Ruokaostoksilla 2: Kansantori Karl Marxin kadulla

Kerroin viime viikolla ruokakauppakokemuksiani ja sain mukavan paljon palautetta. Kiitos! Ruoka ja arkiset ostokset ovat asia, joka koskettaa jokaista. Elämäntilanteesta ja omista kiinnostuksen kohteista sitten riippuu, paljonko aikaa ja voimavaroja siihen haluaa käyttää. Itselläni tuntuu nykyisin olevan ruoka mielessä koko ajan.

Eilen Maputo tarjosi mukavan yllätyksen. Lähdin iltapäivällä ystävättäreni Tzitzin kanssa kasvitieteelliseen puutarhaan ostamaan lippuja Maputo a pé -kävelykierrokselle, joita Jane Flood joukkoineen järjestää.

Värikäs talo kasvitieteellisen puutarhan vieressä.

Kun vuosikausia hunningolla ollut kasvitieteellinen puutarha puolisen vuotta sitten avattiin siistittynä uudestaan yleisölle, Jane perusti sen nurkkaan infopisteen. Se on tervetullut apu turisteille, työmatkalaisille ja täällä asuville.

Tavallisena torstaina torilla oli rauhallinen tunnelma.

Tuli puhe ruuasta, ja kysyin, järjestäisikö Janen firma perehdytysillan mosambikilaiseen ruokaan, jos kiinnostuneita löytyy. Pitemmittä puheitta Jane tempaisi minut ja Tzitzin kävelylle naapurikorttelín paikallistorille "esiperehdytykseen".

Mercado do Povo eli kansan tori sijaitsee sopivasti Karl Marx -kadulla. Kävin siellä tyttäreni kanssa viime joulukuussa, mutta pintapuolisesti. Sillä kerralla tyttäreni söi kansantorin kuppilassa kuulemma yhden elämänsä parhaista ja edullisimmista liha-aterioista (antilooppia).

Itse en silloin jäänyt syömään, mutta nyt päätin palata torille lähiaikoina kokeilemaan. Tämä keskustatori on aito paikallistori, jossa paikalliset tekevät kauppaa ja elävät kanat (200 meticalia kappale) odottelevat ostajia häkeissään. Siitä kana takapihallenne, lohkaisi Jane.

Olin juuri sunnuntaikävelyllä huvikseni kuvannut kanan, tiput ja kukon yhden lähitalon takapihalla. Meidän lähikortteleissamme on armeijan henkilöstön käytössä olevia vanhoja siirtomaa-ajan taloja, jotka ovat huonossa kunnossa, mutta rähjäisinäkin kauniita.

Niiden (usein hyvin roskaisilla) pihoilla kaakattavat kanat.

Kukko vahtii tiluksiaan.

Erotatko sunnuntaikävelijöiden varjojen vierestä tiput?

Jane maistatti meillä mosambikilaisruokia. Mercado do Povon myyjän valmistamissa kupposissa oli ainakin bataatinlehtimössöä, papumössöä ja kahta muuta vihreää pöperöä, joista en oikein saanut selvää, mitä ne olivat. Toinen maistui varsin kitkerältä eikä kuulemma ole kaikkien paikallistenkaan mieleen.

Papuja ja vihanneksia kulhoissa kansantorilla.

Ulkoisesti se toi mieleen lähinnä meille tutun rucolan. Toinen mössö muistutti hieman ylisuolattua, huonosti maustettua pinaattia. Se ei ollut pahaa, mutta ei suurta herkkuakaan.

Pavut ja bataatinlehtipöperö maistuivat meille parhaiten.

Näistä lehdistä (mitä ne ovat?) syntyi kitkerää mössöä.

Tiskiä hallinnoiva rouva kattoi vihannesruokien kaveriksi lautasellisen veteen keitettyä maissipuuroa, ximaa. Monien ihmisten ruokavalio koostuu vitivalkoisesta ximasta ja halvimmista juureksista tai niiden lehdistä, kuten juuri bataatinlehdistä, ja valkoisesta leivästä.

Syökää, syökää! kävi kehotus.

