Kodinhoitajani Ana kertoi aamulla, että hänet oli yritetty ryöstää matkalla töihin! Ana oli ratissa kyydissään tytär ja kaksi muuta naista, ikkuna auki. Esikaupunki Matolan tietullin tuntumassa oikotiellä viereen ajoi auto, josta heitettiin Anan kasvoille jotain nestettä. Vasemmalle puolelle kylkeen kiinni kiilasi toinen.
 |
Abnormaaleja asioita voi tulla vastaan! |
Ana sokaistui, huumaantui ja hätääntyi, mutta tajusi, ettei saa pysähtyä, sillä juuri sitä kaapparit halusivat. Hänen tyttärensä poikavauva syntyi 10. tammikuuta, ja tuore isoäiti, jonka huushollissa vauva ja äiti asuvat toisen aikuisen tyttären lisäksi, on ainoana tulonsaajana entistäkin korvaamattomampi. Se tieto antoi hänelle voimaa painaa kaasua.
- Pelko saa kuskin automaattisesti jarruttamaan. Jos olisin hidastanut, he olisivat tukkineet tieni ja ryöstäneet auton ja meidät. Kiihdytin vauhtia, hieroin mitään näkemättä silmiäni ja toivoin, etten törmää mihinkään. Tein nopeita suunnanvaihtoja, ettei kukaan pääsisi eteeni. Kaikki kiljuivat!
Taktiikka toimi, kaahaava mummo karisti roistot kintereiltään. Episodin päätteeksi paikalle kutsuttu poliisi syytti Anaa ajamisesta päihteiden vaikutuksen alaisena - asia, jolle hän jaksoi keittiössäni jo hiukan nauraa, vaikka se taisi ennen kaikkea ärsyttää shokin jälkeen. Hänhän oli saanut kasvoilleen jotain, totta kai hän vaikutti sekavalta. No, Mosambikin poliisi on oma lukunsa.
Kysyimme Analta, haluaisiko hän vapaapäivän aamun järkytysten jälkeen. Hän kieltäytyi.
- Toimettomana minulla on liikaa aikaa ajatella ja masennun. Kun teen töitä, pysyn järjissäni ja tunnen oloni voimakkaammaksi. Työ auttaa kaikkeen, hän totesi.
Nainen, etenkin yksinäinen nainen pikkuautossa, on täällä suuremmassa vaarassa kuin mies, vaikka täytyy miestenkin pitää varansa. Olin loppuvuodesta autossa toisen suomalaisnaisen kanssa, ja kuski, paikallinen nainen, kehotti vieruskaveriaan sulkemaan ikkunan.
- Sinulla on laukku ja kännykkä turhan hyvin näkyvillä, autoa ajava maputolaisnainen perusteli ja näytti, miten hyvin oli piilottanut omansa. Hän tiesi tottakai, mistä puhui.
Mietin takapenkillä, että minä ja kaltaiseni emme varmaankaan saa kaupungin todellisuudesta täysin realistista kuvaa omissa suojatummissa autoissamme, omilla rajoitetuilla kulkureiteillämme. Maputo on omilleen monin tavoin raaempi kuin minulle.
Minullakin on usein vieressä mies ratissa, se jo yksin ehkäisee monta ongelmaa, ja autot ovat korkeampia. Minäkin olin mennyt tuota katua pitkin monta kertaa ikkuna huolettomasti auki laukku sylissäni.
Tuolla kerralla olimme kolmisin matkalla ompelijan luo tavalliselle vaatimattomalle asuinalueelle eli sellaiselle, johon päivittäiset reittimme eivät meitä vie. Juuri siksi ratissa olikin paikallinen tiennäyttäjä.
Anan tarinan kuultuani ajattelin taas kerran, etten tiedä Mosambikin todellisuudesta puoliakaan, en kolmasosaakaan.
En itse juuri kulje kuin turvallisilla alueilla, joten voin vahingossa tuudittautua pitämään kaikkia sellaisina.
