Kädet ylös ja äänestyskoppiin!

eli päiväni vaalitarkkailijana

Pääsin uusiin hommiin, kun Mosambikissa pidettiin lokakuun alussa kunnallisvaalit ja täällä asuvista diplomaateista koottiin vaalitarkkailuryhmä, Diplomatic Watch. Monille tämä on jo rutiinia edellisistä maista.

Järjestelyvastuu oli tällä kertaa amerikkalaisilla. He tarjosivat  koulutuksen, jossa käytiin läpi Mosambikin vaalilait ja -käytännöt, vaalitarkkailijan toimenkuva ja turvallisuusaspektit. Mosambikissa on yleisesti ottaen rauhallista. Miten mahtaa olla ensi vuoden jännittävämmissä vaaleissa eli presidentinvaaleissa, onhan silloin paljon enemmän pelissä.

Kioskin kohdalla kysyimme tietä alueen kouluun.

Mistä rauhallisuus sitten kertoo - se on toinen asia. Kokevatko tavalliset ihmiset sitten, että eivät voi vaikuttaa mihinkään, vai ovatko mielestään tai tosiasiassa myös alistettuja?

Sivusta katsoen on melko ilmeistä, ettei energiaa riitä kansalaisaktivismiin, kun jokapäiväinen selviytyminenkin on oma taistelunsa. Miksi ottaa lisäriskejä?

Mietin tätä viimeksi, kun ohitin tyypillisen näyn, kaksi jo elämää nähnyttä naista nousemassa ylämäkeä kadunkulmassa, jossa suppean ryhmän eli vauraamman väen tilukset päättyvät ja matka tavallisen kansan toreille alkaa. 

Kauppa käy kaduilla vaalipäivänäkin.

Naisten päiden päällä keikkuivat raskaat kantamukset, osa tavaroista oli vyötetty capulanakankailla selkään ja molemmat tukeutuivat keppeihin vaappuessaan katua ylös kapealla jalkakäytäväntapaisella. 

Tiesin, että rouvilla oli edessään joko pitkä kävely auringossa tai ahdas matka huonokuntoisessa pikkubussissa. Ehkä heillä oli pään päällä hedelmiä, joita olivat yrittäneet myydä kadulla, ehkä jotain muuta. 

Mielenilmaukset latistuvat joskus siksikin, että kaduille vyöryy panssariajoneuvoja hyvissä ajoin ennen suunniteltuja tapahtumia. Ja valtaapitäviä kritisoivat ihmiset saattavat löytää itsensä loukkaantuneina tienposkesta eli joskus on turvallisempaa pitää suunsa kiinni - täälläkin.

Vaalipäivänä kaduilla riitti kuhinaa. Meillä oli onneksi hyvä kuski!

 Mutta nyt jokainen sai sanoa sanansa. Äänestyspäivä on mosambikilaisille vapaapäivä. Meillä päin se näkyi autioina katuina: ravintolat, kaupat ja koulut olivat kiinni ja kukaan ei kiirehtinyt töihin. Oma naapurustomme on kuitenkin häviävän pieni piste koko Maputossa. Uneliaasta tyhjyydestä ei ollut tietoakaan enemmistön, tavallisten maputolaisten, asuinalueilla. Siihen hulinaan mekin suuntasimme. Kaupankäynti ja muu elämä kaduilla oli täydessä vauhdissa.

Itse asiassa ihmisiä oli liikkeellä normaalia enemmän, koska kaduilla olivat kaikki ne, joiden ei ollut tarvinnut lähteä töihin vaikkapa juuri meille päin, ja äänestys houkutteli ulos. Pakollista äänestäminen ei ole toisin kuin joissakin muissa maissa, joissa äänestämättömyydestä rapsahtaa sakko. Jokaisen täytyy äänestää siinä paikassa, jossa hänet on merkitty äänioikeutettujen listaan.

Vaalihuoneistot - lähinnä kouluissa, osa taivasalle järjestetyissä kojuissa - avattiin seitsemältä, ja vaalivirkailijat olivat "kattamassa pöytiä" jo reilusti sitä ennen. Äänestäjätkin odottivat jo jonoissa pihamaalla. 

Diplomatic Watch -joukko oli jakaantunut aluekohtaisiin tiimeihin, jotka puolestaan jakautuivat työpareiksi eli kukaan ei partioiut yksin. 

Tarkkailijoidenkin aamu käynnistyi varhain. 

Piti katsoa, että äänestystarvikkeet olivat esillä ja niitä oli riittävästi, vaalivarkailijoita oli ilmoitettu määrä ja äänestäminen alkoi ajallaan. 

Vaalikukkokin kiekui varhain.

Kaikkea tätä, ja paljon muuta, kysytään lomakkeissa, joihin vaalitarkastaja kirjaa havaintonsa. Kaikkien raportit kootaan yhteen ja käydään läpi loppulausuntoon, joka summaa vaalien kulun. Vaalitarkkailija siis havainnoi, raportoi ja kyselee, mutta ei sekaannu.

Tällaisia kysymyksiä lomakkeissa on: Autetaanko niitä, jotka apua tarvitsevat? Pääsevätkö odottajat, pikkuvauvojen äidit ja ikäihmiset jonon ohi? Mitkä kansalaisjärjestöt ovat paikalla sisäisinä tarkkailijoina? Kuinka monta puolue-edustajaa on paikalla? 

