Viiniä, kahvia ja kirjoja: parasta Etelä-Afrikkaa

Viimeisten kirjoitusteni aiheet olivat synkkiä, mutta ne kertoivat jokapäiväisen elämän realiteeteista täällä Mosambikissa. Jotta en masentaisi ketään, itseänikään, tarjoan nyt kevyemmän kattauksen eli muistoja pikaiselta viininmaistelumatkalta Etelä-Afrikkaan. Asummehan ison viinimaan naapurissa!

Maputosta hurauttaa muutamassa tunnissa rajan yli Etelä-Afrikkaan White River -nimiselle paikkakunnalle. Paikallisen puulajin nimeä kantava Seringa Lodge järjestää siellä pyynnöstä viininmaisteluiltoja. Tätä bed and breakfast -paikkaa pitää ruotsalainen Cecilia yhdessä safariopasmiehensä Rogerin kanssa.

Roger kattaa illallispöytää viininmaistelijoille.

Tällä kertaa illan oli järjestänyt yksi amerikkalaisen koulun äideistä, Nancy, ja hän oli kutsunut mukaan uusia ja vanhoja kasvoja.

Mikä onkaan parempi konsti vanhemmille tutustua kuin viini-ilta kaukana kotoa? Tunnelma takan ääressä oli hiukan kuin kotibileissä. Oli niin koleaa, että illallinen katettiin sisään eikä Seringan kauniille terassille.

Me huristimme Seringaan jo neljättä kertaa. Seringa sijaitsee Krugerin luonnonpuiston reunalla, joten safarimatkailu on alueen matkailuyrittäjien pääelinkeino.

Rogerin muutama vuosi sitten meille järjestämä retki on jäänyt iäksi mieleeni, sillä silloin näimme gepardin tassuttelemassa ihan tien vieressä. Se on äärettömän harvinaista herkkua. Tallensin tapahtuman vain ajatuksiini. Kissapedot ovat tunnetusti nopealiikkeisiä enkä halunnut särkeä tilanteen lumousta sähläämällä kameran kanssa.

Seringan ruotsalaisemäntä Cecilia terassillaan harmaana sunnuntaiaamuna.

Viininmaisteluilta Seringassa tarkoittaa Cecilian ja Rogerin henkilökuntansa kanssa kokkaamaa viiden ruokalajin illallista, jossa jokaista ruokalajia saattelee oma, Rogerin esittelemä viini.

Sylkykuppeja ei kehtaa edes ajatella, sillä kuka nyt illallispöydässä barbaarisesti syljeskelisi? Jos viinistä ei yhden kulauksen jälkeen pidä, sen voi jättää juomatta ja siirtyä seuraavaan.

Meidän ruokalistamme näytti tältä:

Juustosufleeta ja passiohedelmäjälkkäriä! Ja Merlot´ta, joka tuo aina mieleen Sideways-elokuvan.

Maputosta tulijat ovat tietysti kiitollisia illallisvieraita, sillä melkein mikä tahansa parempi ateria on kaivattua vaihtelua; hyviä ravintoloita ei Maputossa ole loputtomiin, vaikka tilanne onkin parantunut. Seringan ruoka on kuitenkin oikeasti ihanaa - ja siksikin paikka on Mosambikin reissuväen suosikkeja. 

Tällä kertaa punaiset viinit peittosivat valkoiset eli Rogerin esittelemät

Merlot ja Cabernet Sauvignon hupenivat nopeasti. Voi toki myös olla, että viileällä säällä lämmittävät punaviinit vain puhuttelivat!

 Viiniä saa viinimaan majataloissa aina ilman tastingejakin. Myös Seringassa on alueen hotelleille ominainen honesty bar  -käytäntö. Se tarkoittaa aulan lounge-tilan jääkaappia, josta voi vapaasti hakea juomia itselleen, myös omaan huoneeseensa, kunhan muistaa merkitä lasillisensa vihkoon. Juomat maksetaan samalla kun kirjaudutaan ulos hotellista. Toimisikohan konsepti Suomessa?!

