Lukutaito vai häät?

Hyvästä orpokodista ainakin pääsee kouluun

Kerroin kesäkuussa vartijastamme Oscarista, joka keräsi rahaa ja tarvikkeita naimakauppojaan varten. Juhlat ovat lokakuussa, mutta elokuussa Oscar kyseli - erittäin kainosti -, mitä hän voisi ruksata listasta yli.

Täytyyhän sulhasen ja morsiamen perheiden suunnitella myötäjäiset ja tilaisuus etukäteen. Ja olin luvannut palata asiaan lomien jälkeen.

Alla Oscarin pino. Paita, kengät, kravatti ja rahaa. Onnea matkaan!

Joku kantaa pian keltaista kravattia.

Pahoittelen, että blogissa on ollut muutama viikko hiukan hiljaista! Aika on rientänyt ja päivät täyttyneet epämääräisestä tekemisestä. Viime viikolla kävin kurkistamassa poikien koulun eli Mosambikin amerikkalaisen koulun avustuskohteita.

Koulu käyttää osan lukukausimaksuista hyväntekeväisyystyöhön, johon myös oppilaat osallistuvat Service Learning -toiminnan muodossa.

Service Learning -päivinä oppilaat menevät kohteisiin, kuten orpokoteihin ja kouluihin, esimerkiksi leikkimään lasten kanssa tai auttamaan uusien tilojen rakentamisessa. Samalla viedään lahjoituksia ja suunnitellaan tulevaa.

Lukioikäiset oppilaat voivat ja heidän suorastaan edellytetään suunnittelevan omia, yhteisöä hyödyttäviä hankkeita, kuten konsertteja tai jalkapallo-otteluita, joilla kerätään rahaa tiettyihin tarpeisiin. Vaikkapa yksittäisen perheen lääkärikuluihin, sillä kunnollinen terveydenhuolto on monen ihmisen (oikeastaan useimpien!) ulottumattomissa..

Työ voi pitää sisällään myös ranta-alueen putsaamista roskista ja ympäristönsuojelun opiskelua yhdessä paikallisten lasten kanssa. Jätteenkeräyksessä on täällä vielä paljon tehtävää. Samalla meidän expat-lapsemme tutustuvat Maputoon kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla. Kaikki hyötyvät.

Myös vanhemmat voivat osallistua Service Learning -työhön, ja siihen halutaan nyt kannustaa. Monet vanhemmat ovatkin avunannon ammattilaisia - he ovat joko työskennelleet avustusjärjestöissä tai vain asuneet pitkään eri puolilla Afrikkaa.

Maria Mae Pilarin vieraille tarjottiin keksejä.

Me kävimme kahdessa orpokodissa. Ryhmässämme oli vanhempia, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Darcy Compton ja koulun Service Learning -koordinaattori Celma da Costa. Lisää käyntejä on luvassa myöhemmin. Toki kohteisiin voi mennä ominkin päin sitten kun niissä on käynyt ensiesittäytymisellä.

Pääsy hyvin organisoituun, luotettavaan orpokotiin on osattomalle lapselle onnenpotku. Moni lapsi jää orvoksi vanhempien sairastaman aidsin vuoksi. Hiv-tartunnat ovat Mosambikissa yleisiä. Myös muut sairaudet, kuten malaria ja kolera, tappavat.

Orpouden syyksi mainitaan usein myös vanhempien mielenterveysongelmat tai yksinkertaisesti rahan puute.

Nunna pyyhälsi ruokalan poikki.

Espanjalaisten nunnien pitämä, vain tyttöjä majoittava Marie Mãe Pilar -orpokoti sijaitsee Laulanen kaupunginosassa.

Kauniissa kivitalossa sijaitseva orpokoti saa rahoitusta muun muassa seurakunnilta Espanjassa. Tytöt saavat asua siellä yläkoulun päättymiseen asti.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset näkymät heillä on sen jälkeen, kun he lähtevät orpokodin huomasta.

Tänne pääsevät tytöt ovat joka tapauksessa olleet onnekkaita sikäli, että he ovat terveitä. Maria Mãe Pilarissa ei voi asua, jos kantaa itse hi-virusta.

Seisoin putipuhtaassa ruokalassa ottamassa kuvaa, kun tunsin äkkiä käsien kietoutuvan vyötärölleni. Katsoin alaspäin ja näin säteilevän hymyn ja iloiset silmät. Yksi nuorimmista asukkaista, siistinä kouluasussaan - vaaleansininen paita ja tummansininen vekkihame - tuli tervehtimään.

Uudet koneet!

Amerikkalainen koulu on lahjoittanut tytöille viimeksi uudet tietokoneet. Seuraavaksi tarkoitus olisi viedä heille sellaista, mitä kaikki tytöt maailmassa tarvitsevat: shampoota, kosteusvoiteita, deodorantteja ja sen sellaisia.

Käsityöluokan ompelukoneen takana häämöttävät nuket.

Service Learning -ryhmä työskenteli viimeksi muun muassa käsityöluokassa. Silloin tehtiin päiväpeitot tyttöjen sänkyihin.

Päiväpeitot tehtiin yhdessä AISMin oppilaiden kanssa.

Vapaaehtoisten vetämät käsityöpajat ovat tervetulleita, sillä käden taidoista on köyhässä maassa todellista hyötyä.

