tiistai 25. syyskuuta 2018

Ostaisitko liikenneympyrästä koiran?


Kotimme on tilapäisesti muuttunut kissalaksi. Kun Maputoon juuri muuttanut suomalais-kroatialainen diplomaattiperhe tarvitsi apua kissanhoidossa - useimmat hotellit eivät majoita lemmikkieläimiä, ja perhe ei vielä pääse muuttamaan omaan kotiin -, emme epäröineet. Nythän tarjoutui myös tilaisuus testata, miten taloutemme kissaneiti suhtautuu pentuun, joka tulee ja jää yöksi. Eikä vain yhteen, vaan kahteen!

Kissoistahan ei ikinä tiedä mitä ne keksivät, reviirieläimiä kun ovat ja lisäksi sekä armottoman sitkeitä näkemyksissään että ritualistisia käyttäytymisessään. Panisiko Rosa, siamilainen, joka luultavasti pitää itseään huushollin henkisenä johtajana, kuokkavieraat koville?

Aloimme kutsua pentuja Pilliksi ja Pullaksi. Keltasilmäinen Pilli on elegantti pitkäsääri, Pulla sinisilmä nimensä mukaisesti pörröisempi joka paikkaan ehättävä tohelo, oikea postikorttikissa.

Pulla (etualalla) ja Pilli Maputossa.

En tiedä, ovatko kissat kovin suuressa huudossa Mosambikissa. Kuten monesti muuallakin, kissoihin liittyy runsaasti taikauskoa. Niillä ajatellaan olevan noitavoimia ja ne tuovat epäonnea.

Tien yli juoksevaa mustaa kissaa on toisaalta pidetty Suomessakin pahana enteenä. Ei taikausko meillekään tuntematonta ole.  Täällä se vain on toisella tavalla voimissaan, mikä näkyy esimerkiksi terveydenhuollossa.

Arvoituksellisia kissoja saatetaan pelätä hiukan, vaikka eri syistä kuin koiria, jotka ovat monille ennen kaikkea työeläimiä, vahtikoiria.

Australialainen ystäväni on ikuisesti kiitollinen koirastaan, jonka pontevan reagoinnin ansiosta aidan yli kiivenneestä öisestä varkaasta jäi muistoksi vain kenkä. Useimmat tunteman koirat viettävät kaiken aikansa pihalla, portin tuntumassa - kaduilla koiria näkee suhteellisen vähän siihen nähden, miten paljon niitä on.

Lemmikkieläimen käsite on täällä vaikea. En ihmettele sitä.  Luin juuri, että Mosambik oli viime viikolla julkistetun, inhimillistä kehitystä mittaavan indeksin mukaan sijalla 180 yhteensä 189:stä maasta, Eritrean ja Liberian välissä. Se on edelleen maailman kymmenen köyhimmän maan joukossa, joskin sijoitus oli noussut viimekertaisesta 181:nnestä eli pykälän verran, mutta uutta sijoitusta pidettiin puuttuvien tietojen vuoksi hiukan kyseenalaisena (Suomi oli viidestoista, Englannin ja Uuden-Seelannin välissä.)

HDI-indeksi on tärkeä. Se muistuttaa, että tarvitaan vielä monta täyttä vatsaa ennen kuin energia riittää eläintensuojeluun tai lemmikkiylellisyyteen.

Kun kerran ihmettelin eräälle Mosambikin konkarille kulkukissojen vähyyttä, hän tokaisi, että syödäänhän kissojakin, ainakin köyhällä maaseudulla. Lihaa se kissakin on. Myös rottia syödään.

Meidän näkökulmastamme voi olla vaikea hahmottaa, miten vähän rahaa ja ruokaa Mosambikin köyhillä on, ja se ravinto, mitä on, ei ole laadultaan hyvää. Niinpä esimerkiksi raudanpuutosta esiintyy paljon, muista ongelmista puhumattakaan. Huono ravinto tekee myös koulunkäynnistä  tehottomampaa.

Maputon lemmikkieläinkaupat, joista yhdessä minäkin kävin tällä viikolla hankkimassa energisille kissanpennuille uusia leluja, ovatkin katukuvassa hiukan hämmentäviä, mutta Afrikka vain on auttamatta isojen vastakohtien manner.

