Mihin mun pahuksen lounas jäi?

Kylmälaukku yhdistää 

"So where´s my bloody lunch?" Äkäinen ääni kantautuu korviini, kun ohitan lounaskaapit amerikkalaisen koulun sisäänkäynnin tuntumassa. Olen itse juuri samalla asialla, ruokalähettinä.

Lounaskaapilla kävi äsken kova kuhina.

Kännykkään puhuva lukiolaistyttö on turhaan etsinyt kaapista omaa eväsboksiaan, ja sävystä päätellen hangry-kohtaus (hungry&angry eli nälkäkiukku) on käynnissä.

Äidit, isät, kodinhoitajat ja kuskit kiidättävät oppilaiden eväsbokseja Primary Lunches- ja Secondary Lunches -kaappeihin aamupäivän aikana. Itse pyrin lykkäämään eväät poikien mukaan aamuisin, mutta joskus täytyy turvautua kaappiin.

Akaasian alla lounaalla.

Meillä ollaan talkoissa joka päivä. Ruokatalkoissa. 

Kyllä se kuulkaa niin on, että ilmainen kouluruokailu on, yhtenä monista tekijöistä, aikanaan vapauttanut Suomen naiset töihin. Eväisiin menee aikaa!

Maputon amerikkalaisessa koulussa ruokailu on järjestetty kolmella tavalla. Ruokalan tarjoama maksullinen koululounas maksetaan kupongeilla, jotka ostetaan koulun kansliasta. Kahvila myy pikaruokaa, kuten pizzapaloja ja täytettyjä leipiä, salaattejakin. Ja kolmas tapa on tuoda lounaseväät kotoa.

Me aloitimme kupongeilla kouluruokailuun tottuneiden suomalaisten tavoin, mutta pojat kyllästyivät koululounaisiin jo ajat sitten ja toivoivat lounaseväitä tai kahvilarahaa. Sanoin kyllä, sillä tajusin, että lounaissa on kyse myös kaveriporukoista. Jos kavereissa on paljon niitä, jotka kokoontuvat kylmälaukkuineen akaasian alle, mikä minä olen sanomaan ei?

Kälylle kiitos Frozzypackista, joka pitää ruuan kylmänä yllättävän hyvin.

Muistan, kuinka aika pian tänne muutettuani juttelin erään uraäidin kanssa, joka totesi sivulauseessa, että "kodinhoitajan kanssa me pilkomme ja kypsennämme niitä loputtomia kanankoipia" viitaten juuri urheilevan lukioikäisen poikansa koululounaisiin.

Täällä onneksi saa apua, jos haluaa. Ei ole ollenkaan tavatonta, että työssäkäyvässä perheessä on kodinhoitajan lisäksi myös kokki. Ei ehkä joka päivä, mutta muutamana päivänä viikossa niin että kotona on aina jotain, mistä liikenee lounaaksi.

Itse en ota lounaista turhia paineita. Etenkin toinen poika pitää eniten kotilounaista, mutta molemmilla on aina myös ruokarahaa siltä varalta että eväslaatikko jonain päivänä jää. 

Kun talkoorutiinin makuun pääsee, homma sujuu kuitenkin varsin vaivattomasti - eihän keskipäivän tankkauksen tarvitse olla hieno tai monimutkainen. Tärkeintä on, että murkina tekee kauppansa ja täyttää.

Kotilounaat ovat tietysti lisänneet ruokaostosten määrää, ja olisi kieltämättä mukavaa, jos tarjolla olisi enemmän edes puolivalmisteita. Mutta en viitsi yltäkylläisyydessäni narista, kun maassa on niin paljon ihmisiä, joiden jokapäiväinen leipä on mitä on. Minulle tämä on lähinnä organisointikysymys, ja lounaiden sommittelu on välillä aika luovaakin puuhaa.

Talkoolaisen vakiovarusteita.

Mitä eväsbokseihin pakataan? Lounaiden perusaineksia ovat vihannesten, pastan ja leipien ohella tonnikala, kananmuna ja kana, joita pyrin aina pitämään kotona. Lounasleipä on tietysti aina kätevä.

