Kuurojen koulussa

Terveisiä Maputon, ja mahdollisesti koko Mosambikin, ainoasta kuurojen koulusta! Sinne pääsevät lapset ovat todella onnekkaita, sillä he saavat erityistarpeisiinsa soveltuvaa opetusta - ja ylipäänsä opetusta.

Omasta käynnistäni saan kiittää Maputon amerikkalaista koulua, jonka yhteistyökohteisiin tämäkin laitos kuuluu. Koordinaattori Celma da Costa oli edellispäivänä lähettänyt minulle viestin, että School for the Deaf -ryhmässä oli tilaa vapaaehtoisille.

Unelmointi on sallittua!

Viime perjantaina paikalla oli vain kourallinen koululaisia. Mosambikilaista opetussuunnitelmaa noudattavissa kouluissa on joulun alla koeviikko, sillä lukuvuosi vaihtuu samaan aikaan kuin vuosi. Ainakin näiden koululaisten loppukokeet pidettiin jossain muualla - missä ja miksi, se ei ihan selvinnyt minulle. 

Mutta ne, jotka olivat paikalla, pääsivät piirtämään, potkimaan palloa ja syömään aamupäivän päätteeksi.

Koulu sijaitsee Avenida Salvador Allendella.

Kuten yleensä, AISM-oppilaat (American International School of Mozambique) toivat kaiken tarvittavan mukanaan - pallot, piirustustarvikkeet, ruuat, astiat ja maalaustarvikkeet.

Ryhmän vastuulla on koulun ulkomuurin maalaus, jota tehdään vähitellen. Se näyttikin lähtiessämme paremmalta kuin tullessamme. Työnjako oli perinteinen. Tytöt valtasivat keittiön ja kantoivat pöydän ulos piirustustarvikkeita varten (tuoleja ei ollut, mutta sujuu piirtäminen seistenkin), pojat heittelivät palloa oppilaiden (ja opettajien!) kanssa ja maalasivat.

AISM-pojat valmistelemassa maalausta.

Sain kurkistaa myös oman poikani kouluarkeen!

Ruokatuomisten pitää olla sellaisia, että niistä on helppoa valmistaa syötävää isolle joukolle vaatimattomissa oloissa. Pieni keittiö oli koruton, mutta puhdas ja siisti, kuten täällä yleensäkin; vähistä tavaroista pidetään huolta. Ruokailutilan lamppu oli palanut, joten tarjolla oli tunnelmavalaistusta - ja vastuuoppilas totesi, että seuraavaa käyntiä varten pitää tilata lamppuja.

AISM-tytöillä oli tilanne hallussa: he kaivoivat tottuneesti kasseistaan Dr. Oetkerin hyytelöjauhepakkauksia, tiivistemaitoa, vettä, voileipäkeksejä ja kertakäyttöastioita.

Hyytelö valmistettiin siniseen vatiin ja lusikoitiin myöhemmin pieniin kuppeihin.

Lukutaidottomuus on Mosambikin kuurojen keskuudessa erittäin yleistä, ja harva saa oppia viittomakieltä, vaikka sen virallinen asema tunnustettiinkin 2005. Täällä opiskelevat lapset saavat paitsi lukutaidon, myös toisen tärkeän asian: ryhmän, samassa tilanteessa olevia ystäviä, joiden kanssa käyttää viittomia.

Tältä näyttävät kännykkäkuvat! Elekielellä pärjää pitkälle.

Monilla ei ole perheenjäsentensäkään kanssa yhteistä kieltä, mutta tässä koulussa myös vanhemmille järjestetään viittomien opetusta. Tapaamani opettajat vaikuttivat osaavilta ja mukavilta. Oli kiva nähdä, miten luonteva ja ystävällinen kontakti Gloria-nimisellä opettajalla, joka esitteli minulle koulua, oli suojatteihinsa.

Koulu päättyy yläkoulun alkuun eli seitsemänteen luokkaan.

Gloria-opettaja keskustelee oppilaidensa kanssa.

Valtaosa Mosambikin kuuroista ei koskaan pääse edes peruskoulutuksen piiriin. Taikauskoisissa, rutiköyhissä perheissä kuuron lapsen syntymää voidaan pitää kirouksena, esimerkiksi rangaistuksena aikaisemmista synneistä.

Ryhmäkuvassa. Kiitos tästä päivästä, ensi vuonna tavataan!

Ennen lähtöäni Gloria halusi vielä esitellä minulle amerikkalaisen koulun tuella rakennetun käsityöverstaan.

Se on tärkeä, sillä näiden nuorten halutaan oppivan hyvät käden taidot. Teoreettinen koulutus todennäköisesti jää tähän. Työllistyminen ei tule olemaan helppoa, mutta konkreettinen osaaminen auttaa. Verstaan työkalut ovat paikallisten rakennusfirmojen lahjoittamia.

Verstas valmistaa tulevaisuuteen.

Jokainen tällainen toivoa luova tarina on Mosambikissa ilon aihe. Haasteita riittää, ja ne ovat usein suunnattomia. Mutta paljon tehdään myös oikein.

Terkuin Lotta