maanantai 20. toukokuuta 2019

Papaija päivässä


Pidättekö papaijasta?


Minä en ollut papaijan ystävä vielä silloin kun muutimme Mosambikiin. En erityisemmin välittänyt sen mausta. Ensimmäinen kodinhoitajamme osti papaijaa ja pilkkoi sitä muovirasioihin valtavia määriä, ja kaiken muun uuden kanssa se oli ehkä liikaa. Hän tarkoitti tietysti hyvää, mutta papaijayliannostus ruokki minussa vain kaipuuta tuttuihin makuihin.

Papaija päivässä tekee hyvää.

Mutta aika teki tehtävänsä. Ajattelen, että moni maku on lähinnä tottumiskysymys. Ehkä en Euroopassa vain ollut päässyt papaijan makuun! Täällä se on lähiruokaa ja siksikin järkevää. Automatkan päähän supermarkettiin - meille tutumpien hedelmien kuten omenien ja mandariinien perään - ei aina viitsi lähteä, mutta kadunvarren hedelmäkärrylle jaksaa kävellä.

Päätin opetella pitämään papaijasta.

Papaija on paljon helpompi käsiteltävä kuin vaikkapa mango, joka on myös kalliimpaa. Sitä paitsi olen suhtautunut mangoon tietyllä varauksella sen jälkeen kun puraisin varomattomasti mangon kiveä ja - kauhistus! - implanttihampaani nyrjähti paikoiltaan ja halkesi. Sille mangolle tuli hintaa! Mutta ihanaahan sekin on. Pidän silti papaijassa juuri siitä, että siinä ei ole isoa, riskaabelia kiveä.

Kuorin papaijan ensin tavallisella kuorimaveitsellä, halkaisen pituussunnassa ja kaavin sormin mustat siemenet roskiin. Ehkä niitäkin voisi käyttää johonkin - en ole  ottanut selvää. Kuorittu, siemenetön papaija on helppo pilkkoa.



Sitruunat, tässä limettisitruunat, piristävät papaijaa.


Lisään papaijapalojen päälle yhden sitruunan mehun. Meille tutun oloiset lähes siemenettömät , symmetriset markettisitruunat ovat muuten aivan erilaisia kuin mosambikilaisten sitruunapuiden röpelöpintaiset hedelmät, joissa on runsaasti siemeniä ja vähemmän mehua. 



Naapurin sitruunat sinitaivaan alla.

Poimin joskus naapurin sitruunapuusta meidän puolellemme tipahtaneita hedelmiä, ja toisinaan kodinhoitaja tuo meille sitruunoita sisarensa pihalta. Makuhan on sama, oli muoto millainen tahansa.


Hedelmäkärry kadunvarressa hiljaisena sunnuntai-iltapäivänä.

Sitruuna tuo minusta mukavan lisävivahteen, sillä papaijan maku on makea. Kirpeä sitruuna taittaa sitä hyvin ja kasvattaa c-vitamiiniannosta. Ehkä suolakaan ei olisi hullumpi mauste (jotkut lisäävät toiseen paikalliseen perushedelmään, ananakseen, suolaa!), käytetäänhän papaijaa täällä myös suolaisiin kastikkeisiin. Joskus sirotan päälle vähän kaneliakin.

Nykyään syön papaijaa melkein joka päivä. Pieni yksilö menee aamulla kerralla, isosta riittää iltapalaksikin  (en silloin välttämättä syö päivän aikana muita hedelmiä, korkeintaan pienen omenan). Itse asiassa papaija maistuu vielä paremmalta, kun sitruuna on ehtinyt kunnolla imeytyä. Jääkaappikylmä, sitruunainen papaijakulhollinen maistuu ihanalta.

Pehmeä ja mieto papaija sopii mainiosti smoothieiden ainesosaksi ja on omiaan hedelmäsalaatteihin. Juuri hedelmäsalaatit ovat kodinhoitajamme bravuuri, ja hän pilkkoo niihin aina papaijaa, jonka ostaa usein matkalla kotoaan meille. "Saan ne lähikaduiltani paljon halvemmalla kuin täältä teikäläisten asuinalueilta", hän sanoo ja on oikeassa.