Kastikkeisiin käytetään esimerkiksi ravintoarvoja parantavaa, maapähkinöistä jauhettua jauhoa (sekin on ilman koneita hidas prosessi) ja kookosmaitoa, jonka jokainen valmistaa kookospähkinästä itse.

Vain ulkomaalaiset ostavat valmista kookosmaitoa. Ruuan valmistus perinteisin menetelmin vie monien naisten ajasta suuren osan.

Ostin allaolevan kookospusertimen koristeeksi keittiöön.

Koristeellinen, arkinen kookospuserrin.

Kookospähkinän alkukäsittelyyn tarkoitettu jakkarakin oli tarjolla, mutta sen ostan myöhemmin. Se voisi toimia keittiössä myös tavallisena porrasaskelmana. Meillä pitkään palvellut Ikean keittiöporras on muutoissa jäänyt omille teilleen.

Kunhan vielä hankin tuon jakkaran, kodinhoitaja Ana voi pitää demonstraation kookosmaidon valmistuksesta. Hän bongasi ostokseni tänä aamuna välittömästi.

Onkohan joku teistä lukijoista valmistanut kookosmaitoa alusta asti?

Paluumatkalla kasvitieteellisestä puistosta huomasin vielä kivan ja siistin lihakaupan, josta sai myös vihanneksia. Ostin ensimmäistä kertaa viikkokausiin jauhelihaa.

Joulukinkku Maputon malliin täältä!

Sisälle päästyäni muistin, että mainion Mosambik-aiheisen Piri Piri -keittokirjan kirjoittanut Elina Penttinen ja Pauliina Mulhovo ja toivat meille juuri tästä lihakaupasta viime jouluna joulukinkun, ja täytyy sanoa, että se oli maistuvimpia koskaan syömiäni kinkkuja (ja myös tähän asti ainoa 40 asteen lämmössä syömäni kinkku). Niin, Maputo yllättää monella tapaa.

Kunnia tästä kuuluu epäilemättä myös Elinan ja Pauliinan loistaville kokkihyppysille (kiitos!). Meidän ei tarvinnut kuin nostaa herkku tarjolle. Nyt tiedän minäkin, mistä varaan kinkun joulukuussa. Loppu onkin sitten ihan omissa hyppysissäni.

Terkuin Lotta

Ruokaostoksilla

Älä usko kaikkea, mitä netistä löytyy

Halusin keskiviikkoaamuna mennä Vosso-nimiseen ruokakauppaan kodin lähellä, onko sinne tullut lisää vadelmahilloa ja Nespresso-kahvikapseleita. Niitä ei viimeksi ollut.

Ensin piti tarkistaa netistä Vosson aukioloajat, sillä kello oli vähän.

Niitä ei löytynyt, mutta Google-haulla löytyi tämä allaoleva kuva.

Paitsi että tämä vihanneshylly ei ole Vossoa nähnytkään! Kun näin kuvan, purskahdin nauruun. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä netistä löytyy.

Kas tässä on O Vosso Supermercadon tavanomainen vihanneshylly syyskuisena keskiviikkoaamuna.

Nahistuneet salaatit näyttivät yksinäisiltä.

Eikä niiden yläpuolellakaan ollut ruuhkaa.

Vossossa on hyvät puolensa, joihin "hevihylly" ei kuulu. Sieltä saa muun muassa Ipanema-varvastossuja, Nespressoa ainakin teoriassa ja muutakin suklaata kuin Cadburyä. Vihannekset saa saman kadun katumyyjiltä.

Vadelmahilloa ja kahvikapseleita ei näkynyt.

Koska kaksikin myyjää kulki kannoillani ja tuputti apuaan, kysyin, milloin Nespresso-kapseleita tulee. Tiesin jo ennalta, että kysyminen on turhaa. Myyjä ehdotti Nescafé-pikakahvia. Kapseleita tulee, kun tulee - on sinänsä jo ihmeellistä, että niitä ylipäänsä välillä saa.

