Pientä pehmennystä

Ostoksilla

Viime blogipostauksesta on vierähtänyt aikaa, ja taannoiset hiekkamyrskyt ovat tyystin tasoittuneet. Niiden jälkeen Maputoon on saatu runsaasti vettä, jota onkin kaivattu.

Maputon markkinalöytöjä tällä kerralla

Sade ilahdutti myös meitä eräänkin viikonlopun päätteeksi. Uuden siivoojamme poika, innokas puutarhurikandidaatti ,ylitti paitsi itsensä, myös vesitankkimme kapasiteetin istuttaessaan taimia ja kastellessaan auringon kuivattamaa pihaa.

Niinpä huomasimme pari viikkoa sitten torstai-iltana olevamme jälleen kerran täysin vedettömässä tilassa. Odottelin seuraavana aamuna, josko hallituksen vesi suhisisi pihan ulkohanassa, mutta turhaan - kaupungin vedenjakeluongelmat jatkuivat yhä. Nyt vedettömyys oli kuitenkin omaa syytäni. En ollut valvonut puutarhurin työtä tarpeeksi tarkasti ja muistanut teroittaa, ettei vettä saa tuhlata eikä tankkeja päästä tyhjiksi.

Vesi lopahti parahiksi, kun illan astiat olivat kertyneet röykkiöksi tiskipöydälle, futiksenpeluu oli hiostuttanut pojat, osa ilmastointilaitteista temppuili ja mies kotiutunut hikiseltä työmatkalta Mosambikin pohjoiselta maaseudulta (hän ei erityisemmin ilahtunut, kun mutisin, että tervetuloa kotiin - vettä ei sitten ole, mutta etupiha, joka toimii lähinnä kauttakulkualueena ja josta nauttivat kissa ja vartija, on muuten todella hienosti kasteltu!).

Viikonloppu sujui noutopizzan ja kertakäyttöastioiden voimin, sillä kenelläkään ei ollut voimia ajatella muuta, ja hygieniastamme huolehti poikien koulu, jossa kävimme suihkussa.

Nuorimmaisen mielestä se oli äärettömän noloa: "Mitä! Koulussa suihkuun! Minä en ainakaan mene!" Sattui kuitenkin niin, että koulussa oli kahtena päivänä hyväntekeväisyystempaus, sarja futisotteluita, joiden merkeissä kerättiin rahaa erään maputolaisperheen lääkärikuluihin. Hikeä tippuva maalivahti oli melko helppo suostutella suihkuun muistuttamalla, että mukava kotikylpy tarkoittaisi kanisterista kaadettua pullovettä.

Huomautin myös, että eihän kukaan näe meitä suihkussa - ovet ja verhot on keksitty. Mahdollinen nolous jää pienen piirin häpeäksi.

Olen harvoin nauttinut suihkusta niin paljon kuin American International School of Mozambiquen tyttöjen pukuhuoneessa, usean vuorokauden tauon jälkeen.

Tästä ovesta suihkuun!

Taivaan hanat aukesivat sunnuntaina eli piha sai jälleen ylen määrin vettä, sopivasti puutarhurin huolellisen kastelu-urakan päätteeksi. Kuuntelimme sateen ropinaa ristiriitaisin tuntein. Mutta tiistaiaamuna hallituskin avasi taas hanansa, ja meidän oma kotoinen kuivuutemme helpottui.

Hyvä niin, sillä nythän vedettömyys ei ollut koskenut vain meitä, vaan myös vartijoitamme. Edelliskerralla meillä ei vielä ollut näitä yötä päivää päivystäviä vahteja (joiden ympärivuorokautiseen läsnäoloon on sinänsä ollut totuttelemista). Piti ostaa kanistereita ja pari ämpäriä lisää, jotta vartijatkin saivat vettä omiin tiloihinsa takapihallamme. Arvelen tosin, että paikalliset suhtautuvat sähkö- ja vesikatkoksiin huomattavasti tyynemmin kuin me ulkomaalaiset. He ovat tottuneet niihin, eivätkä liikoja hermostu asioista, joille eivät voi mitään. Tilannehan menee aina ohi. Luultavasti minäkin totun.

Saaliin kanssa kotiutumassa

Vedettömän kauden ja poikkeuksellisen masentavan uutisviikon jälkeen kaipasimme pientä pehmennystä.

Se löytyi asuinkadultamme, Fundação Fernando Leite Couto -nimisen säätiön käsityöläismarkkinoilta. Portugalilaissyntyinen runoilija Fernando Leite Couto oli Mosambikin tunnetuimpiin kirjailijoihin lukeutuvan Mia Couton isä.

Luulin pitkään, että Mia Couto on nainen, kunnes luin hänestä jutun ja opin, että Mia on leijonan ääntelyä kuvaava kutsumanimi, jonka kirjailija omaksui jo lapsena.

Värikkäät laukut rivissä.

Joka tapauksessa Fernando Leite Couto -säätiö on mukava naapuri: siellä on rauhallinen ravintola, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia ja musiikkitapahtumia. .

Markkinoita on aika ajoin eri puolilla kaupunkia, esimerkiksi läheisessä Café Solissa, joka on yksi Maputon ulkomaalaisten suosimia kohtauspaikkoja muun muassa wifi-yhteyden takia.

Tyynyvalikoimaa.

Tällä kerralla ostimme kolme värikästä tyynyä. Eloisat capulana-kankaat ja kaikki, mitä niistä tehdään, on parasta Mosambikia. Esimerkiksi pienet capulana-pussukat ovat minusta täällä kätevämpiä kuin nahkalompakot. Kevyinä ja pehmeinä ne on helppo tunkea taskuun, ja laukun voi silloin jättää kokonaan kotiin.

Capulana-printtihousut näyttävät myös todella muodikkailta.

Ilahduin nähdessäni markkinoilla mosambikilaista kosmetiikkaa. Sitä ei ole ihan helppo löytää! Peruskaupoissa on Niveaa ja Dovea.

Inhambanelaiset Bom-tuotteet (Bio Oléos de Miombo) olivat lisäksi sangen tyylikkäästi pakattuja - ostamani mandariini-rosmariinivoide on kauniissa puisessa purkissa. Luulen, että palaan sarjan pariin vastakin, niin houkuttelevilta puupurnukat näyttivät.

Viimeiseksi markkinakaverini Niina Torikka ja minä löysimme mainion AfriDiva-merkkisen kaulakorun. Sen voi taivutella haluaamansa muotoon kaulaan, ranteeseen, päähän tai vaikka vyötärölle, jos uuma sallii.

Aina tällaiset muunneltavat korut eivät toimi, mutta tämä näyttävä kääty vakuutti minut ja Niinan. Kuvasta näette, miten monia käyttömahdollisuuksia se tarjoaa: teekkari-Niina kietoi sen päähänsä teletappityyliin.

Aalto-yliopistossa puunjalostusta opiskeleva Niina on viettänyt syksyn Maputossa Eduardo Mondlane -yliopistossa. Asumme kävelyetäisyydellä, joten olen ilokseni saanut hänestä kahvi- ja juttuseuraa. Mutta kohta Niina ja koru matkaavat takaisin pohjoiseen.

Teletapin tiara Afrikasta.

Korusta ei myöskään ihan heti näe, mistä materiaalista se on tehty (Coca-Cola -tölkeistä). Kierrätyskoruakin pukee se, että alkuperä on tyylikäs salaisuus.

terkuin Lotta