Huhuu, täällä ollaan taas, Maputossa. Herätän blogin talviunilta - tässä tapauksessa todella
talviunilta, sillä Mosambikissa ei vielä ole kesä.
Maputon talvi vastaa hiukan Suomen kesää. Sää on raikas ja kaunis, aamut ja illat voivat olla tuntuvan viileitä. Paikalliset sanovat, että nyt on ollut keskimääräistä kylmempää, ja minustakin tuntuu, että vuosi sitten illat eivät olleet ihan näin koleita - vai olenko vain itse tällä välin afrikkalaistunut?
 |
| Uima-altaan köynnös (tulilatva?) oli kauniisti kukassa. |
Talossa tuntuukin hivenen kalsealta. Ikkunat ovat henkäyksenohuet eikä lämmitystä tietenkään ole. Mutta oli talvi tai kesä, taivas on valtava ja huikaisevan kirkkaansininen, aurinko hehkuva ja päivällä se paistaa niin kuumasti, ettei moista Suomessa muistanutkaan. Ja kun kuuma trooppinen kesä saapuu, se ei tunne armoa - tätä raikkautta voi sitten vain kaihoten muistella.
Kotiin oli mukava tulla, sillä kodinhoitaja Ana oli valmistanut jääkaappiin pellillisen maputolaisia, kalatorilta ostettuja tiikerirapuja. Sain kuin sainkin rapujuhlat, vaikka en Suomessa ollutkaan. Löysin meren herkut tosin vasta tuloani seuraavana päivänä, kun sain tokkuraiset silmäni ja jääkaapin oven auki. Rapujen kaveriksi Ana oli valmistanut kulhollisen portugalilaista riisiä.
 |
| Kannatti avata jääkaappi! |
Jääkaapissa odotti myös portugalilaisesta kahvilasta ostettu näyttävä kakku (minulla oli syntymäpäivä parahiksi saapumispäivänä). Sekin sai odottaa seuraavaan päivään, sillä sankaritar suunnisti suihkun kautta sohvalle ja kuukahti siihen. Kiitos kotijoukoille kukista, kakusta ja kaikesta!
 |
| Suklaata ei tässä säästelty. |
Talossamme oli poissaolomme aikana tapahtunut vesivahinko, mutta sen jälkiä korjaillaan paraikaa, ja yksi suihku on onneksi käytössä.
Kiitän vesivahingon takia toimiin ryhtyneitä kanssaihmisiä siitä, että he eivät kertoneet meille Suomeen, mitä oli tapahtunut. Mitäpä me olisimme voineet sieltä käsin tehdä? Emme mitään, ja loma olisi mennyt pilalle tiedosta, että kotona odottaa tällainen tylsä huoli.
Nykyään, nopean viestinnän aikana, asioista kerrotaan joskus liiankin hanakasti - on oma taitonsa arvioida, mikä viesti kannattaa jättää myöhempään. Tämä oli ehdottomasti sellainen asia. Bonuksen ansaitsee ja sen myös sai myös tarkka vartija, joka huomasi, että talosta kirjaimellisesti tippui vettä, ja kertoi siitä ajoissa oikeille ihmisille.
Muuten vahinko olisi ollut paljon suurempi, ja olisimme joutuneet taas pakkaamaan kampsumme.
Mosambik on, kuten koko Afrikka, vastakohtien maa, ja siihen sainkin tuntumaa käydessäni paluun jälkeen ensi kertaa kaupassa.
Ensin (kaiken kukkuraksi vielä kodinhoitajan valmistama!) yltäkylläinen rapuateria kakkujälkiruokineen kotona, seuraavana päivänä Woolworthin typötyhjät hyllyt.
 |
| Kotihengettären tervehdys |
Mitähän oli tapahtunut? Oliko jokin kuljetus jäänyt tulematta? Kaikki Woolworthissa myytävä ruoka tuodaan Mosambikin ulkopuolelta. En saanut kysytyksi, sillä mielessäni pyöri vain, mihin kauppaan seuraavaksi suunnistan ja mitä syömme illalla, kun tämän kauppareissun konseptit menivät uusiksi.
