Viiniä, kahvia ja kirjoja: parasta Etelä-Afrikkaa

Viimeisten kirjoitusteni aiheet olivat synkkiä, mutta ne kertoivat jokapäiväisen elämän realiteeteista täällä Mosambikissa. Jotta en masentaisi ketään, itseänikään, tarjoan nyt kevyemmän kattauksen eli muistoja pikaiselta viininmaistelumatkalta Etelä-Afrikkaan. Asummehan ison viinimaan naapurissa!

Maputosta hurauttaa muutamassa tunnissa rajan yli Etelä-Afrikkaan White River -nimiselle paikkakunnalle. Paikallisen puulajin nimeä kantava Seringa Lodge järjestää siellä pyynnöstä viininmaisteluiltoja. Tätä bed and breakfast -paikkaa pitää ruotsalainen Cecilia yhdessä safariopasmiehensä Rogerin kanssa.

Roger kattaa illallispöytää viininmaistelijoille.

Tällä kertaa illan oli järjestänyt yksi amerikkalaisen koulun äideistä, Nancy, ja hän oli kutsunut mukaan uusia ja vanhoja kasvoja.

Mikä onkaan parempi konsti vanhemmille tutustua kuin viini-ilta kaukana kotoa? Tunnelma takan ääressä oli hiukan kuin kotibileissä. Oli niin koleaa, että illallinen katettiin sisään eikä Seringan kauniille terassille.

Me huristimme Seringaan jo neljättä kertaa. Seringa sijaitsee Krugerin luonnonpuiston reunalla, joten safarimatkailu on alueen matkailuyrittäjien pääelinkeino.

Rogerin muutama vuosi sitten meille järjestämä retki on jäänyt iäksi mieleeni, sillä silloin näimme gepardin tassuttelemassa ihan tien vieressä. Se on äärettömän harvinaista herkkua. Tallensin tapahtuman vain ajatuksiini. Kissapedot ovat tunnetusti nopealiikkeisiä enkä halunnut särkeä tilanteen lumousta sähläämällä kameran kanssa.

Seringan ruotsalaisemäntä Cecilia terassillaan harmaana sunnuntaiaamuna.

Viininmaisteluilta Seringassa tarkoittaa Cecilian ja Rogerin henkilökuntansa kanssa kokkaamaa viiden ruokalajin illallista, jossa jokaista ruokalajia saattelee oma, Rogerin esittelemä viini.

Sylkykuppeja ei kehtaa edes ajatella, sillä kuka nyt illallispöydässä barbaarisesti syljeskelisi? Jos viinistä ei yhden kulauksen jälkeen pidä, sen voi jättää juomatta ja siirtyä seuraavaan.

Meidän ruokalistamme näytti tältä:

Juustosufleeta ja passiohedelmäjälkkäriä! Ja Merlot´ta, joka tuo aina mieleen Sideways-elokuvan.

Maputosta tulijat ovat tietysti kiitollisia illallisvieraita, sillä melkein mikä tahansa parempi ateria on kaivattua vaihtelua; hyviä ravintoloita ei Maputossa ole loputtomiin, vaikka tilanne onkin parantunut. Seringan ruoka on kuitenkin oikeasti ihanaa - ja siksikin paikka on Mosambikin reissuväen suosikkeja. 

Tällä kertaa punaiset viinit peittosivat valkoiset eli Rogerin esittelemät

Merlot ja Cabernet Sauvignon hupenivat nopeasti. Voi toki myös olla, että viileällä säällä lämmittävät punaviinit vain puhuttelivat!

 Viiniä saa viinimaan majataloissa aina ilman tastingejakin. Myös Seringassa on alueen hotelleille ominainen honesty bar  -käytäntö. Se tarkoittaa aulan lounge-tilan jääkaappia, josta voi vapaasti hakea juomia itselleen, myös omaan huoneeseensa, kunhan muistaa merkitä lasillisensa vihkoon. Juomat maksetaan samalla kun kirjaudutaan ulos hotellista. Toimisikohan konsepti Suomessa?!

Aamulla mielessä oli kahvi. Siispä sen perässä läheiseen Casterbridgeen. White Riverissä sijaitseva Casterbridge on taiteeseen, antiikkiin, muotiin ja vaatteisiin keskittynyt soma kauppakeskus, joka nimittää itseään hiukan epämääräisesti lifestyle-keskukseksi.

