torstai 13. huhtikuuta 2017

Kalterit ikkunoissa - voiko niihin tottua?



Ensimmäisenä aamuna talossani avasin ikkunan katsoakseni ulos ja hengittääkseni raikasta ilmaa. Löin pääni kaltereihin.

Haluaisin kirjoittaa, että olen puolessatoista vuodessa tottunut kaltereihin. Mutta en oikein ole. Ovathan ne hivenen vankilamaiset, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Muistaako joku vielä sisustuksen feng shui -suuntauksen, joka oli jonkinlainen trendi kai parikymmentä vuotta sitten? Luulen, etteivät kalterit ole ihan feng shuin mukainen energiavirtoja edistävä sisustuselementti. (Tosin eivät ole ikkunasta ryömivät varkaatkaan, vaikka tällaisessa vanhassa talossa kaltereilla on enemmänkin näyttövaikutus. Tosin sekin lienee tärkeä.)

Minusta kalterit ovat meidän tapauksessamme pikemminkin vaaralliset meille asukkaille. Tarkoitan paloturvallisuutta. Jos syttyisi tulipalo, jäisimme loukkuun. Etenkin yläkerran sokkeloissa on tällaisia umpikujia, vaikka matka ikkunasta maan kamaralle olisi muuten lyhyt.


Kuvausavustajani mahtuu kalterien läpi.

Kaltereita näkee lähialueen vanhoissa taloissa, jotka ovat sinänsä kauniita ja persoonallisia. Ei ole kahta samanlaista taloa. Joissakin residensseissä kalterit ovat koristeellisia; on kiemuraa, kukkaa ja perhosia. Kalteritkin voivat olla söpöt!

Meillä ne ovat talon rakennustyylin mukaan ankaran kulmikkaat.

Uusien talojen isoihin ikkunoihin kaltereita ei tunnuta laitettavan, ei ainakaan niihin taloihin, jotka sijaitsevat suljetuilla compound-tyyppisillä asuinalueilla. Jotkut vanhoista uusiin taloihin muuttaneet tuttuni sanovatkin, että ilman kaltereita olo tuntuu aluksi turvattomalta, vaikka talon avoimuus on samalla ihanaa, ja ilma tuntuu virtaavan vapaammin! Kaikkea ei ehkä voi saada. Meillä on kalterien lisäksi myös hyttysverkot - niistä en kyllä luopuisi.


Mitähän feng shui sanoisi siitä, että sisälläkin on kalterit, kuten kuvasta näkyy? Ylä- ja alakerran väliin asennettu turvaportti on entisten asukkaiden peruja niiltä ajoilta, kun kaupungissa oli muun muassa leivän ja polttoaineen hinnannousun aiheuttamia mellakoita.

Maputossa oli muuten vähän aikaa sitten lievä maanjäristys, ja nauroimme jälkikäteen, että me emme tässä bunkkerissa huomanneet mitään.

Katsoimme ihan tyytyväisinä Good Wifea sillä välin kun kerrostalojen asukkaat kipittivät jalkakäytäville. Luulinkin ensimmäistä maanjäristyksestä kertovaa viestiä aprillipilaksi. Aika monta myrskyäkin tämä 60 vuotta vanha linnoitus on sietänyt.

En halua siis moittia Maputon kotiani, jossa viihdyn nykyisin kaltereista huolimatta oikein hyvin. Puhun kaltereistakin lähinnä makuasiana.

Talossa on turvallinen olo, joskaan se ei välttämättä johdu kaltereista, vaan muista tekijöistä. En ole koskaan täällä pelännyt. Tilaa on yli oman tarpeen - ensi viikollakin meille majoittuu kolme Maputon amerikkalaiseen kouluun kisamatkalle tulevaa nuorta -, ja myös ulkona on tilaa hengittää. Joillakin Maputon kaduilla kaupunkitalot ovat kiinni toisissaan, mutta tämän ympäri voi kulkea.

En käsittänyt miten tärkeä yksityiskohta se on ennen kuin jotkut tuttuni puhuivat siitä, että heillä on vähemmän yksityisyyttä, sillä puutarhurit, uima-altaiden hoitajat ja kodinhoitajat joutuvat kulkemaan takapihalle, kodinhoitotiloihinsa, talon läpi.

