Kun olin asunut Maputossa pari kuukautta ja kävelin jalkakäytävällä kohti kotia, kadullakulkija koetti kiinnittää huomioni huutelemalla "hei anteeksi, äiti" eli "olá, desculpa, mãe". Vuokraisäntämme vaimo kaasutteli ohitseni Mersullaan ja halusi poimia minut kyytiin. Hän se pyysi toista jalankulkijaa vinkkaamaan minulle.
Mutta en vielä tunnistanut tätä peruspuhuttelua enkä vuokraisännän vaimon autoa, joten kesti hiukan ennen kuin asia meni jakeluun.
 |
| Ravintola Dhow´n kissa ei liity tekstiin mitenkään, mutta olen kyllä toisen kissan mãe. |
"Äiti" on kypsempään ikään ennättäneille naisille varattu kohtelias puhuttelumuoto, vähän kuin ranskan madame tai englannin ma´am. Ei tietenkään tarvitse olla oikeasti äiti tullakseen puhutelluksi näin samoin kuin madamekaan ei puhutteluna edellytä erityistä siviilisäätyä.
Äidissä on minusta kuitenkin kohteliaisuudesta huolimatta astetta tuttavallisempi, välittömämpi sävy. Äiti-sanan kanssa puhuja ja puhuteltava ovat ikään kuin samalla viivalla.
Viime vuonna meillä pari kuukautta viettänyttä sisarentytärtäni tuo "hei, mamma"-huutelu nauratti joka kerta, ja kyllähän se kieltämättä kuulostaakin hauskalta.
23-vuotiasta sisarentytärtä ei puhuteltu mammaksi. Hänelle huudeltiin amigaa, ystävää.
Minuakin voidaan joskus kutsua amigaksi, kun olen liikkeellä yksin. Hei, amiga, meiltä maapähkinöitä! Tarvitsisiko amiga puhelinkrediittejä? Amiga, osta minulta tämä hieno matto!
Mutta jos seurassa on nuorempia - tai aviomies -, olen aina mamma.
Vartijoille olen yleensä senhora, talon emäntä, tai hiukan hymyilyttävästi Miss. Kuntosalin työntekijät taas käyttävät puhuttelusanaa dona ja sen jatkoksi pelkkää etunimeä, kuten täällä aina. Etunimien käyttö on minusta mainio tapa. Sukunimet tuppaavat olemaan turhan vaikeita, ja etunimet tekevät tilanteista rennompia.
Tosin täytyy sanoa, että mosambikilaiset eivät muutenkaan ole mitään jäykistelykansaa. He osaavat yhdistää kauniin käytöksen, rennon ystävällisyyden ja hersyvän huumorin. Eivät he turhaan ole aurinkoisen kansan maineessa.
Edellinen portugalinopettajani käytti minun kanssani puhuessaan ylen kohteliasta kolmannen persoonan puhuttelumuotoa, mikä etenkin alussa aiheutti joskus sen, etten heti tajunnut, että hän puhui suoraan minulle. Saatoin tähyillä ovelle päin, että kuka kolmas Hän kynnykselle ilmestyi?
Nykyinen opettajani on rennompi. Hän ehdotti heti alussa, että sinuttelisimme kaikki toisiamme (käyn nyt keskusteluryhmässä). Se tuntuu kaikista luontevammalta kuin muodollinen teitittely.
 |
| Hoyo-hoyo eli "maputoksi" tervetuloa! |
Mosambikilaiset eivät-enää-ihan-nuoret miehet ovat pappoja eli papá, isi, joskus tilanteesta riippuen myös chefe. Muitakin ilmaisuja varmasti on, mutta sattuneesta syystä en ole aina kuulemassa, miten paikalliset miehet puhuttelevat toisiaan.
