Tähtiä valokuvanäyttelyssä

Sähköpostia Stewart Sukumalle

Kävin pari viikkoa sitten valokuvanäyttelyn avajaisissa Centro Cultural Brasil-Moҫambiquessa, Brasilian kulttuurikeskuksessa. Siellä vilahti myös elämäntapavalmentaja Stewart Sukuma. Vai olisiko hän sittenkin muusikko... Hänestä lisää kohta.

Näyttelyn aiheena olivat valokuvaaja Kok Namin Mosambikin entisestä presidentistä Samora Machelista ottamat kuvat, ja pääpuhujana hänen leskensä, Mosambikin varmasti tunnetuin nainen Graҫa Machel.

Entisen presidentin tapaturmaisesta kuolemasta tuli tänä syksynä kuluneeksi 30 vuotta, ja häntä on muistettu laajasti. Jotain hänen maineestaan sekin, että 21-vuotias autonkuljettaja kuuntelee autoradiosta päivittäin Samora Machelin puheita. (Alan itse jo hiukkasen kyllästyä niihin, ja aina välillä ehdotankin, että vaihdetaanko kanavaa.)

Graҫa Machel ehti olla naimisissa myös Nelson Mandelan kanssa. Hän on niin muodoin myös kahden Afrikan maan entinen ensimmäinen nainen. Kun silmäilin Graҫaa väkijoukon ympäröimänä miesvainajansa muotokuvien äärellä, mietin, mitä hän mahtaa ajatella. Samassa muistin, että maailma on osoittanut samanlaista ja vielä laajempaa kiinnostusta hänen toisenkin miehensä kuviin ja elämäntyöhön. Arvon rouva on tottunut tällaiseen.

On tietysti aivan epäreilua puhua Machelista vain suhteessa aviomiehiin. Hänhän on erittäin ansioitunut ihan omilla ehdoillaan.

Kansalaisaktivistina, opettajana ja ministerinä toiminut, lukuisissa järjestöissä työskentelevä Machel on palkittu useasti naisten ja lasten hyväksi tekemästään humanitaarisesta työstä.

Kok Namin kuvassaSamora Machel villitsi kansanjoukot.

Kiinnostavia Samora-kuvia oli mahdotonta tarkastella kunnolla enää sen jälkeen kun rouva Machel-Mandela saapui paikalle ja veti perässään uteliaat katseet ja joukot kuin laahuksen ikään. Mutta ostimme kuvista kootun tyylikkään kirjan.

Vaikeaa sanoa, mitä Samora Machelille olisi tapahtunut, jos hän olisi elänyt ja hallinnut pidempään. Olisiko valta ryvettänyt vallankumoustaistelijan, kuten niin monet muut?

Viime aikoina Graҫa Machel on puhunut perheväkivallasta. Hänen tyttärensä pahoinpideltiin vuosi sitten lokakuussa Maputossa niin raa´asti, että tämä menetti näön toisesta silmästään. Pahoinpitelijä oli tyttären silloinen miesystävä, liikemies, joka hikeentyi, kun tytär käytti viikonloppupäivän äitinsä 70-vuotispäivien parissa eikä suonut herralle tarpeeksi huomiota. Rangaistus odotti, kun tytär palasi kotiin.

Miehen henkilöllisyys siis tiedetään, mutta esimerkiksi lähestymiskieltovaatimus kumottiin "todisteiden puuttuessa", mikä kuvastaa oikeusjärjestelmän mädännäisyyttä. Machelin tunnetut naiset ovat päättäneet puhua tapahtuneesta julkisesti auttaakseen muita uhreja, sillä perheväkivallasta vaietaan, kuten monessa muussakin maassa.

Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, milloin ja missä määrin Josina Machel, jonka mukaan nimetty koulukin Maputosta löytyy, saa oikeutta. Prosessi on kesken.

Väkijoukon ympäröimä keskipiste.

Jossain vaiheessa erotin ihmismeressä Stewart Sukuman, mosambikilaisen laulajatähden. Yhdysvalloisa opiskellut Sukuma on täällä erittäin pidetty. Hän yhdistelee perinteistä ja uutta afrikkalaista musiikkia, ja tuloksena on energistä, tanssittavaa afropoppia.

Mekin olemme olleet hänen konsertissaan, ja totta kai levykin löytyy. Kun olin kesäkuussa fadotähti Marizan konsertissa hotelli Polanassa (se oli upea elämys), Sukuma istui yleisössä ja vaihtoi sieltä käsin muutaman sanan Marizan kanssa.

Tiesittekö muuten, että Portugalissa asuva Mariza on syntynyt Mosambikissa? Hänen äitinsä on mosambikilainen. Marizan afrikkalaisille perheenjäsenille oli varattu useampi penkkirivi.

Stewart Sukumaan liittyy meidän kohdallamme hauska tarina.

Lifestyle coach Stewart Sukuma (vas.) jätti työt meillä tekemättä.