Esimerkiksi murtoihin liittyvät rikosuutiset kertovat usein vaikkapa juuri Matolasta, jossa asuu valtavasti ihmisiä, paljon enemmän kuin täällä minun toisinaan suorastaan uneliaassa "sementtikaupungissani", entisten siirtomaaisäntien alueella.
Naapurieni vahtikoirista olen nykyisin kiitollinen kuultuani alkuvuodesta useammastakin murrosta tai sellaisen yrityksestä lähikortteleissa.
En tästä huolimatta tunne hysteriaa, sillä olen omassa etuoikeutetussa todellisuudessani kuitenkin niin paljpn paremmin turvassa murheilta kuin paikallisväestö, joka on suojattomampi ja altis kaikelle rankkasateista rikoksiin.
Iso auto, diplomaattikilvet ja autossa istuva mies pitävät loitolla valtaosan arkiliikenteen päänsäryistä ja kotirauhaa vaalii palkattu vartija, jos kohta nämä ovat myös pitkäkyntisiä houkuttelevia tekijöitä.
 |
Onneksi on vaksi, ja virkeä sellainen. |
Mutta tapanani ei ole pelätä tai maalailla piruja seinille. En koe oloani täällä turvattomaksi. Joskus asiat myös tapahtuvat, jos ne ovat tapahtuakseen, murehti niitä etukäteen tai ei.
Silloin on parempi tehdä mitä voi ja olla murehtimatta. En halua lietsoa hysteriaa lastenkaan takia. On tärkeää, että he viihtyvät. Vanhempi poika on alkanut pyöräilläkin lähikaverien luo tai kuntosalille viikonloppuisin.
Ehkä meitä myös suojaa vilkkaalla kadulla asuminen, vaikka liikenne arkena on tässä joskus rasittavaa. Mutta asioissa on monta puolta. Murrot ovat tapahtuneet syrjäisillä, hiljaisilla pikkuteillä.
Onko rikollisuus inflaation tavoin nousussa Maputossa myös omalla tarkoin vartioidulla asuinalueellani pitkän hiljaisemman kauden jälkeen? Rahattomuus ajaa epätoivoiset ihmiset hurjiin tekoihin siellä, missä toisilla näyttää olevan kaikki, toisilla ei mitään.
Esimerkiksi joogatuntini paikkaa vaihdettiin, koska kotinsa tuntien pitopaikaksi tarjonnut nainen, erään lähettilään puoliso, heräsi tammikuisena yönä makuuhuoneessaan siihen, että sisään tunkeutunut varas sivalsi häntä kasvoihin. Tapahtumahetkellä hän oli yksin talossaan. No, oli siellä vartijakin, mutta hänestä ei nyt ollut apua. Kauheampaa herätystä on vaikea kuvitella. On sanottava, että kuulen tällaisesta ensi kertaa omassa naapurustossani (muun muassa Matolassa näitä kyllä tapahtuu).
Kaksi viikkoa sitten toinen varas onnistui kiipeämään ystävättäreni taloon sähköaidan yli (meillä on vain piikkilankaa), mutta ennen vartijaa reagoi koira, jonka leukoihin jäi kenkä muistoksi kuokkavieraasta. Varas pakeni samaa tietä kuin tulikin. Talon väki arveli, että hän havitteli näkösällä ollutta polkupyörää. Kadulla saattoi odottaa avustaja.
Monessa liemessä keitetty, eksoottisissa ja vaikeissa maissa asunut ystäväni suhtautui asiaan tyynesti. - Mehän nukuimme! Heräsimme vasta koiran meteliin, ja siinä vaiheessa kaikki oli jo miltei ohitse, hän sanoi. Mutta totta kai hänkin otti tapahtuneen vakavasti, vaikkei elämöinyt sillä.
Lähiseudun murtojen jälkeen meidän vartijamme on puhuteltu pariinkin otteeseen ja heille on korostettu, että öisin täytyy pysyä hereillä. On yleinen tosiasia, että vartijat nuokkuvat yöllä.