Casterbridge on mukava taukopaikka Kruger-turistille.

Ei nimi paikkaa pahenna eli Casterbridge on todella mukava pysähdyspaikka. Yhdessä monista galleriasaleista oli tuona sunnuntaina meneillään Hands at Work -järjestön Chicken Challenge, kana-aiheisten teosten huutokauppaan perustuva varainkeruutempaus.

Gallerian täydeltä kanoja! Tuotto menee hiv-työhön.

Kahvikissaa hemmotellaan Afrikassa. Etiopialaiset ja kenialaiset kahvit ovat tietysti maailmankuuluja, mutta Etelä-Afrikassa kannattaa ostaa tuoretta paikallista kahvia. Kahvinviljely on nyt piristynyt Mosambikissakin, vaikka toiminta on vielä hyvin pienimuotoista.

Mosambikin pohjoisosassa Niassassa kasvatetaan samalla nimellä myytävää kahvia. Sen saatavuus viime vuosina parantunut. Malawilaista, Mosambikissa paahdettua Cafe Sol -kahvia on saanut koko ajan sekä kaupoista että samannimisestä kahvilasta. Vien sekä Niassaa että Cafe Solia tuliaisiksi Suomeen.

Myös Gorongosan luonnonpuiston alueella Mosambikissa viljellään nyt kahvia. Eksklusiivisempaa kahvia on vaikea kuvitella! Matka Gorongosaan, "Mosambikin Krugeriin", on haaveissani, sillä kaukaista puistoa on viime vuosina kunnostettu paitsi villieläimiä, myös matkailijoita ajatellen.

Gorongosan kahvi on harvinaisuus. Vieressä uusi punainen mutteripannu!

Mutta takaisin Etelä-Afrikkaan, joka on kahvi-, viini- ja rooibosteetuottajineen on ihan oma lukunsa, vaikka oikea kahvi onkin monille ylellisyystuote - kansan enemmistö juo sikuri- tai pikakahvia. Ostamme Casterbridgestä alueen omaa eli Sabie Valley -kahvia, joka on toistaiseksi suosikkimme. Pyrimme aina pitämään kotona Sabie Valleyn kahvia.

Tällä kertaa mukaan tarttui kahvipussien lisäksi myös iso punainen espressopannu, sillä mikään ei etenkään aamuisin ole niin ärsyttävä kuin pannu, joka tyhjenee liian nopeasti.

Yllätyin jokunen vuosi sitten, kun Sabie Valleyn kahvimyymälän vastaava tunnisti puhumamme suomen (usein meidän veikataan puhuvan espanjaa, tällä reissulla myös italiaa). Hänen tyttärensä oli ollut aikanaan opiskelijavaihdossa Hämeenlinnassa.

Sabie Valleyn Bushveld Blend -kahvia Casterbridgen kahvilassa.

Kahvi- ja viiniteeman täydensi kolmas elämän kivijalka, kirjat.

Casterbridgestä jatkoimme lähimpään kaupunkiin Nelspruitiin kantapaikkaamme, Exclusive Books -kirjakauppaan, jossa meitä odottivat jälkikasvun tilaamat Harry Potter- ja Soturikissa-kirjat. Emme koskaan sano poikien kirjatoiveille ei.

Oma heräteostokseni oli eteläafrikkalaisen Sally Andrew´n Tannie Maria -dekkarisarjan kolmas osa, "Kuolema Limpopo-joella". Kantaaottavan fiktion ja kirjan loppuun koottujen reseptien yhdistelmä toimii näissä kirjoissa hyvin.

Kiinnostaako eteläafrikkalainen dekkari?

Sally Andrew poimii kirjojensa juonet työstään ympäristö- ja yhteiskunta-aktivistina. Tannie Maria -dekkarit tarjoavat humoristisen sävynsä läpi tuhdin tietopaketin sekä eteläafrikkalaisista yhteiskuntaongelmista että ruokakulttuurista.

Päähenkilö, reseptinikkari, tannie Maria ("tannie" on afrikaansinkielinen puhuttelusana naiselle) työskentelee Karoon alueella Ladismithin paikallislehdessä. Tämä kolmas osa avaa näkökulmia muun muassa apartheidin epäoikeudenmukaiseen perintöön ja siihen, miten toivottoman erillään - ja erilaisilla ponnistusalustoilla - eri kansanosat yhä Etelä-Afrikassa elävät.

