torstai 23. helmikuuta 2017

Ennakkoluulojen kohteena


Alkuviikosta erehdyin vilkaisemaan yhtä täällä toimivaa keskusteluryhmää, joka pyrkii jakamaan infoa Mosambikista. Tai niin kuvittelin.

Monet jäsenistä näyttävät olevan Mosambikissa toimivia ulkomaalaisia yrittäjiä, esimerkiksi matkailualalta, ja huolenaiheet valikoituja: onko se ja se tienpätkä (pohjoisessa) turvallinen juuri nyt kuljetuksia ajatellen? Miltä xx-nimisessä lodgessa näyttää toissa viikolla Mosambikin rannikolla riehuneen Dineo-syklonin jälkeen? Saako xx-kaupungin huoltoasemilta nyt bensaa? Saako rajan yli tuoda tuoretta lihaa? Kysymykset eivät aina kosketa omaa elämääni, mutta ne ovat yksi ikkuna elämään Mosambikissa.

Maanantaina sivulla komeili kuva diplomaattiautosta. Auton vasemmanpuoleinen ovi oli auki ja rekisterinumero luettavissa. Katupuun alla seisoi mies, jota luonto kutsui kesken ajon. Kuva oli joltain kaupungin kadulta, en tunnistanut sen tarkemmin mistä. Julkaisija oli nimestä päätellen yksi Maputon pohjoismaalaisista.

Teksti otti kantaa Maputon vesipulaan. Todettiin, että tässä diplomaatti suorittaa oman osuutensa helpottaakseen Maputon vesipulaa, ainoalla tavalla jonka osaa. Kastelee kaupunkia, heh heh. Koska ei niistä ole muuhun.

Taustaa: edellispäivänä joku, nimestä päätellen ehkä portugalilainen, oli julkaissut kuvan diplomaattiautosta, jota oltiin pesemässä (siinäkin kilvet näkyvissä) ja kauhistellut, miten joku voi pesettää autoa kaupungissa, jossa vettä ei riitä. Kommenteissa meuhkattiin, miten diplomaatit ökyilevät, lennättävät takuulla käyttövetensä yksityiskoneilla ulkomailta, pesettävät autojaan pitkin päivää, täyttävät uima-altaitaan eivätkä yleisesti ottaen piittaa kuin omasta navastaan.

En osannut kovettaa itseäni. Yleistykset kirpaisivat. Esimerkiksi meidän Steliomme oli juuri edellispäivänä ajanut sateessa mutaisia hiekkateitä pitkin Matolan perukoille orpokotiin viemään yhtä sänkyä. Auto likaantui pahasti, mutta Stelio sanoi omasta aloitteestaan, että sopiihan, jos jätetään pesu myöhempään, kun vettä on niin vähän (vesi oli juuri sillä viikolla loppunut meiltäkin kokonaan).

Totta kai se sopi. Omaa allastamme emme ole täyttäneet aikoihin, ja kyllä vartijoidenkin puolen hanoissa edelleen virtaa vesi heidänkin ilokseen.

Diplomaateissa kuten muissakin on varmasti eroja, mutta monet expat-ystäväni suhtautuvat esimerkiksi henkilökuntaansa todella lämpimästi ja vastuuntuntoisesti. En tunnistanut näistä ilkeyksistä itseäni tai ystäviäni.

Uuden autokuvan myötä riemu nousi kattoon ja kommentointi kuumeni luokattomaksi. Edellispäivä oli lämmittelyä. Diplomaateista ei juuri muuhun ole kuin tekemään kaikkia tarpeitaan ympäriinsä, minkä muulta sikailultaan ehtivät, ja joka tapauksessa Maputo olisi parempi paikka ilman heitä. Ja vielä: "Mahtava kuva! Saanko jakaa?" "Kuka tietää, mihin maahan tuo rekisterinumero viittaa?"

Ei tietenkään ole asiallista hypätä puun juureen keskellä katua helpottamaan hätäänsä, mutta sitä tapahtuu koko ajan. Toiletteja ei ole. Minusta kuvan julkaiseminen pilkkaamismielessä on väärin eikä vihan lietsonta ainakaan helpota vesipulaa, joka ei sitä paitsi millään tavalla liity diplomaattikuntaan... pikemminkin ehkä jonkinlaiseen huonon hallinnon, ennakoinnin puutteen ja kovien luonnonolojen yhdistelmään.

Minäkin ajelen cd-autolla. Mistähän ryhmän paparazzit seuraavaksi keksivät haastaa riitaa? Löydänkö sieltä oman autoni ja aina kohteliaan Stelion ilkeiden tulkintojen kera? Ikinä ei voi tietää, ei tässä esimerkkitapauksessakaan, mitä kaikkea tilanteeseen liittyy.