Ostan usein Mosambikissa paahdettua malawilaista Café Sol -kahvia, jota saa monista paikoista. Mutta Nespressoja on kiva välillä käyttää, kun meillä kerran on niihin sopiva laite mukana.

Ostoslistallani oli myös paprikoita. Panin merkille, että ankealla vihanneshyllyllä lojui muutama muoviin pakattu paprika, joiden parasta ennen -tila oli selvästi ohitettu.

Tämä kaikki ei estänyt minua keräämästä kärryäni täyteen, sillä Vossosta saa muun muassa juustoa, ihan hyvää lihaa jopa lihatiskiltä (valikoima on suppea, mutta laatu ok) ja isoja swazimaalaisia kananmunia. Vakiopaikassani Woolworthissa ei viime aikoina ole ollut munia ollenkaan.

Söpö portugalilainen hammastahnapakkaus yllätti Vossossa.

Minua kiinnostaa, miten ruokaostokset hoituvat eri maissa. Ne ovat iso ja välttämätön osa arkea, Usein kieltämättä vähän pakkopullaakin. Siihen auttaa seura - olen ikävöinyt erästä ystävää, joka lähti Maputosta elokuussa. Hänellä oli usein tapana viestittää: "Kauppaan tänään kello 14?" Hän ehti asua täällä pitkään, joten sain häneltä myös useita hyviä vinkkejä.

Ostoksilla käynti muistuttaa keräilyä. Jotain sieltä, jotain tuolta ja jotain täältä. On varauduttava siihen, ettei sitä, mitä juuri nyt haluaa, ehkä ole missään. Kerran laukkasin ympäri Sparia etsien leikkeleitä, kuten kinkkua.

Niitä ei tainnut olla. Sillä reissulla löysin kuitenkin kahvikapseleita ja törmäsin kahvihyllyllä suomalaisnaiseen, joka oli etsimässä suodatinpusseja. Se on tuoteryhmä, jota jostain syystä ei Maputossa oikein myydä.

Aina en jaksa keräillä - jos ei kolmessa kaupassa ole hyvän näköistä jauhelihaa tai jauhelihaa lainkaan, en jaksa mennä siihen neljänteen, jossa sitä ehkä olisi pakastettuna. Teen jotain muuta. Täällä oppii improvisoimaan. Syömme todella usein pastaa ja pestoa purkista. Samoin noutopizzaa.

Kun tulin ulos Sparista, ovella kerättiin ruokalahjoituksia osattomille. Harmistuin, koska tavoistani poiketen olin ostanut vain kahvia ja suklaata, ja keräyksestä oli ilmoitettu sisäänkäynnillä. Unohdin keräyksen keskittyessäni luksuskahveihin. Minulle tuli hölmö olo. Ehkä turhaan, tiedän, mutta ihmismieli on mikä on. Lykkäsin kaikki suklaat kerääjille ja suhtauduin asiaan ylellisyysverona.

Sain vuosi sitten hyvän neuvon: kun näkee jotain, mitä ei tarvitse nyt, mutta ehkä myöhemmin, se kannattaa napata. Sitä ei luultavasti enää ole, kun palaat ostamaan. Neuvo on mainio. Vuosi sitten etsin turhaan kaikkialta tomusokeria johonkin leivonnaiseen. Nyt sitä on valmiina.

Luen reseptejä eri tavoin kuin ennen. En noudata niitä. Ostosten teko niiden mukaan on tuhoon tuomittu ajatus, etenkin kun modernien reseptien ostoslistat ovat tänne liian mutkikkaita. Luen reseptejä toisesta syystä eli saadakseni valmistus- ja yhdistelyideoita. Tarvitsisin reseptien sijaan "Mitä kaikkea voit tehdä tästä perusraaka-aineesta"-tyylisiä listoja. Pidän myös vanhoista, erittäin yksinkertaisista ruokaohjeista, joissa on lyhyet ainesosalistat.

Joskus saatan ostaa jotain vähän turhaa vain siksi, että se tuo vaihtelua. Vähän aikaa sitten näin pienessä Deli-kaupassa purkillisen nigellansiemeniä.