Ulkomaanmatka, viiniä, kahvia ja kirjoja ja kaikki tämä reilussa vuorokaudessa! Maputossa on puolensa.

Terkuin Lotta

Antiikkikauppoja Etelä-Afrikassa

Taskukellon etsintää (ja elvyttelyä)

Puoliso lähti Etelä-Afrikkaan tarkistuttamaan helmikuussa hajonnutta solisluutaan (toivottavasti se on jo kunnossa!), ja mietin, että pitäisi muistaa varata sieltä jokin majapaikka elokuuksi suunniteltua viikonloppureissua varten. Meille kun tulee silloin, sopivasti koulujen alun myötä, Suomesta perhettä kylään.

Etelä-Afrikka tuo monien turistien mieleen ensimmäiseksi safarin, ainakin tässä Mosambikin rajan lähellä, sillä tällä suunnalla on Krugerin kansallispuisto. Mutta on siellä paljon muutakin. Me kävimme alkuvuodesta taskunaurisjahdissa White Riverissä Krugerin laidalla.

Kellohullun työpöytä.

Nuorempi poikamme oli jo pitkään toivonut lahjaksi taskukelloa. Ensin joulu-, sitten syntymäpäivälahjaksi, kun joulu tuli ja meni ja oli ilmeistä, ettei Maputosta löydy ainakaan  taskunauriita. Löytyisiköhän muuten Suomesta? Saa antaa vinkkejä!

Suloinen Casterbridge-ostoskeskus White Riverissä on oma pieni, erillinen saarekkeensa piilossa maailman murheilta. Olen tainnut mainita sen aikaisemminkin. Se ei ole tavanomainen ostari, sillä siellä ei ole yhtään isoa ketjukauppaa.

Antiikkiliikkeen aulasta tällainen katseenvangitsija puutarhaan?

Ketjukauppojen sijaan siellä on hauskoja erikoiskauppoja, kuten juuri meidän kaipaamamme vanhoihin kelloihin erikoistunut liike ja alueen omaa Sabie Valley -kahvia myyvä kahvila/kahvikauppa. Lapsille Casterbridge voi juuri tästä syystä olla vähän tylsä. Mutta taskunaurisjahti teki siitä kiinnostavamman. Miksi ostaa uutta kelloa, kun kauniita vanhojakin on, tuumi poikakin. Nyt voisi lisätä vielä kolmannen adjektiivin: kauniita, vanhoja ja mielellään myös toimivia...

Tämä siro kaunotar oli aika hintava.

Monilla afrikkalaisilla on hersyvä huumori, myös asiakaspalvelutyössä, ja muistan yhä, miten ajomatkasta väsyneinä kömmimme kahvilan kynnyksen yli ja totesimme haluavamme hyvää kahvia.

"Harmi, koska me myymme vain pahaa kahvia", vastasi myyjä kasvot peruslukemilla ennen kuin räjähti nauruun.

Pieni elokuvateatteri löytyy, näytöksiä on muutama viikossa. Vanhoilla kirjoilla on oma kauppansa, ja antiikkihuonekaluja myydään parissakin liikkeessä. Yhden antiikkiliikkeen yhteydessä on pieni automuseo.

Siellä iskin kerran silmäni kauniiseen, Punaisen Ristin käytössä olleeseen kirjoituskonevanhukseen, johon kuului myös nahkainen kantolaukku.

Koska Casterbridgeen on luonnollisesti Maputosta melkoinen matka, olimme pettyneitä, kun kellokauppa onnistui olemaan kaksi kertaa kiinni juuri silloin kun me olimme onnistuneet sovittelemaan ajomatkan ja yöpymiset aikatauluihimme.

Myös taskunaurista himoitseva sankari oli pettynyt, kun tuntikausien kökötys autossa ei tuottanutkaan tulosta. Naapuriliikkeen omistaja soitti kellokaupan pitäjälle, ja saimme sentään edistettyä asiaamme. Etelä-Afrikassa on pitkät välimatkat kuten Afrikassa yleensäkin - kauppias oli tapaamassa aikuisia lapsiaan.

Kellokauppias askarteli korppulampun.

Kävin samalla reissulla katsomassa uudestaan sitä kirjoituskonetta, mutta se oli tällä välin löytänyt uuden kodin. "Sitten minun ei auta muu kuin lähteä metsästämään uusia", antiikkikaupan nainen sanoi.

