lauantai 17. marraskuuta 2018

Kun vauvan värillä on väliä


Kävin pari päivää sitten kodinhoitajani kanssa keskustelun, joka meni ihon alle. Aiheena oli hänen lapsenlapsensa ihonväri. Voin kertoa, että täällä Mosambikissa väreistä puhutaan suoraan. Niitä on niin moneen lähtöön.

Ihminen on musta, valkoinen, mulatti tai esimerkiksi intialainen, koska jotenkinhan eri ryhmät täytyy erottaa toisistaan ilman liikoja selittelyjä.


Uusi vauva on syntynyt!

Kodinhoitajan toinen tyttärenpoika pullahti maailmaan Maputon keskussairaalassa viime viikolla. Kirjoitin viime vuonna siitä, miten ristiriitaisin tuntein hän odotti ensimmäistä lapsenlasta saapuvaksi. Nyt oli vuorossa toisen tyttären vauva.

Koko perhekunta asuu yhdessä. Mosambikilainen nainen saa keskimäärin viidestä kuuteen lasta, joista ensimmäiset usein noin viidentoista vuoden iässä. Kodinhoitajan tyttäret ovat jo pitkälti yli kahdenkymmenen, joten he eivät ole mitään teiniäitejä, mutta ajo- ja kielitaitoinen Anakaan ei ole tyypillinen kodinhoitaja.


Isoäiti ja uusi "äitiyspakkaus" kotiin lähdössä.
Ana on pesueensa ainoa elättäjä. Se taas ei ole epätavallista. Töitä ei riitä kaikille, joten monet ihmiset elättävät pienillä palkoillaan koko sukua. Ana elättää kahta tytärtään, poikaansa ja nyt kahta tyttärenpoikaa eli viittä ihmistä itsensä lisäksi.

Hänen oma äitinsä elää Anan sisaren kanssa toisaalla Maputossa. Lapsia tarvitaan vanhuuden turvaksi. Anan äiti saa yli 70-vuotiaille tarkoitettua avustusta, joka on 300 meticalia käteistä eli muutamia euroja kuussa. Jos meillä Suomessa mietitään, onko varaa saada lapsi, täällä mietitään, onko varaa jättää ne saamatta.

Paikalliset kuluttavat vähän, kävelevät paljon taakat pään päällä tai selässä, elävät erittäin vaatimattomasti ja syövät maissipuuroon ja juureksiin perustuvaa ruokaa. Rahaa on niukasti , joten ei ole ihme, että uutiset uudesta vauvasta saivat aikanaan Anan vetämään suunsa suppuun.

"En sano mitään", hän tyytyi toteamaan, kun otin asian puheeksi. Voin kyllä ymmärtää isoäidin huolen, sillä hänen oma terveytensä reistaili samoihin aikoihin.

Itse kuulin vauvasta kesäkuussa, kun Ana oli monta viikkoa sairaslomalla. Tytär Paula sijaisti häntä kuten tapana on. Eräänä päivänä hän mainitsi, että tulee seuraavana aamuna myöhään, koska hänen täytyy käydä "klinikalla" odotusajan testeissä. Vauva on äidilleen aina ihana asia, ja tytärkin tietysti säteili. Mosambikissa äitiyttä arvostetaan, mistä kertoo esimerkiksi se, että nuoria naisia aletaan puhutella äideiksi heti kun he ovat tarpeeksi vanhoja. Puhuttelulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko oikeasti äiti vai ei.

Hullua, että vauvojen syntymät tuntuvat aina ajoittuvan sellaisiin ajankohtiin, jolloin meillä on suomalaisia vieraita.

Ensimmäinen lapsenlapsi syntyi tammikuussa serkkuni vieraillessa täällä. Kävimme yhdessä Woolworthissa ostamassa vauvalle muhkean "äitiyspakkauksen", ja serkkuni jätti lähtiessään vielä oman anteliaan tervehdyksensä isoäidiltä toiselle.

Anan pesuetta eli säteilevä odottaja kesäkuussa, tammikuussa syntynyt vauva ja hänen äitinsä.

Viime viikolla entinen työtoverini, hyvä ystäväni, ilahdutti meitä käynnillään - ja eikö vain hänen lähtöaamunaan kodinhoitajan viesti kilahtanut puhelimeeni: "Olen sairaalassa tyttäreni kanssa. Kerron, kun on uutisia."

Ystäväni oli jo Suomessa, kun poika tuli -viestini tavoitti hänet! Hän oli lahjoittanut Analle Suomesta tuomiaan vauvanvaatteita aiemmin samalla viikolla eli oli perhetapahtumassa mukana.

