torstai 16. helmikuuta 2017

Arkiviikko Afrikassa


Rakas ystäväni pyysi minua ottamaan kuvia arjestani Facebookia varten. Otin, ja totesin, että arki pyörii eksoottisissakin ympyröissä. Se on kuntosalia, ruokakauppaa, kodin järjestyksen ja sen puutteen ihmettelyä, velvollisuuksia ja töitä eri muodoissa, telkkaria... Reunaehdot vaihtelevat eri maissa, mutta aina ne johdattavat rutiineihin ja rituaaleihin. Ne pitävät kasassa.

Tällainen viikko minulla oli.

1) Karvainen kaverini leikki matolle jääneellä joulukuusenkoristeella. Olen kissan kanssa niin paljon kahdestaan, että en hämmästyisi, vaikka otus alkaisi jonain päivänä puhua. Tai sitten minä alan puhua kissaa, miten päin tahansa.  Kommunikoimme tietysti koko ajan nytkin. Kisuliini tassuttelee päivisin perässäni - ja torkkuu takanani tälläkin hetkellä.

Kuusenköynnös käy hyvin leikkikäärmeestä.

Uskon, että siamilaiskissamme elää täällä hyvin onnellista kissan elämää. Se voi liikkua vapaasti sisään ja ulos päivän aikana, sillä on laaja ja turvallinen pihareviiri ja "linnoituksemmekin" tarjoaa sille monta mielenkiintoista kolkkaa. Hyönteisiä ja liskoja riittää härnättäväksi, kissa ei täällä tylsisty. Sitä paitsi silläkin on hyvin tarkat rutiinit. Iltayhdeksältä on aika mennä nukkumaan.

Kyltti oikealla ohjaa eläinlääkärin portille. Tämä on ihan meidän vieressämme.

Madotukset ja rokotuksetkin hoituvat vaivattomasti, sillä kotikadullamme on nuoren mosambikilaisen eläinlääkärinaisen vastaanotto. Laitan vain kissan kassiin ja kävelen.

2) Kävin ruokakaupassa. Tästä aiheesta olen kirjoittanut ennenkin - ruokaostokset nyt vain ovat iso osa arkea ja välillä hiukan pakkopullaakin etenkin täällä, kun se on usein jonkinlaista selviytymistä. Esimerkkipäivänä kävin Woolworthissa, joka on lempikauppojani. Siellä on hyvää ruokaa silloin kun sitä on - tarjonta on viimeisen puolen vuoden aikana ollut vaihtelevaa. En vieläkään oikein tiedä, mistä tuoreen lihan toimitusongelmat johtuvat.

Ei lihaa (mutta huomatkaa oikealla pari frikadellipakettia. Niiden alla minihampurilaisia, ne ovat suosittu koulueväs).

Käyn koko ajan monissa eri kaupoissa, siksikin, että mistään ei saa kaikkea kerralla eikä välttämättä mistään sitä mitä juuri etsii tai ei ehkä hyvänlaatuista. Täällä pärjää, kun ei liikoja suunnittele eikä tee syömisestä turhaa numeroa, ellei ole esimerkiksi terveyssyistä pakko.

Tänään syödään salaattia.


Esimerkkipäivänäni Woolworthin lihahylly oli tyhjä, mutta salaattihyllyssä oli täytettä. Olin tyytyväinen, sillä sain ainekset hyvään ja helppoon ateriaan: valmis salaattisekoitus ja kanafrikadelleja (koska niitä sattui olemaan, harvinaista kyllä).

Kaikille kelpasi, frikadellien kaltaiset einekset ovat todella käteviä jos niitä löytää. Nyt on ollut pitkään niin kuuma, 35-40 astetta, että olen viime ajat lähinnä sekoitellut salaatteja ja lisäillyt niihin kananmunia, frikadelleja, papuja, kanaa... mitä ikinä satun löytämään.

Siirtomaa-aikaisessa keittiössämme ei ole ilmastointia (keittiöhän on nähty apulaisten valtakuntana, ja mitä suotta tuhlata mukavuuksia heidän ilokseen?), joten lieden ja etenkin uunin ääressä puuhailu on aikamoinen trooppinen sauna - olen yrittänyt minimoida sen. Myös keittiön sijainti talon nurkassa kertoo siirtomaa-ajan ajattelusta: pienistä kalteri-ikkunoista on näkymä autotallin ovelle ja takapihalle. Sekään ei hirveästi houkuttele puuhailemaan.