Aamulla mielessä oli kahvi. Siispä sen perässä läheiseen Casterbridgeen. White Riverissä sijaitseva Casterbridge on taiteeseen, antiikkiin, muotiin ja vaatteisiin keskittynyt soma kauppakeskus, joka nimittää itseään hiukan epämääräisesti lifestyle-keskukseksi.

Casterbridge on mukava taukopaikka Kruger-turistille.

Ei nimi paikkaa pahenna eli Casterbridge on todella mukava pysähdyspaikka. Yhdessä monista galleriasaleista oli tuona sunnuntaina meneillään Hands at Work -järjestön Chicken Challenge, kana-aiheisten teosten huutokauppaan perustuva varainkeruutempaus.

Gallerian täydeltä kanoja! Tuotto menee hiv-työhön.

Kahvikissaa hemmotellaan Afrikassa. Etiopialaiset ja kenialaiset kahvit ovat tietysti maailmankuuluja, mutta Etelä-Afrikassa kannattaa ostaa tuoretta paikallista kahvia. Kahvinviljely on nyt piristynyt Mosambikissakin, vaikka toiminta on vielä hyvin pienimuotoista.

Mosambikin pohjoisosassa Niassassa kasvatetaan samalla nimellä myytävää kahvia. Sen saatavuus viime vuosina parantunut. Malawilaista, Mosambikissa paahdettua Cafe Sol -kahvia on saanut koko ajan sekä kaupoista että samannimisestä kahvilasta. Vien sekä Niassaa että Cafe Solia tuliaisiksi Suomeen.

Myös Gorongosan luonnonpuiston alueella Mosambikissa viljellään nyt kahvia. Eksklusiivisempaa kahvia on vaikea kuvitella! Matka Gorongosaan, "Mosambikin Krugeriin", on haaveissani, sillä kaukaista puistoa on viime vuosina kunnostettu paitsi villieläimiä, myös matkailijoita ajatellen.

Gorongosan kahvi on harvinaisuus. Vieressä uusi punainen mutteripannu!

Mutta takaisin Etelä-Afrikkaan, joka on kahvi-, viini- ja rooibosteetuottajineen on ihan oma lukunsa, vaikka oikea kahvi onkin monille ylellisyystuote - kansan enemmistö juo sikuri- tai pikakahvia. Ostamme Casterbridgestä alueen omaa eli Sabie Valley -kahvia, joka on toistaiseksi suosikkimme. Pyrimme aina pitämään kotona Sabie Valleyn kahvia.

Tällä kertaa mukaan tarttui kahvipussien lisäksi myös iso punainen espressopannu, sillä mikään ei etenkään aamuisin ole niin ärsyttävä kuin pannu, joka tyhjenee liian nopeasti.

Yllätyin jokunen vuosi sitten, kun Sabie Valleyn kahvimyymälän vastaava tunnisti puhumamme suomen (usein meidän veikataan puhuvan espanjaa, tällä reissulla myös italiaa). Hänen tyttärensä oli ollut aikanaan opiskelijavaihdossa Hämeenlinnassa.

Sabie Valleyn Bushveld Blend -kahvia Casterbridgen kahvilassa.

Kahvi- ja viiniteeman täydensi kolmas elämän kivijalka, kirjat.

Casterbridgestä jatkoimme lähimpään kaupunkiin Nelspruitiin kantapaikkaamme, Exclusive Books -kirjakauppaan, jossa meitä odottivat jälkikasvun tilaamat Harry Potter- ja Soturikissa-kirjat. Emme koskaan sano poikien kirjatoiveille ei.

Oma heräteostokseni oli eteläafrikkalaisen Sally Andrew´n Tannie Maria -dekkarisarjan kolmas osa, "Kuolema Limpopo-joella". Kantaaottavan fiktion ja kirjan loppuun koottujen reseptien yhdistelmä toimii näissä kirjoissa hyvin.

Kiinnostaako eteläafrikkalainen dekkari?

