Afrikkalainen viikonloppu

Hiekkaan kirjoitettua

Maputo on melko intensiivinen kaupunki, josta on mukava päästä välillä pois. Meri on parasta Mosambikissa ja tärkeä osa Maputon tunnelmaa, mutta pääkaupungista on turha etsiä kodikasta uimarantaa.

Maputon rannat ovat kyllä vaikuttavia ja kauniita katsella, ainakin hotelli Southern Sunin ja Costa do Sol -alueen välisellä osuudella rantakatu Marginalilla, mutta eivät sinänsä kutsuvia auringonotto- tai uintialueita - niissä kun ei ole minkäänlaista valvontaa ja paikoitellen myös paljon roskia. Monet rannan tuntumassa asuvat ulkomaalaiset käyvät rannalla kävelemässä tai hölkkäämässä (aamuviideltä, ennen kuin on liian kuuma), mutta esimerkiksi naiset eivät mielellään mene rannalle ilman seuraa.

Rannalla kyllä tapahtuu, paljonkin. Paikalliset pitävät Costa do Solin ranta-alueella Maputossa isoja viikonloppujuhlia ja muita kokoontumisia, muun muassa uskonmenoja. Lisäksi rannoilla on jatkuvasti kalastajia töissään.

Esimerkiksi juhlapyhien aattoina Costa do Sol on mustanaan väkeä ja tupaten täynnä autoja, musiikki raikuu, kanat paistuvat grilleissä ja isoista kylmälaukuista kaivetaan virkistystä. Minusta on sympaattista, että ranta on niin selkeästi maputolaisten koti.

Elämä voi olla monella tapaa hyvin karua, mutta ranta on heidän omansa.

Kalastajavene ja verkot Macanetan rannassa.

Mihin me expatit sitten menemme, kun meille tulee vimmattu halu kastaa varpaat mereen, rentoutua rauhassa eikä aikaa ole loputtomasti? Sopiva kohde löytyy noin 20 kilometrin päästä Maputosta Macanetan niemeltä. Esitteissä Macanetaa kutsutaan joskus saareksi, mikä kuulostaa toki houkuttelevammalta, mutta sitä se ei ole.

Macanetaan pääsee ajamalla Maputosta Marracuene-nimisen kylän lauttarantaan. Siellä astutaan lossiin (mieluiten ilman autoa), ylitetään Inkomati-niminen joki ja simsalabim, ollaan Macanetassa. Auto jää parkkiin lauttarannan lähelle (Macanetan majoitusyrittäjiltä saa luotettavien parkkivalvojien yhteystietoja).

Tämänhetkisen parkkivahtimme nimi on Armando, ja hän tunnistaa jo automme (tai ainakin kaikki lauttarantaa lähestyvät CD-kilvin varustetut autot, joiden matkustajat eivät voi olla menossa muualle kuin lauttaan) ja näyttää aina ilmestyvän kuin tyhjästä kadulle ohjaamaan auton omalle reviirilleen. Mosambikin parkkivahtien ohjauskoreografiat ovat luku sinänsä, usein yksi ei riitä, vaan useampi mies kiirehtii hätiin huitomaan. Joskus koreografia on ennen kaikkea näyttävä, ei niinkään hyödyllinen - riippuu hiukan parkkivahdin tilasta; joskus ainakin Maputon vahdit näyttävät hiukan huonokuntoisilta.

Kohta nousuvesi huuhtoo tämänkin pois.

Macanetan puolella merenrantaan on vielä noin 20 minuutin vauhdikas (ja tuulinen!) safariautomatka hiekkateitä pitkin. Joskus tiellä kuljeksivat lehmät tosin hidastavat auton menoa! Ennen lauttaan menoa on syytä soittaa jollekulle tutulle lodge-yrittäjälle, joka lähettää auton hakemaan.

