tiistai 28. marraskuuta 2017

Mitä niillä kehitysyhteistyörahoilla oikein tehdään?

Olen aiemminkin maininnut, että Maputon amerikkalainen koulu tekee yhteistyötä monien mosambikilaisten tahojen kanssa. Ne ovat esimerkiksi kouluja, järjestöjä, orpokoteja ja asukasyhdistyksiä.

Kävin syyskuussa koulun edustajana yhdessä minulle uudessa paikassa, Asscodecha-nimisessä kansalaisjärjestössä Chamanculon alueella Maputossa. Suomikin on ollut yhtenä monista mukana tukemassa järjestön toimintaa.

Asscodecha tarjoaa matalan kynnyksen apua, opetusta ja tekemistä alueellaan. En osaa arvioida, kuinka iso tai pieni se on suhteessa muihin vastaaviin yhdistyksiin. Tavoitteina on muun muassa vähentää köyhyyttä ja rikollisuutta, parantaa koulutusta ja sitä kautta työllisyyttä sekä kannustaa ihmisiä osallistumaan demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen.

Tästä linkistä voit lukea esimerkiksi amerikkalaisen koulun oppilaiden vierailusta Asscodechassa aiemmin tänä vuonna. Juttu esittelee järjestön avulla kouluttautuneet kaksi naista, kampaajan ja ompelijan, jotka voivat nyt elättää itsensä työllään.

Lisäksi kerrotaan Taksvärkin tuella rakennetusta yhteiskäymälästä, joka tekee etenkin tyttöjen elämästä helpompaa. Niin hullulta kuin se meistä suomalaisista saattaa tuntua, jopa täällä maan pääkaupungissa vain parempiosaisilla on omat vessat. Taksvärkki vilahtaa myös tällä "Chamanculon hymyä" esittelevällä Youtube-videolla.


Puhtaanapitokaksikko! Vauvakin on päässyt töihin.

Asscodechalla on hyvät nettisivut, mikä ei ole Mosambikissa aivan itsestäänselvää (www.asscodecha.org). Uutispalkin alta näkee muun muassa, kuinka yhdistys isännöi lokakuussa Suomen suurlähettilään Laura Torvisen vierailua. Ennättipä suomalainen kansanedustajaryhmäkin marraskuussa Chamanculoon.


Toiminnanjohtaja Amando Eduardo Fondo joukkojensa edessä.

Asscodechan tontilla on vaatimaton, siisti kahvila, johon lapset voivat tulla koulun jälkeen tekemään läksyjään ja nauttimaan välipalaa. Vapaaehtoiset täyttävät tulijoiden kanssa monisteen, joka kartoittaa perheen tilannetta yksinkertaisilla kysymyksillä esimerkiksi ruokavaliosta, ruuanvalmistustavoista, (vanhempien) lukutaidosta ja toimeentulosta. Vastaukset pisteytetään, ja pisteiden lukumäärä antaa osviittaa avun tarpeesta.

Meidän vierailumme aikana menossa oli oppitunti, jolla sekä tytöille että pojille puhuttiin siitä, että moni tyttö joutuu Mosambikissa naimisiin liian nuorena.


Tytöt, älkää menkö naimisiin vaan kouluun, ei vaikka kuinka painostettaisi.

Syitä tähän ovat köyhyys ja tietämättömyys. Naimisiinmeno ei niitä poista, sillä avioliiton myötä koulu jää lopullisesti kesken ja tulevaisuudennäkymät yhtä kehnoiksi kuin tytön vanhemmilla. Lapsiavioliitot ovat edelleen surullisen yleisiä, vaikka hallitus on yrittänyt kampanjoida niitä vastaan. Mutta äärimmäisen köyhien perheiden on vaikea nähdä senhetkisen tilanteensa yli - yläkoulua käyvä tytär ei tuo leipää pöytään nyt, on päinvastoin yksi suu lisää ruokittavana.

Tytöt kuuntelivat luentoa tarkkaavaisesti, harvat pojatkin, vaikka heitä vähän nauratti.

Terveyden edistäminen on tärkeä osa Asscodechan toimintaa. Yhdistyksen vapaaehtoiset aktivistit (activista), jotka olivat suunnitelleet meille tervetuliaisiksi pienen tanssiesityksen kuten täällä on tapana, kiertävät alueella puhumassa esimerkiksi Mosambikin perusvitsauksista hivistä, malariasta ja tuberkuloosista.

Sen lisäksi he puhuvat myös huumeista ja perhesuunnittelusta. Aktivistit saavat työstään pienen korvauksen.

Tanssiva vastaanottokomitea ja se tavallinen näky - pienempäänsä kantava lapsi.

Vapaaehtoiset vaikuttivat motivoituneilta ja ylpeiltä työstään.

Kysyin, mitkä teemat ovat kotikäynneillä vaikeita. Kahden miehen kädet nousivat heti: hiv ja huumeet. Naiset kertoivat, että myös työskentely hiv-positiivisten odottajien kanssa voi olla haastavaa, sillä yhtälössä on kaksi ihmistä, äiti ja vauva. Äiti ei ehkä piittaa omasta hoidostaan, mutta vapaaehtoisten tehtävänä on korostaa, että vauva ei voi valita.