Sally Andrew poimii kirjojensa juonet työstään ympäristö- ja yhteiskunta-aktivistina. Tannie Maria -dekkarit tarjoavat humoristisen sävynsä läpi tuhdin tietopaketin sekä eteläafrikkalaisista yhteiskuntaongelmista että ruokakulttuurista.

Päähenkilö, reseptinikkari, tannie Maria ("tannie" on afrikaansinkielinen puhuttelusana naiselle) työskentelee Karoon alueella Ladismithin paikallislehdessä. Tämä kolmas osa avaa näkökulmia muun muassa apartheidin epäoikeudenmukaiseen perintöön ja siihen, miten toivottoman erillään - ja erilaisilla ponnistusalustoilla - eri kansanosat yhä Etelä-Afrikassa elävät.

Ulkomaanmatka, viiniä, kahvia ja kirjoja ja kaikki tämä reilussa vuorokaudessa! Maputossa on puolensa.

Terkuin Lotta

Syntymäpäivä

Yksi meistä täytti aiemmin tässä kuussa 15 vuotta. Merkkipäivä osui lauantaihin, ja se tarjosi meille hyvän syyn lähteä Etelä-Afrikan puolelle Nelspruitiin hakemaan lahjaksi tarkoitettuja ratsastusjalkineita. Olin jo aiemmin varmistanut, että sopivaa kokoa oli saatavilla.

Nelspruit on pieni kaupunki noin 200 km:n päässä Maputosta. Sitä ei parhaalla tahdollakaan voi kehua kauniiksi tai pittoreskiksi, mutta kaupungin mielenkiinto piileekin muissa asioissa. Siellä on kunnollisia kauppakeskuksia (jopa kaksi), kohtuuhintaisia majoitusliikkeitä ja se on passelin matkan päässä paitsi Maputosta, myös Krugerin villieläinpuiston eteläkärjestä ja Blyde River -kanjonin maisemareitiltä.

Monet Maputon asukit käyvät siellä noutamassa kaupoista tavaroita, joita Maputosta ei oikein saa, kuten esimerkiksi kohtuuhintaisia huonekaluja, tiettyjä ruokia ja lääkkeitä, kirjoja, tekniikkaa ja harrastusvälineitä, vaikkapa niitä ratsastusnilkkureita.

Rajamuodollisuudet vievät joskus enemmän, joskus vähemmän aikaa, mutta jos kaikki menee hyvin, matka Maputosta Nelspruitiin vie nelisen tuntia (minusta se vie aina vähän enemmän aikaa kuin luulisi).

Aamuvirkut lähtevät kuudelta ja ovat perillä aikaisin, mutta meille aikaiset lähdöt vapaapäivinä aiheuttavat aina pieniä allergiaoireita - alkaahan koulu joka päivä 7.30, joten etenkin koululaiset saavat aikaisista herätyksistä osansa. Krugerin safariajoilla aikaisia lähtöjä ei voi välttää, mutta mahdollisuus nähdä villieläimiä omassa ympäristössään on tehokas kannustin unisimmallekin.

Tässä muutamia tuokiokuvia synttärilahjamatkalta. All Tacked Up -hevostarvikeliikkeen vieressä on viehättävä Farmers´ Stall -liike, jonka yhteydessä on taimitarha/kahvila. Jos asuisin Nelspruitissa, olisin varmasti puutarhaliikkeen asiakas, mutta auto on yleensä niin täynnä kaikkea muutakin, että kukat ja taimet ovat toistaiseksi jääneet hankkimatta. Tauko suloisessa kahvilassa riittää. Sen nurkassa kiekui tomera kukko, ja puutarhassa väijyi muitakin vihaisia lintuja.

Kukko kiekui tunkiolla.

Angry Bird vaani Nelspruitin Farmers´ Marketin pihalla!

Söimme lounasta toisessa Nelspruitin kahdesta isosta ostoskeskuksesta, Riverside Mallissa. Syntymäpäiväsankari valitsi lounaakseen meren eläviä. Rapuja saa toki Maputostakin, mutta täällä annos oli isompi. Hintataso on Etelä-Afrikassa selvästi edullisempi kuin Mosambikissa, mikä omalta osaltaan selittää Nelspruit-irtiottojen suosiota. Lounaan jälkeen kävimme elokuvissa Riverside Mallin elokuvateatterissa.