Ärsytyskynnys ylittyi, ja tein virheen eli osallistuin. Kommentoin, että minusta tällainen pilkkaaminen tunnistettavan kuvan kanssa julkisella foorumilla ei ole oikein, ja hei, olisiko teistä hauskaa tulla kuvatuksi näin?

Arvasin, että minut halutaan ymmärtää väärin, joten lisäsin rautalangasta vääntäen, että asioiden toimittelu puun alla on tietysti hölmöä, mutta siihen ongelmaan eivät tällaiset konstit tepsi. (Vaikka kuvan ottaminen toisesta ihmisestä siinä tilanteessa, ja sen julkaiseminen, on vähintään yhtä typerää.)

No, en ollut tajunnut, että tämähän vasta olikin sotahuuto riidanhaluisille. Näin minulle muun muassa vastattiin (olen siistinyt tyyliä):

"En tiedä mistä tulet, mutta sinun maassasi on ehkä ihan ok pissailla puun alle. Täällä Maputossa se ei ole missään nimessä ok." Mitä ihmettä? Maputossa on todella likaista. Ihmisiä näkee asioillaan, no ainakin näillä pienillä, kadun varsilla päivittäin. Siitä kyllä periaatteessa sakotetaan, ja monissa paikoissa on julkisen virtsaamisen kieltäviä kylttejä, mutta...

"Autokuski? Kehtaatkin esittää näin rasistisen näkemyksen. Vihjailetko, että diplomaatit saavat pissailla mihin vain, mutta paikallisia saa moittia?" Olin vain todennut, että emmehän me tiedä, kuka kuvassa on, se voi olla myös kuljettaja. Hekin kun pukeutuvat siististi. Oletukset ja hätäiset johtopäätökset ovat somessa niin tyypillisiä ja tyhmiä. Ihan kuin some antaisi luvan heittää harkinta roskakoriin. Somekäytös on kauheaa kaikkialla.

"Ilman muuta saa kuvata ja julkaista kuvan tällaisesta rikoksesta. Ihan turha vaatia meitä käyttäytymään hyvin, kun toinen on ensin tyhmä. Jos olet niin piittaamaton, että toimittelet asioitasi keskellä katua, toimitus on julkinen. Diplomaattisuoja ei anna pissaamisoikeutta tai -suojaa!" Nyt minua alkoi jo naurattaa. Kiitos kun kerroit, olenkin aina luullut niin!

Pian koko keskustelu katosi, ehkä siksi, että minä ja eräs toinen pohjoismaalainen lähetystöihminen olimme tehneet siitä ilmoituksen ylläpitäjille. Ennen poistoa ylläpitäjä oli pyytänyt ihmisiä hillitsemään kielenkäyttöään ja pidättäytymään haukkumasta diplomaatteja, kansainvälisten järjestöjen työntekijöitä, autonkuljettajia tai muitakaan ryhmiä. Hänelle vastattiin kirjoitusvirheitä vilisevin haistatteluin.

Huokaisin helpotuksesta. Jouti mennä!

Hämmästyin kuitenkin vielä kerran. Pian ylläpitäjä (joka on alkujaan pohjoismaalainen) julkaisi päivityksen, jossa hän kertoi poistaneensa aiemman keskustelun. Mutta perusteet olivat muuta kuin luulin. Hän ei kertonut poistaneensa päivitystä yksityisyyttä loukkaavan kuvan takia. Hän perusteli osapuilleen näin:

"Poistin keskustelun, joka häiritsi joitakin jäseniämme. Kyse oli vakavasta ongelmasta. Meillä on niin erilaiset koulutustasot ja -taustat ja niin muodoin kyvyt hahmottaa, mikä on oikein. Ratkaisu voisi olla se, että lähetystöt kouluttavat itseään ja henkilökuntaansa sen suhteen, miten kaupungissa käyttäydytään. Toivotan kaikki tervetulleiksi keskustelemaan tästä."

Ai syntipukkeja olivat todellakin ne ympäriinsä pissailevat diplomaatit. Ei esimerkiksi hölmön kuvan julkaisija. Ei kiitos lusikkaa enää siihen soppaan.

Pikkujuttuhan tämä lopulta oli: ääliömäinen, jonninjoutava keskustelu, johon minun ei olisi koskaan pitänyt sekaantua. Pohdinkin, onko tämä edes blogipostauksen arvoinen, koska typeryydet on parasta vaieta kuoliaaksi. Ja toki tiesin, että diplomaateista - valtion virkamiehistä ja -naisista - on valtavasti vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja. Niistä ei pitäisi piitata.

Siksi ällistyinkin siitä, miten pahalta herjaavat yleistykset tuntuivat. Yksilöstä viis, kun ryhmää vihataan. Tehdään omat tulkinnat ja keksitään loput, kun tosiasiat eivät riitä.