Järjestön opetus- ja harrastustoiminta on monipuolista, lapsille on tarjolla esimerkiksi laulua ja tanssia. Vierailuhetkenä menossa oli portugalin tunti.

Nauroimme, että siinä on jotain, mikä yhdistää meitä vierailijoita ja mosambikilaisia! Onhan virallinen kieli monille mosambikilaisillekin opittu kieli. Kun siirtomaavallan aika päättyi ja portugalilaiset lähtivät, kieli jäi.

Moni mosambikilainen on monikielinen, etenkin Maputoon töihin tulleet, sillä pääkaupungissa täytyy pärjätä portugaliksi, vaikka kotikylässä riittäisi jokin heimokieli. Meidän vartijamme eivät ehkä osaa englantia, mutta he osaavat ainakin kahta muuta kieltä!

Portugalin tunnilla.

Portugalinkielinen opetus sielläkin, missä valtaväestö ei sitä puhu, on yksi syy koulunkäynnin tehottomuuteen. En ole ihan varma, missä määrin opetusta nykyisin tarjotaan muilla, tutummilla kielillä - ilmeisesti kuitenkin jonkin verran, mutta opetusmateriaalit (jos niitä on) ovat yleensä portugaliksi.

Törmäsin itse lomamatkalla Vilankulossa, noin 800 kilometrin päässä Maputosta, ensi kertaa tien varressa hedelmämyyjään, joka ei puhunut portugalia.

En tiedä, mitä Mosambikin monista kielistä hän puhui. Shanganaa? Makuaa? Tsongaa? Konkarit osaisivat sanoa, mikä on Vilankulon alueen yleisin kieli (minäkin luultavasti kuulin sen, mutta heimokielten nimiä on vaikea painaa muistiin).

Lukutaitokin vaikutti kehnolta, sillä myyjä siirteli antamiani seteleitä edessään avuttoman näköisenä. Siihen olen jo joutunut tottumaan, että monet kadunvarrella elannokseen kauppaa tekevät eivät osaa laskea (!), mutta tämä oli ensi kerta, kun itse seteli numeroineen herätti hämmennystä.

Myöhemmin mietin, että kolikot, pienemmät rahat, olisivat luultavasti näyttäneet hänestä tutummilta, sillä 200 meticalin seteli on iso maassa, jossa esimerkiksi sosiaaliturvakokeilun kuukausittainen tukisumma on 300 meticalia, muutamia euroja.

(Maputossa hedelmäostosten laskutus hoituu usein niin, että (nais)myyjä huikkaa lähistöltä avukseen miehen, esimerkiksi kännykkäliittymien myyjän, joka laskee ostosten yhteissumman kännykällään. Laskutaidon tai -koneiden puute ei estä kaupantekoa, sillä mosambikilaiset osaavat olla hyvin ratkaisukeskeisiä.)

Koska en kerta kaikkiaan saanut selvää siitä, mitä vilankulolaismyyjä pyysi, maksoin hänelle sen mukaan mitä arvelin vastaavien tuotteiden (maapähkinöiden ja banaanien; niiden lisäksi tarjolla ei olisi ollutkaan muuta kuin tomaatteja ja sipuleita eli varsin tyypillinen tienvarsimyymälä) maksavan Maputossa ja varmuuden vuoksi vähän ylikin.

Asscodecha sijaitsee vilkkaan asuinalueen ytimessä.

Asscodechan kaltaiset yhteisössä läsnäolevat kansalaisjärjestöt tekevät minusta korvaamatonta työtä paikatessaan koulujärjestelmän ja terveydenhoidon aukkoja tavallisten ihmisten elämässä ja luodessaan toivoa sinne, missä sitä ei ole koskaan liiaksi asti.

Aktiiviset kansalaisjärjestöt ovat toki tärkeitä kaikkialla maailmassa, mutta tällaisessa ympäristössä en tiedä, miten maa ylipäänsä suoriutuisi ilman niitä.

Asscodechan tiloissa iltapäiväänsä viettävillä lapsilla on paremmat lähtökohdat elämässään kuin Vilankulon totisella, täysin osattomalla tienvarsimyyjällä, sillä he saavat tukea koulunkäyntiin, terveelliseen elämiseen ja moneen muuhunkin asiaan.

Mutta paljon esteitä heilläkin on edessään, vaikka Asscodechan topakat ja iloiset aktivistit, valoisat tilat ja konkreettiset, kohteensa suoraan tavoittavat toimintatavat tekivätkin vaikutuksen. Kysyin Amandio Fondolta, onko kantaaottavan kansalaisjärjestön yhteiselo esimerkiksi maan hallituksen rinnalla kitkatonta. - Ikävä kyllä ei, mutta juuri siksi työtä täytyy jatkaa, hymyilevä Amandio puuskahti.

Toivon Amandiolle ja hänen joukoilleen jatkossakin kaikkea hyvää, iloa, tarmoa ja luottamusta siihen tulevaisuuteen, jota he ovat itse rakentamassa.

Terkuin Lotta


1 kommentti:

  1. Luin tämän erittäin kiinnostuneena. Hyvä ja kattava selostus kehitysmaan todellisuudesta. Kiitos, Lotta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!