Loman kynnyksellä: vinkkini Berliiniin

Vuorossa on vähän erilainen postaus - Berliini-vinkkejä ja myös -muistoja Afrikasta käsin. Kerron hiukan elämästämme Prenzlauer Bergissä, jossa asuimme 2012-2015.

Maputon amerikkalaisessa koulussa eletään loman odotuksessa. Enää kolme aamua! Meille kesä tarkoittaa tänäkin vuonna piipahdusta rakkaan Suomen lisäksi myös Berliiniin, jossa pojillamme on kavereita. Siksi se on nyt mielessä.

Eberswalder Strasse -metroasema Schönhauser Alleella entisen kodin lähellä.

Siellä nuorimmaisemme aloitti koulutiensä, Grundschule am Kollwitzplatz -peruskoulussa, ja siellä hän tänäkin vuonna suunnittelee uusivansa penaalinsa sisällön, Prenzlauer Alleen tutussa McPaper-paperikaupassa. Juuri sieltä me etsimme hiki hatussa koulutarvikkeita myös kesällä 2012, kuin intensiivikurssina saksalaiseen toimistotarvikesanastoon.

Joka aineeseen piti olla omanlaisensa kansio ja varmaan kynäkin! Mutta rutiinin myötä kaikki helpottui. Niinhän se on täälläkin...

Vuosi sitten kentällä: odotetaan vuoroa matkalippuautomaatille.

Tässä tunnelmakuvia viime vuodelta - odotellaan vuoroa vanhan Tegelin lentokentän Fahrscheine-matkalippuautomaatin ääressä ja hengitellään tutunhajuista ilmaa. Uuden kentän piti olla valmis sinä vuonna, jona muutimme Berliiniin eli viisi vuotta sitten. Mikä lienee tuorein valmistumisarvio?

Muistakaahan muuten varata käteistä, kun ostatte julkisen liikenteen lippuja. Useimpiin automaatteihin oli ainakin vielä viime kesänä turha tunkea kansainvälisiä luottokortteja, eivätkä niitä ota vastaan monet lippukioskitkaan. Käteiselle on Berliinissä muutenkin käyttöä, esimerkiksi meidän alakertamme Edeka-ruokakaupassa ei käynyt kuin paikallinen kortti. Monien markettien aulassa onkin pankkiautomaatti.

Söpöys-overdose vaanii Prenzlauer Bergissä! Tämä  on Schliemannstrasselta. Mutta graffiteihin pitää tottua...

Rajaan oman postaukseni itäisen keskustan tuntumaan Prenzlauer Bergiin, koska tunnen sen parhaiten. Me asuimme Kollwitzplatzilla.

Berliinihän tarjoaa monta kaupunkia yhden sisällä toisistaan erottuvien, omaleimaisten kaupunginosiensa tähden.

Berliinissä voi myös minusta asua oikeastaan missä tahansa ja viihtyä, sillä palvelut löytyvät joka kolkasta, hauskuudet ja houkutukset myös. Mutta minusta tuntuu, ettei kolme vuotta riitä kaupungin tutkimiseen! Se vaatisi ihmisiän.

Kollwitzplatz-aukiolle nimensä antaneen taiteilija Käthe Kollwitzin töitä voi sivumennen sanoen käydä tutkimassa Käthe Kollwitz -museossa, joka sijaitsee toisessa viehättävässä ja perinteikkäässä osassa Berliiniä, Charlottenburgissa.

Aamiaisastia Sowohl als Auch -kahvilassa Kollwitzstrassella.

Lämpiminä ja vähän viileämpinäkin aamuina Prenzlauer Bergin kahvilaterassit täyttyvät aamiaista nauttivista kaupunkilaisista. Frühstück kahvilassa on Berliinissä tapana, ja aamiaista tarjoillaan pitkälle iltapäivään.

Kun muutimme Kollwitzplatzille, emme  voineet välttyä kuulemasta gentrifikaatiosta, entisten työläiskaupunginosien vaurastumisesta ja keskiluokkaistumisesta. Joidenkin mielestä somien aamiaislautasten Prenzlauer Berg oli jo "pilalla" ja "menettänyt aitoutensa".