Jos edellisillasta on jäänyt tähteitä, kuten pestopastaa, kanaa ja riisiä tai keittoa, niistä tulee seuraavan päivän lounas. Avokadosta saa lisäkaloreita kaikkeen. Yksi suosikki on couscoussalaatti, joka on helppo haarukoida ja jonka seuraksi voi laittaa vaikkapa keitetyn kananmunan - sen ehtii aamullakin keittää.

Tänään tein kerrosleivän, sillä meillä oli avatut kinkku- ja juustopakkaukset. Heitin leipien väliin vihanneksia ja yrttimausteita. Kuorin mukaan pari porkkanaa, joita on myös helppo pitää kotona ja jotka eivät nahistu eväslaukussa nopeasti.

Pakkasin eväsleivän kylmälaukkuun kylmäkallen päälle. Kaikki viilentäjät ovat lounaseväissä olennaisia - kerran pyysin Hollannista tulossa olevaa ystävätärtä tuomaan kylmäpatruunoita (sarjassamme ulkosuomalaisen yllättävät toiveet).

Tietenkin heti hänen käyntinsä jälkeen Maputon kaupatkin täydensivät varastojaan, mutta etenkin kuumana kautena tällaiset tuotteet voivat ajoittain loppua. Afrikan mantereellahan kuljetaan pitkiä matkoja maanteitse autoilla ja busseilla, ja eväiden tai ruokaostosten säilytys reissujen ajan vaatii varusteita. Monet majatalotkin toimivat self catering -periaatteella, jolloin vieraat tuovat ruokansa itse ja sen täytyy säilyä hyvänä perille asti.

Kälyn lahjoittamat Frozzypack-eväsboksit, joiden kansi toimii kylmäkallena, ovat kovassa käytössä.

Eväitähän ei pidetä kylmässä, koulu alkaa jo puoli kahdeksalta ja lounas syödään puoleltapäivin, ei esimerkiksi kymmeneltä (kummastelin aikoinani Suomen koulujen toisinaan merkillisiä lounasaikoja. Ymmärrän, että ruokaloissa on ahdasta, mutta ennen kymmentä syöty "lounas" ei minusta kannusta kestäviin ruokailutapoihin. Toivon, että nämä hassut aamuruokailut olisivat kuitenkin poikkeuksia.).

Puoli yhteen mennessä ehtii tulla nälkä. Aamupäivä katkaistaan yhdeksältä aamiaistauolla. Senkin ainekset tuodaan kotoa. Aiemmassa Saksankin koulussa oli tuo sama aamiaistauko. Loistokäytäntö! Kaikki eivät aamukiireessä halua tai ehdi syödä. Aamuista poistuu paineita, kun tietää, että parin tunnin päästä saa hiukopalaa.

Lisää vakiovarusteita.

Epäilen kuitenkin, ettei tämä hyvä tapa toimisi Suomessa. Suomalaisvanhemmat ovat niin tottuneet siihen, että ensin päiväkoti ja sitten koulu hoitaa kaiken.

Tyypillisiä aamiaiseväitä ovat esimerkiksi maapähkinävoi- ja nutellaleivät, jotka pysyvät hyvinä aamiaistaukoon asti. Usein halutaan kokeilla sitä mitä kavereilla on ollut, vaikka Ovomaltinen kaltaista Milo-suklaamallasjuomaa tai granaattiomenan siemeniä, joita saa välillä Woolworthilta.

En tiedä, kuinka moni täällä valitsee kuponkilounaan. Ainakin yläkoulussa moni näyttää suosivan lounastalkoita, vaikka valmista kouluruokaa olisi tarjolla.

Aamupalarasia mahtuu jääkarhupussukkaan.

Selitys taitaa olla se, että nämä äidit ja isät ovat aikoinaan itsekin kantaneet lunchboxejaan. Niin vain tehdään suuressa osassa maailmaa. Ehkä he myös haluavat päättää itse, mitä lapset syövät.

Sama suhtautuminen joillakin on myös koulubussiin: drop-off ja pick-up eli lasten hakeminen ja vieminen ovat vanhemman vastuulla riippumatta siitä, onko kuljetusta tarjolla vai ei.

Amerikkalaisessa koulussa puhutaan paljon terveellisestä syömisestä ja ilokseni huomaankin, että pojat ovat valveutuneempia kuin me aikoinamme.