En tiedä, mitä nigellansiemenillä tehdään, mutta ostin ne siitä ilosta, että tarjolla oli tavallista kauniimpi maustepurkki. Keittiöhoukutuksia kun on tarjolla hyvin rajoitetusti, ostosten teko on välttämättömyyksien etsimistä.

Impulssiostos.

Mustat nigellansiemenet toivat mieleeni muurahaiset ja muut pikku ötökät, jotka pyrkivät sitkeästi kaappeihin.

Ötököitä kommentoi osuvasti hurmaava belgialainen Béa, joka on syntynyt Kongossa yli 60 vuotta sitten ja asunut suuren osan elämästään eri puolilla Afrikkaa:

"Välillä minusta tuntuu, että elämäni Afrikassa on ollut yhtä Tupperware-purkkia."

Béa halusi varmistaa, että ymmärrän siirtää houkuttelevat elintarvikkeet tiiviskantisiin muovipurkkeihin. Ja Béa, tietäisitpä, mutta tätä nykyä minustakin tuntuu, että elämäni on yhtä muovipurkkia. Somat peltirasiat eivät sulkeudu riittävän tiiviisti. Nigellansiemenissä on peltikansi, mutta ehkä kukaan ei halua ryömiä niiden sekaan.

Samassa Delissä näin joitakin viikkoja sitten ensimmäistä kertaa koko täälläoloaikanani pienen tölkin piimää. En voinut jättää sitä hyllyyn. Päiväyskin oli kohdallaan.

Kumosin lasillisen piimää, mutta sitten unohdin sen jääkaappiin. Kun ei ole vuoteen ostanut piimää, ei sittenkään muista sen olemassaoloa. Meillä on kaiken lisäksi kaksi isoa jääkaappia - se on kuuman ja kostean sään vuoksi tarpeellista, koska pidän jääkaapissa varsin monia sellaisia asioita, joille normaalisti riittäisi huoneenlämpö. Mutta kauempana olevaan jääkaappiin helposti myös unohtaa asioita.

Piimää afrikaansiksi!

Eilen yritin etsiskellä, muun muassa Vossosta, maustamatonta jogurttia, mutta sitä ei ollut yhdessäkään kolmesta vakiokaupastani (Vosson ja Woolworthin lisäksi käyn usein Shopritessa). Menin myös pieneen Deliin, mutta sielläkin oli tarjolla vain sokeroituja. Ostin sitten niitä, ihan vaim siksi, ettei vaivannäköni olisi ollut turhaa.

Viime vuonna en löytänyt pariin kuukauteen mistään kalapuikkoja. Kun niitä vihdoin löytyi, nuorempi poikani ei pariin viikkoon halunnut syödä käytännössä mitään muuta. Hän kaipasi Euroopasta niiden tuttuutta. Vähitellen ikävä hellitti.

Allaolevan pussin näin Game-supermarketissa, kun etsin kaurahiutaleita. Houkutteleeko mansikanmakuinen Corn Flakes -puuro? Tarjolla on myös pinkkejä muroja. Ostimme niitä kerran, poikien pyynnöstä, mutta ne olivat odotetusti niin karmean makuisia, että jäivät syömättä.

Terveysruokabuumia odotellessa.

Laihduttava saunapuku, "Sauna suit", Gamessa vei sanat suustani. Jätesäkiltähän tuo näyttää.

Saunapukupakkaus on reissussa rähjääntynyt.

Täällä ei kannata olla piinallisen tarkka siitä, mitä syö. Kannattaa olla helppo ruokailija, silloin elämä sekä kotikeittiössä että ravintolassa on keveämpää. Kasvissyöjänäkin pärjäisi mukavasti. Käytän kasviksia enemmän kuin ennen, samoin hyvin säilyviä papuja ja linssejä. Papaijat ja mangot ovat ihania silloin, kun on niiden aika on.

Vihanneksia on torilla ja katumyyjillä aina, ja kuivatut pavut, joita saa toreilta, ovat Mosambikin perusruokaa. Käyn itsekin  toreilla ihan vaihtelun vuoksi, mutta niissä laatu vaihtelee, sillä kuljetusolot ja säilytysajat ovat arvoitus. Woolworthin eteläafrikkalaiset valmissalaatit ovat keskimäärin virkeämpiä kuin torin kuumuudessa nahistuneet salaattivihannekset.

