Plan B eli apartheid-muistomerkki Matolassa

Yritin joulukuussa käydä taiteilija Alberto Chissanon kotimuseossa, Museu Galeria Chissanossa Maputon esikaupungissa Matolassa. Kuultuaan, että meillä vieraileva sisarentyttäreni Mexia opiskelee kuvataiteita, poikani ruotsalaisen luokkatoverin isä Mårten oli ehdottanut tätä kohdetta.

Sovittuna aamuna hän karautti autollaan meitä hakemaan.

Ajelimme päällystämättömiä teitä Matolaan. Kuinka ollakaan, paikka oli kiinni, vaikka oli tavallinen arkipäivä - portti oli lukossa, eikä missään näkynyt ketään. Se, että jokin paikka on kiinni, vaikka sen pitäisi olla auki, ei tietenkään sinänsä ole täällä tavatonta. Mutta meitä harmitti hiukan, koska tämä oli Mexian viimeinen mahdollisuus nähdä Chissanon taidetta. Hän lähtisi pian takaisin Ranskaan ja ruotsalainen "paikallisoppaamme" joululomalle Tukholmaan - joihinkin paikkoihin on vaikea löytää ilman asiantuntevaa kuskia, koska kunnollisia kadunnimiä ei kaupungin ulkopuolella aina ole.

Vastapäätä oli paikallinen "kuntosali" (pimeähkö huone, jossa häämötti laitteita), ja Mårten keksi kysyä sieltä apua: antoi kuntosalin työntekijälle kännykkänsä ja pyysi tätä soittamaan gallerian numeroon.

Tämä teki työtä käskettyä, puhua pulisi puhelimeen aikansa ja antoi sitten vuolaan selvityksen.

Kolmikkomme kuunteli ja nyökkäili vakavan näköisenä: juuri näin! Kiitos! Kun tyyppi käänsi selkänsä, Mårten kääntyi Mexian ja minun puoleen ja kysyi, olimmeko ymmärtäneet mitä hän sanoi. Kävi ilmi, että kukaan meistä ei ollut täysin tajunnut selostusta. Se ei toki estänyt ketään näyttämästä siltä, että on kärryillä.

Kaikkia nauratti. Mutta aina ei vain jaksa alkaa säätää: anteeksi kuinka, voitko toistaa hitaammin, otetaanko uusiksi... Sellaista se portugalin kielen kanssa on. Jonain päivänä menee paremmin, toisena taas putoaa takaisin maan pinnalle. Ja joskus pitää vain näyttää skarpilta, vaikka olisi ihan pihalla.

Seinämaalaus johdattelee apartheid-tiedon äärelle.

Reissumme ei ollut turha, sillä Mårtenilla oli varasuunnitelma. Jatkoimme matkaa syvemmälle Matolaan, katsomaan puolitoista vuotta sitten valmistunutta muistomerkkiä, joka on omistettu 30. tammikuuta 1981 samaisella paikalla Matolassa tehdyssä iskussa kuolleille Etelä-Afrikan apartheidin vastustajille. (Eilen olikin tapahtuman vuosipäivä.)

Muistomerkin yhteydessä on moderni, kaksikielinen museo/tietokeskus, joka kertoo laajemmin rotusorron ajan vastarintaliikkeen toiminnasta Etelä-Afrikan naapurimaa Mosambikissa. Yksityiskohtia oli mietitty: käytävä ovelta sisälle museoon vietti alamäkeen ja hämärään, pois lähdettäessä suunta oli ylöspäin. Valoa kohti.

Tekstit olivat englanniksi ja portugaliksi.

En ollut kuullutkaan tästä paikasta, mutta se ei ole ihme, sillä sitä ei mielestäni mainosteta missään, eikä sen kynnykselle myöskään eksy helpolla. Se pitää tietää. Muistomerkki lienee rakennettu eteläafrikkalaisin varoin, ja markkinointi Mosambikissa tuskin mahtui budjettiin. Voin suositella sitä lämpimästi käyntikohteeksi ainakin kaikille eteläisen Afrikan poliittisesta historiasta kiinnostuneille. Minusta se oli todella kiiinnostava.

Siisti aukio moderneine muistoerkkeineen yllätti!

Täälläkään ei ollut ketään, mutta vartija raotti kohteliaasti ovea. Esittelimme asiamme ja astuimme sisään. Tovin kuluttua, kun olimme jo tutkimassa kokoelmia ja katsomasssa videoita (ne olivat niin perusteellisia, että lopulta uuvuimme), vartija asteli ruotsalaisen ystävämme luokse: puhelu teille, herra. Hämmennyimme. Puhelu?

Puhelimessa oli johtaja, jolle vartija oli ilmeisesti soittanut kertoakseen kävijöistä. Johtaja selitti, että voimme jättää haluamamme suuruisen käyntimaksun eteisessä olevaan lippaaseen. Selvä. Jatkoimme kierrosta.

Kokoelmia tutkimassa (kohta soi puhelin).

Kun teimme lähtöä (lippaan kautta tietenkin), vartija koputti auton ovelle: hän halusi Mårtenin puhelinnumeron. Puhelinnumeron? Miksi kummassa? Ruotsalainen nousi tottelevaisesti autosta ja lähti selvittämään asiaa. Tovin päästä puhelin pirisikin.

Poissaoleva johtaja siellä jälleen. Nyt häntä kiinnosti, halusimmeko mahdollisesti kuitit maksuistamme! Yllättävä kysymys.

Asiat järjestyvät aina Afrikassa, ainakin tällaiset pikkuasiat. Chissanoonkin ennätämme vielä jonain päivänä.

Aurinko laskee Maputon ylle.

terkuin Lotta