perjantai 4. joulukuuta 2015

Terveisiä Mosambikin maaseudulta!

Maaseutu on toinen maailma



Maaseudun ja kaupungin ero on kehitysmaissa valtava. Markus kävi vähän aikaa sitten Suomen edustajana eurooppalaisten lähettiläiden matkalla pohjoisessa Mosambikissa, Niassan maakunnassa. Mosambik on iso maa, ja Maputosta Niassaan on 2 000 kilometriä. Maakunnassa sijaitseva, naapurivaltio Malawin kanssa yhteinen Niassa-järvi on yksi Afrikan suurimmista järvistä.

Niassalaismyyjän pähkinöitä ja pähkinäjauhoa.
Sain tuliaisiksi mielenkiintoisia kuvia käyntikohteista, kiitos Markus!

Niistä välittyy äärimmäinen niukkuus ja karu elämä, mutta myös edistysaskelia: uusi koulu, siistin näköinen terveyskeskus, tori, jolla on myytävää. Pähkinöitä, banaaneja, sipulikekoja, kuivattua kalaa. Toivottavasti on myös asiakkaita.

Edistysaskelia tosin voisi olla enemmänkin. Köyhyys on jo kauan sitten lakannut vähenemästä, mikä on huolestuttavaa. Enemmistö kansasta elää köyhyysrajan alapuolella.

Kuulin hankkeesta, jossa pienviljelijöille jaetaan ilmaiseksi 20 000 Nokian kännykkää. Niihin on ohjelmoitu heimokielet, ja lukutaidottomat voivat kirjoituttaa ja luetuttaa viestejä kylän lukutaitoisilla ja lähettää itse ääniviestejä puhelujen lisäksi. Hankkeen toteuttivat kansalaisjärjestö ja puuvillantuotantoyhtiö yhdessä.

Alta näkee, miten kylissä eletään. Olkikattoisissa asumuksissa ei ole ikkunoita.






Delegaatiota odotti juhlava vastaanotto.

Alla on potilaita jonottamassa kylän terveyskeskukseen sekä klinikan lääkäri. Henkilökuntaa ei ole paljon, asiakkaita sitäkin enemmän. Maaseudulla hoidettavaa riittää: on aidsia, malariaa, ripulitauteja, koleraa, yksipuolista ravitsemusta... lista on pitkä. Puhtaan veden puute aiheuttaa paljon tauteja, mutta myös muita lieveilmiöitä.


Lääkäri toivottaa vieraat tervetulleiksi.


Luin taannoin artikkelin naisista, jotka pyöräilevät päivittäin yli 70 kilometriä vain hakeakseen vettä (heillä sentään oli pyörät!). Miehet epäilevät, että naiset käyvät vedenhakumatkoillaan vieraissa, meneehän reissussa epäilyttävän kauan...

Siksi naiset ovat alkaneet pyöräillä ryhmissä - näin yksittäistä naista on vaikeampi syyttää syrjähypystä. Jokaisessa ryhmässä on mukana yksi vanhempi nainen (todennäköisesti minua nuorempi) esiliinana, ennen kaikkea takaamassa ryhmän naisten sanan. Itse ihmettelin uutista lukiessani, miksi miehet eivät vain ota vedenhakua itse hoitaakseen, jos näitä pakon sanelemia pyöräretkiä on niin vaikea sietää.

Mosambikissa, kuten muissakin köyhissä maissa, kuolee ihmisiä vaivoihin ja sairauksiin, jotka ovat vauraissa maissa helposti parannettavissa. Se turhauttaa. Sain tällä viikolla tilaisuuden kysyä entiseltä terveysministeriltä, mikä on maan suurin terveysongelma juuri nyt. Köyhyys, hän vastasi ykskantaan, köyhyys ja koulutuksen puute.


Lisää potilaita



Totisia kasvoja,


Omien lasteni koulussa oli äskettäin Noah-nimisen lukiolaisen järjestämä konsertti, jonka tuotot lahjoitettiin maputolaiselle perheelle. Noah kertoi ylesölle, että yksi perheen lapsista oli menehtynyt puhjenneeseen umpisuoleen, koska hänelle ei ollut pätevää hoitoa tarjolla riittävän nopeasti.

Kaupungissa nopeaa hoitoa voisi saada, jos olisi maksukykyä, mutta tällä perheellä ei ollut niin paljon rahaa. Harvojen yksityissairaaloiden maksut eivät minusta tunnu valtavilta, mutta monille mosambikilaisille ne ovat tähtitieteellisiä.

Alla on pohjoismosambikilaisen Chiuaulan kylän terveyskeskuksen sisäänkäynti.

Teksti kehottaa käyttämään lääkkeitä oikein.

Kauniin väriset hyttysverkot!

Moni Mosambikissa ei osaa vielä lukea, yli puolet kylläkin (56 prosenttia); luku on noussut nopeasti. Miehet osaavat lukea useammin kuin naiset, ja nuoret useammin kuin vanhat - tosin sodan ja köyhyyden jäljiltä Mosambikin väestö on nuorta, onhan väestön eliniänodotekin vain vähän yli 50 vuotta.