Vielä viime vuonna Maputossa toimi nuori amerikkalainen pariskunta, joka piti farmia ja toimitti hedelmiä ja vihanneksia kotiovelle. Monet pitivät tästä Savannah Greens -firmasta kovasti, minäkin, mutta toiminta Mosambikissa osoittautui muun muassa kuivuuden takia liian vaikeaksi, ja pariskunta pakkasi laukkunsa.

Harmi, mutta ymmärrän kyllä, miksi. Ei ollut varmasti helppoa myydä tuotteita, kun etukäteen ei aina tiennyt, mitä milläkin viikolla saa. Ja sää ja sähkökatkot eivät takuulla olleet pienyrittäjän ainoat haasteet täällä.

Tuoretta kalaa marketeissa ei ole, vaan kaukaa tuotuja pakastekaloja ja -äyriäisiä, joiden laatu vaihtelee. Paikallisen tuoreen kalan löytää kalatorilta, jossa ajattelin lähiaikoina käydä kodinhoitajani kanssa - Maputohan on merenrantakaupunki ja meren elävät ravintoloiden parhaimmistoa. Kerron kalatorista myöhemmin.

Afrikkalaista perusruokaa on kana. Mosambikilaiset kanat ovat laihempia kuin suomalaiset tehobroilerit.

Marketeissa myydään myös pakastettuja, esimerkiksi brasilialaisia kanoja. Tuntuisi hullulta ostaa täällä merten takaa rahdattua pakastekanaa. Yritän löytää paikallisia tai edes eteläafrikkalaisia kanoja. Mosambikilaisia tuotteita löytää myös puskaradion kautta. Kokonaisesta kanasta saa ihanan makuisen keiton, en kaipaa siihen rintafileitä.

Aiemmin ostin tuoretta lihaa lähinnä Woolworthista, mutta tuoretuotehyllyt ovat viime viikkoina ammottaneet tyhjinä. Ei valikoima ennenkään ollut valtava, mutta nyt se on entistä satunnaisempi. Ilmeisesti hankaluuksia rajalla - liha tuodaan Etelä-Afrikasta, ja tullimaksut ovat korkeat. Saattaa liittyä myös talouskriisiin.

Olen ottanut linjan, että ostan sitä, mitä on, ja yritän olla stressaamatta siitä, mitä en löydä. Kokkaan rennommin kuin ennen, luultavasti myös monotonisemmin. Meillä kuitenkin on rahaa ostaa ruokaa, sehän on tärkeintä. Erään kaupan ulkopuolella maleksii usein muutama keppikerjäläinen. Nykyään otan kaupasta välillä ylimääräisen leivän ja jätän jollekulle heistä ohimennessäni. Kun käymme Pizza Hutissa, otamme nykyään aina pizzan mukaan myös vartijalle.

Ulkomaalaiset ovat markettien perusasiakaskuntaa. Etenkin tiettyjen alueiden marketeissa näkee kodinhoitajia ja kuskeja listan ja käteisen kanssa suorittamassa työnantajan ostoksia. Moni myös sopii kodinhoitajan kanssa, että hän ostaa esimerkiksi hedelmät omilta katukauppiailtaan matkalla töihin. Hinta on silloin aivan toinen. Teen itsekin usein näin.

Afrikassa voi yhä kokea sellaista löytämisen iloa, joka vauraissa maissa on unohtunut. Vähän aikaa sitten löysin Sparista hiuslakkaa ja ilahduin niin, että olin vähällä lähettää tekstiviestin ystävälleni Marikalle. Hän juuri oli minulle vuosi sitten puhunut tästä löytämisen ilosta, esimerkkinään nimenomaan hiuslakka.

Olin kiertänyt kaupoissa etsimässä lakkaa, mutta monet hiuslakaksi luulemani pullot olivatkin muotovaahtoja. Niille on ilmeisesti enemmän kysyntää.