Asuin ennen Maputoon muuttoa Berliinissä, ja keväällä 2015 saimme kutsun cocktail-tilaisuuteen Mosambikin Berliinin lähetystöön. Menimme uteliaina paikalle ja ryhdyimme juttusille mosambikilaisten kanssa. Se ei ollut vaikeaa, sillä mosambikilaiset ovat yleensä hyvin ystävällisiä.

Kuullessaan, että olimme muuttamassa Maputoon, yksi kutsuvieraista innostui ja kertoi, että hänen täytyy ehdottomasti ottaa yhteyttä "hyvään ystäväänsä" Stewart Sukumaan, jotta tämä voisi auttaa meitä. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuka Sukuma on.

"He is a very good friend of mine, we grew up in the same village. He can help you with your lifestyle", Mo Lateefiksi esittäytynyt, konsultiksi itseään tituleeraava sukkelasanainen mies intoili ja kysyi, millaisessa kokoonpanossa muutamme (kaksi lasta ja kissa).

Ajattelin, ettemme ikinä kuule hänestä mitään. Mutta parin päivän kuluttua sähköpostiin kilahti kopio viestistä, jonka herra Mo (hän käytti vain etunimeään, mikä tuntuu olevan täällä tapana) oli lähettänyt Sukumalle.

"Dear Stewart. May I present my very dear friends Marcos and Lotta. They will be moving to Maputo soon, and need help with their lifestyle. They have 1 child and a dog. Can you help them with their lifestyle, preferably in the Sommerschield area."

Turha sanoakaan, ettemme ikinä kuulleet mitään Stewart Sukumasta. Jostain syystä hän ei tarttunut mahdollisuuteen toimia yksityisenä kiinteistönvälittäjä-elämäntapavalmentajana...

Emme liioin koskaan enää kuulleet konsultti Mo´sta, jonka elegantissa käyntikortissa luki hiukan hämärästi "Business + Public Intervention". Hänen nettisivujensa etusivulla hätkähdytti mietelause, tietysti saksaksi:

"Das gute, welches du Anderen tust, tust du immer auch dir selbst (Leo Tolstoi)".

Mahtaako Mo enää Saksassa ollakaan. (Markuksen nimi kirjoitetaan k:lla ja u:lla, mutta täällä se saa useimmiten muodon Marcos. Helpointa on vain alistua asiaan, emme enää edes korjaa sitä.)

Aina, kun näen erilaisissa kutsuvierasjoukoissa Stewart Sukuman hymyn ja hyvin erottuvan hiuspehkon - Sukuma on usein paikalla siellä missä le tout Maputo kokoontuu -, hymyilen itsekseni. Meidän oma lifestyle coachimmehan se siitä.

terkuin Lotta

PS. Kuinka pääsin Marizan konserttiin? Kutsu tuli yhdelle, työn puolesta. Älähdin ihan spontaanisti, että tämä on niin väärin, täällä on yksi Marizan ihailija, joka olisi valmis maksamaan lipusta, ja tänne maailman ääriin maailmantähdet eivät todellakaan yleensä tule! Mies kirjoitti diplomaattisen sähköpostin Portugalin lähetystöön, ehkä vain hiukan liioitellen fado-innostustani, ja samana päivänä hänen sähköpostiinsa kilahti nimelläni varustettu kutsu. Muito obrigada, kaunis kiitos, Portugali, olen ikuisesti kiitollinen, ja kiitos myös Marcosille!

Luksusvaatteita ja optimistisia säästöpossuja

Shoppailua Maputossa

Jakarandat häikäisivät minut lauantaina Friedrich Engels -rantakadulla, joka johtaa Jardim dos Namorados -puistoon. Katujen väriloisto kertoo, että talvi alkaa taittua kevääksi.

Kuvan vasemmassa laidassa voi juuri ja juuri erottaa pariskunnan, joka oli hakeutunut puiden siimekseen nauttimaan varjosta.

Rakastan Maputon puita. Ilman niitä kaduilla myös porottaisi paljon kuumemmin.

Olin menossa puistoon kahville, mutta kahvila olikin remonttitöiden takia kiinni. Sinänsä hyvä, jos kahvila hiukan siistiytyy. Sen valttina on ollut vain ja ainoastaan sijainti kauniissa puistossa, merinäköalan kera.

Ajauduin kahvilan sijaan ensi kertaa portugalilaiseen Loja das Meias -luksusputiikkiin keskellä Maputoa rua Chuindilla, Avenida Julius Nyereren poikkikadulla. Jo oli aikakin! Liikettä ei ole helppo huomata, sillä se on sisäpihalla aidan ja vartijan takana.

Näyttää lupaavalta.

Putiikki tarjoaa kalliita ja kauniita vaatteita, nahkalaukkuja ja kenkiä, koruja ja sekalaista tavaraa kuten hauskoja design-radioita ja -muistitikkuja. Afrikassa vaatimaton pukeutuminen ei ole in, jos on varaa vaativaan makuun.

Capulanakankaista eli Afrikassa yleisistä värikkäistä painokankaista tehdyt ryhdikkäät sadeviitat olivat kiinnostavia ja omaperäisiä. Voisin kuvitella niiden palvelevan kylmemmissäkin maissa esimerkiksi fillaristeilla. Harva polkisi samanlaisessa vastaan.