Kaupungissa ollaan sekä pitkäikäisempiä että koulutetumpia.

Yksi ongelma on se, että vaikka koulussa oppisi lukemaan, kodeissa ei tietenkään ole mitä lukea, ja hauras taito rapistuu. Lukutaidoksi riittää monien mielestä se, että osaa lukea raamattua - muu ei ole tarpeen. Usein koulunkäyntikieli, portugali, on lapsille vieras kieli, ja sekin vaikeuttaa oppimista. Opettajat eivät välttämättä ota tätä seikkaa huomioon opetuksessaan.

Kylän lapsia.
Hienoa on se, että nykyään liki kaikki lapset aloittavat koulun. Koulu on ilmaista ja myös pakollista. Lapsia houkutellaan pysymään koulussa muun muassa näyttämällä piirrettyjä.

Seuraava haaste on pitää köyhimmätkin oppilaat koulussa loppuun asti! Monien lasten on jätettävä koulu kesken, jotta hekin pääsevät tienaamaan.

Perheiden rahat eivät ehkä riitä kouluasuun, saati muihin tarvikkeisiin. Aliravitsemuksella on myös osansa: nälkäinen lapsi on väsynyt lapsi, eikä silloin jaksa kävellä kouluun ja opiskella. Tytöillä raskaus voi keskeyttää koulutien, olipa sen syynä sitten turhan aikaisin solmittu avioliitto - Mosambikissa on paljon niinsanottuja lapsimorsiamia - tai muu hyväksikäyttö.

Toivottavasti nämä lapset saavat käydä koulua pitkään.


Mitähän heistä tulee isoina?

Kuvan koulu on zimbabwelaisen yhtiön perustama. Yhtiö omistaa maatilan, jolla se työllistää viljelijöitä ja kouluttaa paitsi näiden, myös koko kylän lapsia. Katselen pienten koululaisten kuvia ja mietin, mitä näille lapsille kuuluu vaikkapa 10 vuoden päästä. Jotkut ovat todennäköisesti äitejä, joku on ehkä kuollut, muutama on tällä välin saanut HIVin, osaa ei näkynyt koulussa enää vuosiin, koska heidän täytyi vuorostaan alkaa elättää muita perheenjäseniä itsensä lisäksi.

Mutta aina joku saa mahdollisuuden ja selviää! Toivon, että joku heistä - tai jotkut - on pystynyt kiipeämään vuoren korkuisen esteen yli, jatkamaan opintojaan ja selviämään ulos köyhyydestä kohti parempaa elämää.

Afrikassa elämä tapahtuu suurelta osin ulkona. Kyläkokoukset ison puun alla juuri ennen auringonlaskua ovat elävä perinne. Tällä kertaa kokoukseen tuli vieraita kaukaa.




Tuhansia vuosia kyläkokouksia puun alla.

Delegaatio vieraili myös MDM-puolueen toimistossa. Puolue on erkaantunut oppositiopuolue Renamosta, joka taisteli sisällissodassa valtapuolue Frelimoa vastaan. Frelimon ja Renamon välit ovat jännittyneet, ja sisällissodan ajoilta juontuva väkivallan kulttuuri tulee edelleen helposti esiin. Harmi, ellei asioista kyetä sopimaan. Silloin monet muutkin asiat jäävät hoitamatta.

Aatteen paloa ja kynttilänvaloa.

Terkuin Lotta
(Kuvat: Markus Heydemann)




6 kommenttia:

  1. Tärkeä ja valaiseva juttu, Lotta!

    VastaaPoista
  2. Koskettava ja ajatuksia käynnistävä lähikuva matalan elintason elämästä meille pohjoismaisessa hyvinvoinnissa marisevlille. Kiitos!
    Irma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kieltämättä ajatukset vaikkapa koirien joulukalentereista tuntuvat täällä joulun odotuksessa vähän absurdeilta. Tosin koirien joulukalenteri varmasti kelpaisi täällä monille kaksijalkaisillekin. Niin on eri maailmoja samalla maapallolla...

      Poista
  3. Paljon mielenkiintoista asiaa! Kyllä niin sanotut "first world's problems" tosiaan melko pieniltä tuntuvat näihin sikäläisiin haasteisiin verrattuna. Ja aina muistuu oma onnekkuus mieleen. Jos olisin sikäläisissä maaseutuoloissa joutunut synnyttämään hiljattain, niin olisin kyllä joutunut niihin ikäviin tilastoihin kohtalokkain seurauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä tulee kyllä pakostakin paljon miettineeksi! Juuri luin että opettajia (kuten lääkäreitä)tarvitaan paljon lisää, heistä on krooninen pula mm. siksi, että yhä edelleen paljon opettajia kuolee aidsiin. Ikävä kyllä voi käydä myös niin että opettaja tartuttaa koulutyttöön taudin, sen lisäksi että seuraa raskaus... nuorten naisten/tyttöjen hiv-luvut Ovat edelleen liian korkeat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!