Meille tuotiin loppuvuodesta uusi liesi, kun edellinen, vain vuoden palvellut, oli jo mennyttä kalua. (Tuntuu, että Mosambikiin tuodaan usein aika huonoa tavaraa.) Asentaja ei todellakaan osannut hommaansa tai ei välittänyt siitä, ja kaasu-uuni olisi hänen jäljiltään ollut hengenvaarallinen. Hänestä oli aivan ok, että liekit nuolivat uunin seiniä.
No mutta hei, pappa, ei tämä vetele, sanoi kodinhoitaja Ana topakasti eikä päästänyt papparaista lähtemään ennen kuin homma oli hoidettu.
Suomen kielen erikoisuus on rentojen ja ystävällisten puhuttelusanojen puute. Se tekee vuorovaikutuksesta minusta välillä hiukan töksähtelevää - ihan kuin jokin taso jäisi puuttumaan, kun osapuolet eivät ota kantaa toistensa olemassaoloon. Monissa muissa kielissä vuorovaikutus alkaa niistä ensimmäisistä puhuttelusanoista. Niillä noteerataan toinen. Suomen kielessä puhuu hiljaisuus.
Rouvittelu ja herroittelu taitavat silti olla mennyttä aikaa eikä uusia sanoja ole tullut tilalle. Ei täällä mammojen, pappojen ja kamujen kesken ole hassumpaa.
Terkuin Lotta
Tuollaiset sanat ovat kivoja myos sukulaiskieli espanjassa, kuten taalla Argentiinassa. Ja joka maassa on tietysti omat sanansa ja kohteliaisuusasteensa. Viimesimmalla Suomen reissulla huomasin olevani aika hammentynyt, koska en tiennyt, milla sanalla tuntematonta naista tai miesta olisi pitanyt kutsua. Jos haluan kiinnittaa heidan huomionsa kaupassa tai heilla esimerkiksi tippuu jotain kadulle, huudanko peraan "anteeksi rouva"? :D Kuulostaa aika vanhanaikaiselta.
VastaaPoistaMinustakin puhuttelusanat ovat kivoja kaikissa kielissä, ja tarpeellisia. Täällä myös poikien koulussa (englanninkielisessä) ihastelen aina sitä, miten luontevasti pientenkin suusta tulee "Sir" ja "Ma´am". Ja täytyyhän ranskassakin ne mösjööt muistaa. Suomessa minulla on vähän sama pulma, mietin, miten ihmisten huomion saa. Olen kyllä joskus turvautunut ihan "rouvaan" kun muuta en ole keksinyt, mutta "herraa" en ole käyttänyt. Mutta esim. hätätilanteissa, miten ihmistä pitää kutsua? "Hei, sinä siellä?"
VastaaPoistaJännää miten kulttuurierot tulevat läpi tällaisessakin, niin kuin arkisissa puhuttelumuodoissa. Siihen sisältyy paljon. Ainesta jopa psykososiologiseen väitöstutkimukseen. Kiinnostavaa.
VastaaPoistaHauska lukea näistä Mosambikin puhuttelutermeistä.Mutta esim .entisessä vapaaehtoispaikassani sydänsairaiden lasten hoitokodissa,jossa suurin osa tuli hoitoon Afrikassa,ja usein äidin ja isoäidin kanssa niin yleensä vaikka Oscarin äitiä kutsuttiin Mama Oscariksi ja niin eteenpäin,ei itse nimellä.Kun asuin Venezuelassa olin alussa täysin ymmällä kun jokapaikassa sain kuulla olevani "mi amor" eli rakkaani.Kesti jonkun aikaa ennenkuin tajusin että tämä oli yleinen puhuttelumuoto ;D
VastaaPoistaOlen ymmärtänyt, että täälläkin esimerkiksi maaseudulla on yleistä kutsua koko perhettä lapsen nimellä! Itse en ole tietenkään tähän käytäntöön vielä omassa elämässäni törmännyt. Ihana tuo "mi Amor", voisipa siinä minullakin hetki kestää, ennen kuin tajuaisin. Joku suomalaisneito voisi ihan suuttua sopimattomasta lähentelystä :-) Mutta sanotaanhan englannin kielessäkin vaikkapa Britanniassa aina "darling", "love", alkaen ihan kaupan kassalta. Minusta se kuulostaa kivalta. Ei taida Helsingissä R-kiskan myyjät toivotella "hyvää päivän jatkoa, kullamuru"! Mutta tuo darling on ihan luonteva.