Vaikka toimitukset tökkisivät, kylmäketju sen sijaan tuntuu Woolworthissa toimivan eli tuotteet ovat yleensä hyvässä kunnossa. Sillä on näin kuumassa väliä, sillä tavara kulkee rekoissa tuntikausia. Pyrin ostamaan myös katujen hedelmäkauppiailta, mutta ulkona kuumassa käristyneet hedelmät ja vihannekset eivät ikävä kyllä aina ole enää parhaimmillaan - niin kiva kuin kauppiaita onkin tukea. Hekään eivät tosin myy mitään lähituotteita vaan yleensä samoja tuontihedelmiä ja -vihanneksia kuin kaupatkin.

Vakiohedelmämyyjäni halkaisemassa vesimelonia.

Vakiohedelmäkauppiaani Avenida do Zimbabwella tosin tunnistaa ongelman, ja olemmekin vaihtaneet puhelinnumeroita, sillä hän haluaa kertoa minulle, kun saa kelvollista tavaraa. Muutaman kerran hän on kieltäytynyt myymästä minulle hedelmiä, jotka eivät hänen mukaansa enää ole hyviä. Arvostan sellaista!

3) Kolmantena päivänä kävin kuntosalilla, joka on erään läheisen hotellin yhteydessä. Minusta sukeutui vasta täällä juoksumaton käyttäjä.

Hei, neljä kilsaa hyötyliikuntaa (tai sen korviketta) tänään!
En koskaan ennen oikein tajunnut, kuka jaksaa juosta tai kävellä juoksumatolla. Pidin sitä supertylsänä. Nyt ymmärrän olleeni itse rajoittunut. Saan todella vähän hyötyliikuntaa, sillä joka paikkaan mennään autolla. Haluaisin kävellä enemmän, mutta olisi hulluutta näännyttää itsensä reippailemalla ulkona nyt kesäkautena 35 asteen kuumuudessa (kokeiltu on, eikä se ollut viisasta). Ratkaisu: juoksumatto!

Esimerkkipäivänä reippailin neljä kilometriä. Ilmastointikin toimii salilla useimmiten!

37 asteessa ei kannata rasittaa itseään, ainakaan ulkona.

Aloin vastikään käydä kuntosalilla myös joogassa. Se olisi hyvää portugalin kielikylpyä, jos kuulisin, mitä ohjaaja kuiskuttelee - hän puhuu hyvin hiljaa, ja taustamusiikki huolehtii lopusta. Jokunen sana ehkä kuitenkin tarttuu tajuntaan.

Kun ohjaaja tulee lähelle auttamaan, hänestä lehahtaa voimakas tupakan tuoksu. Minusta viskibassolla mutiseva, sauhutteleva joogaohjaaja on piristävä poikkeus. Joogaohjaajista vallitsee niin hyveellinen mielikuva. Ihan hyvä, että yhdellä heistä on vanhanaikaisia paheita!

4) Neljäntenä päivänä katselimme dvd:ltä Good Wife -sarjaa. Meillä ei ole rajatonta nettiä eikä niin muodoin Netflixiäkään.

Viime aikoina on ollut (kuumuudenkin takia, luulen) sähkökatkoja pitkin päivää, ja vaikka generaattori toimii, tietokone pitää käynnistää katkon jälkeen joka kerta uudestaan. Eilen oli ainakin 20 sähkökatkoa. Kuvittelen, ettei Netflixin katsominen olisi silloin ihan helppoa. Pelaavia poikia ainakin raivostuttaa, kun ruutu pimenee aina kun he ovat pelissä "just hyvässä kohdassa".

Alicia ei ole tuottanut meillekään pettymystä.
Katsoimme kaikki House of Cardsin jaksot putkeen haalittuamme bokseja Suomesta ja Etelä-Afrikasta. Kesti pitkään selvitä korttitalokoomasta, mutta sitten uutiskanavat alkoivat syytää vielä hurjempaa tosi-tv:tä Washingtonista enkä tiedä, mitä House of Cardsin käsikirjoittajat enää voivat keksiä.

Vieroitusoireisiin auttoi lakia ja politiikkaa sopivasti yhdistelevä Good Wife. Ihanassa Aliciassa on totisesti tyyliä, mutta en voi vajota huolettomaan sarjakoomaan - minulla ei ole kaikkia kausia! Viimeksi ostimme Etelä-Afrikasta Modern Familya. Se on kiva koko perheen sarja, mutta näissä bokseissa ei ole mitään tekstitystä, joten telkkaria täytyy pitää aika kovalla, jotta kuulisi ja saisi selvää kaikesta.

Telkkarin katsominen yhdessä on joka tapauksessa aika hauskaa. Se on minusta yhteisöllisempää kuin se, että kaikki töllöttävät omia ruutujaan.

