tiistai 21. maaliskuuta 2017

"Tulin niin iloiseksi niistä ruusukaaleista"


Pieniä suuria ilon aiheita


Luin tänään Helsingin Sanomien sivuilta juttua brasilialaisesta lihasta. Artikkeli ei tehnyt minun pakastimessani uinuvia brasilialaisia pakastenakkeja yhtään houkuttelevammiksi. Mutta uskoisin, että ne ovat ihan kelvollisia.

Nyt tulee siis taas ruokamietteitä.

Meren yli rahdatut pakastenakit ovat hyvä esimerkki globaalin ruokatuotannon ja Mosambikin omista erikoisuuksista - luulisi, että nakkeja saisi tänne lähempääkin? Tosin nyt ei taida saada, sillä Woolworthin eteläafrikkalaiset lihatoimitukset tuntuvat päättyneen pysyvästi. Nämä nakit olen joskus kahmaissut lähikaupasta hätävaraksi.

Eteläamerikkalaisia pakastenakkeja Maputossa, olkaa hyvä!

Samoja nakkipaketteja oli myös Game-supermarketissa, mutta ei pakastealtaissa, vaan leikkelehyllyssä juustojen kanssa. Huomaakohan kiireinen kuluttaja ostavansa sulatettuja pakastenakkeja? Eipä silti - omatkin nakkini ovat voineet sulaa matkan varrella.

Joskus huomaa päästävänsä suustaan lauseita, joita ei ehkä sanoisi Suomessa. Usein näin käy juuri ruokakaupassa, kun ilahtuu jostain. Kuten olen ennenkin todennut, Maputon kaupoissa on helppo riemastua. Jos kohta myös turhautuakin, mutta nyt pitäydyn ilonaiheissa.

Näin viime tiistaina Shoprite-marketissa ensimmäistä kertaa pienen pussillisen eteläafrikkalaisia ruusukaaleja. Kotimatkalla sanoin ystävälleni Katjalle, että tulin niin iloiseksi niistä ruusukaaleista. Vaihtelu virkistää!

En kuitenkaan tiedä, olisiko pieni ruusukaalipussillinen riittänyt Suomessa tiistaipäivän kohokohdaksi.


Iloinen jälleennäkeminen.
Ruusukaalipussillinen (hyllyn viimeinen, eli joku muukin oli ilahtunut niistä) pääsi kärryyni, jossa odotti jo vakiopaahtoleipä, pari Nutella-purkkia ja sämpyläpussi kodinhoitajalle. Meillä kuluu paljon Nutellaa muun muassa siksi, että hyviä kinkkuleikkeitä on ollut viime kuukausina vaikea löytää.

Onneksi pojat rakastavat nutellaleipiä eivätkä enää kysele meetvurstin perään. Marras-joulukuussa meillä oli kriisi, kun Nutella oli loppunut kaupoista - löysin yhden minipurkin, joka ahmaistiin parissa päivässä. Mutta nyt toimitukset ovat taas (kop kop) onnistuneet.

Muitakin ilon aiheita on riittänyt. Toissa lauantaina poikkesimme kesken kävelyretken hotelli Southern Suniin. Tilasin lämpimän juustovoileivän.  Se oli oikeasti maukas.

Siinä oli tomaattia, sipulia ja peräti kolmea erilaista juustoa. Saa nauraa, mutta tähän mennessä olen paasannut juustovoileivistä suurin piirtein jokaiselle vastaantulijalle.

En tiedä, hekumoisinko Suomessa päiväkausia siitä, miten hyviä kolmioleipiä jossain ravintolassa tarjottiin. Periaatteessa ne olivat aika tavallisia, mutta niissä tavallisemmissa paikoissa voi käydä vaikkapa niin, että juusto-kinkkuleivästä puuttuu se juusto tai kinkku.

Näissä oli kaikki mitä ruokalista lupasi ja vähän lisääkin, muun muassa tomaattia. Eivät hyvät tomaatitkaan ole itsestäänselvyys, niitäkin saa haeskella. Katukärryjen tomaatit ovat välillä todella surkeita ilmestyksiä. Vaikka ostin niitä kyllä viimeksi eilen, koska juuri muita vihanneksia ei ollut perunan ja sipulin lisäksi tarjolla.

Muutama viikko sitten ajattelin ilahduttaa poikia hampurilaisilla, mutta en löytänyt Woolworthista tomaatteja, en sitten kyllä niitä hampurilaissämpylöitäkään.

Nyt sämpylöitä on peräti kaksi pakettia pakastimessa odottamassa, että keräilen vähitellen loput ainekset. Tavallisista hampurilaisistakin tulee siis todella iloiseksi!

