ehkä meitäkin.

Tuttuja tuntemuksia kaiketi muillekin ulkosuomalaisille.

Olet aina poissa jonkun luota, ja lastenkin tuntema ikävä tuntuu pienenä piikkinä. Tähän vuodenaikaan syyllisyys ja oma kaiho korostuvat ja käyvät paritanssia sydämessä.

Entä miltä mahtaa tuntua esimerkiksi niistä ympäri maailmaa työskentelevistä filippiiniläisistä ja muista vierastyöläisistä, jotka näkevät omia lapsiaan, vanhempiaan ja muita rakkaitaan vielä paljon vähemmän kuin minä? 

Muistan Brysselistä kodinhoitajamme, joka näki lapsiaan kerran kahdessa vuodessa. Jotkut eivät senkään vertaa. Minusta kaksi viikkoa jouluna ja muutama kesällä tuntuu vähältä.

Eilen lentokentällä näin muutamankin tutun expat-kasvon, kuka aikuista poikaa, kuka tytärtä ja vävyä vastassa. Tavallaan lohdullista taas havaita, miten loputtomasti meitä kaipuun kumppanikseen tunnustaneita on.

Kurjinta tietysti on, jos ei kaipaa ketään eikä ole kaipauksen kohteenakaan, mutta siitä ei ehkä itse kärsi.

Toki aikaa Suomi-joulun ja siellä olevien ihmisten miettimiseen on myös enemmän nyt, kun koulu on loppunut. Pojille loma tuli tarpeeseen, sillä kulunut lukukausi on ollut etenkin nuoremmalle rankka kansainvälisen IB-koulun näyttäessä vaativampia puoliaan.

Kävinkin joulukuun alussa suorastaan middle school counsellorin luona keskustelemassa kotiläksyjen määrästä. Koululaisten päiväthän ovat usein pidempiä kuin perheen virkamiehellä: koulu alkaa 7.30, joten herätys on kuudelta, ja jos koulun jälkeen on aktiviteetteja, kotiinpaluu on pimeän laskiessa kuudelta! Sen jälkeen pitäisi vielä jaksaa läksyt.

En tiedä, oliko ystäväni Ellien ja minun käynnistä mitään hyötyä, mutta välitimme eteenpäin kysymyksen siitä, voisivatko opettajat koordinoida keskenään esimerkiksi isojen kotitehtävien antamisia niin ettei samalle viikolle kasautuisi useita.

Moni poikien koulukaveri näyttää lähteneen tai tekevän lähtöä kotimaihinsa - Elliekin pakkasi laukkunsa -, mutta pieni suomalaispoppoo pysyy täällä ja kokoontuu aattona meille joulunviettoon.

Kun kaikki ovat kaukana kotoa, on hyvä varmistaa, ettei kenenkään tarvitse jäädä aattona yksin, ellei halua. Piskuinen "siirtokuntamme" koostuu aivan mahtavista tyypeistä, joiden kanssa ikävä unohtuu, sillä ihmiset haluavat tukea toisiaan.

Kun kävin viime viikolla kaksilla läksiäiskahveilla joululomalle lähtevien Maputon expat-naisten (ja yhden miehen) kanssa, ajattelin, että olen hyvin kiitollinen kaikista näistä tänne eri maailman kolkista päätyneistä ihmisistä, jotka Maputo on tielleni kuljettanut.

Emme olisi muuten koskaan saaneet kohdata, ja me kaikki jätämme jälkemme toistemme elämiin.

Muistatteko, kun kirjoitin expat-puolison yksinäisyydestä? Se tarina näyttää saaneen valoisan jälkikirjoituksen.

Kävi nimittäin niin, että blogipostauksen  jälkeen ihmiset - nekin, jotka eivät ole mitenkään voineet blogiani lukea eli kyse ei ole vain siitä! - ovat lähestyneet minua enemmän ja sydämellisemmin kuin koskaan ennen. 

Ihan kuin tunteeni olisi vain odottanut sitä, että se läpivalaistaan. Möröt viihtyvät pimeässä.

Postauksesta alkoi tapahtumaketju, jonka myötä olen kohdannut välittämistä ja lämpöä ja todennut myös, että on oma taitonsa arvostaa niitä ja ottaa ne vastaan kääntämättä niille selkäänsä epäkiitollisella "ei tämä kannata kun emme kuitenkaan ole täällä kuin tilapäisesti"-asenteella.