5) Viidentenä arkipäivänä, joka oli lauantai, heräsimme jälleen aikaisin ja lähdimme viemään poikia urheiluharrastuksiin. Kaikki alkaa Afrikassa aikaisin, futiskentällä on oltava 7.30 lauantaisinkin aivan kuten koulussa.

Esimerkkipäivänä toisella pojalla oli futis-, toisella golfturnaus. Koulu huolehtii urheiluharrastuksista ja myös kuljetuksista niihin koulupäivinä. Harrastukset on jaettu 6-8 viikon kausiin, ja joka kautena ei ole kaikkea tarjolla. Futis- ja golfkausi esimerkiksi päättyvät ihan pian.

En ollut aikaisemmin käynyt Maputon golfklubilla. Reitti sinne yllätti tarjoamalla periafrikkalaisen näkymän ihan lähellä omaa "sementtikaupunkiani": vihreät maissipellot, joilla ihmiset viljelevät ruokiaan tai myytävää torille, huikean sininen taivas, punaisenruskea erittäin töyssyinen hiekkatie. Lauantaiaamuinen näkymä oli hieno.

Matkalla golfkentälle - nainen valmistautuu kietaisemaan lapsen kantoliinaan.

Ihan golfkentän vieressä on tavallinen vaatimaton asuinalue, jonka asukkaat kulkevat viheriöiden läpi viljelysmailleen. Kentällä on siis monenlaista eloa, se ei ole mikään piikkilanka-aidoin eristetty luksuspaikka toisin kuin voisi luulla.

Viereisen asuinalueen katot ja pyykit näkyvät hyvin golfkentälle.

Clube Golfe de Polanan rapistunut päärakennus kertoi omaa kuvakieltään menneistä siirtomaa-ajoista.

Kyllä tällä tuolilla voi vielä istua (vieressä oli vartijan kengät).

Kun palasimme kentältä, vastaan töyssähteli kiiltävänpunainen Mersu. Sen takana askelsi kolme kotiin suunnistavaa naista. Oli lauantai, joten heillä oli ehkä lomaa arkiviikon työpaikoistaan. Kukin tasapainotteli polttopuukuormaa päänsä päällä. Puita tarvitaan ruuanlaittoon. Yhdellä keinahteli vauvakin lonkalla, capulana-kankaan varassa tietenkin.

Mersu tuli vastaan... takanaan polttopuita kotiin vievät ylväät naiset.

Oikealla kävelevä nainen kannattelee puukuormaa ja taaperoa!
En voi kuin ihailla afrikkalaisia naisia, joilla täytyy olla huikeat niskalihakset. Pään päällä kantaminen alkaa jo lapsuudessa. Sillä, mitä Maputon naiset päänsä päällä - ja selässään - osaavat kannatella, ei tunnu olevan mitään rajaa. Kaiken tämän keskellä he jaksavat usein olla rehevän humoristisia ja hymyileviä siinä missä joku helpommissa oloissa kasvanut saattaisi marista paljon pienemmästä!

Edestä nähtyinä naiset tarjosivat upean kehyksen Mersulle. Kuvani eivät tietenkään tee tilanteelle oikeutta. Istuin takapenkillä ja kyyti oli kovin töyssähtelevää. Yhtäkkiä tuntui, että arki Afrikassa kiteytyi tuohon hetkeen. Elämän ääripäät ovat täällä läsnä joka päivä. Toivon, että säilytän herkkyyteni niiden havaitsemiseen.

Terkuin Lotta

PS. Kiitos blogihaasteen antajille! En ole unohtanut sitä, lupaan vastata haasteeseen ihan pian.








8 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista lukea viikostasi,ja ihana kisuli:) Onpa teillä kuumaa,kuten täällä heinäkuun lopulla,elokuussa ja syyskuussa,en lainkaan kaipaa sitä vaikka se on edessä:( Silloin en minäkään paljon keittiössä viihdy,enimmäkseen tulee tehtyä kylmiä juomia ja salaatteja. Hankalaa tuo kun kaupoissa on tyhjiä hyllyjä,ja joutuu menemään eri kauppoihin.
    Muuten,jos haluat nähdä puuttuvia Good Wife-jaksoja,niin tältä webbisivulta ne löytyy,jos se vaan näkyy teilläpäin
    http://watchseries.cr/upcoming

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minusta aina tuntuu, että suhteettoman suuri osa ajastani (ja energiasta!) menee ruokakaupoissa käymiseen. Jotain sieltä, jotain tuolta ja huomenna taas sama rumba! Kiitos tuosta vinkistä. Käyn katsomassa tuon webbisivun. Tosin netin kautta katsomista rajoittaa se, ettei netti riitä (se hidastuu, ja loppuu sitten äkkiä kokonaan. Yleensä mun kontolla on sitten jonotella toimistossa ostamassa lisää nettiaikaa. Koetamme välttää sen lopahtamista, koska pojat tarvitsevat nettiä yllättävän paljon myös koulutehtäviin. Kuntosalillani on vapaa wifi, se on todellakin yksi syy miksi siellä on kiva käydä ja kuunnella Spotifyta :-) signaali ei aina ole kovin hyvä, mutta periaatteessa jonkinlainen kuitenkin.