Viikko sitten lounaalla toinen ystävättäreni alkoi kertoa, millaisia löytöjä hän oli edellispäivänä tehnyt Sparista.  Olimme kyselleet kuulumisia. "No, minä kävin eilen Sparissa ja ostin fileitä, kyljyksiä, pekoniakin... Tiedoksi vain, että sieltä saa! Ehkä ne Woolworthin rekat menevät nyt sinne!"

Koko pöytäkunta nyökkäili hyväksyvästi. Niin paljon fileitä ja kyljyksiä, niin onnistuneet ostokset! Olimme iloisia hänen puolestaan.

Tätäkään keskustelua ei olisi käyty Suomessa, sillä kuulumisia kyseltäessä ei yleensä ryhdytä kertaamaan edellispäivän kauppalistaa ja saalistuksen kohokohtia. "No, kävin K-kaupassa ja ostin Oltermannia, ja kuvitelkaa, siellä oli Edamiakin! Onkohan Kesko ryövännyt Lidlin rekat? Ostin Emmentaliakin varastoon ennen kuin se loppuu. Menkää tekin ja vähän äkkiä!"

Itse asiassa ystävättäreni oli ollut kauppareissun onnistumisesta niin helpottunut, että oli lähettänyt minulle siitä tekstiviestin jo illalla. Olemmehan yhdessä kummastelleet Woolworthin tyhjiä hyllyjä jo kuukausien ajan. Woolworth nyt kuitenkin oli ainoa paikka, josta esimerkiksi sai perheelle helppoa valmista lasagnea edes joskus.

Lähiravintolan pojat esiintymässä.

Lähiaikoina aion myös esitellä hiukan Maputon ravintoloita. Ulkona syöminen on täällä suhteellisen edullista, ja usein se on myös oikeasti vaivattomin vaihtoehto aikaavieviin kauppakierroksiin ja kokkaukseen verrattuna. Esimerkiksi juuri ne hampurilaiset saa kyllä varmemmin ja nopeammin ravintolassa kuin kotona.

Lähipuiston ravintolasta, jossa saa aina ihastella tanssivien poikien vakionumeroita, voi nykyisin ostaa myös sushia.

Se on oikeasti hyvää - mistähän ne hankkivat raaka-aineensa? Sushilautanen on pelastus, jos pojilla on kavereita kylässä, sillä pienistä sushipaloista tuntuvat kaikki pitävän, ja ne katoavat nopeasti parempiin suihin.

Terkuin Lotta

10 kommenttia:

  1. Ihania ilonaiheita! Kiitos tästä, sait nauramaan :D. Onhan toi nyt aika surkuhupaisaa, ettei löydy broccolia tai tomaatteja Afrikasta :-o Ja kinkkujuustoleivät ilman juustoa tai kinkkua...

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin ovat, olen samaa mieltä! Kiitos kommentista!

      Poista
  3. Voin kuvitella että kun on kaikkea ei ole saatavilla niin on suuri ilonaihe kun löytää harvinaisempia aineksia:) Kun kuulin tuosta Brasilian lihaskandaalista mietin että onneksi en syö lihaa. Muuten,onko Mosambikissa elintarviketehtaita? Olen saanut postauksistasi sellaisen käsityksen että suurin osa on tuontitavaraa? Tulee mieleen entinen asuinmaani Venezuela,jossa ihmettelin elintarviketehtaiden vähyyttä,mikä johtui siitä että oli halvempaa tuoda ulkomailta tarvikkeita kuin valmistaa itse. Ja nyt kun tilanne on siellä mikä on niin ei ole edes tehtaita jotka valmistaisivat elintarvikkeita;toisaalta jos olisi,mistä saisivat esim. varaosat koneisiin ym ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukemattomat kerrat täällä miettinyt, että jos olisin täällä yksin, söisin varmasti lähinnä säilykepapuja ja vihanneksia ja tekisin ajoittaisia iskuja kalatorille, mutta perhe ei taitaisi sulattaa lihatonta ruokavaliotani! Kuivattuja papuja saa kyllä myös hyvin paikallistoreilta, ne kasvavat Mosambikissa, mutta pikkukaupat asuinalueellani myyvät säilykepapuja. Elintarviketehtaita on hyvin huonosti. En oikein osaa sanoa miksi, se on monisyinen asia, mutta luulen, että jos niitä olisi, tämä ei olisi kehitysmaa. Tosiaankaan täältä ei saa edes "Oman maan maitoa", ja vaikka kana on yleistä ruokaa, monien kauppoijen kananmunatkin on tuotu Swazimaasta. Samoin monet kanatkin ovat esimerkiksi brasilialaisia pakasteita. Minusta kaikki tuo on masentavaa ja kuvastaa sitä, että asiat ovat vinossa monella tapaa. Vaikkapa ne vihannekset. Avokadopuitahan on, mutta Woolworth on ainoa paikka, josta löydän avokadoja, nekin eteläafrikkalaisia! Paikallistoreilla on paikallista ruokaa, mutta niissä asiointi vie aikaa, eikä niissäkään välttämättä ole sitä mitä etsisin tai hyvää laatua. Tuntuu että todellakin myös organisaatio tökkii. Kävin vähän aikaa sitten yhdellä paikallistorilla ja yllätyin nähdessäni siellä esim. mosambikilaista irtoteetä. Luulin että teeplantaasejakaan ei enää ole. Ei niitä paljon olekaan, mutta jotain siis kuitenkin; tuotanto on kuitenkin hyvin pienimuotoista eikä se koskaan yllä varsinaisiin kauppoihin asti. Yritin muuten vastata sinulle jo aiemmin, mutta netti toimi luokattoman hitaasti, nyt vasta onnistuin!