He osaavat lukea tuoteselosteita, puhuvat sokereista ja proteiineista ja sanovat kiitos ei limulle. Pelkään, ettei tämä mitenkään ole minun saarnojeni vaan koulun valistuksen ja ryhmätöiden ansiota. Tosin pizzalle sanotaan aina kyllä!

Kahvilankin tarjontaa rukattiin yli vuosi sitten terveellisempään suuntaan. Esimerkiksi perunalastujen myynti lopetettiin ja tilalle tuli maputolaisen valmistajan kuivattuja hedelmiä.

Täällä alkaa nyt kuukauden loma. Lounaiden valmistus ei lopu, mutta Frozzypackit, Sistema-rasiat sun muut systeemit saavat huilata. Millaisia ruokailukäytäntöjä teidän lastenne kansainvälisissä tai muissa kouluissa on? Onko sellaisia aamiaistauon kaltaisia tapoja, joita voisi siirtää Suomeen?

Terkuin Lotta

PS. Pahoittelen, jos kirjasintyypit vaihtelevat. Oma koneeni on ollut jo pitkään korjattavana, ja jouduin operoimaan kiireessä eri laitteilla! Varaosien saanti on Maputossa vaikeaa, mutta viimeisimmän tiedon mukaan koneen pitäisi olla valmis ensi viikolla. Koneen hajottivat sähkökatkojen aiheuttamat oikosulut. Toivotaan parasta!

"Tulin niin iloiseksi niistä ruusukaaleista"

Pieniä suuria ilon aiheita

Luin tänään Helsingin Sanomien sivuilta juttua brasilialaisesta lihasta. Artikkeli ei tehnyt minun pakastimessani uinuvia brasilialaisia pakastenakkeja yhtään houkuttelevammiksi. Mutta uskoisin, että ne ovat ihan kelvollisia.

Nyt tulee siis taas ruokamietteitä.

Meren yli rahdatut pakastenakit ovat hyvä esimerkki globaalin ruokatuotannon ja Mosambikin omista erikoisuuksista - luulisi, että nakkeja saisi tänne lähempääkin? Tosin nyt ei taida saada, sillä Woolworthin eteläafrikkalaiset lihatoimitukset tuntuvat päättyneen pysyvästi. Nämä nakit olen joskus kahmaissut lähikaupasta hätävaraksi.

Eteläamerikkalaisia pakastenakkeja Maputossa, olkaa hyvä!

Samoja nakkipaketteja oli myös Game-supermarketissa, mutta ei pakastealtaissa, vaan leikkelehyllyssä juustojen kanssa. Huomaakohan kiireinen kuluttaja ostavansa sulatettuja pakastenakkeja? Eipä silti - omatkin nakkini ovat voineet sulaa matkan varrella.

Joskus huomaa päästävänsä suustaan lauseita, joita ei ehkä sanoisi Suomessa. Usein näin käy juuri ruokakaupassa, kun ilahtuu jostain. Kuten olen ennenkin todennut, Maputon kaupoissa on helppo riemastua. Jos kohta myös turhautuakin, mutta nyt pitäydyn ilonaiheissa.

Näin viime tiistaina Shoprite-marketissa ensimmäistä kertaa pienen pussillisen eteläafrikkalaisia ruusukaaleja. Kotimatkalla sanoin ystävälleni Katjalle, että tulin niin iloiseksi niistä ruusukaaleista. Vaihtelu virkistää!

En kuitenkaan tiedä, olisiko pieni ruusukaalipussillinen riittänyt Suomessa tiistaipäivän kohokohdaksi.

Iloinen jälleennäkeminen.

Ruusukaalipussillinen (hyllyn viimeinen, eli joku muukin oli ilahtunut niistä) pääsi kärryyni, jossa odotti jo vakiopaahtoleipä, pari Nutella-purkkia ja sämpyläpussi kodinhoitajalle. Meillä kuluu paljon Nutellaa muun muassa siksi, että hyviä kinkkuleikkeitä on ollut viime kuukausina vaikea löytää.

Onneksi pojat rakastavat nutellaleipiä eivätkä enää kysele meetvurstin perään. Marras-joulukuussa meillä oli kriisi, kun Nutella oli loppunut kaupoista - löysin yhden minipurkin, joka ahmaistiin parissa päivässä. Mutta nyt toimitukset ovat taas (kop kop) onnistuneet.