Jospa selitys onkin siinä - ympäristö ei ehkä ole toiminut toisin, mutta minä olen kuunnellut aiempaa avoimemmin, jokaisesta yhteydenotosta iloiten ja pohtien, millaisia tarpeita niiden taakse ehkä kätkeytyy. 

Tuttavuushan on paikkasidonnaista eli täältä lähdettyämme emme todennäköisesti suurimman osan kanssa enää koskaan tapaa lukuunottamatta  niitä, joilla on jokin side Suomeen.

Mutta se ei ole syy välttää aitoa kohtaamista nyt. Ja kuka tietää, milloin vielä kohtaa? Olen Maputossa todistanut tilanteita, joissa vuosia sitten samassa maassa asuneet ihmiset ilokseen tapaavat Mosambikissa. 

Eihän kukaan meistä voi elää kuin tässä hetkessä, ja olen niin iloinen siitä, että nämä kansainväliset "kollegat" ovat täällä jakamassa näitä hetkiä nyt. Ympärilläni on henkisesti ja kulttuurisesti rikas yhteisö, jonka jäsenet ymmärtävät tämän elämäntavan haasteita. Meistä jokainen voi tehdä toisen päivän paremmaksi, jos haluaa.

Terkuin Lotta

Seksiteetä ja malarianparannusteetä, olkaa hyvät

Maputon uuden kiinalaishotellin Glorian viereen avattiin äskettäin supermercado, kauppa (supermercadot voivat super-etuliitteestä huolimatta olla isoja tai hyvin pieniä). Pitihän kaupungin uusi kauppa katsastaa.

Jos olisin tarvinnut pyörätuolin, muovikuusen, kiinalaisvalmisteisen sähkölaitteen, jonka pahvipakkausta koristi häpeämätön "Made in Germany"-myyntilause tai Marilyn Monroen kuvalla varustetun tuolin, minulla olisi ollut tuuria. Nyt ei ollut kuitenkaan näiden tuotteiden päivä. Etenin teehyllylle ajatellen, että löytäisin ehkä uutta ja laadukasta teetä kotiin. No, olivathan teehyllyn antimet kieltämättä minulle uusia. 

Tee vipinää vällyihin!

Mitä sanotte "vipinää vällyihin" -seksiteestä? En osannut lukea ainesosia, koska ne olivat kiinaksi. Tuttu kertoi brasilialaisesta kärpäsuutteeseen perustuvasta lemmennostatusjuomasta, joka oli aiheuttanut kokeilijalle lähinnä hirveän kutinan. Empiirinen seksiteetesti saa vielä odottaa, sillä satunnaiset itikanpuremat kutittavat tässä vaiheessa ihan tarpeeksi.

Malaria ei parane teellä.

Malarianparannusteen pakkaus lupasi parantaa tehokkaasti kaikentyyppiset malariat. Kun äimistelin tätä teetä, lääkäriystäväni totesi kuivasti, että teoriassa, vain teoriassa, se saattaa tehotakin.

Hän kertoi tapauksesta, jossa kiinalainen yrttivalmiste tehosi hyvin erilaisiin ihovaivoihin. Kun valmistetta tutkittiin tarkemmin, ilmeni, että se sisälsikin suuria määriä teollisesti tuotettua kortisonia! Se siitä maagisesta luontaishoidosta. "Ehkä malariateessä on klorokiiniä." Hui!

Portugalilainen ystäväni kauhisteli, ettei kiinalainen marketti saisi myydä tällaista teetä. Joku voi luulla, että se tehoaakin malariaan, ja viivytellä lääkäriin menossa. Näin voi käydä, mutta kuluttajien oikeudet eivät ole täällä ykkösteema.

Yksi monista laihdutusteelaaduista.

Laihdutusteetä, jolla voi tehdä "loistavan vaikutuksen", markkinoitiin myös korkeaa verenpainetta alentavana teenä. Tuotelupaus oli toisessa pakkauksessa vielä suorasukaisempi "fat removal tea". Niin, kai se painonpudotus aina tekee verenpaineelle hyvää.

Tiedän, että Kiinasta varmasti saa upeaa teetä, mutta tänne Maputoon se ei vielä ole ennättänyt tai sitten kaupungin kiinalaisväestöllä on aivan omat myyntikanavansa. Loman aikana voisi joka tapauksessa käydä kiinalaisravintolassa kokeilemassa, miltä oman nuoruuden Pekingin ankka maistuu Maputossa.