      Poista
  2. Meillä näkyy täällä nyt Netflix mutta ei tosiaan ole myöskään rajatonta nettiyhteyttä. Netflixiä voi katsoa päivittäin noin 20 minuuttia ja sitten se katkeaa ja sitä myöten internet kaikkinensa hidastuu lähes käyttökelvottomaksi. Olemme suosiolla antaneet vähät minuutit lasten käyttöön. Mies ja minä katsomme sen sijaan mekin DVD:ltä sarjoja. Juuri aloitimme House of Cardsin jota meillä on nyt neljän kauden setti odottamassa. Todellakin verrattuna siihen mitä Washingtonissa nyt tapahtuu meno tuntuu suorastaan laimealta :) Mutta kyllä sarja on jo vienyt meidät aika hyvin mennessään kuitenkin.

    Meillä ei ole kuuma vaan saimme iloksemme vielä yhden kylmän jakson. Huomenna pitäisi yöllä olla vain 13 astetta eikä päivälläkään kuin 24. Nautin ja kiitän sillä tuskaisen kuumaa on taatusti taas tulossa. Meillä on onneksi keittiössä ilmastointi mutta koko talo on kyllä selkeästi suunniteltu sitä ajatellen, ettei talon rouvalla tai herralla olisi kotona juuri mitään kynsienlakkaamista kummempaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku sanoi minulle, että vuokraisäntää voisi pyytää asentamaan ilmastointilaitteen keittiöön, mutta kaikki mitä hän tekee on tuskaisen hidasta, lisäksi muuta kiireellisempää on aina paljon hoidettavana (hajonneita vesiputkia sun muuta), joten en yksinkertaisesti viitsi. Olemme ostaneet sellaisen jaloilla seisovan tuulettimen keittiöön - on se siitä hyvä, että sen äärellä voi välillä kuivailla hikeä. Meillä on sama periaate, että annamme nettiminuutteja ennemmin poikien käyttöön. Viime vuonna, kun minä ja lapset olimme vielä Suomessa, puoliso katsoi Netflixiä täällä yksin, mutta netti lopahti lähes heti ja hän totesi, ettei se tainnut olla ihan järkevää - kulutti kaistaa kovasti. Valikoima on myös täällä aika rajallinen, ja minusta on oikeastaan kivakin, että voi elää tällä tavalla vähän vanhanaikaisesti tuossa mielessä. Sitten joskus myöhemmin netti vie kuitenkin taas mennessään.

      Poista
  3. Arkielämästä on mielenkiintoista aina lukea. Hurjan kuuma siellä. Täällä on ollut epätavallisen kylmä ja lämpöä odottaa kaikki, mutta itse en vielä noita +35 lämpöjä kaipaa. Tulis nyt vaikka yli +15 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina välillä täällä ,kun avaan pakastinlokeron oven, viivyn siinä hetken ja hengitän kylmää ilmaa :-) Täytyy silti sanoa, että en kaipaa Suomen loskaisia, jäisiä, liukkaita ja kylmiä säitä. Jonkinlainen kompromissi olisi kai paras! Kyllä täälläkin helpottaa sitten kun kuumin kesäkausi loppuu. Maputon talvi on vähän kuin Suomen kesä kauneimmillaan, noin 25 astetta ja raikasta. Mutta jotenkin tähän jatkuvaan hikisyyteen tottuu. Oletan, että sitten kun olen taas SUomen talvien armoilla, varmaan kaipaankin sitä. Ainakin pukeutuminen on helppoa - niin vähän kuin mahdollista (vaikka paikallisilla näkeekin aika muodollista pukeutumista: pitkät housut ja pitkähihaiset kauluspaidat ja umpinaiset kengät - en aina ymmärrä, miten he pystyvät siihen, kun itse läähätän vieressä sortseissani ja topissani).

      Poista
  4. Hahaa, nauroin monta kertaa jutuillesi! Hyvä teksti taas, hali! Anna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!