Pakkaa pöytä matkalaukkuun

Mikään ei tee bloggaajan tai ylipäänsä kirjoittajan elämästä niin turhauttavaa kuin sähkökatkoksen rikkoma kannettava tietokone! Epätahtinen bloggaus on johtunut siitä, että laite on ollut yli kuukauden huollossa, ja kun koulun loma ajoittui tuohon samaan jaksoon, kilpailin kotikoneesta pelaajapoikieni kanssa. Tulipahan harjoitettua jakamistaloutta.

Tosin muutamankin kerran ehdin ilahtua, että pojilla on minulle asiaa, kunnes tajusin sijaitsevani kiinnostavasti heidän ja tietokoneen välissä.

Erilaisia tietokoneen osia tilailtiin ulkomailta, joten jännitys pysyi yllä. Perjantaina sain murheellisia uutisia: yksikään osanen ei osoittautunut oikeaksi. Edessä lienee uuden työvälineen osto. Mutta miten ja mistä, jos haluaa ääkköset ja öökköset ja luotettavan koneen.

Tietokonekauppoja odotellessa, muistakaa käyttää virtapiikeiltä suojaavia ylijännitesuojia! Meillä niitä oli jo vahingon sattuessa, ei vain juuri kriittisellä hetkellä kriittisessä pistorasiassa. Nyt kaikki pistorasiat on varusteltu.

Vuodenvaihde oli onneksi monien vierailujen takia mukavan täyteläistä aikaa, enkä olisi päivisin ehtinytkään kököttää koneella.

Serkkuni käväisi miehensä kanssa Maputossa. He taisivat olla jo kolmannet kävijät, jotka pakkasivat lähtiessään mukaansa sohvapöydän.

Pöytälevyt pinossa.

Käsityöläistorilla, joka on lempipaikkojani kaupungissa, myydään näitä kauniita ja tukevia puisia pöytiä, joita meilläkin on kaksi.

Jalat taittuvat ristiin ja pöytälevy on irrallinen, joten se todellakin menee laukkuun (hyvä huonekalu myös muuttajalle!).

Helposti siirreltävä pöytä on kotona muutenkin kätevä. Esimerkiksi "kodittomien joulussamme" eli Maputon suomalaisyhdyskunnan aattojuhlassa, jota odottelin joulukuisessa blogipostauksessani, pikkupöytä oli helppo kantaa sinne mihin ihmiset asettuivat.

Pöydän onnellinen omistaja Päivi. Takana pakataan jalkoja.

Kodittomien joulu meni muuten mainiosti. Kiitos kaikille osallistuneille! Pöydässä komeili kinkkukin, ja jopa joulupukki ennätti yllättäen paikalle. Koska hänen maallinen etunimensä oli Noel (ranskaksi joulu), meillä oli todellinen Père Noël... Toiseksi nuorin juhlavieras vain tarkkasilmäisenä pukin lähdettyä ihmetteli, miksi hänen äitinsä näytti ryövänneen joulupukilta kepin.

Ilta huipentui suomalaisiin joululauluihin, olihan paikalla ammattilaulaja kuoroa johtamassa, ja Kulkuset-pasuunaesitykseen.

On aika suloista, että käytännössä kaikki suomalaiset osaavat samat joululaulut, oli Suomesta lähdetty kuinka varhain tahansa. Ne ovat osa kansakunnan yhteistä muistia.

Miehet töissä ja lounastauolla.

Takaisin tuliaisostoksiin. Ruskeissa ja mustissa pöydissä on runsaasti valinnanvaraa koosta alkaen - kassiin mahtuvat "tuliaispöydät" ovat tietysti pienimpiä, mutta isoimpien yksilöiden ääreen voisi nostaa jakkarat. Pöytälevyjen kaiverrukset ovat yksilöllisiä.

Myös jalat ovat erilaisia. Joskus niiden päissä on pelkistetyt nupit, mutta osaan on veistetty eläinten, esimerkiksi sarvikuonojen, päitä. Meidän pöytiemme jalkojen päissä on päät.

Pöytä päiden varassa

Suomeen matkannut levy on kuvioitu peräti molemmin puolin eli pöydän ilmettä voi halutessaan vaihtaa. Sileitäkin levyjä tietysti on.

Kuvan kauniisti kaiverrettu kaksipuolinen pikkupöytä maksoi 5 000 meticalia eli 60-70 euroa ja painoi viitisen kiloa. Ei mikään mahdoton tuliainen siis lentoyhtiöiden nykyisiäkään kilorajoja ajatellen.

Erotatko seuraavan pöytäkauppiaan asiakkaita odottelemassa?

Feimasta saa myös koriste-esineitä, astioita kuten salaattiottimia ja hedelmävateja, capulana-kankaita, laukkuja, pyykkikoreja, koruja, vaatteita, pussukoita, rumpuja...

Alueella on käynnin arvoinen mosambikilaista ruokaa tarjoava ravintola, jossa mekin nautimme kelpo kala-annokset. Meren antimet ovat Maputossa yleensä varma valinta, samoin tietysti kana, jota taitaa Afrikassa olla tarjolla kaikkialla. Sellaisia harvinaisuuksia kuin ankkaa ja kalkkunaa ei oikein tahdo löytää.

Allaolevan kuvan tyypillinen päivän kala -annos ei ole Feimasta, vaan Macanetan rantaravintolasta ja hyvin tavanomainen: grillattu kala, salaattia ja ranskalaisia perunoita, seurana mosambikilaista 2M-perusolutta.

En oikeastaan ole oluen ystävä, mutta kun meitä oli tuona päivänä sattumoisin kaksi naista, en voinut vastustaa kiusausta tilata meille nimenomaan kahta ämmää. Pari kertaa vuodessa ämmäseurassa nautittuna se sopii.

Tyypillinen kalalounas.

Kerran kokeilin Feiman perinneravintolassa ihan uteliaisuudesta vuohta, mutta se oli hiukan sitkeää ja kuivahkoa. Vuohiahan tienvarret ovat täynnä.

 Yksinkertaiset katkarapu- ja kanacurryt ovat yleensä olleet makoisia. Kaikkia perinneruokia leimaa tosin tietty yksinkertaisuus, ruuassa ei ole varaa konstailla.

Jälkiruuaksi söimme baobab-puun hedelmistä tehtyä kiisseliä. Baobabin eli apinanleipäpuun hedelmästä tehdään terveellisenä pidettyä mehua, ja näiden hedelmien käyttöön liittyy myös paljon uskomuksia, kuten täällä usein.

Hedelmiä myydään toreilla muovipusseissa, ja pussitettuina ne näyttävätkin ihan leivänpalasilta.

Pusseissa taka-alalla baobab-hedelmän paloja.

En yhtään tiedä, miten niitä olisi kotona tarkoitus käyttää.

Pöytä löysi paikkansa Helsingissä ja näyttää kuulemma oikein hienolta. Ehkä sen päällä killuu niin ikään Feimasta löytynyt musta, puinen lintuveistos, jonka liikettä seuraillen voi tutkia tasapainon lakeja.

Terkuin Lotta