Näitäkin kauppoja tarvitaan, sillä eläimet eivät ole kotitalouksissa suinkaan harvinaisia, kaikkea muuta. Liki joka huusholliin kuuluu vahtikoira, ja itse olen naapureidemme koirista vain iloinen. Vaikka ne herättävät meidät toisinaan yöllä ulvonnallaan, ne vartioivat oman toimensa ohella tätäkin linnoitusta.

Mahtuisi koira meidänkin tontillemme, mutta en ole halunnut ottaa löytöeläinyhdistyksestä koditonta koiraa, koska meidän olisi vaikeaa ottaa se pieneen kerrostaloasuntoon Suomeen (vieläpä kissan kanssa) ja olemme yhtä mieltä siitä, että kerran joukkoon tultuaan koira on perheenjäsen, jota ei jätetä. Me emme pystyisi jättämään koiraa taaksemme, ja minusta se ei ole oikein etenkin kun tietää mikä kodittomia koiria täällä odottaa, mutta - meidän tapamme ajatella on vain yksi monista. Koiriin ei aina suhtauduta niin tunteenomaisesti kuin meillä.

Kissojakin kodeista löytyy, pitäväthän ne hiiriä ja rottia kurissa. Katukissoja näkee Maputossa melko vähän. Niiden elämä autokaduilla ja liikkumattomuuden turhauttamien vahtikoirien ja muiden uhkien lähistöllä on vaarallista.

Hups, ehdinpä saada ikiliikkuja-Pullan kuvaan! Pilli vain vilahtaa.

Yhteen kauppamatkalla toistuvaan näkyyn olen tainnut turtua. Tarkoitan miehiä, jotka myyvät koirapentuja rantakatu Marginalin liikenneympyröissä, kaiketi muuallakin. Kaupan voi olla myös kilpikonnia ja häkkilintuja, mutta koirat ovat näkyvin myyntiartikkeli.

Koiranpentujen myynnin laittomuus ei ole liiketoimien este. Viimeksi tällä viikolla, leluostoksilta palatessani mietin, mistä pennut tulevat. Kukaan ei  tunnu tietävän. Emokoirat on saatettu varastaa jostakin, Kukaan ei myöskään tunnu oikein tietävän, mitä pennuille lopulta tapahtuu.

Pentu paahteessa myyjän ojennetuissa käsissä ei ehkä miellytä meitä, mutta jälleen kerran - muistetaan se indeksi ja tyhjät vatsat.

Täydellä vatsalla, tai ainakin sellaisella johon on lapioitu muutakin kuin ravinneköyhää  vitivalkoista maissipuuroa ja juuresten lehtiä, on aina niin paljon helpompi paheksua muita!

Sääliaspektin varassa myyjät ehkä selviävätkin päivästä toiseen. Tuskin he seisoisivat koirineen liikenneympyrässä, ellei joku heltyisi. Toisaalta moni ostaja lienee ihan vain pragmaattinen. Ostetaanhan autosta käsin kaikkea muutakin, miksei sitten koiria.

MAPS eli aiemmin mainitsemani Maputon löytöeläinyhdistys, joka toimii täysin yksityisin voimin, tekee voitavansa ainakin huonokuntoisten katupentujen hyväksi, samoin eräs toinen yhdistys, jonka toimintaa tunnen huonommin. Pentujen katumyynnille hekään eivät voi mitään.

Onnenmyyyrät (jos niin voi kissasta sanoa), Pilli ja Pulla -pallerot, viettävät siis afrikkalaisittain mitaten auttamatta todellisia kissan päiviä. Ne ovat luksuskissoja, joilla on asiat paremmin kuin useimmilla kaksijalkaisilla.

Yritän unohtaa tämän tosiseikan hetkeksi ja vain iloita siitä, miten paljon hupia nuo pienet karvaturrit meille tuottavat. Kissojen tuijottelu on vangitsevaa, sehän kissavideoista tiedetään. Keskenään kisailevat Pilli ja Pulla toteuttavat tosielämän kissavideoita nonstoppina.