Näillä hyllyillä pitäisi olla lihaa, kinkkua, nakkeja, maitoa ja juustoa.

Löytämisen iloa koin viimeksi eilen.

Olin turhaan etsiskellyt supermarketeista hyttysmyrkkyä.

Jostain syystä sitä ei kuitenkaan ole viime aikoina näkynyt missään vakiopaikoissani.

Päätin kysyä apteekista, mutta ajauduinkin aasialaisten pitämään pikkukauppaan kodin lähellä. Siinä vaiheessa olin jo unohtanut hyttyset. Etsin suolaamattomia peruspähkinöitä.

Pikkukaupassa oli nyt vain suolapähkinöitä. Cashew- ja etenkin maapähkinöitä saa aina kadulta, ja ostankin niitä usein tukeakseni paikallisia, mutta välillä kaipaamme jotain muuta lajia kuin "kassuja".

Kaappasin hyllyltä pakkauksen pastaa, nestesaippuan ja tuoremehutölkin. Olin jo kassalla, kun näin silmänurkassani tutun logon: Peaceful Sleep! Hyttysmyrkky. Siinä se, mitä olin pari viikkoa turhaan etsinyt. Ihan vieressä omissa kortteleissa.

Löytämisen ilo!

Terkuin Lotta

Ps. Olisi mukava kuulla myös muiden ruokakauppakokemuksia omissa asuinmaissa! Jos joku tietää, mihin kaikkeen nigellansiemeniä voi ripotella, otan vinkkejä vastaan, vaikka ostinkin purkin  silmäniloksi.

Lukutaito vai häät?

Hyvästä orpokodista ainakin pääsee kouluun

Kerroin kesäkuussa vartijastamme Oscarista, joka keräsi rahaa ja tarvikkeita naimakauppojaan varten. Juhlat ovat lokakuussa, mutta elokuussa Oscar kyseli - erittäin kainosti -, mitä hän voisi ruksata listasta yli.

Täytyyhän sulhasen ja morsiamen perheiden suunnitella myötäjäiset ja tilaisuus etukäteen. Ja olin luvannut palata asiaan lomien jälkeen.

Alla Oscarin pino. Paita, kengät, kravatti ja rahaa. Onnea matkaan!

Joku kantaa pian keltaista kravattia.

Pahoittelen, että blogissa on ollut muutama viikko hiukan hiljaista! Aika on rientänyt ja päivät täyttyneet epämääräisestä tekemisestä. Viime viikolla kävin kurkistamassa poikien koulun eli Mosambikin amerikkalaisen koulun avustuskohteita.

Koulu käyttää osan lukukausimaksuista hyväntekeväisyystyöhön, johon myös oppilaat osallistuvat Service Learning -toiminnan muodossa.

Service Learning -päivinä oppilaat menevät kohteisiin, kuten orpokoteihin ja kouluihin, esimerkiksi leikkimään lasten kanssa tai auttamaan uusien tilojen rakentamisessa. Samalla viedään lahjoituksia ja suunnitellaan tulevaa.

Lukioikäiset oppilaat voivat ja heidän suorastaan edellytetään suunnittelevan omia, yhteisöä hyödyttäviä hankkeita, kuten konsertteja tai jalkapallo-otteluita, joilla kerätään rahaa tiettyihin tarpeisiin. Vaikkapa yksittäisen perheen lääkärikuluihin, sillä kunnollinen terveydenhuolto on monen ihmisen (oikeastaan useimpien!) ulottumattomissa..

Työ voi pitää sisällään myös ranta-alueen putsaamista roskista ja ympäristönsuojelun opiskelua yhdessä paikallisten lasten kanssa. Jätteenkeräyksessä on täällä vielä paljon tehtävää. Samalla meidän expat-lapsemme tutustuvat Maputoon kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla. Kaikki hyötyvät.

Myös vanhemmat voivat osallistua Service Learning -työhön, ja siihen halutaan nyt kannustaa. Monet vanhemmat ovatkin avunannon ammattilaisia - he ovat joko työskennelleet avustusjärjestöissä tai vain asuneet pitkään eri puolilla Afrikkaa.