Siihen minua hämmentäneeseen keskusteluun. Sain puhelimeen kuvan vauvasta, ja ajattelin ohimennen, että poika on kovin vaaleaihoinen. En ollut kuitenkaan nähnyt vauvan äitiä kuukausiin, ja täällä näkee lukemattomia ruskean sävyjä, joten tyydyin toteamaan, että äiti oli ehkä vaaleaihoisempi kuin muistin. Ana otti asian kuitenkin itse puheeksi sillä suorapuheisella tavalla, joka on täällä ominaista.


Tämä söpöliini, lapsenlapsi numero 1, käväisi äitinsä, tätinsä ja isoäitinsä kanssa töissä.

- Vauvasta - huomasihan senhora, että se ei ole minun väriseni, Ana sanoi ja siveli käsivarttaan, joka sivumennen sanoen on minusta tavattoman kauniin sävyinen. - Poika on paljon vaaleampi. Kuvitelkaa, miten kaikki sairaalassa hämmästyivät!

Hän räjähti nauruun.

Tyydyin mutisemaan jotain epämääräistä, sillä en oitis tiennyt, miten minun olisi pitänyt reagoida.

- Vauvan isä ei ole kuten me. Hän on mulatti. Tiedättekö, mitä se tarkoittaa? Ana halusi varmistaa.

Nyökkäsin.

- Tytär päätti, että nyt on aika vaihtaa väriä.

Räpäytin silmiäni - anteeksi kuinka?

- Tyttären mielestä oli aika vaihtaa väriä, Ana toisti ja hörähti sanoilleen itsekin. - Hän tuumasi, että vaaleampi iho tuo vauvalle ja perheelle onnea ja paremman elämän kuin meillä. Teillä valkoisillahan on kaikki aina niin hyvin, rikkautta ja hyvää onnea. Elämä ei ole taistelua kuten meillä.

Seisoin rikkauksieni (eli olohuoneeni) keskellä saamatta sanaa suustani, sillä tiesin, että Anan todisteet väitteilleen olivat musertavat. Mitä painavaa hartioilleni juuri mätkähti? Valkoisen naisen taakkahan se siinä.

Valkoinen ihminen on näissä kulisseissa yhtä kuin upporikas ihminen. Kuinka olisin voinut sanoa Analle, että Maputon valkoiset ovat häviävän pieni ja täysin vinoutunut otos? Työttömät ja kroonisesti sairaat valkoihoiset ovat jääneet kyydistä jo paljon ennen lentokenttää.

Ana ei edes ole tavallinen kodinhoitaja. Hän on työskennellyt Johannesburgissa eli matkustanut paljon enemmän kuin ammattikuntansa enemmistö. Mutta Etelä-Afrikassakin valkoiset elävät eri elämää kuin mustat, ja Ana työskenteli siellä apartheid-vuosina.

En jaksanut alkaa selittää, että siellä, mistä tulen, elämäntapamme on aivan toisenlainen eikä niukkuus ole vierasta, ja rahoilla, jotka vaikuttavat täällä isoilta, on maksettava isoja laskuja.

Anaa itseään tyttären puheet huvittivat. Hän alkoi nauraa, kuten mosambikilaiset usein, ja yhdyin siihen, sillä vapauttava nauru on paras pakotie silloin kun on hiukan hämmentynyt. Ana on ahkera ja viisas jalat maassa -nainen, joka ei usko niinkään onneen kuin työntekoon ja koulutukseen. Toisaalta täällä ei ole mitään takeita siitä, että nekään auttavat. Silti, kuten Anakin usein toteaa, ilman koulutusta ainakin on heikoilla. (Siksipä onkin sääli, että esimerkiksi tyttöjen koulutie katkeaa niin usein, mutta se on eri jutun aihe.)

Seuraavana päivänä sain viestin, että Paula oli antanut poikansa nimeksi Onni, meidän poikamme mukaan, koska he olivat kesäkuussa tutustunet toisiinsa ja valkoisen pojan nimi olisi hyvä onnen tuoja sekin. Sen kummemmin Paulalla kuin hänen äidillään ei voinut olla mitään käsitystä nimen merkityksestä!

Ana ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin mitä vauvan nimi tarkoittaa. Alegria, käänsin, koska se vain on minusta viehättävä sana, mutta olisin voinut sanoa myös felicidade.

Mosambikin Onnille, luultavasti ensimmäiselle laatuaan, on ainakin hänen äitinsä mielestä luvassa tuplasti ellei triplastikin onnea. Hänellä on portugalilaisen esi-isän lahjoittama väri, valkoisen pojan nimi ja vieläpä nimi itse.

Sovitaanko nyt siis, että nimi on enne. Ison perhekunnan rakkaus pojalla jo on, mutta onneakin hän täällä kyllä tarvitsee.

Terkuin Lotta