Hiippaileeko äänestäjien liepeillä epäilyttävä ihmisiä, esimerkiksi kyläpäälliköitä tai muita mielipidejohtajia, jotka pyrkivät vaikuttamaan ihmisiin viime hetkillä? Toteutuuko yksityisyys? Kuinka monta poliisia paikalla on? Onko uurna kunnolla suljettu? Alkoiko ääntenlaskenta ajallaan? Oliko pöydällä mustepullo?

Äänestämiseen kuului oma koreografiansa. Leima sormenpäässä kertoo, onko äänestänyt vai ei. Jokaisen äänestäjä kohottaa kätensä ja näyttää, että sormet ovat puhtaat. Äänestämään ei siis tosiaan pääse ellei nosta käsiään ylös!

Äänestettyään saa vedenkestävän leiman sormeensa. Mustetta on myös äänestyskopissa, jotta kirjoitustaidoton voi äänestää painamalla merkin kuponkiin oikealle kohdalle. 

Läpyskä kaulassa antoi työrauhan.

Illan pimentyessä olin kiitollinen siitä, että amerikkalaisten heille ominaiseen tyyliin seikkaperäisessä varusteluettelossa oli mukana taskulamppu. En ehkä itse olisi aamulla hoksannut sitä. 

Ääntenlaskentahan alkoi vasta kuuden jälkeen, auringon laskettua. Sähköt tai ylipäänsä kunnollinen valaistus eivät ole täällä mitenkään itsestään selviä, eivät edes pääkaupungissa.

Kaatopaikka halkoo asuinaluetta.

Kiersimme päivän mittaan useita kouluja, mutta ääntenlaskentaa varten palasimme sinne, mistä aloitimme. Meihin suhtauduttiin melko välinpitämättömästi - mosambikilaiset tuntuvat paatuneen milloin milläkin asialla seassaan parveileviin ulkomaalaisiin -, muutaman kerran piti näyttää myös henkilöllisyystodistus. 

Kiertely oli äärimmäisen kiinnostavaa, sillä ulkomaalaisena en olisi muuten tullut koskaan nähneeksi esimerkiksi kaatopaikan kylkeen syntynyttä asuinaluetta. Minulla ei olisi sinne mitään asiaa, ja jos lorvailisin siellä ilman syytä tai paikallista ystävää, vaikuttaisin vähintäänkin epäilyttävältä.

...mutta sieltä oli vehreät näkymät kaupunkiin päin palmupuineen.

Tulen aina muistamaan maputolaisen ääntenlaskennan ja sen näyttävän ja tomerasti toteutetun koreografian, joka toi mieleeni lentoemäntien turvallisuuskuulutukset. 

Äänestyslipuke nostettiin näyttävästi uurnasta korkealle, numero huudettiin ääneen, toistettiin ja kirjoitettiin liitutaululle, ja lopulta kuponki laskettiin näyttävästi lattialle omaan pinoonsa. Sopivat ruudut piirrettiin lattialle etukäteen. Maanläheinen, mutta toimiva tapa! Tietokoneita ei näkynyt missään.

Äänestäjät jonottavat avoimella äänestyspaikalla , oikealla keltaliivinen vaalivirkailija.

Jossain vaiheessa tuuli puhalsi avoimesta ikkunasta sisään luokkahuoneen hämärään ja lennätti lattialle järjestetyt äänestyslipukkeet ilmaan. Niitä sitten pinottiin uudestaan ja etsittiin pieniä esineitä painoksi (ei niitä pieniä esineitäkään ollut kovin paljoa, materiaalipuoli on yleensäkin aika minimalistinen).

Periaatteessa vaalivirkailijoiden pitäisi pestä kätensä ennen kuin ryhtyvät laskemaan ääniä. Se on ylimitoitettu vaatimus, sillä käsienpesumahdollisuuksia ei välttämättä ole. Koulut ovat karuja laitoksia. Sehän tiedetään, että koulujen vessat voivat tehdä esimerkiksi mosambikilaisten tyttöjen koulunkäynnistä aika vaikeaa.

Päivä venyi, koska tarkkailijan toimenkuvaan kuuluu ääntenlaskennankin seuraaminen. Jossain vaiheessa meidän piti vain lähteä. Tarkistuslaskennat saatiin itse asiassa päätökseen vasta vähän aikaa sitten.

Äänestäjät menossa ja tulossa Laulanen koulun pihalla.

Näissä vaaleissa isoin yllätys taisi olla äänestysprosentti, joka oli yli 60. Lisäksi oppositiopuolue Renamo sai Maputonkin seudulla enemmän ääniä kuin uskottiin. Kansalaiset taitavat haluta muutosta ja haastavat ehkä valtapuolue Frelimon, jonka asema täällä etelässä on ollut vankka. Siksi uskallan ennustaa ensi vuoden presidentinvaaleista jännittäviä. 

Harmi, etten enää silloin ole täällä pitämässä vahtia! Ehkä jossain muualla, joskus, niin toivon! Vaalitarkkailu on loistotyö jokaiselle, jota demokraattinen prosessi ja kansalaisoikeudet kiinnostavat. Tämäkin diplomaattirouva oli taas pykälän lähempänä maputolaista elämänmenoa.

Terkuin Lotta