Maria Mae Pilarin vieraille tarjottiin keksejä.

Me kävimme kahdessa orpokodissa. Ryhmässämme oli vanhempia, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Darcy Compton ja koulun Service Learning -koordinaattori Celma da Costa. Lisää käyntejä on luvassa myöhemmin. Toki kohteisiin voi mennä ominkin päin sitten kun niissä on käynyt ensiesittäytymisellä.

Pääsy hyvin organisoituun, luotettavaan orpokotiin on osattomalle lapselle onnenpotku. Moni lapsi jää orvoksi vanhempien sairastaman aidsin vuoksi. Hiv-tartunnat ovat Mosambikissa yleisiä. Myös muut sairaudet, kuten malaria ja kolera, tappavat.

Orpouden syyksi mainitaan usein myös vanhempien mielenterveysongelmat tai yksinkertaisesti rahan puute.

Nunna pyyhälsi ruokalan poikki.

Espanjalaisten nunnien pitämä, vain tyttöjä majoittava Marie Mãe Pilar -orpokoti sijaitsee Laulanen kaupunginosassa.

Kauniissa kivitalossa sijaitseva orpokoti saa rahoitusta muun muassa seurakunnilta Espanjassa. Tytöt saavat asua siellä yläkoulun päättymiseen asti.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset näkymät heillä on sen jälkeen, kun he lähtevät orpokodin huomasta.

Tänne pääsevät tytöt ovat joka tapauksessa olleet onnekkaita sikäli, että he ovat terveitä. Maria Mãe Pilarissa ei voi asua, jos kantaa itse hi-virusta.

Seisoin putipuhtaassa ruokalassa ottamassa kuvaa, kun tunsin äkkiä käsien kietoutuvan vyötärölleni. Katsoin alaspäin ja näin säteilevän hymyn ja iloiset silmät. Yksi nuorimmista asukkaista, siistinä kouluasussaan - vaaleansininen paita ja tummansininen vekkihame - tuli tervehtimään.

Uudet koneet!

Amerikkalainen koulu on lahjoittanut tytöille viimeksi uudet tietokoneet. Seuraavaksi tarkoitus olisi viedä heille sellaista, mitä kaikki tytöt maailmassa tarvitsevat: shampoota, kosteusvoiteita, deodorantteja ja sen sellaisia.

Käsityöluokan ompelukoneen takana häämöttävät nuket.

Service Learning -ryhmä työskenteli viimeksi muun muassa käsityöluokassa. Silloin tehtiin päiväpeitot tyttöjen sänkyihin.

Päiväpeitot tehtiin yhdessä AISMin oppilaiden kanssa.

Vapaaehtoisten vetämät käsityöpajat ovat tervetulleita, sillä käden taidoista on köyhässä maassa todellista hyötyä.

Käsityöluokan nurkassa olikin pino kankaita odottamassa käsittelyä. Ompelukoneet ovat vanhoja, mutta toimivat.

Toista käyntikohdettamme, All Nations -orpokotia Maputon esikaupungissa Matolassa, pitää eteläafrikkalainen pariskunta.

Kuten moni muukin, se toimii lähinnä yksityisten lahjoitusten ja vapaaehtoistyön varassa. Toisaalta All Nations myös työllistää paikallisia naisia talon töissä. All Nationsissa amerikkalainen koulu on muun muassa auttanut kunnostamaan lapsille leikkipaikan.

Koti on periaatteessa täynnä, mutta vähän aikaa sitten sinne tuotiin huonokuntoinen pikkuvauva, ja mihinkäs hänet olisi käännytetty? Ei minnekään, toteaa orpokodin kantava voima, Senhora Leonore.

Vauvelin tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta Leonore kertoi hänen vankistuneen ja virkistyneen melkoisesti siitä, kun hän saapui paikalle selkeästi aliravittuna.

Vauvalle löytyi laukusta keksi (ja keksin antajasta tuli hetkeksi aika suosittu).