"Tässä työssä ihaninta on etsiminen, valikointi ja löytäminen. Ja ostaminen! Rakastan vanhojen esineiden ostelua ja kiertelyä huutokaupoissa, mutta yhtälö toimii vasta kun asiakaskin haluaa ostaa."

Kolmannella yrityksellä olimme varmistaneet etukäteen, että kelloliikkeen ovi olisi viimein auki. Varoimme myös tulemasta lounasaikaan, sekin voi pikkuliikkeissä merkitä suljettuja ovia.

Tikitys tervehtii tulijaa!

Ja vaivannäkö palkittiin. Vakuuttavan näköinen taskunauris lepäili vierustovereineen vitriinissä. Se tarkistettiin ja vedettiin, ja ylpeä omistaja poistui liikkeestä kello taskussaan. ("Jos haluatte tietää, paljonko kello on, niin kysykää minulta!") Kauppias antoi muutaman ensiapuvinkin ja kehotti palaamaan, jos kello temppuilisi.

Taskunauris, vihdoinkin!

Ja temppuilihan se, tietysti. Vanha taskunauris oli komea, mutta kaipasi ehkä takaisin vitriiniinsä, eläkepäiviä viettämään! Kysyimme ahkerasti kelloa, mutta ajat olivat auttamatta aika viitteellisiä.

Muutaman viikon päästä oli taas lähdettävä White Riveriin. Tällä kertaa alkuperäinen kello jäi sinne hoitoon, ja me saimme mukaamme peräti kaksi varakelloa.

Ensimmäinen toimi aikansa, sitten otettiin käyttöön toinen, joka toimi ensin, näytti sitten ihan omia aikojaan ja pysähtyi lopulta.

Olimme kyllä saaneet vinkkejä niiden huoltamiseen (useimmiten kellojen pysähtelyyn oli ihan selkeä syy), mutta omat konstit loppuivat pian.

On kyllä ihailtava sitä, miten kärsivällisesti 2000-luvun lapsi jaksoi joka päivä vetää kellonsa sen jälkeen kun hänelle neuvottiin tämä muinainen sormijumppa.

Housutkin muuten piti taskukellon tultua valita aina sen mukaan, että niissä oli kellolle se tasku ja ketjulle vyölenkki. Osa sortseista jäi virattomiksi.

Mutta nyt molemmat nauriit lepäävät kaikkensa antaneina komerossa.

Kohta pitää varmaan lähteä Casterbridgeen hakemaan sitä alkuperäistä kelloa (ja viemään nämä kaksi hoitoon).

Se onnistuu ehkä elokuisella perhereissulla... Lienee viisasta pyytää tällä kerralla pyytää jo valmiiksi pari varanaurista mukaan!

Seuraavalla kerralla näppään kellokauppiaastakin kuvan. Vanhojen kellojen keräily, korjaus ja myynti on elämäntapa.

Hän on ilmiselvästi niin innoissaan tikittäjistään ja muista esineistään (hänellä oli isot kokoelmat muun muassa hassunkurisia sytyttimiä), ettei taskunauriiden oikuista viitsi edes harmistua.

Kahviako näistä nyt pitää juoda? Vai viiniä?

Kauppias on myös armoitettu näpertäjä. Ostimme häneltä ihan huvin vuoksi muun muassa kahvikupeista tuunatut viinilasit, jotka hän oli tehnyt liittämällä vanhoihin kuppeihin viinilasijalat, nekin vähän uuteen uskoon pantuina. "Kun mietin, mitä tekisin kupeilla, joiden lautaset olivat kadonneet... " Kreisi idea, joka koristaa nyt meidän astiakaappiamme.

Terkuin Lotta

Syntymäpäivä

Yksi meistä täytti aiemmin tässä kuussa 15 vuotta. Merkkipäivä osui lauantaihin, ja se tarjosi meille hyvän syyn lähteä Etelä-Afrikan puolelle Nelspruitiin hakemaan lahjaksi tarkoitettuja ratsastusjalkineita. Olin jo aiemmin varmistanut, että sopivaa kokoa oli saatavilla.

Nelspruit on pieni kaupunki noin 200 km:n päässä Maputosta. Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi kehua kauniiksi tai pittoreskiksi, mutta kaupungin mielenkiinto piileekin muissa asioissa. Siellä on kunnollisia kauppakeskuksia (jopa kaksi), kohtuuhintaisia majoitusliikkeitä ja se on passelin matkan päässä paitsi Maputosta, myös Krugerin villieläinpuiston eteläkärjestä ja Blyde River -kanjonin maisemareitiltä.