Hiukan yllättäen Woolworthissa oli kuitenkin hot dog -sämpylöitä, ja autiosta kylmähyllystä kurkotteli pari pakettia nakkeja. Niistä tuli ilta-ateria.
Joustava mieli ruoka-asioissa on ominaisuus, josta on täällä hyötyä, ja sen merkitystä pohdiskelin kesäloman aikana Suomessakin kuulostellessani välillä oudon ehdottoman tuntuista ruokakeskustelua. Sillä ehdoton ruokavalio voisi olla kehitysmaassa aika rasittava kaveri sekin.
Omien kauppareissujenkaan haasteita ei silti tee mieli ylen määrin kauhistella, sillä meillä on kuitenkin se kolikon kirkkaampi puoli. Mitä siitä, jos jokin hylly jossain loistaa välillä tyhjyyttään.
Monille muille, itse asiassa enemmistölle, on täysin samantekevää, ovatko jonkin supermarketin hyllyt tyhjät vai täydet. Heillä ei kuitenkaan ole sinne asiaa, ei liioin kalatorin raputiskeille - tavallisten ihmisten taloudellinen ahdinko on viime aikoina entisestään pahentunut.
 |
| Tyhjästä on paha nyhjäistä |
 |
Hei, leipähyllyssä on hodarisämpylöitä!
|
Lähdin Suomesta pikkuisen ristiriitaisin tuntein, sillä perheenjäsenten ja ystävien jättäminen on aina vaikeaa, etenkin jos joukossa on apua tarvitsevia. Minulla olisi aikaa auttaa, mutta olen niin kaukana - lienee tuttu tilanne monelle muullekin kohtalotoverille.
Mielialani kuitenkin parani hiukan yllättäen pitkällä lennolla Lontoosta Johannesburgiin. Heräsin - jos nyt heräämisestä voi puhua, kun ei oikein nukkumisestakaan - sardiinipurkissani, anteeksi istuimellani, niska jäykkänä, umpiväsyneenä ja viluissani, lentokoneen ilmastointi kun puhalsi turhankin tehokkaasti kohdallamme.
 |
| Hauskat kaikille tarkoitetut unisukkulat Helsinki-Vantaalla! |
Eteläafrikkalainen stuertti aloitteli aamiaistarjoilua ja väläytti hammastahnahymyn. "Hyvää huomenta, ma´am! Nukuitteko hyvin? Tai nukuitteko ylipäänsä? Miltä elämä näyttää tänä aamuna?"
Nykyisillä, lähinnä karjankuljetusta muistuttavilla täyteenpakatuilla lennoilla tällainen puheliaisuus henkilökunnan taholta ei todellakaan tunnu kuuluvan hintaan, joten en heti saanut suutani auki. Stuerttia nauratti. "
Now let´s do business", hän jatkoi, "syöminen auttaa aina, kumpi aamiainen saisi olla?"
Olin unohtanut eteläafrikkalaisen rennon ystävällisyyden ja jutustelevan, hymyilevän asiakaspalvelukulttuurin, ja siitä tuli heti mukava olo.
Yhtä lailla aamua valaisi vieressä matkustanut kikattava ja iloinen vauva, joka tarkasteli muita matkustajia valtaistuimen kaltaiselta lentokonesängyltään kuin kuningatar ikään. Hän taisi olla siinä porukassa ainoa, joka oli todella nukkunut sikeästi. Omat matkatoverini katselivatkin koppaa kaipaavasti: "Sillä on oikea sänky!"
En kuullut koko yön aikana kopasta pihaustakaan. Joitakin vauvoja ei voi katsoa alkamatta itsekin nauraa - tämä tyttönen oli juuri sellainen, ja hän viihdytti meitä ja henkilökuntaa "valtaistuimeltaan" illallakin. Hyväntuulinen oli tytön ultratyylikäs äitikin, ja mustine kiharoineen ja leveine hymyineen he olivat hauska kaksikko.
Viimeisellä lennolla Maputoon olinkin sitten jo niin väsynyt, että olisin vihdoin nukahtanut vaikka millaiseen solmuun lysähtäneenä, mutta siihen ei enää ollut aikaa.
Terkuin Lotta