Oma kontaktimme on Angela Caratelli, Lugar do Mar -lodgen emäntä. Angela puhuu sujuvaa ranskaa, portugalia ja englantia (ja mahdollisesti vielä muita kieliä, mutta nämä ole kuullut) ja tuntuu henkilökuntineen olevan koko ajan töissä, mutta tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.

Lugar do Mar on rento, viihtyisä paikka. Alueen keskus on uima-allas, jota lepotuolit ja ravintolapöydät reunustavat. Angelan ranskalainen, aiemmin sirkuksessa Eurooppaa kiertänyt aviomies pitää huolen siitä, että Lugar do Marin ruokatarjonta on keskimääräistä tasokkaampi. Sana kiirii ja vaikuttaa asiakaskuntaan: viimeksi viereisessä pöydässä istui Ranskan suurlähettiläs.

Angelan aviomies on pyörittänyt myös leipomoa Etelä-Afrikassa. En nyt saa mieleeni hänen etunimeään, mutta mieleni on jäänyt se, miten hän kuvaili sirkustyönsä ja ruoka-alan töiden samankaltaisuuksia.

- Kiersin sirkuskaravaanin kanssa vuosien ajan, olin taikuri, esiinnyin tulennielijänä ja tein veitsenheittonumeroita. Lopulta väsyin kiertolaiselämään. Mutta leipomotyökin oli esitys. Asiakkaat odottivat samaa joka päivä, mieluiten vielä vähän parempaa kuin edellispäivänä, ja heidän oli saatava päivittäinen esityksensä. Nousin ylös aamuvarhain valmistelemaan päivän leipomoesitystä. Sama täällä Macanetassa, Pyreneiden seudulta kotoisin oleva kokki-sirkustaiteilija-leipuri selitti minulle kerran, kun istuin hänen vieressään safariautossa matkalla lodgesta takaisin lauttarantaan.

Yksi Afrikan hauskimpia puolia onkin se, miten yllättäviin ihmiskohtaloihin täällä törmää.

Pieni lautta täyttyy äkkiä.


Täyteen ahdettu lossi on usein rikki, minkä ymmärtää, kun sen näkee. Silloin ylitys hoituu esimerkiksi soutuveneillä tai muilla hätiin tulevilla aluksilla. Kiinalaisten rakentama, kipeästi kaivattu silta Marracuenen ja Macanetan väliin on onneksi jo loppusuoralla.

Aina voi myydä! Yritteliäät kauppiaat lauttarannassa Macanetan puolella.

Kiinalanen siltatyömaa jokunen kuukausi sitten.

Ostaisitko 2M- eli oluthousut?

Lugar do Marin pihalla on oluthousujen lisäksi tarjolla mm. puisia mobileja.

Kun tulin ensi kertaa Macanetaan, allaoleva näky dyynien yli merelle lumosi minut täysin. Edelleenkin se ihastuttaa joka kerta. Kuuman Maputon jälkeen tuntui taivaalliselta aistia meri, rantahiekka ja vihreä avaruus, jota urbaanissa, hökkelialueiden reunustamassa pääkaupungissa joskus kaipaa. Maputo ei ole pieni kaupunki, mutta se alue, johon meidän elämämme pakosta keskittyy, ei ole kovin iso.

Meri näkyy jo dyynien takaa.

Macanetan ranta on upea, mutta se ei ole varsinainen uimaranta. Siellä ei ole aallonmurtajia tai valvontaa (tuskin missään Mosambikissa on), joten ranta soveltuu parhaiten kokeneille uimareille. Intian valtameren imu saattaa yllättää - rantavedessäkin joutuu välillä pinnistelemään pysyäkseen pystyssä. Alkuvuodesta muuan turhan kauas kauhonut uimari hukkui merivirtauksiin.

Lautta lähestyy!

Naiset myyvät pähkinöitä ja maniokkia lauttarannassa.

Macanetan aallokkoa ei pidä aliarvioida.