Muitakin ilon aiheita on riittänyt. Toissa lauantaina poikkesimme kesken kävelyretken hotelli Southern Suniin. Tilasin lämpimän juustovoileivän.  Se oli oikeasti maukas.

Siinä oli tomaattia, sipulia ja peräti kolmea erilaista juustoa. Saa nauraa, mutta tähän mennessä olen paasannut juustovoileivistä suurin piirtein jokaiselle vastaantulijalle.

En tiedä, hekumoisinko Suomessa päiväkausia siitä, miten hyviä kolmioleipiä jossain ravintolassa tarjottiin. Periaatteessa ne olivat aika tavallisia, mutta niissä tavallisemmissa paikoissa voi käydä vaikkapa niin, että juusto-kinkkuleivästä puuttuu se juusto tai kinkku.

Näissä oli kaikki mitä ruokalista lupasi ja vähän lisääkin, muun muassa tomaattia. Eivät hyvät tomaatitkaan ole itsestäänselvyys, niitäkin saa haeskella. Katukärryjen tomaatit ovat välillä todella surkeita ilmestyksiä. Vaikka ostin niitä kyllä viimeksi eilen, koska juuri muita vihanneksia ei ollut perunan ja sipulin lisäksi tarjolla.

Muutama viikko sitten ajattelin ilahduttaa poikia hampurilaisilla, mutta en löytänyt Woolworthista tomaatteja, en sitten kyllä niitä hampurilaissämpylöitäkään.

Nyt sämpylöitä on peräti kaksi pakettia pakastimessa odottamassa, että keräilen vähitellen loput ainekset. Tavallisista hampurilaisistakin tulee siis todella iloiseksi!

Viikko sitten lounaalla toinen ystävättäreni alkoi kertoa, millaisia löytöjä hän oli edellispäivänä tehnyt Sparista.  Olimme kyselleet kuulumisia. "No, minä kävin eilen Sparissa ja ostin fileitä, kyljyksiä, pekoniakin... Tiedoksi vain, että sieltä saa! Ehkä ne Woolworthin rekat menevät nyt sinne!"

Koko pöytäkunta nyökkäili hyväksyvästi. Niin paljon fileitä ja kyljyksiä, niin onnistuneet ostokset! Olimme iloisia hänen puolestaan.

Tätäkään keskustelua ei olisi käyty Suomessa, sillä kuulumisia kyseltäessä ei yleensä ryhdytä kertaamaan edellispäivän kauppalistaa ja saalistuksen kohokohtia. "No, kävin K-kaupassa ja ostin Oltermannia, ja kuvitelkaa, siellä oli Edamiakin! Onkohan Kesko ryövännyt Lidlin rekat? Ostin Emmentaliakin varastoon ennen kuin se loppuu. Menkää tekin ja vähän äkkiä!"

Itse asiassa ystävättäreni oli ollut kauppareissun onnistumisesta niin helpottunut, että oli lähettänyt minulle siitä tekstiviestin jo illalla. Olemmehan yhdessä kummastelleet Woolworthin tyhjiä hyllyjä jo kuukausien ajan. Woolworth nyt kuitenkin oli ainoa paikka, josta esimerkiksi sai perheelle helppoa valmista lasagnea edes joskus.

Lähiravintolan pojat esiintymässä.

Lähiaikoina aion myös esitellä hiukan Maputon ravintoloita. Ulkona syöminen on täällä suhteellisen edullista, ja usein se on myös oikeasti vaivattomin vaihtoehto aikaavieviin kauppakierroksiin ja kokkaukseen verrattuna. Esimerkiksi juuri ne hampurilaiset saa kyllä varmemmin ja nopeammin ravintolassa kuin kotona.

Lähipuiston ravintolasta, jossa saa aina ihastella tanssivien poikien vakionumeroita, voi nykyisin ostaa myös sushia.

Se on oikeasti hyvää - mistähän ne hankkivat raaka-aineensa? Sushilautanen on pelastus, jos pojilla on kavereita kylässä, sillä pienistä sushipaloista tuntuvat kaikki pitävän, ja ne katoavat nopeasti parempiin suihin.

Terkuin Lotta