keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Kuningattaren kynä


Hei ystävät, ja terveisiä Maputosta pienen hiljaiselon jälkeen! Tervetuloa blogin pariin jälleen, myös itselleni. Lupaan olla ahkerampi. Valoisaa uutta vuotta kaikille!

Helmikuu alkoi sähäkästi, sillä Avenida Kim il Sungin epävirallinen Lotan Bed&Breakfast sai taas pyöriä täydellä teholla. Minulla oli ilo emännöidä kahta entistä työkaveria ja ystävää, jotka hyppäsivät ihailtavan spontaanisti koneeseen nähtyään kolmannen kollegani kauniit kuvat marraskuiselta Maputon visiitiltä.

Kun Maputoa katselee ystävien kanssa, kuuntelee heidän kysymyksiään ja aistii heidän vaikutelmiaan, näkee tutut paikat itsekin uusin silmin. En liioin tule vaellelleeksi ainakaan downtownissa, Baixassa, itsekseni.

Pöllö ennustaa epäonnea, ja huonosti heimopäällikölle kävikin.

Tällä kerralla iskin silmäni mosambikilaisen entisen heimopäällikön Ngungunyanen puisen arkun upeaan koristeluun.

Ngungunyanen maalliset jäännökset sisältävään arkkuun tehdyt taidokkaat kaiverrukset kertovat 1890-luvulla Portugaliin karkotetun ja vangitun "Gazan leijonan" tarinan yksityiskohtaisesti. Arkkua säilytetään Maputon Fortalezzassa, 1950-luvulla uudelleenrakennetussa linnoituksessa, jonka pihapiirissä vietettiin reilu vuosi sitten Suomen 100-vuotisjuhlaa.

Samalla kävelyllä Baixassa pääsin vihdoin nappaamaan kuvan Bagamoyo-kadun värikkäästä katoksesta, jota olen ihaillut ennenkin. Juuri tälle kadulle Henning Mankellin Likainen enkeli -romaanin Hanna hoippui tuoreena leskenä suoraan satamasta jätettyään laivan, joka oli tuonut hänet Ruotsista Maputoon.

Yllättävät neliöt Pancho Guedesin suunnittelemassa maputolaistalossa.

Monikerroksinen Mosambik tarjoaa arkkitehtuurin ystäville paljon mielenkiintoista katseltavaa. Kyseinen värikäs katos on portugalilaisen Pancho Guedesin suunnittelemassa talossa.

Guedes on kaupunkikuvan maineikkaimpia arkkitehtejä, ja hän on suunnitellut myös Suomen suurlähettilään residenssin toisaalla kaupungissa, Polanan kaupunginosassa.

Katoksen alapuolenkin voi koristella.

Hauska yksityiskohta on, että nykyisin siis Suomen suurlähetystölle kuuluva lähettilään residenssi rakennettiin 1960-luvulla Teresa Simoes Ferreira -nimiselle nuorelle portugalilaisnaiselle, joka tuli myöhemmin tunnetuksi Teresa Heinz Kerrynä, ketsuppisuvun perillisen leskenä ja Yhdysvaltain entisen ulkoministerin vaimona.

Talossa ennätti asua Teresan lääkäri-isä perheineen, mutta he, kuten käytännössä kaikki portugalilaiset, pakenivat maasta itsenäistymisen myötä. En muista, minä vuonna Maputon merkittävimpiin kuuluva Pancho Guedes -rakennus päätyi Suomen valtion käyttöön. Teresa ei koskaan palannut Maputoon. Talo on kieltämättä vaikuttava, sekä sisältä että ulkoa.

Maputoon rakennetaan valtavasti hulppeita uusia taloja, mutta itse pidän vanhoista juuri niiden historian takia. Bagamoyo-kadulla on yksi kaupungin varhaisia hotelleja. Oliko se myös Mankellin Hannan koti?

Hotelli Centralín haalistunut kyltti.

Teresasta tähän päivään eli Mathildeen. Viikko näytti ystävilleni elämän ääripäitä Afrikan tapaan. Keskiviikkona istuimme Eduardo Mondlane -yliopiston täpötäydessä auditoriossa kuuntelemassa Belgian kuningatarta.

Majesteetti vieraili Maputossa puhumassa kestävästä kehityksestä ja piti tarmokkaan, suorasukaisen, yleisiä mutta aina tärkeitä teemoja (koulutus, tytöt) toistavan puheen. En osaa uskoa, että  kuningattaren puhe muuttaisi mitään, mutta pidin siitä, että parhaillaan eräänkin miljardiluokan korruptiosotkun kanssa pyristelevässä Mosambikissa hän osoitti sanansa nuorelle kuulijakunnalle: "Te olette tulevaisuus. Teillä on valta tehdä toisin."

Kuningatar puhuu punaisissa kengissään.

