maanantai 31. lokakuuta 2016

Kulttuurieroja: suositut sisäoppilaitokset



Nuoremmalla pojallani oli luokkakaveri yökylässä, ja aterialla kaveri täräytti uutisen: hän lähtee Maputon amerikkalaisesta koulusta vuodenvaihteessa ja siirtyy Waterford-nimiseen sisäoppilaitokseen Swazimaahan, Mosambikin naapuriin.

11-vuotias ei itse ei vaikuttanut asiasta erityisen ilahtuneelta, mutta esitti sen tyynesti, toteavaan sävyyn.

Sääli tietysti, että lapsi menettää kivan luokkatoverin, tässä tapauksessa nigerialaisen. Se on kansainvälisen koulun vähemmän miellyttävää arkea. Arvokasta arkea ovat nuo nigerialaiset, australialaiset ja muut ystävät - kasvaminen aitoon monikulttuurisuuteen. Toivottavasti maailma jakautuu näille lapsille aikuisiällä edes vähän vähemmän meihin ja noihin muihin. Ja toivottavasti, muutoista huolimatta, edes jokunen ystävä säilyy...

Kaverin lähdettyä jäin miettimään sisäoppilaitoksia. Niistä puhutaan silloin tällöin. Vertaillaan boarding schooleja ja mietitään, millaisia harrastuksia tai katsomusjärjestelmiä niissä on. Sellaista keskustelua Suomessa ei kuule. Olen itsekin käynyt nuorena Belgiassa koulua, jossa osa oppilaista asui, mutta se ei ollut varsinainen sisäoppilaitos asuinmahdollisuudesta huolimatta.

Meistä suomalaisista lapsen lähettäminen kotoaan sisäoppilaitokseen tuntuu erikoiselta, vaikka perinnettä ei tarvitse etsiä kaukaa - onhan jo Britanniassa vahvat laitosperinteet. Millaisia syitä valinnan taustalla voisi olla?


Vain parasta joillekin lapsille - Frozen-synttärit puistossa

Tasalaatuinen ja edullinen koulutus on eurooppalainen itsestäänselvyys. Lasta ei tarvitse lähettää jo pienenä matkojen päähän kouluun, jos haluaa varmistua siitä, että hän oppii lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan ja voi jopa jatkaa opintojaan koulun jälkeen.

Afrikan maissa koulut ovat hyvin eritasoisia. On monia, joille julkinen koulu ei ole vaihtoehto (ja tietysti vielä useampia, joille se on ainoa vaihtoehto).

Julkinen koulu ei aina käy niille, jotka haluavat ja voivat varmistaa lapselleen hyvän tulevaisuuden: jatkokoulutuksen ja työn (joilla nämä lapset sitten maksavat omien jälkeläistensä koulutuksen). Jos rahaa on, se käytetään parempaan kouluun.

Näille hökkelikylän lapsille taitaa lähikoulu kelvata.

Joskus kaupungista, jossa vanhempien työpaikat sijaisevat, ei yksinkertaisesti löydy sopivaa koulua.

Hintalappukin voi painaa vaakakupissa. Esimerkiksi pääkaupunkien kansainväliset koulut ovat usein suosittuja ja hyvämaineisia, mutta verottavat kukkaroa ankarasti.

Mosambikin paikallinen valuutta, metical, on menettänyt arvoaan kovasti kuluneen vuoden aikana. Silti esimerkiksi amerikkalaisen koulun lukuvuosimaksun voi yhä maksaa vain dollareissa. Koulu on nyt yli tuplasti kalliimpi kuin vuosi sitten niille, joiden palkka tulee paikallisessa rahassa. Tätä pohdittiin myös koulun uutiskirjeessä vähän aikaa sitten.

Lukukausimaksun kallistuminen meticalin arvon romahdettua on epäilemättä saanut ne perheet, joiden työnantaja ei pulita koulumaksua, miettimään muita vaihtoehtoja. Olenkin kiitollinen siitä, että olemme itse voineet valita koulun maksua miettimättä.

Koulukorvaus, joka ei kuulu kaikkiin expat-työsopimuksiinkaan, vähentää kouluun kohdistuvia odotuksia. Huomaan usein, että peruskoulumaasta tulija suhtautuu kouluun hiukan eri tavalla kuin sellainen vanhempi, jolle koulu on konkreettinen kuluerä ja lupaus oppimisesta. Tästä erosta voisi toki kirjoittaa enemmänkin.