Mutta kun minustakin tuntui hetkellisesti ikävältä, miltä mahtaa tuntua niistä tuhansista, joita tälläkin hetkellä herjataan estoitta ja paljon vakavammin lukuisilla keskustelupalstoilla toisaalla, ja joilla on pelissä vakavammat asiat, kuten elämä ja kuolema? Ei pikkujuttu heille.

Toivon, että he pysyvät poissa palstoilta ja tietävät mahdollisimman vähän itseään koskevista ilkeyksistä, jotka kertovat aina enemmän sanojistaan. Minäkään en olisi välittänyt tietää, vaikka parin päivän päästä pystyinkin jo nauramaan niille.

Seuraavana päivänä oli loppunäytöksen vuoro. Mies, auto ja helpotus -kuvan julkaisija julkaisi vielä yhden kuvan, joka esitti kivistä ja rautalangoista tehtyä kyyristynyttä ihmishahmoa. "Tällainen Corps Petrifié  on minun mieleeni. Ei liiku eikä haise." (Corps Petrifié, kivettynyt ruumis, viittasi edellispäivänä toisteltuun CD- eli Corps Diplomatique -ilmaisuun. Siitä sai myös hauskan väännöksen Corps Débile, debiili ruumis.)

Niin turhaa energian haaskausta. Antaisi jo olla, tuumin ja kirjauduin ulos.

Siis huvinsa kullakin. Pidän mieluummin omani. Varma voin olla vain siitä, ettei yksikään minun täkäläisistä ystävistäni, olivat he diplomaatteja tai eivät, julkaisisi netissä kuvaa, jonka tarkoituksena on vain pilkata ja nöyryyttää.

Terkuin Lotta
















5 kommenttia:

  1. Minä olen viime aikoina useamman kerran ärsyyntynyt vähän samanlaisista jutuista. On raivostuttavaa tulla arvostelluksi katteettomien ennakkoluulojen pohjalta. Minua harmittavat kaikki sellaiset yleistykset joiden pohjalta päästään ilkeilemään muille - ja sekin ärsyttää, että jos sellaisesta turhanpäiväisestä yleistämisestä huomauttaa, saa usein kuulla, että ilman yleistämistä ei asioista voi puhua ollenkaan... Eihän se ole totta lainkaan! Ei toki ole ollenkaan niin raflaavaa sanoa, että *jotkut* diplomaatit/paikalliset/rikkaat/köyhät/ulkosuomalaiset/maahanmuuttajat ovat typeriä kuin vetää mutkat suoriksi ja todeta, että *kaikki* jonkun tietyn ryhmän edustajat ovat sitä tai tätä. Asiallista keskustelua harvoin saa käytyä yleistysten pohjalta mutta kaikki eivät taida edes pyrkiä asialliseen keskusteluun - joistakin ihmisistä on hauskempaa irvailla ja arvostella kuin yrittää paremmin ymmärtää maailmaa ympärillään.

