Kannullinen kookosmaitoa

Makeaa mahan täydeltä Maputosta


Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä bloggaustaukoa. Elämä taisi talloa blogin varpaille muutaman viikon ajan joulun ja loppiaisen tuntumassa. Kirjoitus- tai ainakin keskittymisaika jäi vähiin.

Nyt pesue on kutistunut jälleen nelihenkiseksi. Reilun kuukauden pituinen koulun joululoma on ohitse. Talossa on hiljaista, näyttöjen äärellä on vähemmän tungosta, ihan joka päivä ei tarvitse loihtia yhtä monta lounasta nälkäisille -  mutta samalla on hiukan tyhjän tuntuista. Kiitos tyttärelle ja kummityttärelle hauskasta seurasta!

Tässä Maputon rantatunnelmaa tyttären kanssa uudenvuodenpäivänä. Kävimme rantakävelyllä katsomassa, kuinka paikalliset asukkaat ottavat kaiken irti omasta "olohuoneestaan".

Maputolaiset juhlivat rannalla vapaapäiviä ja vuoden vaihtumista.

Keittiö kiinnostaa aina, kun kodissa on naisia. Tytärtäni ja minua kiinnosti, miten kookospähkinää käsitellään. Tähän asti olen tyytynyt ostamaan isoja, kellanvihreitä kookospalmun "hedelmiä" kadunvarsikärryistä. Ne ovat käteviä, kun jano yllättää.

Tarkoitus on juoda vihreän kookoksen sisältä pillillä vesi, se trendikäs kookosvesi. Helteessä lojuneen hedelmän lämmintä nestettä ei aina voi kehua kovin raikkaaksi, mutta väitetään, että se on terveellistä. Aina en ole saanut pilliä, mutta hedelmä on itsessään ihan hyvä kolpakko.

Tutun näköinen ruskea kookospähkinä piileskelee vihreiden kuorten sisällä. Kodinhoitajani Ana lupasi näyttää, mitä sillä tehdään. Annoin hänelle rahaa muutaman pähkinän hankkimiseen, sillä en aina näe niitä omien kotikulmieni myyjillä. (Täällä päin myydään purkkiin pakattuja thaimaalaisia kookosmaitoja - siitä lisää kohta.)

Kookosvettä söpösti baarista.

Olin joulukuussa eräissä myyjäisissä, joiden baarissa myytävät kookokset oli koristeltu kukin.

Luulen, että kookosvettä tärkeämpää paikallisille on kookospähkinän ravinteikas, proteiinipitoinen hedelmäliha. Ainakaan Ana ei tuntunut erityisen innostuneelta kookosvedestä.

Niitä purkkiin pakattuja teollisia kookosmaitoja eivät Maputossa ehkä osta kuin avuttomat ulkomaalaiset, kuten minä. Ja älytöntähän se osaaville olisikin, sillä kookospähkinä on edullinen ja yhdestä pähkinästä tulee yllättävän paljon tavaraa. Kas näin se käy.

Ana halkaisi kookospähkinän kopauttamalla sitä muutaman kerran keittiövälinelaatikosta nappamansa lihanuijan varrella.

Se on helppoa, kun sen osaa.

Nyt vain sisusta irrottelemaan.

Seuraavaksi pähkinästä raastettiin valkoinen hedelmäliha kulhoon (vesi oli jo valutettu lasiin). Kookospähkinän raastaminen on perushommaa, ja työhön on oma raastinterällä varustettu jakkaransa.

Olin viime viikolla matkalla kauppaan, kun näitä jakkaroita kanniskeleva mies käveli minua vastaan. Uurteisine kasvoineen ja hampaattomine suineen hän näytti sen verran elämän kuluttamalta, että tein kaupat saman tien. Mies pyysi raladoristaan (raastin) 500 meticalia eli alle 10 euroa.

Kodinhoitaja näyttää mallia.

Soikea raastinterä on kiinni jakkaran päässä. Istut siis jakkaralla ja käännät halkaistua pähkinää terässä. Ellei raastinta oteta lukuun, jakkara tuo hassusti mieleen synnytysjakkaran. Istuma-asento on vähän sama, kumpikin istuin on matala, ja pyöreä pähkinä jalkojen välissä viimeistelee mielikuvan! (Siihen yhtymäkohdat jäävätkin.)

Varokaa sormia!

Minä raastin pähkinää paljon hitaammin kuin Ana. Vie hetkisen hahmottaa, mihin suuntaan ja miten pähkinää pitää kiertää. Tietysti osa myös karisi lattialle, koska unohdin välillä vahtia kulhoa!

Kyllä tämä tästä!

Täällä taito opitaan varhain. Näin orpokodin keittiössä yhden pojista, noin kymmenvuotiaan, raastamassa pähkinää hoitajien apuna. Hänkin oli huomattavasti minua näppärämpi! (Mosambikissa lapset oppivat muutenkin varhain työntekoon.)