Vanhemman poikani luokalta lähti kesäkuussa yksi tyttö, jolle suunniteltiin sisäoppilaitosta Etelä-Afrikassa (Mosambikissa, joka on maailman köyhimpiä maita, sisäoppilaitoksia ei ole, joten tämä päätös tarkoittaa aina lapsen lähettämistä toiseen maahan).

Kuulin äskettäin, että tämä tyttö on yhä Maputossa, mutta kotikoulussa. Syitä siihen en tiedä. Tästä home schoolingistakin kuulee aina välillä, mutta se tuntuu olevan ennen muuta väliaikaisratkaisu ainakin isompien lasten kohdalla.

Kouluvalinta näyttää menevän monilla uusiksi myös sitten, kun oppilas on loppusuoralla ja mietitään jatko-opintoja. Ainakin minulle on tullut tunne, että monet koulut ovat hyviä lasten ollessa pieniä, kun koulun akateemisella menestyksellä ei vielä ole niin suurta väliä, mutta oppilaiden vanhetessa tilanne muuttuu. Vanhemman poikani luokalta (15-vuotias) siirtyy muutama oppilas joulukuussa boarding schooliin. En tiedä syitä heidän kohdallaan.

Olen huomannut, että monet Maputossa pysyvästi asuvat expat-perheet saattavat lähettää lukioikäisen lapsen Eurooppaan (tai muualle sen mukaan, mistä perhe on kotoisin - itse olen keskustellut lähinnä eurooppalaisten kanssa) kouluun sitten, kun viimeinen luokka on käsillä.

Ehkä ajatellaan, että opetuksen taso antaa muualla paremmat valmiudet jatko-opintoihin, ja nuorikin saa pehmeän laskun uuteen vaiheeseen. Jatko-opintojahan ei kuitenkaan voi kehitysmaassa suorittaa.

Joskus lähtöön tuntuu vaikuttavan sekin, ettei Maputo ole helpoin mahdollinen asuinpaikka täysi-iän kynnyksellä oleville. Tekeminen ja oleminen on kuitenkin rajoitettua.

Ympäristöönsä nähden erittäin hyväosaiset, mutta suojattua elämää viettäneet nuoret ovat myös helppo kohde erilaisille onnenonkijoille, jopa rikollisille. Sekin on joillekin vanhemmille yksi syy suosia suljettuja ja siksi turvallisempia boarding schooleja.

Minulle suomalaisena lapsen lähettäminen sisäoppilaitokseen, etenkin pienen, tuntuu vieraalta. Mutta olen oppinut ymmärtämään tätäkin valintaa.

Koko yhteiskunta on niin erilainen, ja ratkaisuja ja valintoja on punnittava eri lähtökohdista.

Haluaisin myös kuulla niiden ratkaisujen perusteluja lisää, lapset itse eivät niitä useinkaan osaa sanoa. Ehkä sisäoppilaitos on joidenkin mielestä yksinkertaisesti hyvä kokonaisratkaisu, uskoakseni toisille myös status- eli yhteiskuntaluokkakysymys.

Onkohan blogin lukijoilla kokemusta aiheesta - millaisia perusteluja olette itse kuulleet?

Suomalainen peruskoulujärjestelmä tekee monta asiaa meille helpoiksi, eikä lapsena tehty kouluvalinta ratkaise, voiko 18-vuotiaana jatkaa yliopistoon vai ei. Lapset myös tutustuvat koulussa kaikenlaisista perheistä tuleviin ikätovereihin. Sekin on minusta arvokasta.

Täällä eriarvoisuuden siemenet kylvetään varhain. Jokainen on jo varhain omassa kuplassaan ja tietää paikkansa.

Se tekee minut usein surulliseksi. Toisilla on tässä maailmassa niin paljon enemmän kiivettävää kuin niillä, jotka on jo lapsuudessaan nostettu ylemmille askelmille, juuri sinne sisäoppilaitokseen tai kansainväliseen kouluun.

Toiset eivät tunnu pääsevän edes alimmalle askelmalle. He tarvitsevat paljon enemmän raakaa työtä ja silkkaa onnea saavuttaakseen sen, mikä parempiosaisille ikätovereille ojennetaan käden ulottuville.