Vanhoissa taloissa on siis puolensa, vaikka tuntuukin, että monien suunnittelussa aistii yhteiskuntaluokkien eroista käyttövoimansa saaneen siirtomaa-ajan "me pysymme sisällä ja nuo toiset ulkona" -hengen (esimerkiksi ikkunat ovat melko pienet); myös ero herrasväen ja palvelusväen tilojen välillä on suuri, mitä olen aiemminkin kummastellut.

Toisaalta tällainen vanha, hiukan nuhjuinen talo ei ole pröystäilevä; jotkut Maputon upouusista omakotitaloista ovat niin ylenpalttisia, että ne tuntuvat tässä ympäristössä suorastaan suhteettomilta.

En ole tainnut ennen koskaan näin kouriintuntuvasti tajuta, miten talot heijastavat omaa aikaansa. Monissa tämän ajan taloissa on aika epäkutsuvat keittiöt ja muut kodinhoitotilat, sillä niiden ei ollut tarkoituskaan olla viihtyisiä.

Mutta olen myös huomannut, että käyttäjiensä silmissä ne ovat ihan hienot ja hyvinkin kelvolliset.


Kalterien lomasta voi nähdä naapurin sitruunapuun ja huikaisevan sinisen taivaan.

Luonnonvoimille vanhat talot pärjäävät.

Alkuvuodesta, kun päivittelin taas yhtä hajonnutta vesiputkea, Maputossa pitkään asunut suomalainen totesi tyynesti, että hän on päinvastoin ihmetellyt, miten lujaa tekoa siirtomaa-ajan talot ovat. Monet alkavat vasta nyt, eläkeiässä, oikutella; se niille suotakoon.

Meidän onneksemme vuokraisäntä on toimen mies ja tarttuu usein asioihin, no, ei kyllä kovin ripeästi, mutta tarttuu kuitenkin eikä takerru yksityiskohtiin tai loukkaannu kyselyistä. Toisinkin voisi nimittäin olla, ja isossa talovanhuksessahan hoidettavaa riittää.

Äskettäin vuokraisäntä asennutti olohuoneen ikkunaan uuden, ehjän hyttysverkon.

Hyttysverkko pitää loitolla minikokoiset kuokkavieraat, kalteri vuorostaan ne kookkaammat.

Mutta kaltereihin palatakseni. Onkohan täällä muita, jotka asuvat kalterien takana? Voiko niihin tottua?

Luulen, että voi. Eräs parikymmentä vuotta Afrikassa asunut kaverini nauroi, että hän on kaltereiden kanssa niin sinut, että nukkuu yönsä Suomessa kevyesti ja haeskelee kaltereita katseellaankin, vaikka järki sanoo, ettei niihin ole minkäänlaista tarvetta.

Terkuin Lotta

2 kommenttia:

  1. Minulla on myös kalterit,esim tässä huoneessa missä tietokone on ja myös makkarissani,molemmissa ikkunoissa,mutta ne menevät ulospäin,niin että voin sijoittaa sinne vaikka kukkarukkuja tai tuuletella huonevaatteita.Luulen että edelliset asukkaat laittoivat ne lasten vuoksi,mutta monissa kerrostaloissa,etenkin vanhoissa (pitääkin katsoa jos uusissakin...) näkee alemmissa kerroksissa ikkunakaltereita. Venezuelassa sen sijaan oli paljon enemmän kaltereita ,jotka saivat olon tuntumaan turvallisemmalta.Ensin piti avata kalteriovi jotta pääsi sisäpihalle,sitten kerrostalon ulko-oven edessä toinen kalteriovi,ja sitten vielä asunnon ulko-oven edessä kalteriovi,huh!

    VastaaPoista
  2. Minä olen asunut kalterien takana jo yli kymmenen vuotta, Belizessä, Jamaikalla ja nyt Sudanissa. Minä olen tottunut kaltereihin niin, etten enää niitä oikeastaan lainkaan näe kun katson täällä ulos ikkunasta (siihen tosin vaikuttaa kyllä myös täkäläisten kalteriemme harvinaisen huomaamaton ja toimiva malli). Huomaan nykyään ennemminkin sen jos kaltereita ei ole. Suomalaiset talot tuntuvat minusta käsittämättömän avoimilta - suuria ikkunoita ilman minkäänlaista suojaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!