Käsityöluokan nurkassa olikin pino kankaita odottamassa käsittelyä. Ompelukoneet ovat vanhoja, mutta toimivat.

Toista käyntikohdettamme, All Nations -orpokotia Maputon esikaupungissa Matolassa, pitää eteläafrikkalainen pariskunta.

Kuten moni muukin, se toimii lähinnä yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Toisaalta All Nations myös työllistää paikallisia naisia talon töissä. All Nationsissa amerikkalainen koulu on muun muassa auttanut kunnostamaan lapsille leikkipaikan.

Koti on periaatteessa täynnä, mutta vähän aikaa sitten sinne tuotiin huonokuntoinen pikkuvauva, ja mihinkäs hänet olisi käännytetty? Ei minnekään, toteaa orpokodin kantava voima, Senhora Leonore.

Vauvelin tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta Leonore kertoi hänen vankistuneen ja virkistyneen melkoisesti siitä, kun hän saapui paikalle selkeästi aliravittuna.

Vauvalle löytyi laukusta keksi (ja keksin antajasta tuli hetkeksi aika suosittu).

Ryhmää kiinnosti, voiko orpokodista adoptoida. Voi, mutta se on yksinkertaisinta maan sisällä. Lapsen voi adoptoida Mosambikin ulkopuolelle vain, jos on asunut maassa vähintään viisi vuotta.

Orpokodissa oli melko tyhjää, mutta se selittyi sillä, että osa asukeista oli koulussa. Koulu hoituu Maputossa usein kahdessa tai jopa kolmessa vuorossa tilan ja resurssien puutteen vuoksi. Hienoa kuitenkin, kun koulua käydään. Se ei ole mitenkään itsestään selvää, ei myöskään koulun suorittaminen loppuun asti.

All Nationsin lapsia hoitajineen.

Onneksi nämä All Nationsin suojatit pääsevät pulpetin ääreen (tosin kaikissa kouluissa ei ole pulpetteja, ei aina tuolejakaan). Uusimmat tilastot lukutaidottomuudesta Mosambikissa olivat tyrmistyttävää luettavaa.

Noin puolet kansasta on lukutaidottomia, naisista eräiden laskelmien mukaan hurjat 71 prosenttia! Luvuissa on hiukan vaihtelua, mutta voi sanoa, että Mosambikissa on yli 8 miljoonaa ihmistä, jotka eivät osaa lukea, kirjoittaa tai suorittaa yksinkertaisia laskutehtäviä. Näistä 5 miljoonaa on naisia ja tyttöjä.

Tämä poika pääsee kouluun.

Koulussa oppisi lukemaan, mutta se jää useammin kesken juuri tytöiltä raskauden ja "avioliiton" vuoksi. Käytän lainausmerkkejä, koska alaikäisen, lukutaidottoman tytön naimisiinmenosta ei oikein voi hyvällä omallatunnolla käyttää avioliitto-sanaa.

Noin puolet Mosambikin tytöistä päätyy naimisiin ennen 18 vuoden ikää. Miksi? Siihen on monia syitä, joita yhdistää äärimmäinen köyhyys.

Juuri mikään ei tee niin näköalattomaksi kuin köyhyys.

Perhe voi kuitata velan vaikkapa kansanparantajalle lupaamalla tytön vaimoksi, jos joku perheenjäsenistä on vakavasti sairas.

Koulunkäynti voi olla eri syistä hankalaa, eikä sen hyötyä pitkällä tähtäimellä ehdi tai jaksa ajatella, saati oivaltaa, kun akuutti puute kolkuttaa ovella joka päivä eikä katastrofi vaani edes nurkan takana, vaan kynnyksellä.

Ja kun äitikään ei ole käynyt koulua, tyttölapsen kouluttaminen kunnolla tuntuu turhalta. Tyttären työpanosta tarvitaan NYT. Tai hänen myötäjäisrahojaan.

Dambo-yhdistysaktiivi (vas.) ja koulun SL-koordinaattori Celma da Costa.

Viimeiseksi kävimme katsomassa Dambo-projektia, joka toimii Mafalalan köyhälistöalueella. Kävin siellä miltei vuosi sitten kävelykierroksella.

Dambon keittiövastaava tyypillisessä mosambikilaisnaisen asussa

Dambo pyrkii muun muassa tarjoamaan alueen pikkulapsille ruokaa ja tekemistä päivisin. Yhdistyksen aktiivit kiertävät myös keräämässä Mafalalan alueen roskia. Amerikkalaisen koulun tuella Dambo on viime aikoina saanut oman keittiön ja vessat. Se on suuri edistysaskel.

...ja ruoka hiilillä porisemassa

Ruoka kypsennetään edelleen hiilikeittimillä, mikä on täällä yleistä, mutta menetelmän korvaaminen terveellisemmällä ja ekologisemmalla sähköliedellä on infrastruktuurin puuttuessa vaikeaa.

Koulu oli järjestänyt lapsiryhmälle tuolit.

Eräässä kohteessa toivottiin uusia juomapulloja lapsille. Sellainen toive on heti helppo toteuttaa. Lisäksi pääsen pian shampoo-ostoksille.
Muista hankkeista voin toivoakseni kertoa myöhemmin!

Terkuin Lotta