Ostoskeskuksessa törmää usein Maputon tuttuihin. Tällä kertaa törmäsin elokuvateatterin aulassa kielikouluni johtajaan! Koska en ole vähään aikaan käynyt portugalintunneilla, minulla oli vähän selittelemistä, tietysti portugaliksi. Selvisin yllättävästä pistokokeesta melko hyvin, ehkä siksikin, että onnistuin liukenemaan paikalta melko pikaisesti.

Syntymäpäiväsankarin ravut.

Pikkuveli treenasi puikoillasyöntiotetta sushia varten.

Viikonloppuun (meillä oli mahdollisuus lähteä ajamaan jo torstaina iltapäivällä ja palata sunnuntaina) kuului myös käynti Krugerissa sunnuntaiaamuna juuri ennen paluuta Maputoon. Nyt olimme niin onnekkaita, että näimme gepardiäidin poikasineen. Upea eläin ei tietenkään ollut kovin lähellä tietä - kissaeläimet ovat mielellään rauhassa - toisin kuin tämä norsuäiti. Gepardi vaati kiikarit, jotka ovat välttämätön varuste Krugerin kävijälle. Niissä ei kannata pihistellä.

Norsuvauva lepuutti takajalkaansa Krugerissa.

Ylipäänsä matkailuun Afrikassa kannattaa varata aikaa. Etäisyydet ja matkustusajat yllättävät pituudellaan, ja pimeänä aikana ei kannata ajaa. Toki niinkin voi joutua tekemään, mutta yleisesti ottaen aikataulut on hyvä suunnitella niin, että perille saapuu suunnilleen iltakuuteen mennessä.

Afrikan tiet eivät ole kovin turvallisia pimeällä. En tarkoita pelkästään rikollisuutta, tarkoitan myös sitä, että teissä voi esimerkiksi olla isoja kuoppia, joita on pimeässä vaikea väistää. Tiellä tai sen reunalla käveleviä ihmisiäkään ei erota pilkkopimeässä tai hämärässä lainkaan. Kanssa-autoilijoiden ajotavat voivat nekin olla aika hurjia. Afrikassa ajetaan paljon ja monilla on kiire päästä paikasta A paikkaan B...

Vakiomajapaikkamme Nelspruitissa on Chez Vincent -majatalo, mutta nyt halusimme näyttää mukanaolevalle ranskalaisvahvistukselle uuden löytömme, Seringa Bed&Breakfast -lodgen White River -alueella hiukan Nelspruitin ulkopuolella.

Lyhyen ajomatkan päässä Seringasta on Casterbridge Lifestyle Centre -niminen ostoskeskus, joka saattaa olla sievin koskaan näkemäni shoppailukeskittymä. Siellä on vain pieniä kauppoja, lähinnä antiikkia ja sisustustavaraa. Kahvilasta saa paikallista Sabie Valleyn kahvia, jota ostin kotiin monta pussillista.

Nuorempaa matkaseuraa kiinnosti suklaakaupan sula suklaa enemmän kuin kahvi.

Toinen Seringan omistajista on ruotsalainen Cecilia. En kuitenkaan saanut Seringasta vinkkiä Maputon pohjoismaalaisilta, vaan australialaiselta ystävättäreltäni Ellieltä.

Viehättävämpää terassia kuin Seringa Lodgessa saa hakea.

Seringassa saa illallisen, jos sen on etukäteen varannut. Illallinen tarjoillaan terassilla samaan aikaan kaikille, ja se myös on sama kaikille, elleivät ruokavaliorajoitteet ehdottomasti muuta vaadi. Nyt tarjolla oli vihanneskeittoa, pihvit ja amarula-liköörillä maustettua paahtovanukasta.