Lähikoulusta ja sen hyvistä opettajista kannattaa olla kiitollinen. Ja siitäkin, että myös meillä saa valita koulun, yleensä monesta hyvästä vaihtoehdosta. Meille annetaan paljon. Loppu on enimmäkseen itsestä kiinni.

Terkuin Lotta

11 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä blogi.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista luettavaa.Suomen koulujärjestelmä on niin tasa-arvoinen,kaikille samat mahdollisuudet (näin oletan..) mutta näin ei ole monessa muussa maassa. Täälläkin pitäisi olla ilmainen koulutus,mutta jos haluaa päästä hyvin eteenpäin pitää vanhempien maksaa kaikenlaista ekstraa, ja yksityistunteja,ja jakaa ihmiset sellaisiin joilla on ja sellaisiin joilla ei ole.Kansainvälisessä koulussa opiskelu on suuri rikkaus:) Olen itsekin käynyt sisäoppilaitosta ulkomailla,mutta vain puoli vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansainvälisessä koulussa opiskelu todella on suuri rikkaus, välillä täällä tekisi itsekin mieli kääntää aikaa vähän taaksepäin, että pääsisi itsekin nauttimaan amerikkalaisen koulun hyvistä puolista! Mutta täällä tosiaan on kirkastunut tuo toinen puoli, se, miten epätasa-arvoista koulutus suurelle osalle - suurimmalle osalle! - maailman lapsista on. Jos ei ole rikas, omaa oikeaa sukunimeä ja oikeaa suhteita yms., tulevaisuuden rakentaminen on paljon vaikeampaa. Moni asia ei olekaan itsestä kiinni, ja se tuntuu epäreilulta niin monia nuoria kohtaan.