Tämä ei kuitenkaan tuntunut olevan kaupunginosassa pitkään asuneiden näkemys.

Kun juttelin poikieni koulukavereiden vanhempien kanssa, kaikki olivat mielissään siitä, miten kauniisti Prenzlauer Bergin vanhoja taloja oli kunnostettu ja miten hyvää huolta alueesta pidettiin. - Olisit nähnyt, millainen tämä oli parikymmentä vuotta sitten, kaikki oli harmaata ja synkkää. Parempi näin! totesi eräskin tyytyväinen äiti.

Vaurastumisen varjopuoliin tässä kaupunginosassa, kuten vuokra-asuntokantaa kutistavaan airbnb-asuntohuumaan (jota on ilmeisesti jo suitsittu) ja kohonneisiin asuntohintoihin, en tässä puutu, vaikka ne ovat ilman muuta tosiasia. Tosin asumisen lähtöhintataso on ollut hyvin alhainen. Tosiasia on kuitenkin sekin, että ilman muuta nämä korttelit hemmottelevat aisteja.

Marienburger Strassen kukkakauppa,

Ohitin esimerkiksi ylläolevan kukkakaupan useita kertoja viikossa matkalla alakerran Edekaani isompaan Kaiser´s -ruokakauppaan tai Volkspark Friedrichshain -puistoon, johon oli mukava kävelymatka Hufelandstrassea pitkin.

Toinen uskomattoman soma katu on Rykestrasse, jonka päässä on yksi alueen maamerkeistä, Wasserturm- eli vesitornipuisto.

Harmillista kyllä minulla ei ole Rykestrassesta edustavaa kuvaa, mutta sanonpa vain, että sen kauniit, värikkäät talot ja parvekkeet pitää nähdä omin silmin.

Ja koska menneisyys on Berliinissä aina läsnä, kerrottakoon, että Rykestrassella sijaitsee myös yksi harvoista natsiajasta ehjinä selvinneistä synagogista.

Informatiivisia, Berliinin historiaa esitteleviä tauluja on monin paikoin, Wasserturm-puistonkin reunalla.

Oman asuintalomme porttikäytävässä puolestaan kerrottiin yksityiskohtia talon ja aukion historiasta. Infotaulut oli sijoitettu tarpeeksi alas, että lapsetkin pystyivät lukemaan niitä - olihan talossamme päiväkoti. Opimme muun muassa, että talon kulmalla oli "aina" ollut jäätelökioski.

Kollwitzstrasse 66:n asunto oli muuten ensimmäinen, jota kävimme katsomassa, ja siihen me palasimme. Se tuntui jo kynnyksellä kodilta, niin kuin joidenkin asuntojen kanssa vain selittämättömästi käy. Kuulen portaiden narinan vieläkin korvissani! Sormet vain olivat aluksi haavoilla, kun en tarpeeksi nopeasti sisäistänyt sitä, ettei ulko-ovea vedetä ulospäin vaan sitä työnnetään sisäänpäin...

Meidän ikkunamme olivat apteekin yläpuolella. Vinkkinä matkailijoille: apteekeissa kannattaa käydä, jos on sen alan shoppailun tarvetta. Monet lääkkeet ovat Saksassa tuntuvasti halvempia kuin Suomessa, samoin apteekkikosmetiikka.

Myös luomuruokakaupoista saa edullisia tuliaisia. Niitä on paljon, muun muassa LPG-luomukauppaketju, jonka liike Prenzlauer Bergissä on Senefelder Platz -metroaseman luona. Sivumennen sanoen Prenzlauer Bergin luomuruokia ostelevat keski-ikäiset uravanhemmat ovat vitsin aihe - "Pregnancy Berg" on kaupungin lapsirikkaimpia alueita.

Berliner Zeitung julkaisi jopa Die Mütter vom Kollwitzplatz -nimistä pilapiirroshenkistä sarjakuvaa, joista koostetun albumin minäkin sain läksiäislahjaksi.

Olinhan yksi Kollwitzplaztin äideistä, joten sen lähemmäs sarjakuvahahmoa en ehkä elämässäni koskaan pääse - vaikka en olekaan luomufanaatikko enkä (enää tai toistaiseksi) uraäiti liioin. Sarjakuva on joka tapauksessa hauska!