En lähtenyt kaupasta tyhjin käsin. Ostin torakkapulveria, jonka tuoteseloste on vain kiinaksi. Käsittelimme alueet uunin ja tiskipöydän takana, mutta ihan kaikkialle käyttöohjeetonta jauhetta ei viitsi kylvää etenkin kun meillä on lemmikkieläinkin. Pulverin seurauksena eri puolilta löytyi kuivuneita, kummallisesti käpristyneitä torakoita. 

Ilmastointilaitteista ei ole enää tipahdellut ripeäjalkaisia vierailijoita. Paluu torakan matolle kylväneen ilmastointilaitteen viereen nukkumaan on silti ollut pitkä tie. Mutta nyt on uusi myrkkyarsenaali. Torakat, täällä ollaan!

Terkuin Lotta

Mihin mun pahuksen lounas jäi?

Kylmälaukku yhdistää 

"So where´s my bloody lunch?" Äkäinen ääni kantautuu korviini, kun ohitan lounaskaapit amerikkalaisen koulun sisäänkäynnin tuntumassa. Olen itse juuri samalla asialla, ruokalähettinä.

Lounaskaapilla kävi äsken kova kuhina.

Kännykkään puhuva lukiolaistyttö on turhaan etsinyt kaapista omaa eväsboksiaan, ja sävystä päätellen hangry-kohtaus (hungry&angry eli nälkäkiukku) on käynnissä.

Äidit, isät, kodinhoitajat ja kuskit kiidättävät oppilaiden eväsbokseja Primary Lunches- ja Secondary Lunches -kaappeihin aamupäivän aikana. Itse pyrin lykkäämään eväät poikien mukaan aamuisin, mutta joskus täytyy turvautua kaappiin.

Akaasian alla lounaalla.

Meillä ollaan talkoissa joka päivä. Ruokatalkoissa. 

Kyllä se kuulkaa niin on, että ilmainen kouluruokailu on, yhtenä monista tekijöistä, aikanaan vapauttanut Suomen naiset töihin. Eväisiin menee aikaa!

Maputon amerikkalaisessa koulussa ruokailu on järjestetty kolmella tavalla. Ruokalan tarjoama maksullinen koululounas maksetaan kupongeilla, jotka ostetaan koulun kansliasta. Kahvila myy pikaruokaa, kuten pizzapaloja ja täytettyjä leipiä, salaattejakin. Ja kolmas tapa on tuoda lounaseväät kotoa.

Me aloitimme kupongeilla kouluruokailuun tottuneiden suomalaisten tavoin, mutta pojat kyllästyivät koululounaisiin jo ajat sitten ja toivoivat lounaseväitä tai kahvilarahaa. Sanoin kyllä, sillä tajusin, että lounaissa on kyse myös kaveriporukoista. Jos kavereissa on paljon niitä, jotka kokoontuvat kylmälaukkuineen akaasian alle, mikä minä olen sanomaan ei?

Kälylle kiitos Frozzypackista, joka pitää ruuan kylmänä yllättävän hyvin.

Muistan, kuinka aika pian tänne muutettuani juttelin erään uraäidin kanssa, joka totesi sivulauseessa, että "kodinhoitajan kanssa me pilkomme ja kypsennämme niitä loputtomia kanankoipia" viitaten juuri urheilevan lukioikäisen poikansa koululounaisiin.

Täällä onneksi saa apua, jos haluaa. Ei ole ollenkaan tavatonta, että työssäkäyvässä perheessä on kodinhoitajan lisäksi myös kokki. Ei ehkä joka päivä, mutta muutamana päivänä viikossa niin että kotona on aina jotain, mistä liikenee lounaaksi.

Itse en ota lounaista turhia paineita. Etenkin toinen poika pitää eniten kotilounaista, mutta molemmilla on aina myös ruokarahaa siltä varalta että eväslaatikko jonain päivänä jää. 

Kun talkoorutiinin makuun pääsee, homma sujuu kuitenkin varsin vaivattomasti - eihän keskipäivän tankkauksen tarvitse olla hieno tai monimutkainen. Tärkeintä on, että murkina tekee kauppansa ja täyttää.