      Poista
  3. Lotta, tosi hyvä pohdinta! Tuo on se suomalaisen peruskoulujärjestelmän briljantein ominaisuus, että tulevaisuutta ei päätetä varhaislapsuudessa ja vanhempien kukkaron mukaan. Minutkin se tekee surulliseksi miten uskomattoman eriarvoistava maailma koulutuksen suhteen täällä kaukana Suomesta on. Ja todella saamme olla kiitollisia ja olenkin syvästi kiitollinen omasta valinnanvapaudestamme ja kaikista eduista mitä meillekin on annettu. Suurin osa kun täälläkin voi vain haaveilla siitä mikä toisille on vain päätöksestä kiinni. Meidän kenialaisesta kotiapulaisesta puhumattakaan. Hän pyrkii tuohon jälkeläisten parempaan koulutukseen, jota ei itse saanut ja jonka oman yhteiskuntansa perusteella tietää ainoaksi tavaksi lapsilleen saada tolkullinen elintaso. Hänen kanssaan puhuinkin boarding schooleista joskus ja kertoi niiden olevan yleisiä, vaikka ei omiaan ainakaan toistaiseksi ollut boarding schoolin lähettämässä. Tuon mainitsi taustalla vaikuttamassa tuon nuorten vaikeuksiin joutumisen estämisen. Pitääkin taas kysellä muista syistä tilaisuuden tullen. Niitä on ja niitä ei meidän peruskoulumaiden ihmisten ole tarvinnut juuri punnita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku, kiitos kun kerroit omia mietteitäsi! Minulla suomalaisena ei esimerkiksi ollut tullut mieleenkään, että juuri turvallisuus, tarve pitää nuoret kaidalla tiellä ja kaukana esim. hyväosaisia, mutta kokemattomia nuoria tavoittelevista huumekauppiaista, olisi yksi syy niihin sisäoppilaitoksiin. Mutta sitten, kun kuulin sen, siinä oli järkeä. Mutta sekin on minusta hyvä esimerkki perustelusta, jota en vain olisi itse tullut ajatelleeksi! Voi miten toivon, että tuon kenialaisen apulaisesi lapset saisivat paremman koulutuksen ja sitä myötä toivoa tulevaisuuteensa. Niin monilla kun se on toivoton - alusta asti, syistä joihin he vain eivät voi vaikuttaa.
      Koulua myös kunnioitetaan ja sitä arvostetaan kovasti. Olen ehkä kukkahattutäti, mutta olen seurannut suurella ihmetyksellä Suomessa käytävää keskustelua siitä, miten oppilailla muka on oikeus videoida malttinsa menettävä opettaja luokassa ja ladata tuotos Youtubeen, ja heillä on mukamas tähän ihan oikeus, puhelimen käyttöä tunnilla ei voi kieltää. Eikö tunnilla olisi tarkoitus kuitenkin opiskella eikä kiusata opettajia? Ja jos oppilailla on oikeus tehdä puhelimilla tunnin aikana mitä haluavat, eikö sama oikeus ole sitten opettajalla - mutta voin kuvitella mikä haloo nousisi, jos opettaja kuvaisi tunnin aikana niskoittelevia oppilaita ja lataisi videot nettiin. En aina oikein ymmärrä enää tätä keskustelua. En käsitä, miten puhelimien kieltäminen täällä (ja Saksassakin) oli ihan itsestään selvää, mutta Suomessa se on niin vaikeaa. Ihan kuin emme todella oikein arvostaisi sitä, mitä meillä on, eli mahdollisuutta oppia ja hyviä opettajia, kun tunneilla ilmeisesti saa tehdä mitä haluaa. Nyt eksyin aiheesta, mutta tätäkin kulttuurieroa olen ihmetellyt. Ei meidän lapsia ainakaan ole koskaan häirinnyt se, ettei kouluun saa ottaa kännykkää. Tai täällä yläkoululaiset saavat ottaa sen mukaan (joskus voi olla tärkeää tavoittaa kuski, vanhemmat ym.), mutta sitä ei saa käyttää koulupäivän aikana. En tiedä, mitä täällä tapahtuisi, jos lapset alkaisivat videoida opettajia tunnilla sananvapauteen ja oikeuksiinsa vedoten! Ajatuskin tuntuu hullulta.
      Näissä kv. kouluissa ja muissa mietin joskus sitä, mikä merkitys on sillä,että lasten vanhemmat ovat taustaltaan melko samankaltaisia. Suuri arvo on mielestäni sillä, että Suomessa duunarien ja professorien lapset istuvat samoissa luokissa ja ystävystyvät. Sama oli toki Saksassa. Täällä tulee välillä toivoton olo, että lapset menevät noihin kupliinsa jo pieninä tuostakin syystä -. kaikki kaverit ovat samoja hyväosaisia, joten mistä he edes kuulevat muiden ihmisten elämästä ja vaikeuksista? -, mutta minkäs sille voi.

      Poista
    2. Joo no kuulostaa kyllä tosi ihmeelliseltä tuollainen kännykän ja oikeuksien yhdistäminen toisiinsa koulussa.Välillä musta tuntuu siltä, että olen ihan pihalla suomalaisesta yhteiskunnasta. En ymmärrä kaikkea tästä erilaisesta näkökulmasta käsin. En kyllä toisaalta tietenkään ymmärrä kaikkea tässä yksityiskoulujen maailmassakaan. Tuo kuplamaisuus on tietysti se yksi asia joka on mietityttävä. Ei tosiaan istu samassa luokassa duunarin ja proffan lapset. En tiedä tuleeko täkäläisille hyväosaisille toisaalta mieleenkään että pitäisikö niin edes olla. Niin tottuneita varmaan ehkä ollaan yhteiskunnan kerroksellisuuteen. Minäkin toivon että meidän kotiapulainen saisi nähdä lapsensa hyvin koulutettuina. On raastavaa mitkä ovat ne lähtökohdat jotka toiset saavat ja silti he myös onnistuvat jotenkin näkemään hyvää maailmassa.