Ja luomukosmetiikan puolesta voisin kyllä pitää pitkiäkin puheita... sitäkin kannattaa Berliinistä ostaa edullisesti mukaan, sillä valikoimat ovat loputtomat.

Meidän ikkunat olivat apteekin yläpuolella.

Cuffaro-jäätelökioskissa apteekin vieressä nuorempi poikani aloitti 7-vuotiaana saksan puhumisen. Ai miten sanotaan kaksi palloa vadelmaa? "Zwei Kugeln, Himbeer, bitte", hän tilasi rohkeasti kioskin italialaisilta. He eivät kyllä aina puhuneet saksaa senkään vertaa, mutta kielitaitohan ei ole koskaan estänyt italialaisia myymästä jäätelöä ja pizzaa koko maapallolla.

Emme koskaan välittäneet ostaa asuntoon verhoja. Aluksi syy verhottomuuteen oli se, että Suomesta tuodut verhot näyttivät nenäliinoilta vanhan talon korkeissa ikkunoissa.

Ainoa ikkuna, johon häthätää ripustimme Ikea-kankaan, oli kylpyhuoneen. Mutta sitten huomasimme, ettemme halua peittää puistonäkymää.

Puisto oli asukkaiden olohuone, johon pojatkin oppivat äkkiä sopimaan tapaamisia.

Poikien koulumatka kulki Kollwitzplatzin puiston läpi.

Ikkunoidemme alla oli myös lauantaitori, josta sai kaikkea ostereista ja kuohuviinistä makkaraan, luomuvihanneksiin, pihveihin, kosmetiikkaan ja vaatteisiin. Näitä lauantaitoreja on Berliinissä muuallakin, ja ne ovat todella kivoja.

Alakerran Belluno-ravintolan kyltti pilkottaa torin saippuakojun takana.

"Ai, te olette tulleet takaisin", sanoi luomutorin espressovaunun kahvimyyjä viime kesänä. Kollwitzplatz tarjoaa torstaisin myös luomuruokatorin. Epäilen, ettei meitä tänä kesänä enää muisteta, aika tekee tehtävänsä. Mutta me muistamme!

Tyypillinen pieni vaatekauppa Husemannstrassen ja Sredzkistrassen kulmassa

Tällaisia pieniä vaatekauppoja on Berliinissä ja ainakin Prenzlauer Bergissä paljon. Saksalais- ja suomalaisnaisia yhdistää yksi asia: kesä muuttaa ihmiset. Talvisin saksalaiset pukeutuvat korostetun käytännöllisesti, mutta kesäkuussa samat naiset kuoriutuvat eli vaihtavat maiharinsa, farkkunsa ja jättipiponsa mekkoihin ja sandaaleihin. Heitä tuskin tunnistaa!

(Tätä liikettä vastapäätä on muuten kiva kahvila-ravintola November, ja vieressä on Husemannstrassen asukkaiden suosima Annemarie-jäätelöbaari.)

Minä en ostanut kuvan kaupasta mekkoa, mutta kerran kylläkin söpön pilkullisen villakaulaliinan. Siitä tuli tällä viikolla Maputon trooppisen kosteuden uhri! Huiviin oli pesiytynyt vesivahingon kärsineessä komerossa aika ikävä lemu, ja kodinhoitaja oli ilmeisesti pessyt sen kuumassa vedessä superlinkouksineen, jotta hajusta päästäisiin eroon.

Hänellä vain ei tainnut olla mitään käsitystä siitä, mitä merkintä "100% Schurwolle" tarkoittaa, eihän täällä käytetä villavaatteita.

Pitkästä, ohuesta villakaulaliinasta tuli pieni ja paksu patalappu. En voinut kuin nauraa kemialliselle ihmeelle, täydelliselle muodonmuutokselle. Auf Wiedersehen, hyvä huivi - ja eihän sitä täällä paljon tarvitsisikaan.

Kaupungissa on paljon kivoja kirjakauppoja, tämä oli meidän lähin.