Pidetäänpä kunnioittava etäisyys
Seuraan uteliaana, miten Rosan etäisyys Pilliin ja Pullan pienenee päivä päivältä. Sähinä vaimenee ja vastarinta murenee, mutta kiinnostus säilyy.

- Se on kuin huolestunut, hiukan paheksuva isoäiti, joka tarkkailee pienten touhuja, poikani kuvaili.

Parin viikon jälkeen voi jo kokeilla läheisyyttä.
En silti usko, että Rosan tulee näitä ikävä, kun ne pääsevät omaan kotiinsa. Rasavillit popsivat sen murkinat, kyhjöttävät vierekkäin sen toiletissa, pomppivat leikkimielisesti sen selkään ja panevat päivärutiinit päälaelleen. Meidän laitamme on luultavasti toisin.

Koska kissojen yhteiselo testimielessä on ollut kuitenkin helpompaa kuin odotimme, on ehkä haettava MAPSista pentu koti-Suomeen muistoksi Mosambikista.

Mainitsinko jo, että asumme Kim il Sung -kadulla? Berliinistä hankittu Rosa (Luxemburg) sai nimensä kotimme tuntumassa olevan metroaseman mukaan. Halusimme silloin kissalle nimen, joka muistuttaa siitä, mistä se on kotoisin.

(Parempi tuo kissan nimenä kuin Hauptbahnhof, päärautatieasema, kommentoi eräs tuttu järkyttyneenä nimeämismetodistani kuultuaan.)

Mainio metodi minusta, mutta sen mukaan toimien täältä lähtisi Rosan kaverina Suomeen naukuva ja kehräävä Kim il Sung. Edes lähikatujen soveltaminen ei takaa tuloksia, sillä seuraava vaihtoehto tekisi kissasta Mao tse Tungin! Tätä täytyy vielä miettiä.

Kissamaisin terkuin Lotta


7 kommenttia:

  1. Miten kauniita ja suloisia nuo pennut ovat. Teille tulee varmaan ikävä kun ne palaavat oikeiden omistajiensa luokse. Mielenkiintoinen postaus, ei varmaankaan ole varaa pitää lemmikkiä kun ei omaakaan vatsaa saa täytettyä, Tuo koiranpentujen myynti liikenneympyrästä kuulostaa surulliselta, ja toivottavasti ne pennut saavat hyvän kodin.Täällä on katukissoja, tai enemmänkin pihakissoja. Asun ihan puiston reunalla, ja syötän meidän takapihan/puiston kissoja, ja katu/puisto/pihakissat ovat täällä yleensä hyväkuntoisia sillä kaupungit järjestävät sterilisoimisoperaatioita jotta kissakanta ei kasva liian suureksi, ja kissoille löytyy paljon syöttäjiä täällä.. Eläinkauppoja on valtava määrä, joten lemmikkejäkin täytyy täällä olla paljon; omassa talossani lähes joka kerroksessa on jollain lemmikkieläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että näitä pentuja tulee kyllä ikävä etenkin kun omakin kissamme suhtautuu niihin päivä päivältä rentoutuneemmin, ja jännitys helpottaa! Ei pelkästään köyhien mosambikilaisten vaan myös joidenkin vanhempien portugalilaiste asnene eläimiin hämmästyttää tällaista pehmosuomalaista. Esimerkiksi eräskin tapaamani rouva piti aivan luonnollisena, suorastaan selviönä, että totta kai sisäkissoilta poistetaan kynnet, etteivät huonekalut tärvelly. Uskomatonta! Kissa tarvitsee kynsiään. Sanoin hänelle, että minulla on ollut useita kissoja ja huonekalut ovat aivan kunnossa... Mahtavatko monet eläinlääkäritkään enää tehdä tällaista.

      Poista
  2. "Täydellä vatsalla, tai ainakin sellaisella johon on lapioitu muutakin kuin vitivalkoista maissipuuroa ja juuresten lehtiä, on aina niin paljon helpompi paheksua muita!" Tämä on todella viisaasti sanottu. Eläinten kohtelu täällä Kiinassa on myös minua todella järkyttänyt länsimaista mieltäni, mutta sitten pitää muistaa, että katson asioita hyvin erilaisesta näkökulmasta.