Monet Maputon asukit käyvät siellä noutamassa kaupoista tavaroita, joita Maputosta ei oikein saa, kuten esimerkiksi kohtuuhintaisia huonekaluja, tiettyjä ruokia ja lääkkeitä, kirjoja, tekniikkaa ja harrastusvälineitä, vaikkapa niitä ratsastusnilkkureita.

Rajamuodollisuudet vievät joskus enemmän, joskus vähemmän aikaa, mutta jos kaikki menee hyvin, matka Maputosta Nelspruitiin vie nelisen tuntia (minusta se vie aina vähän enemmän aikaa kuin luulisi).

Aamuvirkut lähtevät kuudelta ja ovat perillä aikaisin, mutta meille aikaiset lähdöt vapaapäivinä aiheuttavat aina pieniä allergiaoireita - alkaahan koulu joka päivä 7.30, joten etenkin koululaiset saavat aikaisista herätyksistä osansa. Krugerin safariajoilla aikaisia lähtöjä ei voi välttää, mutta mahdollisuus nähdä villieläimiä omassa ympäristössään on tehokas kannustin unisimmallekin.

Tässä muutamia tuokiokuvia synttärilahjamatkalta. All Tacked Up -hevostarvikeliikkeen vieressä on viehättävä Farmers´ Stall -liike, jonka yhteydessä on taimitarha/kahvila. Jos asuisin Nelspruitissa, olisin varmasti puutarhaliikkeen asiakas, mutta auto on yleensä niin täynnä kaikkea muutakin, että kukat ja taimet ovat toistaiseksi jääneet hankkimatta. Tauko suloisessa kahvilassa riittää. Sen nurkassa kiekui tomera kukko, ja puutarhassa väijyi muitakin vihaisia lintuja.

Kukko kiekui tunkiolla.

Angry Bird vaani Nelspruitin Farmers´ Marketin pihalla!

Söimme lounasta toisessa Nelspruitin kahdesta isosta ostoskeskuksesta, Riverside Mallissa. Syntymäpäiväsankari valitsi lounaakseen meren eläviä. Rapuja saa toki Maputostakin, mutta täällä annos oli isompi. Hintataso on Etelä-Afrikassa selvästi edullisempi kuin Mosambikissa, mikä omalta osaltaan selittää Nelspruit-irtiottojen suosiota. Lounaan jälkeen kävimme elokuvissa Riverside Mallin elokuvateatterissa.

Ostoskeskuksessa törmää usein Maputon tuttuihin. Tällä kertaa törmäsin elokuvateatterin aulassa kielikouluni johtajaan! Koska en ole vähään aikaan käynyt portugalintunneilla, minulla oli vähän selittelemistä, tietysti portugaliksi. Selvisin yllättävästä pistokokeesta melko hyvin, ehkä siksikin, että onnistuin liukenemaan paikalta melko pikaisesti.

Syntymäpäiväsankarin ravut.

Pikkuveli treenasi puikoillasyöntiotetta sushia varten.

Viikonloppuun (meillä oli mahdollisuus lähteä ajamaan jo torstaina iltapäivällä ja palata sunnuntaina) kuului myös käynti Krugerissa sunnuntaiaamuna juuri ennen paluuta Maputoon. Nyt olimme niin onnekkaita, että näimme gepardiäidin poikasineen. Upea eläin ei tietenkään ollut kovin lähellä tietä - kissaeläimet ovat mielellään rauhassa - toisin kuin tämä norsuäiti. Gepardi vaati kiikarit, jotka ovat välttämätön varuste Krugerin kävijälle. Niissä ei kannata pihistellä.

Norsuvauva lepuutti takajalkaansa Krugerissa.

Ylipäänsä matkailuun Afrikassa kannattaa varata aikaa. Etäisyydet ja matkustusajat yllättävät pituudellaan, ja pimeänä aikana ei kannata ajaa. Toki niinkin voi joutua tekemään, mutta yleisesti ottaen aikataulut on hyvä suunnitella niin, että perille saapuu suunnilleen iltakuuteen mennessä.