Terävä raastinpää on aika hurjan näköinen, mutta säilytyksen ajaksi Ana kietaisi sen ympärille Chifonetin. Kehittyneissä designversioissa (joita olen nähnyt siis vain mielikuvituksessani) raastimen voisi varmaankin taittaa istuimen reunan alle.

Seuraavaksi Ana kiehautti vedenkeittimessämme vettä ja sekoitti sitä kookosraasteeseen. Määriä en osaa sanoa, sillä kaikki annostellaan tietysti näppituntumalla. Kookos-vesiseoksen annettiin seistä muutama minuutti.

Raastettuun kookokseen sekoitetaan kuumaa vettä.

Kookosmaidon valmistamiseen tarkoitetun siivilän olin hankkinut jo syyskuussa paikallistorilta. Nyt sille vihdoin tuli käyttöä. Ana möyhensi kookos-vesiseosta käsin ja pusersi siitä nestettä siivilän läpi toiseen kulhoon.

Lionneesta raasteesta puserretaan siivilän läpi "maitoa".

Ja simsalabim, meillä oli kannullinen kookosmaitoa. Sitä käytetään mosambikilaisessakin keittiössä monipuolisesti patoihin ja kastikkeisiin, mutta huomasin, että se antaa hauskan makean säväyksen myös kotoisalle kaurapuurolle. Se toimisi varmaan hyvin myös smoothiessa.

Kannullinen kookosmaitoa ja kupillinen kookosvettä.

Täällä on tapana hyödyntää kaikki, minkä voi. Kookospähkinän kuoria voi käyttää esimerkiksi astioina ja koristeina. Esimerkiksi kotikadullamme on trendikäs terveysruokakahvila, joka tarjoilee osan jälkiruuista kookospähkinän kuoresta. Kuori on melko pieni, joten annoskoko pysyy kohtuullisena!

Kuorenpuolikkaan voi siistiä ja käyttää koristeena tai astiana.

Osan kookosraasteesta Ana siirsi syrjään ennen veden lisäämistä. Raaste on myös ruuanlaiton ja erityisesti leivonnan monitaituri. Tuore kookosraaste ei muuten maistunut minusta yhtään niin äkkimakealta kuin teolliset tuotteet - maku oli pehmeämpi ja miellyttävämpi, ei lainkaan hyökkäävä.

Kookos-suklaa-kaurakeksit katosivat äkkiä parempiin suihin.

Raasteesta syntyi kaksi satsia kookoskeksejä. Ensimmäiseen taikinaan tuli raasteen seuraksi suklaahippuja, kaurahiutaleita, öljyä, kananmuna ja sokeria. Jopa kookosta normaalisti kaihtavat pojat ahmivat niitä tyytyväisinä.

Australialainen ystävättäreni poikkesi teelle ja pyysi minua siirtämään keksikulhon kauemmaksi: käden liike niiden lähellä muodostui äkkiä automaattiseksi. (Kiitos ei kuulu minun, vaan tyttäreni jauhopeukaloille! Lisäksi on ihailtava ihmistä, joka leipoo tyynesti pari tuntia ennen lentokoneen lähtöä.)

Ana sekoittaa kookos-sokeriseosta Suomeen vietäviä herkkuja varten.

Raastetta oli vielä, ja Ana tarjoutui tekemään kookospaloja äidilleni Suomeen vietäväksi - olihan todellakin tyttären lähtöpäivä, ja mielessä äidit siellä ja täällä. Idea oli minusta mainio, ja se kuvastaa hyvin mosambikilaisten huomaavaisuutta.

Paikalliset myyvät kadunkulmissa muoviämpäreistä yksinkertaisia ja edullisia makeita suupaloja, esimerkiksi öljyssä friteerattuja munkintapaisia ja keksejä. Olen niitä välillä uteliaisuuttani ostellutkin. Nyt näin, miten ainakin yhdet "energiapalat" valmistuvat.

Tämä resepti oli todella yksinkertainen! Kookosraaste sai seurakseen pelkkää ruskeaa sokeria. Ana sekoitteli seosta paistinpannulla melko pitkään ja kaatoi sen sitten leikkuulaudalle jähmettymään. Koska oli kuuma päivä, tuuletin kytkettiin käymään täysillä.

Sopivasti kovettunut massa leikattiin pieniksi paloiksi - ja voilà, Avenida Kim il Sungin taatusti mosambikilaiset kookosmakeiset, muodikkaat raaka-sellaiset, olivat valmiit (mitäänhän ei paistettu). Sokerikin on paikallistuotantoa.

Laitoin osan muovipurkissa jääkaappiin. Osa matkusti samana iltana tyttären matkalaukussa Suomeen, oman äitini kahvihetkien iloksi. Niistä voi tankata Mosambikin aurinkoenergiaa. Bom apetite de Maputo, rakas äiti!

Terkuin Lotta