Useimmat paikallaolijat tuntuvat kunnioittavan meren voimaa ja välttävän turhia riskejä. Ranta sopii parhaiten kävelemiseen, bodysurfingin harjoitteluun, kahlaamiseen, aaltohyppelyyn ja "rantamietiskelyyn" - meren kohinan kuuntelu on käsittämättömän rentouttavaa. Hiekka on pehmeää ja joskus aivan tulikuumaa, ja taskurapuarmeijat vilistävät edestakaisin.

Macaneta on kiinnostava kohde myös lintubongareille ja kalastajille, kuten moni muukin paikka Mosambikissa (vähän aikaa sitten näin Maputon edustalla Inhacan riutoilla flamingoparven, ja näky oli unohtumaton).

Viimeksi pojat kirjoittivat valtavin kirjaimin rantahiekkaan "Kollwitzstrasse 66" entisen asuinpaikkansa muistoksi (ks. kuva ylempänä). Sinne on välillä hiukan ikävä. Liebe Grüsse Berliiniin Mosambikin rannalta!

Vesiskootterimiehiäkin näkee, mutta yleisesti ottaen rannalla on päiväsaikaan rauhallista.

Kiinalainen työmies ja afrikkalainen kalanperkaaja lauttarannassa

Lautasta puretaan ensin autot.

Rannalla on tilaa palloilla.

Beach babes!

Afrikan kuningattaren kyydissä takaisin Marracueneen.

Lugar do Mariin ja muihinkin Macanetan lodgeihin voi hyvin tulla vain päiväksi "day guest"-periaatteella. Macanetan jälkiruokahoukutin on appelsiininkuoressa tarjoiltu sitrussorbetti, joka ehti viimeksi loppua. "We will definitely put some aside for you next time", lupasi Angela.

Edelliskerralla meille tuli kriisi nenän edestä loppuneiden pain au chocolat -suklaaleipien vuoksi - "oikeita" ranskalaistyyppisiä ei saa juuri mistään - tällä kerralla varasin ne etukäteen edellisiltana.

Täällä ymmärtää toisaalta hyvin, että ravintolasta saattaa jokin ruoka loppua. Mosambik ei sovi nirppanokille. Myös ravintola- ja matkailuyrittäjinä täällä pärjäävien täytyy olla poikkeuksellisen sitkeää sorttia. Taikatemppujakin joutuu varmasti tekemään.

 Jossain vaiheessa iltapäivää auto vie päivävieraat takaisin lautalle, jotta koteihin ehditään ennen pimeää.

Monesti meistä on ollut mukavinta jäädä yöksi. Silloin ei tarvitse vilkuilla kelloa, ja kaupungin melun ulottumattomissa nukkuu sikeämmin. Viime kerralla hyttysten paljous tosin yllätti, eikä Lugar do Marin huoneissa, ainakaan edullisemmissa, ole hyttysverkkoja.

Pienin meistä palasi aivan pilkullisena kotiin, ja me muutkin saimme hätistellä inisijöitä kimpustamme. Pitkän kuivan kauden aikana ehti tottua siihen, että hyttysiä oli melko vähän. Sade herätti itikka-armeijat. Opetus: kaappiin haudatut matkahyttysverkot voisi joskus ottaakin mukaan, ja joka kassiin voisi kätkeä hyttysmyrkkyä, jotta tarpeen tullen löytyy edes yksi pullo.

Paluumatka Macanetasta taittui tällä kertaa kuvan African Queen -henkisellä paatilla, vain Bogart ja Hepburn puuttuivat. Lautta oli vaihteeksi rikki. Parkkipaikalla Armando selitti hintojensa nousseen. Auton vahdinta yhden yön yli maksoi aiempien 200 meticalin sijasta nyt 300.

Miten vain - koko Mosambik on päättäjien ottamien juuri paljastuneiden, salattujen miljardivelkojen takia nyt konkurssin ja kaaoksen partaalla, joten Armandon hintapyyntö tuntui skandaalin valossa hyvin kohtuulliselta.

 Yö Macanetan tähtitaivaan alla on kaiken vaivan arvoinen.

terkuin Lotta