Afrikan tiet eivät ole kovin turvallisia pimeällä. En tarkoita pelkästään rikollisuutta, tarkoitan myös sitä, että teissä voi esimerkiksi olla isoja kuoppia, joita on pimeässä vaikea väistää. Tiellä tai sen reunalla käveleviä ihmisiäkään ei erota pilkkopimeässä tai hämärässä lainkaan. Kanssa-autoilijoiden ajotavat voivat nekin olla aika hurjia. Afrikassa ajetaan paljon ja monilla on kiire päästä paikasta A paikkaan B...

Vakiomajapaikkamme Nelspruitissa on Chez Vincent -majatalo, mutta nyt halusimme näyttää mukanaolevalle ranskalaisvahvistukselle uuden löytömme, Seringa Bed&Breakfast -lodgen White River -alueella hiukan Nelspruitin ulkopuolella.

Lyhyen ajomatkan päässä Seringasta on Casterbridge Lifestyle Centre -niminen ostoskeskus, joka saattaa olla sievin koskaan näkemäni shoppailukeskittymä. Siellä on vain pieniä kauppoja, lähinnä antiikkia ja sisustustavaraa. Kahvilasta saa paikallista Sabie Valleyn kahvia, jota ostin kotiin monta pussillista.

Nuorempaa matkaseuraa kiinnosti suklaakaupan sula suklaa enemmän kuin kahvi.

Toinen Seringan omistajista on ruotsalainen Cecilia. En kuitenkaan saanut Seringasta vinkkiä Maputon pohjoismaalaisilta, vaan australialaiselta ystävättäreltäni Ellieltä.

Viehättävämpää terassia kuin Seringa Lodgessa saa hakea.

Seringassa saa illallisen, jos sen on etukäteen varannut. Illallinen tarjoillaan terassilla samaan aikaan kaikille, ja se myös on sama kaikille, elleivät ruokavaliorajoitteet ehdottomasti muuta vaadi. Nyt tarjolla oli vihanneskeittoa, pihvit ja amarula-liköörillä maustettua paahtovanukasta.

Tämä on pienissä majataloissa aika yleinen käytäntö. Ne toimivat self-catering -periaatteella eli on joko tuotava omat ruuat, jos huoneessa on keittiönurkkaus (tai syötävä muualla) tai tilattava etukäteen lodgen ateria. Kun etäisyydet ovat mitä ovat eikä kauppoja ole joka nurkalla, käytäntö on ymmärrettävä.

Harva pieni majoitusliike pystyisi pyörittämään ravintolaa, joka taipuisi kaikkien asiakkaiden vaatimuksiin joka hetki. Ja monet Krugerin ympäristön hotelleista ovat Seringan kaltaisia guest house -tyyppisiä majapaikkoja, joissa ei ole kovin montaa huonetta.

Oma kokemukseni on, että illallinen kannattaa ottaa, jos sellainen on tarjolla. Se säästää paljon vaivaa eikä lodgesta tarvitse enää lähteä ajamaan matkojen päähän etsimään ruokapaikkaa tai kauppaa. Kaikissa B&B -lodgeissa tätä illallispalvelua ei ole.

Nelspruitin Chez Vincentin valtti on hyvä illallisravintola, jonka taso on luvattu säilyttää omistajanvaihdoksesta huolimatta - itse Vincent on ymmärtääkseni palannut Eurooppaan. Juuri mahdollisuus aterioida tasokkaasti majapaikassa toi Chez Vincentiin käsittääkseni paljon asiakkaita, sillä Nelspruitin muu ravintolatarjonta on aika ketju- ja pikaruokapainotteista.

Tämä on Seringan mökki neljälle hengelle.

Kotiin Maputoon päästiin tällä kertaa ajoissa - siihen vaikutti se, että safariajon jälkeen lounasta ei oikeastaan löytynyt mistään, eli lähdimme vatsat kurnien huristelemaan ja ostimme matkan varrella huoltoasemalta voileipiä. (Afrikassa, tai ainakin Mosambikin lähialueilla, matkailua helpottaa paljon se, ettei heittäydy kovin krantuksi ruuan tai ruokavalionsa suhteen. Hyvää ruokaa on tarjolla, mutta ei välttämättä ihan joka nurkan takana joka hetki.)

Löytyi Maputostakin mieluinen lahja, kaunis puinen säilytysrasia pelikorteille.

Heihei, Etelä-Afrikka, raja ylitetty ja Mosambik on edessä taas!

Terkuin Lotta