      Poista
  4. Hei, niin ajankohtainen aihe meidän perheessä vaikka lapsemme ovat vasta 2 ja 4. Olen ollut aina jollain tasolla yksityiskouluja vastaan, puhtaasti omista mutu-tuntemuksistani siitä, että yksityiskoulut osaltaan pitävät yllä eriarvoisuutta eivätkä mahdollista julkisen puolen parempaa laatua. Noh, omalla kohdalla jaksoimme yrittää vuoden esikoisen kanssa kunnes lopulta aloimme tosissaan miettiä mistä ihmeestä kaivamme rahat nelivuotiaan ensimmäiseen prekinder -vuoteen. Hintalappu on vajaa tonni kuussa. Plus kaikki muut kulut siihen päälle. Ihan täysin hullua. Ja ei tosiaan meidän talouden kestävää pitkällä tähtäimellä. Tämä on jatkuvaa taistoa mielessäni, kv-koulun maailma on tiivis ja edellyttää vanhemmilta myös rahan lisäksi paljon muutakin, jatkuvaa yhteistyötä koulun ja muiden vanhempien kanssa. Itse myös kamppailen sen suhteen kuinka paljon me vanhemmat voimme vaatia koululta ja miten sen tunne on omalla kohdallani täysin muuttunut, kun esikoinen vaihtoi kalliiseen kouluun. Ja se ei ole kovinkaan positiivista.

    Keniassa asuessamme tunsimme montakin perhettä, jotka lähettivät lapsensa sisäoppilaitokseen. Niin eurooppalaisia kuin kenialaisia perheitä. Yhdessä perheessä kunnianhimoinen lapsi itse halusi 12-vuotiaana muuttaa britteihin opiskelemaan, yhdessä perheessä lapsi lähetettiin e-Afrikkaan. Mombasassa taas moni muslimiperhe koki ettei heidän lapsillaan ole mitään mahdollisuutta päästä jatko-opintoihin, koska nimi kuulema määräsi todistuksen arvosanat, joten oli parempi lähettää lapsi sisämaahan kouluun, johon on vielä varaa ja näin turvata seuraavalle sukupolvelle itseään paremmat mahdollisuudet. Itselle vierasta, mutta ymmärrykseni kyllä kasvoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva kun kerroit omia kokemuksiasi! Mielenkiintoinen tuokin näkökulma, että sukunimi määrää arvosanat - sitäkään ei tule pohjoismaalainen ajatelleeksi - joskus mikään yrittäminen ei riitä, tai sitten täytyy vain yrittää kiertää nuo esteet, kuten tuossa tapauksessa tehtiin. Onkohan muuten juuri Etelä-Afrikassa paljon hyviä sisäoppilaitoksia, usein täälläkin puhutaan niistä. Toki se on lähin ja vaurain mahdollinen maa. Hyvä kuulla myös että boarding school voi olla myös lapsen oma tavoite ja valinta. Tähänkin vaikuttaa varmasti se, että se on yleinen tapa. Silloin se varmaan otetaan annettuna.
      Jaan kanssasi tuntemuksen siitä, että yksityiskoulut omalla tavallaan pitävät yllä eriarvoisuutta. Olen itsekin valinnut lapsilleni aina ihan tavallisen koulun kun se on ollut mahdollista. Minusta Suomessa, kuten kirjoitin yllekin, on arvokasta se, että duunarin ja proffan lapset istuvat samoissa pulpeteissa ja ystävystyvät. Täällä nuo kuplat vahvistuvat niin varhain, kun kalliissa koulussa kaikkien vanhemmat ovat hyvin toimeentulevia, osa vain vielä varakkaampia kuin toiset. Teini-ikäisten kanssa kannattaakin olla tarkkana, etteivät he ala kuvitella olevansa "eliittiä".
      Minulla kesti aikaa havaita, että monet muut vanhemmat suhtautuvat kouluun aivan toisin kuin me, vaativammin, kuin maksavat asiakkaat (mitä he ovatkin!). Minulla oli selkäytimessä suomalainen ajatus, että otetaan mitä verorahoilla annetaan. Kesti hiukan aikaa ymmärtää, että näin ei täällä todellakaan ole. Kommentoin jollekulle, että kyllä nuo opettajat ovat sitten aina todella ystävällisiä, ja tämä joku vastasi (mielesrtäni todella kyynisesti):"Niiden on pakko olla, koska ne tarvitsevat ne oppilaat." En ole nyt varma onko asia ihan täysin niinkään, onhan vuorovaikutuksen tapa myös täällä toisenlainen. Mutta silti pakko sanoa, että oli siinä ehkä totuuden siemen! Maksavia vanhempia ei voi karkottaa.

      Poista
  5. Minä täällä vielä sanon moi. Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos! Pahoittelen, että pääsin vasta nyt vastaamaan, on ollut kaikenlaista sälää ja sitten, kun olen yrittänyt, netti ei ole toiminut... Käyn katsomassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!