tiistai 26. tammikuuta 2016

Mitä yhteistä on Maputolla ja Berliinillä?


Futistähden ja presidenttien jalanjäljissä


Joulukuussa tekemäni Mafalalan kävelykierros oli yksi mielenkiintoisimmista kokemuksistani Maputossa tähän asti. Mafalala on elävä osa Mosambikin itsenäistymisen historiaa.

Mutta yksin sitä ei löytäisi, ja vaikka löytäisikin, sen kapeille, labyrinttimäisille kujille tuskin sukeltaisi. Jonkun pitäisi kutsua kylään. Minä olin varannut itselleni opastetun kävelykierroksen, joita Iverca-kulttuuriyhdistys on pitänyt jokusen vuoden ajan.


Pinkkiä pyykkiä kuivumassa Mafalalassa.

Mafalala on yksi Maputon monista kaupunginosista, bairroista, ja yksi tärkeimmistä sikäli, että sieltä alkoi maan itsenäistymiseen johtanut vallankumousliikehdintä.

Toimittajat, oppositiopoliitikot, runoilijat ja muut taiteilijat sekä kansalaisaktivistit kokoontuivat ja keskustelivat siellä salassa 1960-luvulla. Heidän täytyi toimia näin, sillä Portugalin siirtomaavallan aikana Maputo, silloinen Lourenςo Marques, oli kahtia jaettu kaupunki.

Mafalalan merkitys on tajuttu.
Oli keskeinen cidade de cimento, sementtikaupunki, valkoihoisten rikas Maputo, johon köyhillä alkuperäisasukkailla ei ollut asiaa. Oli myös cidade de caniςo, alkuperäisasukkaiden Maputo (myös ilmaisua bairros do caniςo on käytetty). Tällainen oli myös Mafalala, joka sijaitsi valkoisten ja mustien kaupungin välisen rajavyöhykkeen tuntumassa.

Sana caniςo viittaa ruokoihin, joiden kaltaisista materiaaleista köyhät saivat rakentaa majansa. Niiden piti olla hataria ja helposti tuhottavia siltä varalta, että valkoista Maputoa olisi haluttu laajentaa.

Lapset ihmettelevät omaa kuvaansa kävijän kamerassa.

Portugalilaisten tyylikkääseen sementtikaupunkiin (vanhojen kuvien Maputo on erittin kaunis kaupunki) pääsi vain näyttämällä henkilökorttia, eikä pelkkä kortti riittänyt. Sen piti myös todistaa, että oli tulossa töihin alueelle (esimerkiksi siivoamaan, tarjoilemaan ja vartioimaan). Käytännössä valkoisten kaupunki oli kokonaan alkuperäisasukkaiden huoltama ja palvelema. Elintasoero oli jättimäinen.

Oli olemassa vielä kolmas luokka, assimilados. Se tarkoitti niitä alkuperäisasukkaita, jotka pystyivät osoittamaan, että he olivat omaksuneet portugalilaiset tavat, kielen ja uskonnon. Tätä (ja korkeaa maksua!) vastaan he saivat jonkinasteiset kansalaisoikeudet, ainakin paremmat kuin muilla mosambikilaisilla.

Yllättävä väriläiskä yhdellä pääväylällä.
 Assimiladojen  asemaan liittyi paljon ongelmia. Alkuperäisasukkaat saattoivat suhtautua heihin epäluuloisesti, ja siirtomaaisännät halusivat pitää heidän oikeutensa tarkkaan rajattuina.

Assimiladot eivät saaneet tehdä tai opiskella, mitä halusivat, vaan ideana oli palvella siirtomaaisännän etua.

Kun portugalilaiset Mosambikin itsenäistyessä pakenivat maasta, kävi esimerkiksi ilmi, ettei maahan jäänyt käytännössä lainkaan lääkäreitä! Yksikään afrikkalainen ei ollut voinut tai saanut opiskella lääkäriksi.