Kotilounaat ovat tietysti lisänneet ruokaostosten määrää, ja olisi kieltämättä mukavaa, jos tarjolla olisi enemmän edes puolivalmisteita. Mutta en viitsi yltäkylläisyydessäni narista, kun maassa on niin paljon ihmisiä, joiden jokapäiväinen leipä on mitä on. Minulle tämä on lähinnä organisointikysymys, ja lounaiden sommittelu on välillä aika luovaakin puuhaa.

Talkoolaisen vakiovarusteita.

Mitä eväsbokseihin pakataan? Lounaiden perusaineksia ovat vihannesten, pastan ja leipien ohella tonnikala, kananmuna ja kana, joita pyrin aina pitämään kotona. Lounasleipä on tietysti aina kätevä.

Jos edellisillasta on jäänyt tähteitä, kuten pestopastaa, kanaa ja riisiä tai keittoa, niistä tulee seuraavan päivän lounas. Avokadosta saa lisäkaloreita kaikkeen. Yksi suosikki on couscoussalaatti, joka on helppo haarukoida ja jonka seuraksi voi laittaa vaikkapa keitetyn kananmunan - sen ehtii aamullakin keittää.

Tänään tein kerrosleivän, sillä meillä oli avatut kinkku- ja juustopakkaukset. Heitin leipien väliin vihanneksia ja yrttimausteita. Kuorin mukaan pari porkkanaa, joita on myös helppo pitää kotona ja jotka eivät nahistu eväslaukussa nopeasti.

Pakkasin eväsleivän kylmälaukkuun kylmäkallen päälle. Kaikki viilentäjät ovat lounaseväissä olennaisia - kerran pyysin Hollannista tulossa olevaa ystävätärtä tuomaan kylmäpatruunoita (sarjassamme ulkosuomalaisen yllättävät toiveet).

Tietenkin heti hänen käyntinsä jälkeen Maputon kaupatkin täydensivät varastojaan, mutta etenkin kuumana kautena tällaiset tuotteet voivat ajoittain loppua. Afrikan mantereellahan kuljetaan pitkiä matkoja maanteitse autoilla ja busseilla, ja eväiden tai ruokaostosten säilytys reissujen ajan vaatii varusteita. Monet majatalotkin toimivat self catering -periaatteella, jolloin vieraat tuovat ruokansa itse ja sen täytyy säilyä hyvänä perille asti.

Kälyn lahjoittamat Frozzypack-eväsboksit, joiden kansi toimii kylmäkallena, ovat kovassa käytössä.

Eväitähän ei pidetä kylmässä, koulu alkaa jo puoli kahdeksalta ja lounas syödään puoleltapäivin, ei esimerkiksi kymmeneltä (kummastelin aikoinani Suomen koulujen toisinaan merkillisiä lounasaikoja. Ymmärrän, että ruokaloissa on ahdasta, mutta ennen kymmentä syöty "lounas" ei minusta kannusta kestäviin ruokailutapoihin. Toivon, että nämä hassut aamuruokailut olisivat kuitenkin poikkeuksia.).

Puoli yhteen mennessä ehtii tulla nälkä. Aamupäivä katkaistaan yhdeksältä aamiaistauolla. Senkin ainekset tuodaan kotoa. Aiemmassa Saksankin koulussa oli tuo sama aamiaistauko. Loistokäytäntö! Kaikki eivät aamukiireessä halua tai ehdi syödä. Aamuista poistuu paineita, kun tietää, että parin tunnin päästä saa hiukopalaa.

Lisää vakiovarusteita.

Epäilen kuitenkin, ettei tämä hyvä tapa toimisi Suomessa. Suomalaisvanhemmat ovat niin tottuneet siihen, että ensin päiväkoti ja sitten koulu hoitaa kaiken.

Tyypillisiä aamiaiseväitä ovat esimerkiksi maapähkinävoi- ja nutellaleivät, jotka pysyvät hyvinä aamiaistaukoon asti. Usein halutaan kokeilla sitä mitä kavereilla on ollut, vaikka Ovomaltinen kaltaista Milo-suklaamallasjuomaa tai granaattiomenan siemeniä, joita saa välillä Woolworthilta.

En tiedä, kuinka moni täällä valitsee kuponkilounaan. Ainakin yläkoulussa moni näyttää suosivan lounastalkoita, vaikka valmista kouluruokaa olisi tarjolla.

Aamupalarasia mahtuu jääkarhupussukkaan.