Lempikahvilan Tropical Calm -mehussa on muun muassa papaijaa ja melonia. Pilli on kartonkia.

Papaija esiintyy myös täällä yleisissä tuorepuristetuissa mehuissa, niissäkin yhtenä ainesosana monista. Lämpimiin kastikkeisiin en vielä ole ehtinyt papaijaa kokeilla, mutta ehkä se on seuraava askel.

terkuin Lotta


torstai 16. toukokuuta 2019

Helle hatuttaa Maputossa - Melanian kypärä vai capulanalippis?


Kuuntelin äskettäin Coconainen-podcastia, jota ihana ystäväni Nora Soini Suomessa tekee. Nora ja hänen kollegansa Tupu puhuivat viisaasta auringonotosta - ajankohtainen aihe Suomen keväässä.

Allekirjoitan kaikki Noran ja Tupun aurinkoiset vinkit ja jaan tässä omani. Käyttäkää ihmiset hellehattua, kun liikutte ulkona paahteessa!

Se vain on niin helppo tapa suojella hiuksia, silmiä, korvia ja kasvoja.

Neljän tropiikissa eletyn vuoden jälkeen näen kasvojeni alaosasta, mihin asti lieri on varjostanut - ja näin siitä huolimatta, että käytän aurinkosuojan sisältävää voidetta joka päivä. Afrikan aurinko on tietysti eri luokkaa kuin Suomessa, ja se paistaa joka päivä. Yleensä täällä hakeudutaan varjoon, ei paahteeseen.

Tuntuuko hattu hankalalta? Vain mukavasti päässä istuvaa hattua tulee käytettyä. Onnistunut hellehattu ei kiristä, hiosta, litistä tai lennä, se pelastaa huonon hiuspäivän ja varjostaa tarpeeksi. Puhumattakaan siitä, että sen pitäisi näyttää hyvältä! Aikamoinen lista vaatimuksia. Onko oma hellehattuhyllyni yhtään tilanteen tasalla?

Berliinin Torstrassen pikkuputiikista ostetulla ecuadorilaisella panamahatulla on tunnearvoa, sillä ostimme sen saatuamme varmistuksen, että seuraava suunta olisi Afrikka.

Panamahattu on hyllyn kaunotar, vaikka vuodet kuumassa ja kosteassa ovatkin jo jättäneet siihen hienoiset jälkensä. Mutta hyvin tehdyt esineet kuluvatkin kauniisti, hatutkin.

Panamahattu on aina tyylikäs.

Hauska capulanalippis tuli alun perin synttärilahjana pojalleni ruotsalaiselta luokkatoverilta, mutta hän piti sitä liian eksoottisena. Hyvä niin, sillä saatoin omia sen. En ole lippiskansalainen, mutta tämä oli eri asia - tämän voi yhdistää myös muihin kuin urheilullisiin vaatteisiin.

Capulanasta eli printtikankaasta tehtyjä lippiksiä myydään Maputon käsityöläistorilla, ja moni ostaa niitä tuliaisiksi.

Yleisin malli capulanapäähineissä on juuri lippis, ja niissä onkin valinnan varaa muodon ja lipan mallin suhteen. Jos muuten kävelen capulanalippis päässäni käsityöläistorin läpi, saan lippismyyjien jakamattoman huomion, sillä myyjien logiikka menee täällä näin: "Jos tuo on kerran ostanut, se ostaa varmasti lisää." Yhdellä ostoksella et saa myyjiä kimpustasi, päinvastoin.

Värikäs afrikkalaislippis saa minut aina hyvälle tuulelle.

Nyt olin linssilude - mallasin lippistä omaan päähäni, sillä ohuesta capulanakankaasta tehdystä hatusta on muuten vaikea saada kunnon käsitystä.

