Itseruskettavaa Afrikan tytöille

Joskus tilanteet jäävät silmän verkkokalvolle, eikä niitä saa mielestään. Jaan yhden omista kummituksistani - ehkä se sitten älyää tehdä tilaa muille. Allaoleva kuva on viime vuoden lopulta. Amerikkalaisessa koulussa oli järjestetty keräys, jonka saalis jaettiin joulun alla koulun avustuskohteisiin.

Tehokkaita aurinkovoiteita ja pitkähihaisia tarvitsevat mm. ne, jotka kärsivät albinismista.

Oli kerrottu, mitä toivotaan ja mitä toivotaan aivan erityisesti. Ei vain sitä tavallisinta eli käytettyjä vaatteita - jotka ovat toki nekin tärkeitä -, vaan esimerkiksi uusia juomapulloja ja hygieniatuotteita, kuten shampoota, deodorantteja, vaippoja, terveyssiteitä ja hammastahnaa.

Olinsisarentyttäreni Mexian kanssa lajittelemassa lahjoitustavaraa. Eniten oli pienten lasten vaatteita, vähiten isojen poikien.

Hygieniatuotteita oli, mutta paljon vähemmän kuin oli toivottu. Se oli minusta kummallista, sillä kuinka vaikeaa on markettikäynnillä napata mukaansa pari ylimääräistä deodoranttia, jokunen shampoo ja hammastahna?

Yhdistettyinä niistä kertyisi iso keko, eikä kustannus yksittäiselle ihmiselle olisi ylivoimainen.

Joku oli heittänyt lahjoituslaatikoihin avattuja kosmetiikkanäytteitä - siis niitä, joita me kuluttajat saamme kylkiäisinä, kun ostelemme kalliita tuotteita. En tarkoita vain niitä pieniä pulloja, jotka puolinaisina ja rusentuneina näyttivät nekin masentavilta. Joukossa oli myös niitä kaikkein pienimpiä aikakauslehtien välissä jaettavia näytteitä. Auki saksittuina! Oliko tämä vitsi?

Yksi keräyksen johtohahmoista, amerikkalainen Darcy, huokaisi. Hän juuri oli esittänyt toiveen, että erityisesti tytöt saisivat shampoota ja deodoranttia ja kaikki uusia vesipulloja vanhojen tilalle.

- Tämä on minun pitkäaikainen kokemukseni, hän sanoi.

- Ihmiset lahjoittavat sitä, mistä he muutenkin haluavat päästä eroon. Muu panostus tuntuu usein vaikealta. Olen tottunut siihen, mutta silti se välillä turhauttaa.

Puhuessaan Darcy poimi jostain kassista käteensä tyhjän saippuakuplapullon, renkaattoman muoviauton ja avatun pakkauksen naisten intiimivaivoihin tarkoitettuja kapseleita.

- What is this, it´s garbage, hän puuskahti ärsyyntyneenä ja heitti kapineet roskiin yhdessä kosmetiikkanäytteiden kanssa. Mitä nämä ovat, roskia.

Omiin käsiini osui juuri sillä hetkellä avattu pullo itseruskettavaa voidetta. Siis mitä? Itseruskettavaa Afrikan tytöille?

Ajatteliko joku, että menee se niillä body lotionina, kun on jo valmiiksi ruskea. Ei jää rajoja!

Pullo lensi roskakoriin.

Darcy lähti tyttärensä koulutunnille avustamaan opettajaa, ja jäin Mexian ja erään toisen naisen kanssa järjestelemään kasoja. Itseruskettavan voiteen aiheuttama hämmennys unohtui, kun vaatepinoista nousi alushousupussillinen, johon oli kiinnitetty "Nämä ovat kaikki uusia" -viesti.

Sellainenkin lahjoitus on kuulemma harvinainen, kertoi ilahtuneena kolmas lajittelija, jolla oli asiasta kokemusta. Alusvaatteet säilyvät harvoin lahjoitettavaksi asti.

Aina välillä kasoissa vilahti uuden uutukaisia, puhtaita varvastossujakin myyntipakkauksissaan. Mukavaa!

Olimme Mexian kanssa jälleen kaksin, kun vanhempainyhdistyksen huoneeseen purjehti tyylikäs nainen, joka alkoi puhua hammastahnoista. Jotkut olivat tuoneet niitä isoissa useamman tuubin pakkauksissa.

Ajattelin tätä rouvaa tammikuussa, kun kävin tuntemani orpokodin uudessa Casa Gemma -talossa ja katselin kodin asukkaiden siistejä hammasharjoja ja -mukeja.

Olisin halunnut kertoa niistä hänelle. Rouva kun pahoitteli, ettei mitenkään pystynyt osallistumaan keräykseen hygieniatuotteiden osalta.

- Tiedäthän ne pienet hammasharja-tahnapakkaukset, joita saa aina yön yli -lennoilla. Niillähän ei tee mitään. Ne jäävät nurkkiin. Ehdin juuri antaa ne kotiapulaiselleni, muuten ne olisivat kuivuneet! Niin harmi, etten kuullut tästä keräyksestä ajoissa. Kaikkihan tarvitsevat hammastahnaa!

Yhden yön hammasharjoja meille? Älkää naurattako!

Minun oli pakko kääntyä hetkeksi selin. Mexian ja minun katseet kohtasivat.

Kerskut tuhannen dollarin lennoillasi, mutta muutamaan kunnolliseen hammasharjaan ja tahnatuubiin sinulla ei sitten ollut  varaa. 

Eipä silti. Varmasti hänkin piti itseään oikein hyväsydämisenä.

Mutta ihan terveisinä. Samat tarpeet ne on hampailla, oli suun omistaja rikas tai köyhä. Kaikki tytöt ja pojat, jopa kotiapulaiset, harjaavat hampaansa mieluiten ihan oikeilla isoilla harjoilla. Puristavat tuubista oikeaa tahnaa.

Terveisin Lotta