Nespresso, ekosynti vai sillanrakentaja?

Minä valitsin tällä kertaa b-vastauksen, eli tein kahvista kumppanini. Mutta ennen kuin kahvittelen, haluan kiittää kaikkia viime blogipostausta kommentoineita! Palaute oli ihana yllätys, ja kaikkien tänne päin sinkoilleiden ajatusten myötä ei ole enää yhtään niin eristynyt olo.

En ollutkaan yksin ajatuksineni ja kokemuksineni.

Jatkopostausideakin jäi itämään.

"Host-mama" sai kivat lahjat, etiopialaista kahvia ja norjalaista suklaata.

Tällä välin, koulun yleisurheilukisojen myötä, tutustuin Maputoon elokuussa muuttaneeseen saksalaisnaiseen, joka tuntui kaipaavan juttuseuraa.

Hän oli tosin asunut jo monessa maassa, muun muassa Singaporessa ja Yhdysvalloissa, ja vaikutti varsin harjaantuneelta muuttajalta, etenkin koulumaailmassa.

Itäisen ja eteläisen Afrikan kansainvälisten koulujen yleisurheilukisat Zimpeton stadionilla Maputossa kestivät kolme päivää. Me olimme niissä mukana paitsi yhden kilpailijan vanhempina, myös isäntäperheenä kolmelle Addis Ababan kansainvälisestä koulusta tulleelle 12-luokkalaiselle (yksi eteläafrikkalainen, yksi norjalainen ja yksi amerikkalainen).

Tämä hostaus on koulussa aika yleistä puuhaa ja helppo tapa kantaa kortensa kekoon kouluyhteisön hyväksi. Useimmillahan on joka tapauksessa isot kodit ja kodinhoitoapua, ja urheilijat viettävät kaiket päivät ja välillä illatkin kisoissa. He tarvitsevat lähinnä yösijan, aamiaiset ja kuljetukset.

Zimpeton moderni stadion oli yllätys. Futispelaajat keskellä eivät liittyneet koulun kisoihin, ja heitä pitikin pyytää keskeyttämään juoksukisojen ajaksi - pallo karkasi radalle useammin kuin kerran!

Saksalaisnainen ja minä ehdimme jutella stadionin katsomossa monista asioista, muun muassa ruokakaupoista ja Nespresso-kahvista. Perhe oli muuttanut Maputoon Wienistä, jossa ystävä, paikallinen Nespresso-pomo oli tiennyt kertoa, ettei Mosambikista saa Nespresso-kapseleita.

Niitä kun kuulemma saa nettikaupan lisäksi myydä ainoastaan merkin omissa liikkeissä tai sen ylelliseen imagoon sopivien tavaratalojen shopeissa. Mikään rahvaanomaisempi ei sovi.

Sori, Nespresso, mutta imagoista ja kielloista ei täällä piittaa kukaan.

Seuraavalla kerralla tavatessamme vein juttukaverilleni tuubillisen Vosso-supermarketista ostamiani Nespresson Ristretto-kapseleita. Lupasin myös viedä hänet tähän arkiseen, mutta yllättävän hyvin varustettuun kauppaan (blogipostaus Vossosta täällä). Teen Vossosta aina yllättäviä löytöjä, kuten viimeksi Portugalin Azoreilla tuotettua maitoa.

Uutta kahvimaitoa. Lankesin söpöön lehmään!

Tiedän, että maidontuotanto on Azoreilla tärkeää, mutta miksi sieltä saakka rahdataan maitoa Mosambikiin? Siksi, että manner-Portugalistakin.

Sille on markkinat, sillä monet Maputon portugalilaiset haluavat ostaa omia tuotteitaan, jopa eurooppalaista pullovettä mosambikilaisen sijaan. Kaiketi mekin ostaisimme innoissamme Valion tuotteita, jos niitä olisi täällä kaupan.

Yllättäen azorilainen, iskukuumennettu maito ei edes maksanut enempää kuin vastaava lähituote eli eteläafrikkalainen. Maku oli samanlainen kuin kaikissa säilyvissä maidoissa, makeahko.

Ostaisin niin mielelläni mosambikilaista maitoa, mutta sitä ei vain ole.

Ja jos olisi, täällä ei olisi nykyisen kaltaista kehitysyhteistyöjärjestöjen ja -konsulttien armeijaa.

Takaisin kahvikupillisen ääreen nyt kun kahvimaitokin on käsitelty. Sinänsä tuntuu absurdilta, että Maputosta saa luksuskahvia. Niillä aloilla, joilla maksetaan pienintä minimipalkkaa, yhden kapselituubin hinta vastaa neljäsosaa kuukausipalkasta.

Vaikka olen ollut täällä jo kaksi vuotta, monumentaaliset elintasoerot aiheuttavat minussa yhä huimausta. En ole kovettunut.

Virallinen minimipalkka vaihtelee alan mukaan ja on nyt tietääkseni pienimmillään 4 000 meticalia (kuutisenkymmentä euroa). Summalla on vaikea elää etenkin kun sillä täytyy usein pitää hengissä monia muitakin.

Niinpä minulla on aina huono omatunto, kun ostan tuhannen meticalin tuubillisen.

Nespresso tuntuu hankalalta siksikin, ettei tyhjiä kahvikapseleita voi täällä Mosambikissa mitenkään kierrättää. Muovijätettä on muutenkin tuhottomasti esimerkiksi vesipullojen takia, niin myös muuta roskaa. En uskalla edes ajatella, kuinka suuren vesipullovuoren pelkästään meidän perheemme on kahdessa vuodessa ehtinyt tuottaa.

Huonolaatuiset muovikassit sentään kiellettiin jo yli vuosi sitten, ja kassit muuttuivat maksullisiksi.

Afrikan taivas kaareutuu huikaisevan sinisenä kaatopaikankin yläpuolella. Roskien poltto on yleistä. Jätevuortenkin vieressä asutaan.

Itse ostan kahvikapseleita nykyisin harvemmin, sillä täältä saa hyviä kahvijauheita ja -papuja: malawilaista, eteläafrikkalaista ja jopa mosambikilaista Niassan kahvia. Jauheissa on enemmän vaihtelua, kapseliin on vangittu aina sama makuelämys.

Maineikasta etiopialaista kahvia on vaikeampi löytää, mutta viime viikon vieraat toivat pari pussillista. Kahvikissoille löytyy Etiopiasta aina helpot tuliaiset. Suklaan tuonut norjalaisvieras kertoi, että koska Addis Ababassa on niin rajalliset ruokakaupat, he voivat tilata Etiopiaan omia tuotteitaan. En tiedä, voivatko Etiopian suomalaiset tilata, ymmärtääkseni eivät.

Mutta nyt ekosynneistä viis, sillä Nespresso-tuubillinen tarvittiin muihin tehtäviin. Sillanrakentajaksi ja tervetuliaiseleeksi. Taisi toimia, sillä pojat saivat Halloween-juhlakutsun ja minä yhteistyöehdotuksen.

Terkuin Lotta