Leveälierinen, puuvillasekoitteinen pehmeä musta "valeolkihattu" oli löytö Helsingin Stockmannilta aurinkoisena kesäpäivänä, kun huomasin unohtaneeni kaikki hatut Maputoon.


Heräteostos Helsingistä on palvellut loistavasti. Aurinko on jo haalistanut sitäkin.

Perinteinen olkihattuhan on ihana, mutta hankala kuljetettava nykyään lentokoneiden hattuhyllyjen muututtua täpötäysiksi pakaasiruumiksi. Tällä hatulla on ollut paljon käyttöä, ja siinä on tarpeeksi leveä lieri. Täällä kuumassa ja kosteassa olkihattutyyppisten hattujen lierit tosin tuppaavat ennen pitkää vähän lerpahtamaan. En tiedä, miten ne saisi pidettyä muodossaan.

Pelkäätkö Ascot-vaikutelmaa? Hattu voi olla täysin huomaamaton, kuten nämä allaolevat asusteet. Pinnoitetusta, UV-suojatusta  kankaasta valmistetut Saksan matkamuistot Seeberger ja Mayser ovat uskollisia ja järkeviä ystäviä. Niihin voi luottaa, ne eivät herätä tunnekuohuja eikä ilmankaan haluaisi olla. Sellaista tuulta ei vielä ole tullut, joka olisi näihin tarttunut, ja se on hyvä, sillä  merenrantakaupunki Maputossa tuulee.

Ahkerat taustajoukot, ah niin käytännölliset.

Maputon Woolworth muuten myy kankaisia hattuja nimellä "packable hat". Eräs ystäväni osti täältä mukaansa sellaisen ihastuttuaan sen käytännöllisyyteen. Eihän kesäpäivän aamuna Suomessakaan välttämättä tiedä, tuleeko taivaalta iltapäivällä paistetta vai pisaroita.

Lopuksi hiukan tympeä tuulahdus kolonialistiajalta. Sellainen on tämä Krugerin kansallispuiston matkamuistokaupasta ostamamme kiinalaisvalmisteinen, kolkosti kopiseva hellekypärä.

Kop kop, kaikuuko? Minua ei nähdä Maputon kaduilla tämä hökötys päässäni.

Ostimme sen vitsinä hassujen hattujen kokoelmaamme, mutta ennen pitkää Melania Trump murjotti uutiskuvissa päässään täsmälleen samanlainen!

Meillä tämä koristaa eteisen hattuhyllyä ja naurattaa vieraita.

Yksi hyvä asia safarikypärästä on sanottava. Se pukee kaikkia. Jokainen, joka sitä on eteisessämme sovittanut, on näyttänyt siltä kuin olisi syntynyt safarihattu päässään.

Joskus olen ulkoiluttanut pään ympärille kevyesti asettuvaa kypärää (tulee aina olo, että sitä voisi pyörittää kuin hyrrää) kodin uima-altaalla ja todennut, että se ei myöskään hiosta ollenkaan. Enkä edes huomaisi, jos naapurin sitruunapuusta kopsahtaisi päähäni hedelmä! Safarityyli toimii. Mutta silti: sorry, Melania, kypärä jää kotiin.

Millaisia hellehattuja teillä on?

Terkuin Lotta


torstai 9. toukokuuta 2019

Afrikkalainen torstai - suomiruokaa Maputossa, selvänäkijäkasvi ja superfoodia

Vaihteeksi päiväkirja-arkea. Mies on työmatkalla Swazimaassa, kuningasta tapaamassa - en edelleenkään osaa kirjoittaa eSwatini, mutta osaakohan kuningaskaan. Tiesittekö muuten, että Swazimaassa kuninkaan äiti, kuningataräiti, on "The Great She-Elephant", suuri elefantti? Matriarkalla on norsulaumassa tärkeä asema ja näin on Swazimaaassakin. Game of Thronesissa hallitsee lohikäärmekunigatar, täällä päin maailmaa norsuäitikuningatar.