    Mutta voihan Pilli ja Pulla, mitkä suloisuudet! <3

    VastaaPoista
  3. Meillä ei onneksi myydä liikennevaloissa koiranpentuja mutta esimerkiksi undulaatteja kylläkin. Ihmettelen miten linnut pärjäävät kuumassa auringonpaisteessa häkeissään keskellä liikennettä. Ja sitäkin ihmettelen toki kuka ihme niitä ostaa... Undulaatti heräteostoksena on aika kummallinen ja huolestuttava ajatus, koiranpennusta puhumattakaan.

    Meillä täällä koiranpentuja osuu vastaan lähinnä kadunvarsilla - kulkukoirapentueita siis. Yhden ystäväni talon edessä oli keväällä äitikoira yhdeksän pentunsa kanssa. Nyt syksyllä kahdeksan pennuista on lähtenyt omille teilleen ja vain pentueen pienimmäinen on jäänyt äidin luokse. Niin pentukoira kuin myös emonsa ovat aivan ihastuttavia tyyppejä, niistä tulisi jollekin erinomaisen hyvät lemmikit. Koulun tallilla on kulkukoirallaemolla kuulemma jopa yksitoista pentua! Sääli kyllä täälläkin on tapana ostaa naapurimaista rotukoiria. Toivoisin useampien harkitsevan katueläimen kotiuttamista rotulemmikin sijaan.

    Kuinka eläimiä kohdellaan on mielestäni tärkeä kehityksen mitta niin kuin sanoitkin. Sudan näkyy olevan tuolla listalla sijalla 167. Täällä ei toisaalta tietääkseni ole minkäänlaista löytäeläinyhdistystä. Yksittäiset ihmiset siellä täällä noukkivat tienvarsilta koiran sieltä kissan täältä, niin kuin mekin Oliver Twist -kissanpentumme alkuvuodesta, mutta mitään sen johdonmukaisempaa toimintaa ei täällä Khartumissa tietoni mukaan ole. Maputossa on selkeästi tilanne tältä osin ainakin vähän paremmin. Se luo toivoa Maputon eläinkunnalle tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että tuo MAPS saa jatkaa mahdollisimman pitkään. Se riippuu aina siitä, löytyykö joku innokas sitä pyörittämään. Käyn siellä toisinaan kävelyttämässä koiria ja viemässä pussillisen ruokaa, kissanhiekkaa tai vaikkapa uusia kaulapantoja ja ulkoilutushihnoja. Voisin laittaa pikapuoliin kuvia sieltäkin! Täällä myydään tosiaan pikkulintuja tienvarsilla, pienissä häkeissä. Sekin on minusta omituista, enkä ole kysellyt kauppiailta, mistä he linnut pyydystävät. Kissoista ja koirista - pari viikkoa sitten juttelin yhden ruotsalaisen kanssa , joka mainitsi, etä heidän naapuritontillaan oli vähän aikaa sitten ollut kulkukissaemo pentuineen. Ruotsalaisita oli kyselty mahdollisuutta majoittaa pennut, mutta jostain syystä heille ei ollut sopinut. Muutaman viikon sisällä kaikki pennut olivat menehtyneet! Minäkin olen vlillä nähnyt kadulla yliajettuja kissoja (ja isommilla teillä toki myös koiria), ne ovat aina murheellinen näky. Näkeehän niitä kyllä Suomenkin teiden varsilla, ainakin kissoja, mutta saattaa olla, että vähemmän.

      Poista
  4. Suloiset kissat! Mukavaa, että Rosa on ilmeisesti hyväksynyt ne reviirilleen.
    Kissojen kautta saimme taas mielenkiintoisen näkymän maailman yhteen elämään ja kulttuuriin, joka on kaukana omastamme. Kiitos, Lotta

    VastaaPoista
  5. Vaikka sattuneista syistä eläinaihe väsyttää tänään erityisen paljon, niin piti tulla kommentoimaan (mielenkiintoisen kirjoituksesi perään!) että teillä on kyllä kaunis koti! Etenkin lattia herättää Välimeren viileällä kivilattialla istuessa lievää kateutta – hieman outoa, kun ajattelee kontekstia... (Ja nimiehdotus kissalle on mitä oivin!)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!