Kaupan oli myös capulanasta tehtyjä juhlalaukkuja ja niihin sopivia korvakoruja - hauska idea. Minulle oli uusi tieto, että paikallinen supertähti, muusikko Stewart Sukuma, jonka konsertissa minäkin olen ollut, suunnittelee laukkuja. Capulanaa ja nahkaa yhdistävä valkoinen nahkalaukku ja sen pariksi suunniteltu tyylikäs kirjekuorilaukku olivat vielä jäljellä viime vuoden mallistosta. Lisää on  tulossa.

Silmiähivelevän kauniita silkkitunikoita ja -mekkoja.

Capulanakankaasta tehty tukeva sadeviitta säväyttäisi Suomessakin.

Muusikkotähti Stewart Sukuma suunnittelee laukkujakin. Viereiseen capulanalaukkuun kuuluivat korvakorut.

Maputossa ei tarvitse vältellä värejä.

Radio pakattiin huolella.

Mekkoja ei voi olla ikinä liikaa.

Ostin vaatekaupasta pienen, pattereilla toimivan radion, jollaisen unohdin tuoda mukanani Suomesta. Toivottavasti se toimii edes jonkin aikaa. Viime vuonna ostin Maputon Sparista cd-mankan, joka ei koskaan suostunut yhteistyöhön.

Minun pitäisi antaa turha rakkine kaduilla kärryjään työntäville romunkerääjille, jotka ostavat kaikkea rikkinäistä jääkaapeista hiustenkuivaajiin, purkavat ne osiin ja myyvät kaiken myytäväksi kelpaavan. Tapa tienata elanto sekin - ja osa afrikkalaista kierrätysjärjestelmää.

Romunkerääjät ja ylellisen vaatekaupan asiakkaat ovat Maputon ääripäissä. Kunhan menen johonkin Loja das Meiasin tilaisuuteen - pari viikkoa sitten siellä oli ollut konsertti -, näen, millaista porukkaa tällainen kauppa houkuttelee.

Vielä yksi sadeviitta.

Tyypillinen portugalilaistalo Loja das Meiasin naapurissa.

Loja das Meiasin vaatteita hypistellessäni alkoi sataa, joten jatkoin matkaa jalan lähimpään mukavaan kauppaan, Bairro Bistro e Mercadoon. Se tarjoaa kodin tavaraa, monenlaisia matkamuistoja, kuten koruja ja laukkuja, ja vaatteita.

Nimensä mukaisesti se on myös kahvila-ravintola. Löytyipä superruokiakin: baobab-puun eli apinanleipäpuun jauhoa ja moringajauhoa. En ole kokeillut kumpaakaan, onkohan joku muu?

Komeat lattiatyynyt tervehtivät ovensuussa.

Olisimmepa tienneet tästä liikkeestä, kun etsimme turhaan kivoja mattoja!

Capulanakengät rivissä.

Valitse värisi!

Capulanasateenvarjo tekisi räntäsateestakin hauskaa.

Optimistin säästöpossu on varautunut muhkeisiin säästöihin.

Jäisikö lasilliselle?

Saisiko olla verenpuhdistajaa, moringajauhoa tai apinanleipäpuun jauhoa?

Seeprapyörä näyttää tien vessaan.

Bairro Bistro e Mercadon pihamaalla kipitti pieni kissa. Siitä oli miltei mahdotonta saada kuvaa, koska otus ei ollut hetkeäkään paikoillaan. Vihdoin se pysähtyi hetkeksi peseytymään.

Vauhtimisu miettii seuraavaa siirtoa.

Olemme päättäneet, että tulevana vuonna yritämme nauttia Maputon hyvistä puolista niin paljon kuin suinkin. Aion käydä konserteissa, vilkaista läpi ne putiikit ja kahvilat joihin en vielä ole ennättänyt, ihmetellä Maputon muutamia museoitakin ja vain käyskennellä kaduilla.

En ole ikinä kuullut, että neljän seinän sisään umpioituminen olisi pitkään jatkuessaan parantanut kenenkään mielialaa. Expat-puolisoiden on kiinnitettävä tähän riskiin ihan erityistä huomiota. Harva kun tulee kotoa hakemaan, eikä erakkoluontoisinkaan jaksa tehdä kaikkea yksin.

Ilmiö koskee toki työssäkäyviäkin - he saattavat unohtaa, että töidenkin ulkopuolella sietää olla elämää. Ja viikonloppuisin, kun he haluaisivat levätä, kotona ollut osapuoli puhkuu intoa lähteä kotoa pois. Ihanneratkaisu ei kuitenkaan aina ole se, ettei lähdetä mihinkään.

Ainakin tämä lauantainen kauppareissu piristi kummasti, ja vaikka minusta ei ihan Loja das Meiasin kanta-asiakasta tulisikaan, on helpottavaa tietää, että tällaistakin tarjontaa on.

Mukavia elokuun loppupäiviä teillekin!

Terkuin Lotta