Etenkin toiselle ystävistäni kuningattaren puheesta tuli unohtumaton, sillä Mathilden lopetettua ja yleisön tungeksiessa ovelle puolisoni kävi sieppaamassa puhujakorokkeelta kuningattaren käyttämän kynän ja ojensi sen ystävälleni, joka on seurannut työnsä puolesta tiiviisti kruunupäitä ja tunnustautuu rojalistiksi.

Hän sai viemisiksi Maputosta Belgian kuningattaren kynän! Ja kyllä, me todellakin näimme Mathilden tekevän kynällään muistiinpanoja yliopiston rehtorin puheenvuoron aikana. Kenties hän pitelee sitä sormissaan ylläolevassa kuvassakin?

Seuraavana päivänä suuntasimme pitkästä aikaa minulle entuudestaan tuttuun All Nations -orpokotiin, jonne ystäväni olivat tuoneet leluja, vaatteita ja kenkiä. Oli ilo nähdä, että lapset, ne kuningattarenkin puheessa vilahtaneet tulevaisuuden tekijät, olivat päässeet muuttamaan uuteen, siistiin, valoisaan ja kaikin puolin entistä modernimpaan taloon.

Oli ihana nähdä, miten Amelia oli kehittynyt. Söpöliini ja minä otimme selfien.

Uudessa Casa Promessassa, Lupausten talossa, on oma asuinkerros myös mahdollisille avustajille/vapaaehtoisille.

Casa Promessan viereen nousee uusi rakennus pienimmille. Olin nähnyt tämän Baby Housen silloin kun se oli ihan alkutekijöissään, ja nyt siellä oli jo rivissä kolme pientä, vielä muoveihin käärittyä vessanpönttöä ja matalalle sijoitettu pieni lavuaari, jossa sitten viime näkemän mukavasti venähtänyt ja puhumaan ruvennut Amelia pesi tarmokkaasti kätensä. Vielä viimeksi tavatessamme hänellä oli vauva-ajan vakavan aliravitsemuksen jäljiltä epänormaalin pyöreä vatsa, mutta nyt hän oli hoikistunut. Huolenpito on ollut hyvää.

 Isommat lapset, ne jotka eivät juuri olleet kouluvuorossa, siivosivat keskeneräistä taloa (Mosambikissa koulua käydään yleensä vuoroissa).

Kyllä nyt kelpaa pestä käsiä!

Tiedän, että orpokodin vetäjillä on ollut vaikeaa, sillä he ovat sairastelleet ja  käyneet hoidettavina kotimaassaan Etelä-Afrikassa, mutta nyt he näyttivät olevan jälleen karismaattisina ja energisinä täydessä vauhdissa. Orpokodin pyöritys on tauotonta työtä.

Baby House on melkein valmis.

Hyvä merkki sekin, että (kuten aina ennenkin) lapset juoksevat suoraan heidän luokseen heidän tullessaan ja kiipeävät syliin kertomaan arkisia uutisiaan. Tämä koti on hyvin hoidettu ja johdettu - täysin lahjoitusvaroin, kuten niin moni muukin.

Ystäväni miettivät, miten on mahdollista, että niin moni lapsista tuntuu osaavan englantia. Vetäjät Lizé ja Llewellyn Oliver opettavat sitä. Sijoitus lasten tulevaisuuteen sekin esimerkiksi opintoja tai töitä ajatellen. Yksi niitä lupauksia.

terkuin Lotta





7 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus taas elamasta muualla. Mielenkiintoista myos etta katson telesta miten Belgian kuningatar matkustaa eri maihin puheita pitamaan ja te naette hanet livena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, siellä teillähän hän lienee uutisten vakiokamaa. Tämä taisi muuten olla eka kerta kun näin täällä minkään sortin kuninkaallisen livenä! Eivät kovin usein kunnioita Mosambikia läsnäolollaan .

      Poista
  2. Kiitos, Lotta, kiinnostavasta ja niin positiivisesta blogistasi! Olinkin ehtinyt jo näitä kaivata. Näyttää siltä, että meikäläisten hoivakotien toimijoiden olisi syytä lähteä opintomatkalle Maputoon - on todella mukava saada lukea iloisista, hyvin pärjäävistä lapsista.

    VastaaPoista
  3. Kiva nähdä täällä taas postaus, ja oli mielenkiintoista lukea hieman Maputon historiasta. Ja mukavaa lukea että orpokodin lapsilla on hyvä paikka tuolla lupausten kodissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli kirjoittaa pitkästä aikaa. Ja kyllä, oli hyvä nähdä, että lapset ovat saaneet paremmat tilat. Edellinen talo oli liian pieni ja huonokuntoinen, mutta silloin oli tietysti pitänyt ottaa mitä sai ja toiminta oli aluksi pienimuotoista. Mutta siellä oli esimerkiksi vain 2 makuuhuonetta jotka olivat molemmat täpötäynnä sänkyjä, siis vueri vieressä, ja koko joukolle yksi kylppäri, joka oli usein rikki. Nyt kelpaa!

      Poista
  4. Positiivinen ja kiinnostava kirjoitus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!