Wörtherstrassen Georg Büchner Buchladen -kirjakaupassa olimme vakioasiakkaita. Berliinissä on paljon kivoja kirjakauppoja (ja katsokaa nyt noita kukkaparvekkeita!).

Tänne tilattiin koulukirjat, täältä ostettiin pojille Neropatit ja Soturikissat saksaksi, ja itse tutkin tarkkaan käännöskirjahyllyt. Kirjakauppaa vastapäätä oli kampaamo, johon sijoittuneesta käänteentekevästä elämäntapahtumasta (hiusten leikkaamisesta lyhyiksi) poikani kirjoitti tänä vuonna kouluaineen.

Kyseisen parturiliikkeen omaa vahaa pakattiin tänne mukaan 10 purkkia. Mikään muu ei kuulemma ollut yhtä hyvää niiden uusien lyhyiden hiusten muotoiluun. Ehkä vahan mukana pakattiin myös muistoja..


Allaoleva karkkikauppa oli poikien suosikki, koska sieltä sai pohjoismaisia karkkeja. Yksi entinen luokkakaveri onnistui lähettämään Maputoon asti paketin, jossa oli unohtuneita urheilutarvikkeita ja Herr Nilssonin kassi täynnä karkkia. Paketti teki matkaa yli puoli vuotta, urheilukengät olivat sillä välin jääneet pieniksi ja karkitkin muuttuneet hiukan tahmeiksi, mutta ihmeellisintä on se, että se ylipäänsä löysi meidät.

Stargarder Strassen Herr Nilsson oli poikien suosikki, koska sieltä saa pohjoismaisia karkkeja.

Yksi suosikkipuistoistani Berliinissä on turistien vähemmän tuntema avara Bürgerpark Pankow, johon pääsee suoraan ratikalla. Puiston Rosenstein-ulkoilmakahvilassa voi syödä istuen hilpeissä saksalaisissa "rantakoreissa", Strandkorb.

Vietin Bürgerpark Pankow´n viihtyisässä Rosenstein-kahvilassa ystäväni Eeviksen läksiäisiä 2014. 

Oma rantakori olisi hauska muisto Saksasta. Mutta Strandkorb ei varmaankaan olisi kestänyt Afrikan ilmastoa. Meillä on onneksi yksi kookas muistoesine Berliinistä, Husemannstrassen Marrakesch Art&Lifestyle -kaupasta ostettu marokkolaiskaappi.

Kuultuaan, että olemme Suomesta, marokkolainen kauppias alkoi muistella sitä, miten hän asui 1980-luvulla Bonnissa Helsingin Sanomien silloisen kirjeenvaihtajan Pentti Sadeniemen naapurina.

Ensimmäisellä kerralla kauppias ei heti saanut mieleensä entisen naapurinsa suomalaista sukunimeä (aikaahan oli kulunut), ja toisella kerralla, kun lähestyin kynnystä, hän kiirehti minua vastaan ulko-ovelle huutaen jo tullessaan, s:n zaksalaisittain ääntäen: "Sadeniemi! Sadeniemi!" Purskahdimme molemmat nauruun.

Pankow´ssa on historiasta kiinnostuneille muun muassa Majakovskiring, jossa Itä-Saksan eliitti piti majaa komeissa taloissa. Ja puiston vieressä on pohjoismaiseen kirjallisuuteen erikoistunut kauppa - iltapäiväkerhon Frau Däumer kertoi, että lahjaksi ostamastani Tatu ja Patu -saksannoksesta tuli äkkiä kerhon suosituinta luettavaa.

Entä lähiruoka?  Berliinissä ravintolaruokailusta ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi, ellei halua. Alakerran italialaisessa Bellunossa tuli tietysti syötyä usein.

Zweistrom sopii silloin, kun ruuasta ei ole tarkoitus tehdä numeroa.

Yksi vakionoutopaikka oli Zweistrom Danziger Strassen ja Kollwitzstrassen kulmassa. Se myy falafel-tyylistä ruokaa. Samanlainen, Salsabil, löytyi vielä lähempää.

Mutta koko Berliinissä on valtavasti ravintolatarjontaa, ja omat suosikkipaikkansa jokainen löytää itse. Minusta näytti viime kesänä siltä, että esimerkiksi vegaaniruokapaikkoja oli tullut vuodessa selvästi lisää, muun muassa Danziger Strasselle.