Selitys taitaa olla se, että nämä äidit ja isät ovat aikoinaan itsekin kantaneet lunchboxejaan. Niin vain tehdään suuressa osassa maailmaa. Ehkä he myös haluavat päättää itse, mitä lapset syövät.

Sama suhtautuminen joillakin on myös koulubussiin: drop-off ja pick-up eli lasten hakeminen ja vieminen ovat vanhemman vastuulla riippumatta siitä, onko kuljetusta tarjolla vai ei.

Amerikkalaisessa koulussa puhutaan paljon terveellisestä syömisestä ja ilokseni huomaankin, että pojat ovat valveutuneempia kuin me aikoinamme.

He osaavat lukea tuoteselosteita, puhuvat sokereista ja proteiineista ja sanovat kiitos ei limulle. Pelkään, ettei tämä mitenkään ole minun saarnojeni vaan koulun valistuksen ja ryhmätöiden ansiota. Tosin pizzalle sanotaan aina kyllä!

Kahvilankin tarjontaa rukattiin yli vuosi sitten terveellisempään suuntaan. Esimerkiksi perunalastujen myynti lopetettiin ja tilalle tuli maputolaisen valmistajan kuivattuja hedelmiä.

Täällä alkaa nyt kuukauden loma. Lounaiden valmistus ei lopu, mutta Frozzypackit, Sistema-rasiat sun muut systeemit saavat huilata. Millaisia ruokailukäytäntöjä teidän lastenne kansainvälisissä tai muissa kouluissa on? Onko sellaisia aamiaistauon kaltaisia tapoja, joita voisi siirtää Suomeen?

Terkuin Lotta

PS. Pahoittelen, jos kirjasintyypit vaihtelevat. Oma koneeni on ollut jo pitkään korjattavana, ja jouduin operoimaan kiireessä eri laitteilla! Varaosien saanti on Maputossa vaikeaa, mutta viimeisimmän tiedon mukaan koneen pitäisi olla valmis ensi viikolla. Koneen hajottivat sähkökatkojen aiheuttamat oikosulut. Toivotaan parasta!

Torakkavaroitus!

Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Syytän torakoita.

Jokin aika sitten nuoremman pojan huoneessa vilisti illalla kookas torakka. Kissa sen huomasi (kiitos!), ja mies sai otuksen hengiltä. Se on muuten vaikeaa. Torakoilla on kova panssari ja olympiamitalistin menokengät. Ihan mikä tahansa ase ei tehoa, tai ainakin tarvitaan napakka täsmäisku.

Vähän aikaa sitten heitin keittiössä touhuavan torakan päälle refleksinomaisesti ensimmäisen näkemäni painavan esineen, viiden kilon riisisäkin. Kun jonkin ajan kuluttua kohotin säkkiä, eikös otus sätkytellyt sen alla hyvissä voimissa. Ehkä se oli vain iloinen siitä, että ruokaa tarjoiltiin lähelle, ja riittävästi.

Ötökkäkeitto näytti oikeastaan kauniilta.

Episodin jälkeen meitä oli makuuhuoneen parisängyssä kolme, eikä sänky ole kovin leveä. Kaksitoistavuotias on käytännössä minun kokoiseni. Jossain vaiheessa yötä luovutin ja hiivin vierashuoneen sänkyyn.

Kului muutama päivä, ja meillä tehtiin torakkamyrkytys. Ajattelin, että saamme taistelutauon. Mitä vielä! Poika palasi huoneeseensa, tosin hän oli varmuuden vuoksi siirtynyt kerrossängyssään alasängystä turvallisesti yläilmoihin. Nukkumaan mennessään hän napsautti ilmastointilaitteen päälle.

Muurahaisten uimakoulu.

Laitteesta putosi elävä torakka! Sille oli tarjolla punainen mattokin. Onneksi vehje ei ollut sängyn päällä. Seurasi jälleen kiivasta säntäilyä ja kolinaa, taisipa mukana partioida kiinnostunut kissakin.

Hetki vain, ja torakka oli eloton ja sängyssämme jälleen yövieras, toki erittäin mieluinen sellainen.

Olen muuten joskus halunnut sanoa kaikille niille pikkulasten äideille, jotka tuskailevat, miten lapsukaisen saa nukkumaan omassa sängyssään, että anna sen lapsen tulla viereesi niin kauan kuin hän haluaa.

