Ostoksilla
Viime blogipostauksesta on vierähtänyt aikaa, ja taannoiset hiekkamyrskyt ovat tyystin tasoittuneet. Niiden jälkeen Maputoon on saatu runsaasti vettä, jota onkin kaivattu.
Maputon markkinalöytöjä tällä kerralla |
Niinpä huomasimme pari viikkoa sitten torstai-iltana olevamme jälleen kerran täysin vedettömässä tilassa. Odottelin seuraavana aamuna, josko hallituksen vesi suhisisi pihan ulkohanassa, mutta turhaan - kaupungin vedenjakeluongelmat jatkuivat yhä. Nyt vedettömyys oli kuitenkin omaa syytäni. En ollut valvonut puutarhurin työtä tarpeeksi tarkasti ja muistanut teroittaa, ettei vettä saa tuhlata eikä tankkeja päästä tyhjiksi.
Vesi lopahti parahiksi, kun illan astiat olivat kertyneet röykkiöksi tiskipöydälle, futiksenpeluu oli hiostuttanut pojat, osa ilmastointilaitteista temppuili ja mies kotiutunut hikiseltä työmatkalta Mosambikin pohjoiselta maaseudulta (hän ei erityisemmin ilahtunut, kun mutisin, että tervetuloa kotiin - vettä ei sitten ole, mutta etupiha, joka toimii lähinnä kauttakulkualueena ja josta nauttivat kissa ja vartija, on muuten todella hienosti kasteltu!).
Viikonloppu sujui noutopizzan ja kertakäyttöastioiden voimin, sillä kenelläkään ei ollut voimia ajatella muuta, ja hygieniastamme huolehti poikien koulu, jossa kävimme suihkussa.
Nuorimmaisen mielestä se oli äärettömän noloa: "Mitä! Koulussa suihkuun! Minä en ainakaan mene!" Sattui kuitenkin niin, että koulussa oli kahtena päivänä hyväntekeväisyystempaus, sarja futisotteluita, joiden merkeissä kerättiin rahaa erään maputolaisperheen lääkärikuluihin. Hikeä tippuva maalivahti oli melko helppo suostutella suihkuun muistuttamalla, että mukava kotikylpy tarkoittaisi kanisterista kaadettua pullovettä.
Huomautin myös, että eihän kukaan näe meitä suihkussa - ovet ja verhot on keksitty. Mahdollinen nolous jää pienen piirin häpeäksi.
Olen harvoin nauttinut suihkusta niin paljon kuin American International School of Mozambiquen tyttöjen pukuhuoneessa, usean vuorokauden tauon jälkeen.
Tästä ovesta suihkuun! |
Hyvä niin, sillä nythän vedettömyys ei ollut koskenut vain meitä, vaan myös vartijoitamme. Edelliskerralla meillä ei vielä ollut näitä yötä päivää päivystäviä vahteja (joiden ympärivuorokautiseen läsnäoloon on sinänsä ollut totuttelemista). Piti ostaa kanistereita ja pari ämpäriä lisää, jotta vartijatkin saivat vettä omiin tiloihinsa takapihallamme. Arvelen tosin, että paikalliset suhtautuvat sähkö- ja vesikatkoksiin huomattavasti tyynemmin kuin me ulkomaalaiset. He ovat tottuneet niihin, eivätkä liikoja hermostu asioista, joille eivät voi mitään. Tilannehan menee aina ohi. Luultavasti minäkin totun.
Saaliin kanssa kotiutumassa |
Se löytyi asuinkadultamme, Fundação Fernando Leite Couto -nimisen säätiön käsityöläismarkkinoilta. Portugalilaissyntyinen runoilija Fernando Leite Couto oli Mosambikin tunnetuimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Mia Couton isä.
Luulin pitkään, että Mia Couto on nainen, kunnes luin hänestä jutun ja opin, että Mia on leijonan ääntelyä kuvaava kutsumanimi, jonka kirjailija omaksui jo lapsena.
Värikkäät laukut rivissä. |
Markkinoita on aika ajoin eri puolilla kaupunkia, esimerkiksi läheisessä Café Solissa, joka on yksi Maputon ulkomaalaisten suosimia kohtauspaikkoja muun muassa wifi-yhteyden takia.
Tyynyvalikoimaa. |
Capulana-printtihousut näyttävät myös todella muodikkailta.
Ilahduin nähdessäni markkinoilla mosambikilaista kosmetiikkaa. Sitä ei ole ihan helppo löytää! Peruskaupoissa on Niveaa ja Dovea.
Inhambanelaiset Bom-tuotteet (Bio Oléos de Miombo) olivat lisäksi sangen tyylikkäästi pakattuja - ostamani mandariini-rosmariinivoide on kauniissa puisessa purkissa. Luulen, että palaan sarjan pariin vastakin, niin houkuttelevilta puupurnukat näyttivät.
Viimeiseksi markkinakaverini Niina Torikka ja minä löysimme mainion AfriDiva-merkkisen kaulakorun. Sen voi taivutella haluaamansa muotoon kaulaan, ranteeseen, päähän tai vaikka vyötärölle, jos uuma sallii.
Aina tällaiset muunneltavat korut eivät toimi, mutta tämä näyttävä kääty vakuutti minut ja Niinan. Kuvasta näette, miten monia käyttömahdollisuuksia se tarjoaa: teekkari-Niina kietoi sen päähänsä teletappityyliin.
Aalto-yliopistossa puunjalostusta opiskeleva Niina on viettänyt syksyn Maputossa Eduardo Mondlane -yliopistossa. Asumme kävelyetäisyydellä, joten olen ilokseni saanut hänestä kahvi- ja juttuseuraa. Mutta kohta Niina ja koru matkaavat takaisin pohjoiseen.
Teletapin tiara Afrikasta. |
Korusta ei myöskään ihan heti näe, mistä materiaalista se on tehty (Coca-Cola -tölkeistä). Kierrätyskoruakin pukee se, että alkuperä on tyylikäs salaisuus.
terkuin Lotta
Ihania aarteita! Ja ah, niin tosiaan, teillä saa tietysti pukeutua sään mukaan - se ehkä vähän helpottaa vedettömiä päiviä? Nimim. farkut ja kauluspaita Khartumissa
VastaaPoistaKyllä, ja juuri mietin,,että sekin, että olemme selvinneet näin kauan ilman pyykinpesukonetta (nyt se on asennettu, mutta ei vielä käyttökunnossa), johtuu suurelta osin siitä että vaatetus on niin kevyttä - voi kiikuttaa kassillisen viikossa paikkaan jossa on pesukone. Paksumpien vaatteuden kanssa olisi vaikeampaa. (Odotan kyllä jo malttamattomana sitä että saan pesukoneen kuukausien tauon jälkeen.)
PoistaKyllä, ja juuri mietin,,että sekin, että olemme selvinneet näin kauan ilman pyykinpesukonetta (nyt se on asennettu, mutta ei vielä käyttökunnossa), johtuu suurelta osin siitä että vaatetus on niin kevyttä - voi kiikuttaa kassillisen viikossa paikkaan jossa on pesukone. Paksumpien vaatteuden kanssa olisi vaikeampaa. (Odotan kyllä jo malttamattomana sitä että saan pesukoneen kuukausien tauon jälkeen.)
Poista