Ryhmää kiinnosti, voiko orpokodista adoptoida. Voi, mutta se on yksinkertaisinta maan sisällä. Lapsen voi adoptoida Mosambikin ulkopuolelle vain, jos on asunut maassa vähintään viisi vuotta.

Orpokodissa oli melko tyhjää, mutta se selittyi sillä, että osa asukeista oli koulussa. Koulu hoituu Maputossa usein kahdessa tai jopa kolmessa vuorossa tilan ja resurssien puutteen vuoksi. Hienoa kuitenkin, kun koulua käydään. Se ei ole mitenkään itsestään selvää, ei myöskään koulun suorittaminen loppuun asti.

All Nationsin lapsia hoitajineen.

Onneksi nämä All Nationsin suojatit pääsevät pulpetin ääreen (tosin kaikissa kouluissa ei ole pulpetteja, ei aina tuolejakaan). Uusimmat tilastot lukutaidottomuudesta Mosambikissa olivat tyrmistyttävää luettavaa.

Noin puolet kansasta on lukutaidottomia, naisista eräiden laskelmien mukaan hurjat 71 prosenttia! Luvuissa on hiukan vaihtelua, mutta voi sanoa, että Mosambikissa on yli 8 miljoonaa ihmistä, jotka eivät osaa lukea, kirjoittaa tai suorittaa yksinkertaisia laskutehtäviä. Näistä 5 miljoonaa on naisia ja tyttöjä.

Tämä poika pääsee kouluun.

Koulussa oppisi lukemaan, mutta se jää useammin kesken juuri tytöiltä raskauden ja "avioliiton" vuoksi. Käytän lainausmerkkejä, koska alaikäisen, lukutaidottoman tytön naimisiinmenosta ei oikein voi hyvällä omallatunnolla käyttää avioliitto-sanaa.

Noin puolet Mosambikin tytöistä päätyy naimisiin ennen 18 vuoden ikää. Miksi? Siihen on monia syitä, joita yhdistää äärimmäinen köyhyys.

Juuri mikään ei tee niin näköalattomaksi kuin köyhyys.

Perhe voi kuitata velan vaikkapa kansanparantajalle lupaamalla tytön vaimoksi, jos joku perheenjäsenistä on vakavasti sairas.

Koulunkäynti voi olla eri syistä hankalaa, eikä sen hyötyä pitkällä tähtäimellä ehdi tai jaksa ajatella, saati oivaltaa, kun akuutti puute kolkuttaa ovella joka päivä eikä katastrofi vaani edes nurkan takana, vaan kynnyksellä.

Ja kun äitikään ei ole käynyt koulua, tyttölapsen kouluttaminen kunnolla tuntuu turhalta. Tyttären työpanosta tarvitaan NYT. Tai hänen myötäjäisrahojaan.

Dambo-yhdistysaktiivi (vas.) ja koulun SL-koordinaattori Celma da Costa.

Viimeiseksi kävimme katsomassa Dambo-projektia, joka toimii Mafalalan köyhälistöalueella. Kävin siellä miltei vuosi sitten kävelykierroksella.

Dambon keittiövastaava tyypillisessä mosambikilaisnaisen asussa

Dambo pyrkii muun muassa tarjoamaan alueen pikkulapsille ruokaa ja tekemistä päivisin. Yhdistyksen aktiivit kiertävät myös keräämässä Mafalalan alueen roskia. Amerikkalaisen koulun tuella Dambo on viime aikoina saanut oman keittiön ja vessat. Se on suuri edistysaskel.

...ja ruoka hiilillä porisemassa

Ruoka kypsennetään edelleen hiilikeittimillä, mikä on täällä yleistä, mutta menetelmän korvaaminen terveellisemmällä ja ekologisemmalla sähköliedellä on infrastruktuurin puuttuessa vaikeaa.

Koulu oli järjestänyt lapsiryhmälle tuolit.

Eräässä kohteessa toivottiin uusia juomapulloja lapsille. Sellainen toive on heti helppo toteuttaa. Lisäksi pääsen pian shampoo-ostoksille.
Muista hankkeista voin toivoakseni kertoa myöhemmin!

Terkuin Lotta