Tänään

1) hain Lanas-sisustuskaupasta tilaamani tyynyliinat. Kysyin sieltä viime viikolla tyynyliinoja, mutta haluamaani kokoa, Ikean sohvatyynyihin sopivia, ei ollut. Sehän ei haitannut, sillä ompelijat kertoivat tekevänsä minulle sen kokoiset kuin haluan. Valitsin hiukan häthätää heidän capulanoistaan kaksi ja jätin mukaan ottamani vanhan tyynyliinan malliksi.

Päivän capulanat.
Capulanat eli printtikankaat ovat Mosambikin parasta antia ja capulanatuotteisiin erikoistunut Lanas suosikkikauppojani Maputossa.

Tätäkään liikettä ei ollut silloin, kun muutimme tänne. Maputo kehittyy. Sveitsiläis- ja ranskalaisnaisten perustama Lanas on hyvä esimerkki niinsanotusta social enterprise -työstä Afrikassa. Tarkoitus on, että Lanasin kouluttamat mosambikilaiset voivat itse jatkaa liikettä ja elättää itsensä ompelemalla senkin jälkeen kun perustajat ovat lähteneet maasta, mikä tapahtuu tänä vuonna.

2) poimin kaupasta mukaani mosambikilaisen ruokatuotteen, baobab-puun hedelmästä tehdyn jauheen. Se sopii smoothieihin, mehuihin ja jogurtin tai puuron seuraksi. Tämäkin on uutta ja kuvastaa Mosambikin kehitystä.

Baobab-jauhe, seuraava superfood suoraan Mosambikista?


Pitkään tuntui, että näkyvin paikallinen ruokatuote marketissa oli sokeri. Nyt valikoimaa on jo enemmän, esimerkiksi riisiä Zambeziasta ja kahvia Niassasta. Baobab-jauhe voisi olla uusi superfood. Selosteen mukaan siinä on rutkasti c-vitamiinia ja kalsiumia. Esittelin tuotteen pojalleni, joka surauttaa itselleen smoothieita joka päivä. Kerron siitä lisää, kunhan tutustun siihen itse paremmin.

3) söin naapuriravintolassa suomalaisen jälkiruuan eli makean puuron! Sen lisäksi, että tänään oli Eurooppa-päivä, Maputossa on eurooppalaisen elokuvan viikot. Kävimme taannoin katsomassa festivaalin suomalaisen elokuvan, Selma Vilhusen ohjauksen Tyttö nimeltä Varpu - ensimmäinen kerta, kun Maputossa on tarjolla suomalaista elokuvaa. Kaikki pitivät elokuvasta kovasti - osa piti sitä surullisena, osa hauskana, kaikkia se kosketti. Yleisössä oli mosambikilaisia ja suomalaisia; tekstitys oli portugaliksi, kuten kuuluukin olla, joten englanninkielistä yhteisöä oli paikalla vain niukasti.

Makeaa suomalaista riisipuuroa Maputossa!


Naapuriravintola Fundacao Fernando Leite Coutossa on Euroopan inspiroima lista toukokuun ajan. Suomi-ruuaksi oli merkattu Arroz Doce eli makea riisi, joka ei mielestäni ole mitenkään tyypillinen suomalainen jälkiruoka. Saksassa on Milchreis, Portugalissa Arroz Doce - kuten ravintolan ruokalistakin totesi -, monessa muussakin maassa omat riisivanukkaansa, mutta en osaa yhdistää tätä jälkiruokaa Suomeen muutoin kuin joulu- tai mannapuuron muodossa.

Eurooppalainen ruokaviikko on toisaalta Maputon oloissa haastava toteuttaa, sillä hyviä tai oikeita raaka-aineita ei saa eikä valmistustakaan voi taata. "Tuunattu riisipuuro" on siinä mielessä oikein mainio, realistinen valinta, ja onhan Suomessa vankka puuroperinne. Voidaan tulkita, että makea, kermainen ja kanelinen riisi viittaa myös suomalaiseen rahkaperinteeseen. Rahkaa en ole Mosambikissa nähnyt koskaan.