Tämä on pienissä majataloissa aika yleinen käytäntö. Ne toimivat self-catering -periaatteella eli on joko tuotava omat ruuat, jos huoneessa on keittiönurkkaus (tai syötävä muualla) tai tilattava etukäteen lodgen ateria. Kun etäisyydet ovat mitä ovat eikä kauppoja ole joka nurkalla, käytäntö on ymmärrettävä.

Harva pieni majoitusliike pystyisi pyörittämään ravintolaa, joka taipuisi kaikkien asiakkaiden vaatimuksiin joka hetki. Ja monet Krugerin ympäristön hotelleista ovat Seringan kaltaisia guest house -tyyppisiä majapaikkoja, joissa ei ole kovin montaa huonetta.

Oma kokemukseni on, että illallinen kannattaa ottaa, jos sellainen on tarjolla. Se säästää paljon vaivaa eikä lodgesta tarvitse enää lähteä ajamaan matkojen päähän etsimään ruokapaikkaa tai kauppaa. Kaikissa B&B -lodgeissa tätä illallispalvelua ei ole.

Nelspruitin Chez Vincentin valtti on hyvä illallisravintola, jonka taso on luvattu säilyttää omistajanvaihdoksesta huolimatta - itse Vincent on ymmärtääkseni palannut Eurooppaan. Juuri mahdollisuus aterioida tasokkaasti majapaikassa toi Chez Vincentiin käsittääkseni paljon asiakkaita, sillä Nelspruitin muu ravintolatarjonta on aika ketju- ja pikaruokapainotteista.

Tämä on Seringan mökki neljälle hengelle.

Kotiin Maputoon päästiin tällä kertaa ajoissa - siihen vaikutti se, että safariajon jälkeen lounasta ei oikeastaan löytynyt mistään, eli lähdimme vatsat kurnien huristelemaan ja ostimme matkan varrella huoltoasemalta voileipiä. (Afrikassa, tai ainakin Mosambikin lähialueilla, matkailua helpottaa paljon se, ettei heittäydy kovin krantuksi ruuan tai ruokavalionsa suhteen. Hyvää ruokaa on tarjolla, mutta ei välttämättä ihan joka nurkan takana joka hetki.)

Löytyi Maputostakin mieluinen lahja, kaunis puinen säilytysrasia pelikorteille.

Heihei, Etelä-Afrikka, raja ylitetty ja Mosambik on edessä taas!

Terkuin Lotta

Road trip naapuriin

Häivähdys Neuvostoliitto-oloa (ja pari leijonaa)

Perheen ammattidiplomaatille koulun syyslomaviikko lokakuun puolivälissä oli työntäyteinen. Ilahduin valtavasti, kun Maputossa pitkään asunut suomalaisnainen kysyi, lähtisimmekö hänen seurakseen lyhyelle reissulle Etelä-Afrikkaan, Krugerin kansallispuistoon.

Nämä Krugerin kissat eivät pahemmin piitanneet yleisöstä.

Tiesiköhän Kirsi, että pelasti viikkomme? Suurkiitos siitä. Tällä talonvahdilla oli jo melko mökkihöperö olo vesi- ja sähkökatkosten ja muiden huolten jälkeen (luovuin taannoin kodinhoitajastamme, en siksi, että hänessä olisi ollut jotain vikaa - päinvastoin -, vaan siksi, että kodin jakaminen päivittäin kahdeksan tunnin ajan toisen kanssa tuntui liian oudolta. Meillä ei myöskään ollut hänelle tarpeeksi töitä). Mutta ratkaisu oli vaikea.

Maputosta on vain 119 kilometriä lähimmälle Etelä-Afrikan raja-asemalle. Kun siitä mennä posottaa yli näytettyään ensin kiltisti paperinsa ja passinsa Mosambikin puolella rajaa, sitten toistamiseen Etelä-Afrikan maaperällä, on jo melkein Krugerin sisääntuloportilla. 