Kiva aamiaispaikka Prenzlauer Bergissä on myös Pappelalleen Butter, ja sen lähellä on hauskasti sisustettu kahvila Pakolat Raumerstrassella - siellä on myös erinomaiset (ja isot) kakut. Meidän perheen poikien suosikkeihin kuului Rykestrassen Gagarin, ja hyvää kahvia saa myös Rykestrassen No Fire No Glorysta.

Kävimme myös muun muassa Oderberger Strassen Oderquellessa syömässä Flammkuchet.

Urheilu yhdistää saksalaisia, ja tärkeiden futismatsien päivinä telkkarit terasseilla olivat tavallinen näky.

Yksi vakio-ostospaikkani oli Alexanderplatzin Galerie Kaufhof -tavaratalo, jossa on monipuolinen valikoima kaikenlaisille lompakoille ja erinomainen ruokaosasto.

Tärkeiden futismatsien iltoina myös Kaufhof varusti katutasoon asianmukaisen futiskatsomon, jotta kenenkään shoppailijan ei tarvitsisi raahata mukanaan vastahakoisia seuralaisia. Näin myös viime kesänä.

Tavaratalo Galerie Kaufhofin kekseliäs kisakatsomo vapautti shoppailemaan!

Olin kerran hakemassa nuorempaa poikaani luokkakaverin luota Kastanienalleelta, ja nälkä yllätti kotimatkalla. Pysähdyimme Hot Dog Worldin kohdalla, kun reppu painoi liikaa. Ehkä se nälkä tosiaan on paras mauste, mutta ainakin 12-vuotiaan mielestä täältä saa kelpo hodarit.

Elleivät hodarit kiinnosta, ihan vieressä Eberswalder Strasse -metroaseman alla voi tehdä tuttavuutta currywurstiin Konnopke´s Imbiß -makkarakioskissa, joka on kaupungin vanhimpia. Viistosti Hot Dog Worldia vastapäätä on myös perinteikäs "olutpuutarha" Prater.

Kastanienalleen hodarikioski odottaa vakioasiakasta.

Kastanienalleelta on lyhyt matka Oderberger Strassea pitkin Mauerparkin kirpputorille. Mauerpark oli omaan makuuni aina vähän liian täynnä, sillä en ole väkijoukkojen ystävä, mutta perheen pojat kävivät siellä ja Oderberger Strasse on toki kaunis katu kävellä.

Oderberger Strassella sijaitsevaa Prenzlauer Bergin entistä uimahallia remontoitiin "meidän aikanamme" designhotelliks. Viime kesänä huomasin, että remontti oli valmis. Ystäväni yöpyi siellä ja oli tyytyväinen. Myös meidän käyttämämme keskihintainen Zarenhof-hotelli oli hyvä.

Vanhaan uimahalliin remontoidun Oderberger-hotellin komea julkisivu.

Pitäisikö jalkoja lepuuttaa leffaillan merkeissä? Prenzlauer Bergin yksi maamerkki on entiseen olutpanimoon remontoitu Kulturbrauerei-keskus, jonka suosituimpia paikkoja taitavat olla Rewe-supermarket, elokuvateatteri ja kuntosali.

Olin Kulturbrauereissa myös Chimamanda Ngozi Adichien Americanah-kirjan lukutilaisuudessa. Onneksi ostin lipun etukäteen Georg Büchneriltä, sillä tilaisuus oli loppuunmyyty!

Ennen poismuuttoamme Kulturbrauereihin avattiin myös entisen Itä-Saksan elämää esittelevä pysyvä näyttely, johon on ilmainen sisäänpääsy.

Joulukuussa Kulturbrauerein pihalla on skandinaavinen joulutori. Tämä joulutori oli ensimmäinen paikka, johon toinen pojistani lähti viettämään aikaa saksalaisten kaveriensa kanssa, ilman meitä, pärjäten ja huutaen vain heipat mennessään.

"Frau Deumerille. Onni saa lähteä välillä tai aina kotiin heti kun hän haluaa."

