Maanantaiaamuna lähetin kuskimme Stelion viemään Paulalle kirjekuoressa rahaa hautajaisvalmisteluihin, etenkin ruokaan.Yksi vartijoista, Oscar, tuli erikseen töihin tätä varten, siis vain lähteäkseen Stelion mukaan siististi valkoiseen paitaan pukeutuneena. Anan poismeno kosketti hänen työtovereitaan.
Arvelimme ruokarahan tulevan tarpeeseen, sillä seremonian jälkeen vainajan kotona tarjotaan ruokaa ja juomaa kävijöille, joita tulee yleensä paljon. Ei kai tällainen avustus tarkkaan ottaen ole pakollinen, mutta moni tuntemani työnantaja osallistuu näin. Paula lähetti minulle kiitoksen ja kuittauksen tarkasta summasta.
 |
| Hiekka pöllyää haudalla. |
Halusin osallistua rahallisesti, sillä tiesin, että emme menisi Anan kotiin syömään hautajaisseremonian jälkeen. Sellainen ei oikein ole tapana.
Empregadat, kodinhoitajat, tietävät meistä kaiken konkreettisesti viimeistä roskanhippua myöten, mutta me tiedämme heidän elämästään vain sen, mitä saamme nähdä ja kuulla. Olen kyllä nähnyt Anan kodista kuvia esimerkiksi silloin, kun hän on halunnut näyttää, mitä on tehnyt avullamme vaikkapa rajuilmassa kärsineen katon korjaamiseksi.
Keskiviikkona puolenpäivän maissa Pajeromme pysähtyi Lhanguenen hautausmaan portille. Syntyi täällä tuttu parkkeerauskaaos, kun puoli tusinaa toiveikasta parkkivahtia säntäsi huitomaan autoa kukin oman reviirinsä ruutuun. Parkkivahtien huitomiskoreografia on samantyyppinen kuin lentoemännillä koneissaan.
Sama innostunut vastaanotto kohtasi minua, kun nousin autosta, mutta kukkakauppiaiden hahmossa. Hautuumaan portilla tungeksii aina kukkakauppiaita, sillä seremonian lopussa arkku peitetään kukilla. Rauhoitin neuvottelut muutamaan myyjään, ja ostimme heiltä joitakin kimppuja voidaksemme jakaa kukkia myös muille.
Meitä oli viisi: meidän lisäksemme kuski Stelio, vartija Oscar ja uima-altaan hoitaja Toni. He osallistuisivat myös pitoihin seremonian loputtua.
Minulle oli kerrottu, että hautajaisten pukukoodi on rento, mutta olin kuitenkin pukeutunut siististi, niin myös Stelio, Oscar ja Toni, joka oli onnistunut löytämään jostain vain hiukan liian isot kävelykengät tavallisten varvastossujensa tilalle. Useimmat naiset näyttivät olevan capulanoissaan eli printtikangashameissaan, joissa Mosambikin naiset elävät.
 A |
| Kukat peittävät arkun vähitellen. |
Hautajaisiin saavutaan aina laajalti, joten kappelin ympärillä oli valtava tungos. Liityimme siihen. Stelion isäkin, lähettilään autonkuljettaja, näytti tulleen paikalle. Stelio etunenässä raivasimme tiemme niin lähelle arkkua kuin suinkin. Hautajaisissa ei istuta vaan seistään. Laskeskelimme, että Anaa oli saattamassa lähemmäs kolmesataa ihmistä.
Seremonia oli jo käynnissä. Se käytiin katolisin menoin ja ilahduttavasti naispuolisen seurakuntalaisen, madren, vetämänä. Yli puolet mosambikilaisista on kristittyjä ja heistä valtaosa katolisia - tässä yhteydessä onkin hyvä mainita, että itse paavi Franciscus vieraili toissa viikolla Maputossa! Edellinen paavillinen vierailu tapahtui 1988, sota-aikana.
Kristittyjä on suhteellisesti eniten täällä maan eteläosassa, pohjoinen on muslimien aluetta. Uskonnoilla on ylipäänsä vahva sija ihmisten elämässä, varmasti siksikin, että ne antavat toivon ja merkityksen tunnetta silloin kun yhteiskunnan rakenteet eivät sitä tee. Ei kysytä, kuuluuko joku kirkkoon, kysytään suoraan, mihin seurakuntaan kuuluu. Eri kirkkokuntia on valtavasti.
 |
| Ihmiset jonottavat avoimen arkun luo. |
Avoin arkku oli koristeltu kukin ja valokuvin. Tunnelma oli rauhallinen ja odottava.
Madren lopetettua puheensa saattoväki lähti kiertämään avoimen arkun ympäri. Mekin liikuimme massan mukana. Arkun kohdalla erkanin jonosta halatakseni Paulaa. Ana makasi arkussaan kauniisti kukin ja valkoisin kankain peiteltynä. Hän näytti nukkuvan.
Seuraavaksi arkku suljettiin ja nostettiin kärryille, jotka keinahtelivat hautausmaan työntekijöiden vetäminä alueen perälle kuoppaansa kohti. Saattojoukko askelsi perässä alkuiltapäivän kuumassa auringossa. Haudalla lapioitiin hiekkaa, puhuttiin ja laulettiin kauniisti oikeastaan koko ajan. Kuuntele hetki videota!
Kun laulut oli laulettu, oli kukkaseremonian aika. Jokainen asetteli vuorollaan kukkansa arkulle. Mitään tungosta ei tässäkään tullut, kaikki liikkuivat sulavasti jonomaisessa muodostelmassa. Viimeinen hyvästijättörituaali Maputon talvisen taivaan alla, koruton, sanaton ja anonyymi ja sellaisena kaunis.
terkuin Lotta