Reissun vaatima paperisotakin oli jo puoliksi voitettu, sillä teimme elokuussa yhden yön pikamatkan Krugeriin Marloth Parkiin, Maqueda Lodgeen (hyvä kohde esimerkiksi häämatkalaisille tai muun merkkipäivän viettäjille).

Aikuisille riittää passi ja viisumi, jolla Mosambikiin pääsee takaisin, mutta alaikäinen tarvitsee syntymätodistuksen (siinäkin tapauksessa, että molemmat vanhemmat ovat mukana) ja, jos hän matkustaa vain isän tai äidin seurassa, toisen vanhemman suostumuksen matkaan. Vielä tarvitaan . poissaolevan huoltajan passin virallinen kopio. Meidän ei tarvinnut hankkia kuin nämä kaksi lisädokumenttia kummallekin pojalle. Paperit ja passit näytetään kahteen kertaan, ensin Mosambikin puolella rajaa, sitten parinsadan metrin päässä Etelä-Afrikan puolella. Joskus jonoissa voi vierähtää pitkäkin tovi.

Majapaikkamme.

Kun pääsimme ruokakauppaan Etelä-Afrikan puolella Komatipoortin kylässä, joka on siltä suunnalta Krugeriin tulijoiden ensimmäinen etappi, käsitin olleeni aika pitkään Maputossa.

Tuijotin hyllyjä suu auki kuin neuvostoliittolainen loikkari. Näin paljon hedelmiä, marjojakin - en ollut nähnyt mustikoita heinäkuun jälkeen. Pieniä Babybel-juustoja, muista puhumattakaan! Ihmeellisiä sinisiä muroja! Lehtiä ja kirjoja! Dvd-elokuvia, laillisia ja toimivia - me emme täällä ole nähneet kuin niitä piraattikopioita, joiden laatu on aina yllätys. Ja mikä mahtavinta, tuoremaitoa!

Muumit afrikaansiksi.

Luitte oikein, maitoa. Etsittyäni elokuussa turhaan tuoremaitoa Maputosta olin jo unohtanut koko juoman olemassaolon, mutta matkaseuralaiseni arvasi sanomattakin, millaisia Komatipoortin hienouksia ehkä osaisimme arvostaa. "Nyt kannattaa ostaa tuoremaitoa. Sitä ei saa Maputosta." Tell me about it! Pojat eivät pidä säilyvän maidon mausta Suomessakaan.

Hulluinta on, että Komatipoort on oikeasti todella pieni paikkakunta, ei mikään shoppailuparatiisi. Minulle se kuitenkin riitti, kuola valui suupielistä.

Onhan Maputossa kauppoja, viime vuosiin verrattuna paljonkin. Mutta kaikkea ei tänne asti tuoda, ja joskus hyllyt ovat tyhjät. On vain opittava, mikä on minkäkin liikkeen valtti. Yhdestä liikkeestä saa pestoa, toinen myy kissanhiekkaa, kolmannessa on hyvä valikoima liha- ja kalapakasteita ja neljännestä löytää kuplavettä isossa pullossa.

Kaikkeen tähän tietysti tottuu nopeasti.

(Joskus tapahtuu riemastuttavia yllätyksiä. Kuten ystäväni Marika sanoo, Maputossa voi vielä kokea aitoa löytämisen iloa. Olin etsinyt pitkävartista rikkalapio-harjasettiä kaikkialta, tuloksetta. Myynnissä oli vain harjoja tai pieniä rikkalapioita. Kaipasin kipeästi muuttokuormasta jäänyttä Sini-rikkalapiota. Kun olin erään kahvilan viereisessä minipuodissa ostamassa juotavaa, huomasin hämärässä peränurkassa etsimäni kaltaisen lapio-harjasetin. Piti ihan kysyä, oliko se putiikin omaa siivousvälineistöä - niitä kun oli vain yksi. Sain ostaa sen. Poistuin ilahtuneena juomatölkit ja harjasetti kainalossani.)

Etelä-Afrikan hintatasokin on kukkaroystävällinen. Maputossa kova tuontivero ja pitkät kuljetusmatkat sekä se, että oikeastaan melkein kaikki tuodaan muualta, nostavat kulutustuotteiden hintoja ylös.