PoistaIrlannissa taas pitää aina muistaa toisen etunimi. Ei voi vaan mennä töksäyttää jotain, ilman että ensin puhuttelee nimeltä. Vieläkin unohdan tämän, tai unohdan tyypin nimen : ) Jos joltain putoaa hanskat yms, riittää kovaääninen Excuse me!
VastaaPoistaMinusta tuntuu, että juuri tuo etunimikin on tärkeä monissa muissa maissa/kielissä Suomeen verrattuna. Täällä ihailen esimerkiksi sitä, miten amerikkalaisen koulun ihmiset tuntuvat muistavan kaikki nimet ja käyttävät niitä myös. Olen todellakin huomannut tuon saman, että kommunikaatio ei ole oikein kohteliasta ilman toisen etunimeä.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHei! En ole tainnut tänne blogiin kommentoida aikaisemmin, vaikka sitä olenkin jonkin aikaa jo lukenut. Asun Chilessä ja täällä on tilanne aivan sama kuin Kulttuurikorppikotkan mainitsemassa Irlannissa puhuttelun osalta. Chileläiset muistavat etunimet hyvin ja niitä kaytetää aina tervehtiessä. Tämän lisäksi kieli on täynnä erilaisia kutsuma- ja hellyttelynimiä ihmisille: señora, señorita, amiga, mi reina (kuningattareni), mi amor, linda etc. Mielestäni oudointa on tähän asti ollut kuulla pariskuntien puhuttelevan toisiaan hellyttelynimillä gorda/gordo eli lihava tai flaca/flaco laiha (sanoilla ei ole mitään tekemistä toisen ulkomuodon kanssa). En tiedä miten chileläiset taivuttelevat kyseiset sanat hellyyttäviksi.
PoistaOlen samaa mieltä siinä, että suomen kielestä puuttuvat rennot puhuttelusanat, jotka edesauttaisivat luontevaa ja rentoa kanssakäymistä hieman tuntemattomimpienkin ihmisten kanssa.
Ranskan kielessä minua on aina naurattanut hellä sanonta mon petit chou, minun pieni kaalinkeräni - chou on myös kaali. Mutta nuo chilessä käytetyt hellittelynimet vievät kyllä pidemmän korren! Kunhan opin portugalia paremmin, opin ehkä erottamaan enemmän sävyjä ja sanoja puhutteluissa täälläkin. Tähän asti parhaiten olen todella itse oppinut tunnistamaan amigan ja sen "äidin", koska niitä kuulen itse.
PoistaKiva kuulla, että en ole ainoa, joka kaipaisi suomen kieleen rentoja puhuttelusanoja vuorovaikutusta voitelemaan. Niillä todella on tehtävänsä, on mahdotonta kuvitella monia muita kieliä ilman niitä. Muistan aina miten Belgiassa päiväkodin opettajakin opetti, että "kohteliaisuus tarkoittaa kahta sanaa" tarkoittaen itse sitä, että esimerkiksi kiitos-, tässä- ym. sanojen jälkeen täytyy aina lisätä se puhuttelusana, monsieur, madame jne. En ollut aiemmin kuullut sitä kiteytettynä niin hyvin! Saksassa taas iltapäiväkerhon opettaja opetti lapsilleni, että kohteliaisuus on silmiin katsomista samalla kun puhuu toiselle. Hän jaksoi aina teroittaa "Augen, (lapsen nimi), Augen!". Se meni perille, ja täällä Mosambikissakin olen huomannut,m että sama "Augen"-opetus on selvästi ollut käytössä esimerkiksi Amerikassa.