Autonavigaattori aivan hukassa

Meidän autossamme on navigaattori, joka puhuu puhumasta päästyäänkin, ohjaa ja viittilöi, mutta ei koskaan löydä kotiin.

Ostimme Mitsubishi Pajeromme käytettynä Japanista, kuten moni tekee, ellei löydä sopivaa paikan päällä esimerkiksi joltakulta, joka on juuri muuttamassa pois. Japanista tuotavat autot ovat suhteellisen hyväkuntoisia, ratti on oikealla puolella kuten pitääkin ja myyntisivustot ovat luotettavia.

Varjopuoli on tietysti se, että rahtia pitää odotella, ja pitkä matka myös lisää hintaa. Mutta toisaalta lähes kaikki tulee tänne kaukaa. Siihen tottuu.

Auton peruutuskamera hoitaa myös navigaattorin tehtävät. Me käytämme sitä pelkästään kamerana. Muuta emme voi, sillä laite puhuu ja kuuntelee vain japania.

Aina, kun kärryn käynnistää, se lausuu tervehdyssanat, ja peruutuskameran ruudulla alkaa tapahtua. Laite ohjaa meitä johonkin. Mihin, se on tähän asti ollut arvoitus. Kieltäkään ei ole voinut vaihtaa, ovathan komentovalikotkin meille täyttä japania...

Olen välillä miettinyt laitteen poistamistakin - se nököttää korkealla ja häiritsee hiukan näkyvyyttä -, mutta samalla menisi peruutuskamera.

Kertoisiko joku pliis, missä me mennään? (No, nyt tiedetään sentään kaupunki.)

Toissa viikon perjantaina Aalto-yliopiston, Nokian, paikallisen Idéario-yrityshautomon ja Suomen lähetystön yhdessä järjestämä CodebusAfrica-koodaustapahtuma Maputossa päättyi, ja kun lähdimme Idéariosta, jonka tiloissa koodibussiviikko pidettiin, kyytiin astui Suomessakin kuuden vuoden ajan opiskellut ja työskennellyt japanilainen viulisti Maya.

Maya soittaa tällä hetkellä Maputossa muun muassa Xiquitsi-orkesterin riveissä. Me olimme menneet hänen juttusilleen edellisviikolla Xiquitsin konsertin jälkeen ja kutsuneet hänet vierailemaan koodausviikolla.

Koodausta opetelleet koululaiset ja opiskelijat olivat voineet tehdä omia melodioitaan, ja Maya tuli viulunsa kanssa päättäjäisiin improvisoimaan, kun näitä kappaleita kuunneltiin, tanssittiin ja laulettiin.

- Minne te olette menossa, kysyi Maya turvavyötä kiinnittäessään.

Lähetystöön, ja voimme viedä sinut minne tahansa, vastasin. Ei kun tarkoitin, että navigaattori kysyi juuri, minne olette menossa, Maya täsmensi. Hei, meillä on vihdoin tulkki!

Ne tervehdyssanat ovat todellisuudessa ilmoitus puuttuvasta moottoritiekortista - Maya tuli selittäneeksi meille japanilaisen highway card -maksukäytännön. No nyt on sekin tuttu, jos joskus joutuu Japanin highwaylle.

Seuraava tieto oli odottamattomampi. Laite kaahaili viulistimme kotikaupungissa! Olin juuri hetkeä aikaisemmin koodibussiviikon päättäjäiskonsertissa kysynyt Mayalta, mistä hän on kotoisin, ja hän oli kertonut varttuneensa Nagoyassa.

"Hei, minä tiedän missä me ollaan", viulisti hihkaisi, "tuossa on kanaali ja tuossa tuttu puistikko... Navigaattori on Nagoyassa! Olen konsertoinut tuon kanaalin varrella."

Navigaattori huristaa Nagoyassa, auto Maputossa, Maya ja minä takapenkillä.

Mikä sattuma! Mayakin tuijotti näyttöä epäuskoisena. Vähältä piti, ettemme pyörähtäneet hänen kotiovensa ohi.

Mutta laite parka sekoili ja turhautui, kuskimme ei totellut sen komentoja, kone oli tuomittu etsimään uusia reittejä koko ajan. Nuoli hyppeli näytöllä miten sattui.

Mayasta oli merkillistä, etteivät käytettyjen autojen myyjät poista navigaattoreista edellisten käyttäjien tietoja. Ehkä myyjät olettavat, ettei niitä kohdemaissa kukaan ymmärrä. Todennäköisemmin heillä on vain kiire myydä autot eteenpäin, ja navigaattorin tietojen tyhjennys kuuluisi omistajalle.

Kyytiläisemme myös vahvisti oletuksemme, ettei navigaattorin kieltä voi vaihtaa. Hän kertoi, että monet laitteet tehdään japaninkielisille markkinoille.

Pian oli jo aika jättää viulisti kyydistä. Navigaattorin kanssa on kaikki ennallaan. Sen koulutus jäi kesken, vaikka Maya ehti vaihtaa sen kanssa muutaman sanan. Pitää odottaa seuraavaa kyytiä. Ehdin kehaista hänen capulanatunikaansa, joka näkyy kuvassa, ja meillä on suunnitteilla matka ompelijan luo.

Mutta nyt sentään tiedämme, missä me navigaattorin kanssa seikkailemme. Ei se ole pihalla, se on Nagoyassa. Ja taidan pysyä kuvitelmassani, että auto tervehtii minua kohteliaasti joka päivä. Mitään moottoritiekortteja tässä käytetä.

Terkuin Lotta