Pian kömmimme valtavine ruokasäkkeinemme autosta Buckler´s Africa -majapaikan ovelle. Mopo niinsanotusti lipesi neuvostoloikkarin käsistä, mutta puolustuksemme totean, että mukana oli kolme liikunnallista poikaa...

Buckler´s Africa sijaitsee puiston laidalla, joten sen uima-altaalta voi tiirailla Krugeriin. Tuloiltana näimmekin sarvikuonoja ja elefantteja juomassa. Pääsimme lomatunnelmaan. Tuntui hyvältä olla Afrikan mantereella sekä nähdä - ja muistaa - siitä tämäkin puoli. Kirsi muisti vielä huomauttaa, että hanavettä voi juoda - sekin vielä! Kanisterit hiiteen pariksi päiväksi.

Näkyykö elefantteja? 

Entä ne eläimet? Ettei kukaan luulisi, että matkan pääasiallinen anti oli maidossa, hanavedessä ja Komatipoortin Supersparissa (vaikka nekin ovat tärkeät, kun turisti tulee Maputon suunalta), todettakoon, että Kruger on maineensa veroinen elämys ja joka kerta erilainen. Eläimethän ovat siellä kotonaan, joten ne näyttäytyvät - tai eivät näyttäydy - omilla ehdoillaan.

Oppaita ja muuta kirjallisuutta on tarjolla runsain mitoin, ja suosittelen sellaisten hankintaa, sillä hyvillä tiedoilla retkestä saa enemmän irti. Kruger on paljon muutakin kuin "Big Five" (leijona, leopardi, norsu, sarvikuono ja puhveli). Esimerkiksi hyeenat ovat kummallisen näköisiä, pelottavia, kiinnostavia ja yllättävän isoja otuksia, joiden ei haluaisi hölkyttävän vastaan iltakävelyllä. Alla pahkasika.

Pumba ruokailee.

Tällä kertaa kohtasimme viisikon kuninkaat eli leijonakaksikon ihan tien vieressä. Mikä ilo! Ne ovat kuvassa ylempänä. Katsekontakti ison kissan keltaisiin silmiin on pysyvä matkamuisto.

Viereemme pysähtyi toinen auto, jonka matkustaja rullasi etuikkunan auki ja kysyi, mitä katsomme.

Kirsi viittilöi tien viereen ja vastasi: "Suoraan edessänne on kaksi leijonaa puun alla nukkumassa, there are two lionesses sleeping under the tree straight ahead." Sen jälkeen hän kääntyi meihin kyytiläisiin päin ja tuuletti.

"Jess! Edessänne on leijona! Ihan joka päivä ei pääse sanomaan tällaista lausetta!"

Taas näissä kulisseissa!

Kotona vastassa oli jotain uutta, ovivartija (pääsin kyllä sisään tervehtimällä ja kertomalla, että asun täällä) ja jotain odotettua: muuttolaatikot.

Kiitos Kirsin kylmälaukun, kotiin Avenida Kim Il Sungin jääkaappiin körötti muun muassa kaksi tölkkiä Woolworthin tuoremaitoa. Luksusta! Toisessa on tilkka jäljellä. Niistä on kaadeltu hartaasti ja säästellen.

Terkuin Lotta

P.S. Entinen kodinhoitajamme sai kokopäivätyön jo viikon kuluttua siitä, kun hän lopetti meillä. Eri foorumeille laittamamme ilmoitukset poikivat puheluja, ja möin jopa eioota muutamille kyselijöille. Mikä helpotus! Olin piehtaroinut öisin tunnontuskissa miettien, miten naisparan kävisi. Olimme päättäneet tukea häntä rahallisesti siihen asti, että hän löytää uuden pestin, sillä työttömyys kehitysmaassa on karu kohtalo. Parempi kuitenkin näin. Mekin taisimme jo löytää etsimämme eli osa-aikatyötä etsineen siivoojan, joten tällä saralla asiat ovat taas järjestyksessä.