Maputon kalatorilla

Pane emppa asialle, mene itse mukana...

Viime viikolla alkoi tehdä mieli tuoretta kalaa. Paremmissa ravintoloissa on toki aina päivän kalaa, mutta joskus on mukavinta syödä kotosalla. Supermarketit ja pienetkin kaupat myyvät vain pakastettuja tuontituotteita.

Ne ovat toki enimmäkseen hyviä, etenkin sitten kun oppii, mistä kaupoista ne kannattaa ostaa (joskus huomaa, että tuotteet ovat sulaneet muutaman kerran ennen kuin ehtivät kassalle, mutta se ei hämmästytä Afrikassa), ja perheellisen arjessa näppäriä ja nopeita valmistaa, mutta merenrantakaupungissa Woolworthin pakastekala ei voi olla ainoa vaihtoehto. Suuntasin siis kalatorille, Mercado do Peixeen. Se on oikea osoite, jos etsii Ahdin antimia.

Alaotsikko viittaa empregadaan eli kodinhoitajaan, joita suomalaiset kutsuvat usein kotoisasti empoiksi. Kalaostoksille on mukavinta lähteä empan kanssa, sillä silloin neuvottelu kauppiaiden kanssa sujuu parhaiten. Minäkin lähdin kalatorille meidän empregadamme, Anan, seurassa. Jotkut eivät edes poistu autosta, vaan odottavat kadulla. Minusta taas itse ostosmatka on tärkeä osa kala-ateriaa.

Kun tulimme vuosi sitten Maputoon, silloinen kalatori oli epämääräinen kokoelma myyntikojuja pienen kadun varrella. Se tarjosi vähintäänkin eksoottisen ja voimakkaan hajuisen kokemuksen. Alkuvuodesta tori suljettiin, ja kauppiaat saivat rantakatu Marginalilta uudet, komeammat tilat. Vanhan kalatorin tontille kohoaa pikavauhtia uusia, ylellisen näköisiä asuintaloja.

Maputoon rakennetaan sivumennen sanoen valtavasti. Kun maan taloustilanne on mikä on, ja poliiittinen tilannekin kauniisti sanoen epävakaa (eilisaamuna ammuttiin oppositiopuolueen entinen kansanedustaja, nykyinen rauhanneuvottelija, kesken aamulenkin samaisen Marginal-rantakadun tuntumassa) mietityttää, mistä kaikkiin näihin taloihin löytyy asukkaita... Toki kaupungissa on paljon myös rahan puutteen takia kesken jääneitä rakennus- ja kunnostustyömaita.

Uusittu kalatori on osaavalle ostajalle upea ostospaikka. Myynnissä on ämpäreittäin erilaisia simpukoita, hummereita, rapuja ja kaloja, joita kalatorin takana aaltoileva Intian valtameri asuttaa. Minulle tuoreuden takeeksi riittää se, että otukset liikkuvat - ja ainakin tämä langusti, jota Ana pitelee hyppysissään, oli erittäin elossa. Kalojen en sentään oleta pomppivan minua vastaan, mutta niiden tuoreutta on helpompi arvioida, vaikkei olisikaan äyriäisosastolla kuin kotonaan.

Ana hyppäsi tiskin taakse pelleilemään.

Myytävillä tuotteilla on omat osastonsa. Tiskiltä valitaan ja ostetaan kala, minkä jälkeen se puhdistetaan pientä lisämaksua vastaan (minä maksoin 50 meticalia eli alle euron) toisella tiskillä.

Kalaosaston hinnasto selkeyttää ostamista.

Nykyisellä torilla kalojen kilohinnat ovat esillä, entisistä käytännöistä poiketen, mutta jotkut suosittelevat pitämään mukana omaa vaakaa. Itse en viitsi kantaa vaakaa mukana, en ole niin epäluuloinen enkä toisaalta osta niin usein tai isoja määriä - ja taulukko antaa käsityksen hinnasta. Yksi yleinen kalalaji on "peixe vermelho", "punainen kala", jonka voisi kai suomentaa puna-ahveneksi.

Tämä minulle, kiitos!

Kauniin värisiä "papukaijakaloja".

Tarjolla oli kookkaampiakin uimareita.

Tällä kertaa en ostanut katkarapuja, jotka ovat tyypillistä maputolaisruokaa ja joita saa kalatorilta aina. Mutta sain rapuja kotona viimeksi elokuussa, kun palasin Suomesta. Taisin ehkä jo kertoa niistä silloin, mutta mainittakoon ne tässäkin yhteydessä. Ana oli käynyt torilla rapuostoksilla, maustanut ja paistanut pellillisen ja laittanut ne jääkaappiin odottamaan. Lisäkkeeksi hän oli keittänyt kulhollisen niinsanottua portugalilaista riisiä.

Tarkennettakoon, että paluupäiväni oli samalla syntymäpäiväni... Mosambikissa syntymäpäiviin suhtaudutaan hyvin vakavasti eli niitä täytyy juhlistaa. Siksi erityiskohtelu. Ja mikä sopisikaan elokuuhun paremmin kuin rapujuhlat?

Seuraavaksi ehkä taas näitä?

Ana vaihtoi sanasen katkarapumyyjättären kanssa. Meren eläviin perehtyneellä kotikokilla on Maputossa hyvät oltavat, sillä äyriäisten hinnat eivät ole suomalaisittain korkeat.

Rapuosasto

Kalatorilla on myös ravintola. Moni ostaa ensin torilta haluamansa kalan tai äyriäisen ja vie sen sitten ravintolan puolelle, jossa se valmistetaan ja tarjoillaan haluttujen lisukkeiden kera.

Ravintolasta voi myös tilata annoksen suoraan eli käymättä ensin itse kalatorin puolella, ja niin mekin viimeksi teimme. Odotusaika oli pitkä, mutta kun annos vihdoin tuli, siinä ei ollut moittimista.

Esillepano on yksinkertainen.

Pian harmaa muuttuu punaiseksi...

Tällainen meidän illallisestamme tuli!

Hyvän ruuan ei tarvitse olla mutkikasta tai erityisen kallista. Tähänkin tarvittiin vain sitruuna, hiukan mausteita ja vihanneksia, joita löytyi jo jääkaapista. Isosta kalasta riitti hyvin neljälle.

Kalastajat veneineen ahkeroivat Maputon rannassa joka ikisenä päivänä, paitsi erityisen huonolla säällä. Viime aikoina voimakkaita tuulia on riittänyt.

Ammatti ei suinkaan ole helpoimmasta päästä ja se on myös vaarallinen, etenkin pohjoisempana - viimeksi menneellä viikolla luin uutisen kalastajasta, joka oli menettänyt henkensä hain hampaissa Inhambanessa, 500 kilometrin päässä Maputosta. Maputon rantavesissä haita on nykyään kuulemma hyvin vähän, syistä, joita en oikein tunne. Mutta meri voi olla pienille veneille armoton täälläkin.

Kalastajat joutuvat usein kahlaamaan hyvin kauas matalissa rantavesissä ja seisoskelemaan niissä pitkään, jolloin nälkäinen hai saattaa uiskennella liian lähelle. Ei haita välttämättä itse kalastaja alun perin kiinnosta - petokalan houkuttavat paikalle kalastajan saaliit ja syötit, mutta lähietäisyydellä ihminenkin muuttuu kiinnostavaksi.

Kuolleen kalastajan kollega, joka oli täpärästi välttynyt hyökkäykseltä, oli järkyttynyt, mutta totesi, ettei hän itse voi kuin jatkaa työntekoa. Mitä muutakaan voisi henkensä pitimiksi tehdä?

Terkuin Lotta