Jonain päivänä lapsi nimittäin lähtee vierestäsi - ja palaa vain torakan pakottamana. Siinä välissä ehtii tulla monta kertaa ikävä.

Mutta suostuuko hän nukkumaan omassa vuoteessaan enää ikinä, niin lämpöinen vierustoveri kuin hän onkin? (Syvä haukotus.) Ilmastointilaitteesta putoava torakka kylvää syvän epäluulon etenkin, kun se tapahtuu kaksi päivää myrkytyksen jälkeen. Tiedän toki, että myrkytyksetkin ovat vain jatkuvaa viivytys- tai torjuntataistelua. Ötökät ovat kaikkialla ympärillämme koko ajan, intensiteetti vain vaihtelee.

Kesän tuomat kuokkavieraat keittiössä ja makuuhuoneissa ovat herkistäneet minua muutenkin. Tarkkailen ympäristöäni koko ajan, tassuttelen yöllä varovasti tummia pisteitä varoen ja varastoin jääkaappiin paljon sellaista, mitä en esimerkiksi Suomessa säilyttäisi kylmässä (näin olen toki tehnyt koko ajan täällä, sekä lämmön että muurahaisten takia).

Keittiössä vitsauksena ovat myös uskomattoman vikkelät ja tuskin pistettä isommat muurahaiset.

Vähän aikaa sitten tuhosin ison muurahaispesän uima-altaan vierestä, mutta uskon, että uusi pesä on jo pitkällä. Yhtenä lauantaina meillä vieraili myös lämpimän sään tuoma vuosittainen lentomuurahaisparvi uima-altaassa (kuvat yllä). Kaukaa katsoen ne näyttivät sinistä vasten kauniilta, kuin pieniltä kukilta, mutta en jaksanut hirveästi innostua niistä.

Keittiön pikkumuurahaiset pitävät paitsi sokerista, myös kaurahiutaleista (avaamaton pahvinen kaurahiutalepakkaus ei estä muurahaisten sisäänmarssia, joten pakkaukset pitää muistaa heti siirtää tiiviskantisiin tupperwareihin), juustosta, teepusseista, leivänmuruista, hedelmänkuorista... oikeastaan kaikesta, siksipä iltatiskien kanssa on hiukan päänvaivaa, sillä meillä ei ole tiskikonetta.

Ei muuta kuin harja kouraan ja pesemään! Mutta aina ei jaksaisi.

Tosiasia kuitenkin on, että liassa ötököillä on hauskempaa, ja minä haluan estää niiden pidot.

Tunnustan, että olen toistaiseksi vastarannan kiiski, mitä muodikkaisiin sirkkasyötäviin tulee. Sana "sirkkaleipä" tuo juuri nyt mieleeni torakan ruskean, kiiltävän panssarin. Kurkkuuni nousee pala ja minua alkaa kutittaa. Keskityn mieluummin pitämään ötökät loitolla siitä mitä syön.

Voi olla, että ruuissani on tätä nykyä sirkkojen sijaan mausteena hiukan Baygonia. On vain ajan kysymys, milloin sekoitan Baygonin hyttysmyrkkypulloon ja suihkutan sitä torakoiden sijaan itseeni. Samoja hyönteisten kuvia kaikissa on.

Myrkkyjen valikoima on täällä rajallinen, tuntuu, että perusmarketeissa on tarjolla lähinnä tuota yhtä suihketta. Mahtaako se enää edes tehota? Ehkä torakat ja muurahaiset jo nauravat sille pesissään.

Olen päivystystilassa. Yhtenä iltana heräsin unesta siihen, että yläkerran porrastasanteelta kuului kolinaa ja mutinaa. Älähdin "Torakka!" ja pomppasin pystyyn täydessä taisteluvalmiudessa, hapuillen kättä pidempää.

Se oli vain teini, joka oli kompastunut porrastasanteen afrikkalaispatsaisiin tullessaan pimeää käytävää pitkin myöhäissuihkustaan (16-vuotias elää usein eri vuorokausirytmissä kuin muut). Sydän pamppaillen, silmät pystyssä paikalle säntäävä yöpukuinen äiti sai osakseen lähinnä sääliviä katseita.

Terkuin Lotta

Ps. Vinkit siitä, mitä "luomutorjujia" uima-altaan äärelle kannattaisi kylvää pitämään muurahaisia kurissa ovat aina tervetulleita. Täällä suositeltiin muun muassa maissijauhoa ja kanelia.