Kerran, kun olimme lähdössä illalla ulos, vartija nukkui niin sikeästi tuolissaan, etteivät minun vienot herättely-yritykseni saaneet häntä hereille avaamaan porttia. Mutta miehen karu karjaisu suomenkielisten kirosanojen säestyksellä tehosi! Vaksi pomppasi tuolistaan kuin sähköiskun saaneena.
Viime kesänä meillä kissavahtina asunut suomalainen joutui itse pulaan tullessaan myöhään illalla kotiin, kun vartija ei reagoinut ovikelloon. Oli todennäköisesti liian sikeässä unessa (auton torvi on silloin ovikelloa parempi herättäjä, mutta siitä ei ole apua, jos taksi on jo ajanut tiehensä). Jos tulen itse taksilla, pyydän kuskia tööttäämään ja odottamaan, että olen päässyt sisään. Meillähän ei siis tosiaan ole porttiavainta.
Ne naapurien koirat. Meillä olisi tilaa vahtikoiralle, mutta dominoivan kissan takia emme voi ottaa koiraa. En vain halua ottaa riskiä, vaikka vahtikoira asuukin ulkona - mutta kissan reviiri kattaa koko tontin. Onneksi lähes kaikilla muilla on sellaiset!
Jos joku yrittäisi tänne yöllä, naapurien nelijalkaiset heräisivät, vaikka vartijamme kuorsaisi. Tiedän sen, sillä koirat oikealla ja vasemmalla reagoivat öisin siihenkin, että joku meistä tässä välissä menee kylpyhuoneeseen. Sanon yöllä joskus väsyneesti "anna olla, minä se vain olen", kun narautan ovea ja ulkona kajahtaa ulvonta. Jos se kuulee liikkeeni, kai se kuulee puheenikin seinien läpi.
Maputoa pidetään myös Etelä-Afrikan kaupunkeja leppoisampana paikkana siksi, että täällä tosiaan voi kävellä kaduilla. Autot ovat minusta kävelijälle varkaita suurempi harmi ainakin arkena.
Kaipasin elokuussa Maputo-kävelyopastani. Ilmeni, että se olikin ryöstetty kaupunkiin vastikään saapuneelta tuttavalta käsilaukun mukana, kun hän oli poikennut ei-suositeltavalle oikopolulle. Hän ei kai ollut vielä ehtinyt lukea kävelyoppaan vinkkejä! Latinalaisen Amerikan konkarina hän ei antanut episodin hapantaa suhdettaan afrikkalaiseen pääkaupunkiin, näiden mannerten kaupungeissa sattuu ja tapahtuu.
Nauttia saa ja pitää, mutta naiivi ei kannata olla. Kannattaa pysyä valppaana, ja kielitaito auttaa myös - se parantaa omaa pärjäämistä ja minusta myös tunnetta, että hallitsee tilanteet. Epäilyttävä tyyppi voi perääntyä jo sillä, että hänelle sanoo pari sanaa yhteisellä kielellä.
Aiemmin mainitun lähettilään kotiin tunkeuduttiin parvekkeen kautta. Residenssi ei ollut erillistalo vaan molemmilta sivuiltaan kiinni naapuritaloissa, joista jompaakumpaa varas hyödynsi.
Meidän "linnoitukseemme" ei ole mahdollista kavuta tuolla lailla naapurin parvekkeen kautta, ja edellisasukkaiden jäljiltä täällä on muutenkin mahtavat barrikadit. Ajoittain ne ovat tuntuneet liioitelluilta, mutta eivät oikeastaan enää.
Täytyy myöntää, että kaikkien murtouutisten jälkeen loimme kriittisiä silmäyksiä kaikkialle, ja salpaan ovet iltaisin aiempaakin huolellisemmin. Ja välillä mietin myös, sopisiko pihalle sittenkin koira vaksin vahdiksi vai tekisivätkö se ja omanarvontuntoinen kissa toistensa (ja siinä sivussa meidän) elämästä liian hankalaa.
Toivottavasti Anakin tästedes ajaa ikkuna kiinni.
Terkuin Lotta