    Näin vuosia sitten Facebookissa hauskan kuvan jossa nainen näpyttelee ankarasti tietokoneella ja toteaa jotain sensuuntaista, että ei ehdi nyt nukkumaan, koska joku internetissä on väärässä. Minun täytyy usein pysäyttää itseni kun samanlainen ajatus valtaa mielen. Liian usein en osaa olla sellaisessa tilanteessa tuomatta omaa näkemystäni esiin vaikka hyvin tiedän, että internetissä ärähtämisestä harvoin seuraa mitään kovin rakentavaa. Mutta on minusta oikein puolustautua jos tuntee itsensä väärin perustein arvostelluksi meni sitten syteen tai saveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos taas ihanasta vastauksestasi. Minäkin inhoan yleistämistä, ja minustakin asioista voidaan keskustella yleistämättä. Minua joskus naurattavat nämä yleistäjät: itsehän he kuitenkin usein näkevät itsensä ennen kaikkea yksilöinä, mutta ovat valmiita niputtamaan muut. Olisiko heistä hauskaa tulla lokeroiduiksi? Olen allerginen myös liian nopeille johtopäätöksille, asiat eivät aina ole ihan sitä miltä heti näyttävät.
      Vaikka tuossa blogissa mietinkin, oliko kok otuo jupakka kertomisen arvoinen, olen nyt viikon kuluttua sitä mieltä, että oli, ja sitä mieltä, että minun kannatti puolustautua. En nyt tässä oikeastaan ajatellut edes "diplomaatteja" vaan ihan sitä,että vaikka tuon ryhmän ylläpitäjä ei näkisi mitään kummallista siinä, että hän julkaisee kyseenalaisia, yksityisiä loukkaavia kuvia, minusta oli tärkeää kertoa hänelle, että se ei ehkä sittenkään ole ihan ok, ja saattaapa joidenkin mielestä olla laitontakin. En itse asiassa tiedä, enkä oikein saanut selvää vaikka yritin, onko laillista julkaista netissä autosta kuva, jossa näkyy rekisterinumero - eli omistaja - ja oletettua omistajaa pilkkaava, yksityisyyttä ainakin minusta loukkaava kuva. IHmettelisin, jos se olisi ihan laillista. MInusta on todella outoa, että sivuston ylläpitäjä, joka on ruotsalaissyntyinen, ei tiedä tätä. Sillä ylläpitäjkähän on mielestäni vastuussa sivuston sisällöstä ja joutuu vastuuseen, jos joku hoksaa sivustolla kuvansa ja nostaa siitä metelin. En oikein tiedä, miksi mainitsen sivuston ylläpitäjän kansallisuuden. Se on vähän hullua, kun itse hermostuin siitä että ryhmää vastaan hyökättiin. Mutta koin ehkä jotenkin tavallistakin oudompana, että juuri hänestä tällainen pilkkaaminen oli ok, ja nettisäännöillä voi heittää vesilintua. Ajattelin ehkä, että meillä olisi ajatus- ja arvomaailmassa jotain yhteistä, mutta: kuten niin monta kertaa on todettu - ei voi yleistää ja asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät :-) Joka tapauksessa, ehkä hän tämän jälkeen miettii kerran ennen kuin antaa tällaisten kuvien olla palstallaan, jäsenten pilkattavina. Sivustolla on yli 20 000 jäsentä, joten ihan pienestä yleisöstä ei ole kyse.
      Tuo Facebook-kuva, johon viittaat, on hauska ja osuva. Mutta totta on, että joskus vain pitää puolustautua! On surullista, että netissä sen niin harvoin voi tehdä asiallisesti. Tarkoitan niin, että keskustelu pysyisi asiallisena. Tuntuu siltä että some antaa joillekin ihmisille oikeutuksen tuoda esiin huonoimmat piirteensä, suorastaan persoonallisuushäiriönsä. EIkä siihen aina tarvita edes nimettömyyttä, tässäkin keskustelussa suurin osa vaahtosi ja vauhkosi ihan omilla nimillään (tai niin ainakin luulen).

      Poista
    2. Minäkin huomaan jotenkin erityisesti pettyväni jos pohjoismaalaiset käyttäytyvät ennakkoluuloisesti tai muuten typerästi. Jostain syystä minunkin odotukseni ovat korkealla sen suhteen, että pohjoismaalaiset näkisivät maailman samalla tapaa kuin itse. Ihan ihmeellinen ajatus sinänsä, koska selvähän se on, että meitä pohjoismaalaisia on joka lähtöön! Kai se on vain niin, että se on se oma lähin vertaisryhmä täällä kaukana maailmalla ja siksi näyttäytyy jotenkin potentiaalisena joukkona hengenheimolaisia.

      Poista
  2. OMG! Digiteknologian mahdollistama some näyttää millä tasolla on ihmiskunan henkinen kehitys.

    VastaaPoista
  3. Voi ei mikä saaga! Ihan hyvä että menit puolustautumaan, itse en aina osaa ja sitten sekin voi jäädä harmittamaan. Netissä voi olla aivan ihmeellinen viidakon laki keskusteluissa. Hyökätään ja oletetaan vaikka mitä, kuten oletetaan ilmeisesti usein diplomaateista.onko sitten joku vanhan ajan kaiku siinä nimikkeessä vai mikä sen saa niin resonoimaan sen nimekkeen. Joku niissä auton cd-kylteissäkin ärsyttää ja nostattaako jotain mielikuvia sitten, en tiedä miksi on niin epäneutraali kaiku diplomaateilla.

    Some-räyhäämisestä vielä: puolisentoista vuotta sitten oli kohu vastikään edesmenneen julkkis-stylistin Teri Niitin postaamasta kuvasta joka esitti lastaan imettävää äitiä ja jonka yhteyteen oli kirjoittanut ihmettelevänsä miksi äiti ei voinut julkisella paikalla peittää rintaansa paremmin tms. Ymmärrettävästi tämä kommentti nostatti some-raivon aikaan äideissä, mutta vaikka itsekin imetin silloin, niin mun kävi ihan sääliksi tätä stylistiparkaa, joka ei ehkä tiennyt mihin muurahaispesään somessa sohaisi. Kamalaa liioittelevaa piikittelyä ja "vedä säkki silmille yms" räyhäämistä -olisivat jo antaneet olla kun varmasti jo ymmärsi vähemmästäkin some-lipsautuksensa. Sittemmin hänelle kävi vielä surullisesti ja menehtyi ja suretti taas hänen puolestaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!