Mikä yhdistää Suomea ja Portugalia? Tietysti makea riisi, kertoo maputolainen ruokalista.


 Katkeraa todeta, että Ruotsin lipun alla ruokia oli peräti kaksi, liha- ja kanelipullat! Ehkä parempi näin, sillä samaa aikaan paikalle eksyneen maanmiehen mukaan lihapullat olivat kalpea toisinto esikuvastaan. Oma riisiruokani oli sentään makoisa.

4) ihmettelin, millainen selvänäkijä terassillani kasvaa. Punavihreä elefantinkorva alkoi kukoistaa Suomen eduskuntavaalipäivänä huhtikuussa. Sen jälkeen se kasvoi kasvamistaan.

Hallitus on syntynyt ja elefantinkorva väsähti neuvotteluissa.


Pohdiskelin viikonloppuna, milloin se oikein saavuttaa mittansa. Ilmeisesti tämä maputolaisessa taimitarhassa elefantinkorvana myytävänä lehti joko ennustaa tai seuraa uutisia, sillä tänään Suomen hallitus on neuvoteltu ja terassin punavihreä hälytysmerkki nuokahtanut.

Se näytti suorastaan saaneen jonkin taudin eli oli ainakin antanut kaikkensa! Mitähän kitulias puutarhani seuraavaksi ennustaa?

terkuin Lotta


tiistai 7. toukokuuta 2019

Muutama sekunti riittää

eli suomalaisen onnen olemus


Sananvaihto kroatialaisen ystävättären kanssa futiskentän laidalla Maputon skandinaavisella koululla eräänä perjantai-iltapäivänä. Suomen vastustaja oli juuri potkaissut pallon maaliin ja vienyt meiltä hetken kestäneen johtoaseman.

Ystävä:
"Oh well! There go your ten seconds of happiness..."
Minä:
"I don´t mind. Ten seconds, it´s plenty already."
Ystävä:
"But you are supposed to be the happiest nation in the world!"
Minä:
"This is precisely why! We are content with so little!"

Aina ei toki tarvitse tyytyä vähään, mutta odotusten mitoittaminen järkevälle tasolle auttaa...

Suomen joukkue antoi kaikkensa.

Maputossa käydään joka vuosi pohjoismaiden välinen futisturnaus. Joukkueiden osallistujien ei suinkaan ole pakko olla pohjoismaalaisia, eihän peleistä tulisi mitään ilman afrikkalaisia vahvistuksia. Suomen lähetystö on pikkuruinen. Onneksi pelihaluisia löytyy aina, vaikkapa siivoojien ja autokuskien perheenjäsenistä ellei muista.

Myöhästyneenäkin ehtii mukaan eli viimeiset vahvistukset tulevat, kun töiltään ja kouluiltaan ehtivät.

Kisan päätteeksi syödään.

Pöytä koreana, kun pelit ovat päättyneet.

Perjantain pelionni oli sopivasti oikukas kuten onni aina. Tänä vuonna Suomi ei saanut voittopokaalia, ei viimeksikään, mutta muutama vuosi sitten veimme voiton. Voittajalle lankeaa seuraavan turnauksen järjestelyvastuu, joten on perin suomalaista toivoa, ettei sitä kirkkainta pokaalia edes tulisi, vai mitä?

Taitava maalivahti Inacia pinkeissä lainatossuissaan.


Suomen joukkueen mosambikilainen maalivahti Inacia pelasti monta kertaa tilanteen nopeilla torjunnoillaan. Lenkkarit olivat lainassa minulta! Kaukana futiskengistä, mutta ajoivat asiansa hyvin. Jopa kymmenen sekunnin johtoasema ja vaikka miten monta onnistunutta torjuntaa - häviö olisi voinut olla paljon murskaavampikin. Siinä on suomalaisen onnellinen perjantai.

Terkuin Lotta