      Poista
  4. Oho. Elämän perustarpeet asettuvat uuteen järjestykseen. Eikö kaupassa olekaan kaikkea? Mitä, mitä? Hauska juttu, Lotta. MuttA kyllä se nosti vakavampiakin ajatuksia esiin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti ajatellut, että täällä olisi fiksuinta mennä vallitsevan trendin mukaan ja siirtyä vegetaristiksi, syöden myös kananmunia ja kalatorin kalaa, kun kerran se lihan hankinta on vaikeaa. Papuja ja vihanneksia kuitenkin saa aina! Mutta muu perhe ei taitaisi olla ihan samoilla linjoilla.

      Poista
  5. Mistä mielestäsi johtyy kasvisvalikoiman vähyys? Irlannissa saa Keniassa kasvatettuja viherpapuja. Kaikki kasvaa siellä hyvin, on valoa ja kastelua. Eikö viljelijöillä ole siemeniä, multaa, tietoa? Asuin Beninissä yli 30 vuotta sitten ja torilla oli aina vain tomaatti- ja sipulikekoja, jotain pinaatintapaista myös. Keniassa myöhemmin oli jo valinnanvaraa. Ehkä paikalliset eivät innostu uusista mauista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kysymykseesi on vaikea vastata, koska minusta se on oikeasti mutkikas asia - jos täällä olisi hyvä ruokavalikoima, tämä ei olisi kehitysmaa eikä tänäkin vuonna pitäisi perää (kymmenen huonoimman joukossa) YK:n Inhimillisen kehityksen indeksissä. Onhan täällä aurinkoa, ja tyhjää maata, mutta viljely on usein pienimuotoista. Ihmiset viljelevät ruokaa lähinnä itselleen. Viljely on myös haavoittuvaa, kuivuus ja sateet voivat äkkiä tehdä vaivannäön turhaksi. Paikallistoreilla voi olla paikallisia ruokia, mutta niitä ei ole kovin paljoa ainakaan minun asuinalueellani tai sen liepeillä, ja joskus laatu ei ole hyvä (tuotteita ei säilytetä oikein). Otin yllä esimerkiksi avokadon. Mosambikissa on avokadopuita, mutta ainoat avokadot, joita minä ostan, ovat Woolworthin eteläafrikkalaisia tuontituotteita. En yksinkertaisesti löydä muita (tietysti täällä sesonkikin vaikuttaa eli paikallistuotteita saa vain silloin kun on niiden sesonki. Mutta usein tuntuu, että ei silloinkaan). Minusta tuntuu, että paikalliset eivät myöskään edes tiedä uusista mauista, heillä on täysi työ saada edes itselleen riittävästi ruokaa pöytään. Kassava, maissi ja erilaiset juuresten lehdet ovat perusruokaa - niitä kyllä toreilla on, mutta itse en oikein osaa niitä kokata. Aina ne eivät edes ole erityisen ravitsevia (tai näin ainakin minulle on kerrottu). Monimutkainen kysymys, josta pitäisi varman laatia erillinen blogikirjoitus. Muuten, kenialaisia viherpapuja olen nähnyt jopa täällä Woolworthin hyllyllä joskus, Etelä-Afrikasta tuotettuina - ihmeellistä... Siellä homma on vain osattu paremmin tuotteistaa myyntiin. Mosambik tuottaa kyllä myös jotain vientiin, muun muassa sokeria.

      Poista
  6. Mielenkiintoista tietoa. Kun tyydytetään vain nälkää, pääasia on kai määrä, ei valikoiman laajuus. Meillä länsimaalaisilla on niin paljon valinnanvaraa, koskaan ei tarvitse syödä samaa ruokalajia joka päivä. Olisi siis kehittämistä sielläkin, mutta kuka investoi? Juuri luin jutun rwuandalaisista naisten osuuskunnista, joissa vuoden koulutuksella saadaan kolminkertainen sato. Naisissa on Afrikan tulevaisuus!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!