Ylläoleva lappu on tällä hetkellä seinällä puolison työhuoneessa. Nuorempi poikamme on kirjoittanut siihen 7-vuotiaana viestin iltapäiväkerhon opettajalle: "Von Onnis Familie. Onni darf manchmal oder immer nach Hause gehen wann er möchte." Onni saa välillä tai aina lähteä kotiin silloin kun hän haluaa.

Hän oli kuullut, että siirtyminen itsenäiseen lähtöön iltapäiväkerhosta (eli ilman hakua) pitää ilmoittaa kirjallisesti, ja päätti toimia nopeasti; isä ehti auttaa vain kahden ensimmäisen sanan kanssa. Frau Däumer otti lapun vastaan ja totesi, että liikkumisen taitoa onkin tärkeää alkaa opetella aikaisin.

Lappu havainnollistaa sitä, että Prenzlauer Berg on hyvä paikka lapsille opetella kulkemista ja asiointia. Kaikki on lähellä, kioskit, kaverit ja koulu, eikä pienempääkään tarvinnut pitkään saatella kouluun. Kadut ovat ihmisen kokoisia: jalankulkijoille ja pyöräilijöille on leveämmät jalkakäytävät kuin mitä autoille ajotiet.

Voi olla, että kaikkea tätä tulee muisteltua nyt siksikin, että Maputossa liikkuminen on kovin toisenlaista. Toisaalta lasten kanssa tulee täällä vietettyä varsin paljon aikaa - ei laatuaikaa, vaan ihan tavallista arkiaikaa.

Täällä leffaan!

Ja aika tavallisia juttuja me nytkin teimme entisillä kotikulmilla. Kävimme muun muassa tässä Kinossa. Mutta Achtung: Saksassa kaikki dubataan.

Ensimmäinen elokuva, jonka näin Kulturbrauereissa, oli Piin elämä, ja totean vain, että onneksi se oli varsin visuaalinen ja juonen puolesta yksinkertainen elokuva... en silloin ollut vielä löytänyt kielikoulu Kapitel Zwein kivoja keskusteluryhmiä.

Asuinaikanamme Kulturbrauerei siirtyi pykälän kansainvälisempään suuntaan eli se alkoi tarjota tekstitettyjä leffoja maanantaisin.

Maanantaista muotoutui siis meikäläisen leffailta, tosin oli Kulturbrauereissa kiva käydä katsomassa myös saksalaisuutuuksia. Saksassa leffasaliin saa muuten viedä myös viiniä, ja se annetaan oikean jalallisen lasin kera. Poistuessa lasit ja pullot jätetään koriin leffasalin ulkopuolella.

Häiriökäyttäytymistä en nähnyt.

Salmiakkimyyjä möi (ikävä kyllä, itsekurin kannalta) myös Fazerin salmiakkisuklaata.

Torin salmiakkimyyjä tuli vuosien mittaan tutuksi. Hänen ansiostaan taloutemme salmiakkihimoisen ei juurikaan tarvinnut tilata mustia herkkuja Suomesta. Yhtenä lauantaina olin tulossa jostakin ja päätin poiketa salmiakkikojun kautta, jotta kotiin mennessä olisi toivotut tuomiset. 

- Oletteko varma että haluatte ostaa, myyjä rypisti otsaansa, luulen nimittäin, että poikanne kävi tässä jo?

Ja niin säästyimme salmiakkiövereiltä, sillä myyjähän oli oikeassa.

Seuraavan kerran ennätimme ostoksille melko myöhään. Lasipurkit näyttivät epäilyttävän tyhjiltä. - Ei hätää, myyjä rauhoitteli ja nosti pöydän alta pussillisen. - En saanut tällä viikolla täydennystä, mutta otin teille jo etukäteen vähän erikseen!

Samalle myyjälle piti muuttokesänä kertoa, että käynnit lauantaitorilla harvenevat nyt. (Verenpaine kiittää.)

- Ach, hän filosofoi vakavana. - Berliinistä pitää aina välillä lähteä, että voi tulla takaisin.

Niin. Ovet on hyvä pitää avoinna. Pian nähdään taas, Kollwitzplatz! Mutta kukahan onnekas nyt asuu apteekin yläpuolella?

Terkuin Lotta