Sorrettujen bairroissa kyti syvä tyytymättömyys.

Voimakkainta liikehdintä oli Mafalalassa. Eikä siellä ainoastaan puhuttu politiikkaa, siellä myös viihdyttiin. Mosambikilaisen marrabenta-musiikin katsotaan kehittyneen juuri Mafalalassa.

Tölkki kujien kulmassa kertoo, että lähimmästä asumuksesta voi ostaa olutta.

2010-luvun Mafalala on yli 20 000 asukkaan sokkelomainen "lähiö", jolla on henkisesti rikas menneisyys, voimakas identiteetti ja, kuten niin monella maputolaisalueella, kauniisti sanottuna haastava nykyisyys.

Joku nimittäisi Mafalalaa slummiksi. Joidenkin mittapuiden mukaan se toki on sellainen. Toisaalta Maputossa koko slummin käsite tuntuu minusta hieman epäselvältä, suuri osa ihmisistä kun nyt vain sattuu asumaan meidän kriteereillämme äärettömän askeettisissa oloissa.

Lapset kiipeilevät rekan lavalla.
Silmä tottuu täällä nopeasti erilaiseen ympäristöön, ja minusta Mafalala  ei asuinalueena ole suinkaan surkeimmasta päästä. Sen sijaintikin on keskeinen, sijaitsihan se etuoikeutettujen alueen tuntumassa. Köyhä se tietysti on.

Tuhannet asukkaat elävät esimerkiksi ilman omaa terveyskeskusta tai muita palveluja. Koulu sen sijaan on, ja kävelykierrosten tuloja on käytetty muun muassa koulun parantamiseen.

Mafalalan kujia.

Tavallisena arkipäivänä huomiotaherättävintä oli hiljaisuus. Tunnelma oli rauhallinen ja yleisvaikutelma siisti. Järjestys pysyy hyvänä siksikin, ettei tavaraa kerta kaikkiaan ole kovin paljon.

Naiset kuljettivat kantamuksiaan tapansa mukaan päänsä päällä tai jynssäsivät pyykkiä vadeissa, ja lapset leikkivät millä voivat, pyörittivät autonrenkaita tai kiipeilivät autojen päällä. Me harvat vierailijat saimme kävellä rauhassa. Korkeintaan lapset tuijottivat peittelemättömän uteliaina, osa totisina, osa hymyillen.


Upea kioskiseinä

Alla on Samora Machelin talo. Mafalalassa voi nähdä myös Joaquim Chissanon talon; heistä tuli molemmista myöhemmin Mosambikin presidenttejä.

Kuva on melko pimeä, mutta kun katsoo tarkkaan, voi erottaa maassa talon edessä istuvan pikkulapsen. Luulen, että hänen äitinsä oli pyykkipuuhissa hämärällä kujalla talon takana.

Huomaatko talon edustalla istuskelevan lapsen?

Myös jalkapalloilija Eusébiolla on oma kadunpätkänsä. Hän syntyi Mafalalassa, mutta lähti jo teini-ikäisenä Portugaliin pelaamaan.

Tällainen on ihaillun futistähden nimikkokatu.



Parituntinen kierros päättyi hilpeään tanssiesitykseen, jonka aikana ehti sulatella näkemäänsä ja kuulemaansa.

Muutin Maputoon Berliinistä, jonka menneisyyden muurin jakamana kaupunkina jokainen tuntee. Kun saavuin Maputoon, entisajan diktaattorien ja kommunistien nimet katukylteissä olivat kuin tuulahdus Berliinistä, etenkin sen itäisistä osista - Marx, Lenin, Mao Tse Tung, Ho Tši Minh ja Engels ovat kaikki saaneet täällä omat katunsa, monien muiden (kyseenalaisten) suuruuksien kanssa. Tuntui, että vanhat kommunistit vainoavat minua - en saanut karistettua heitä kannoiltani, vaikka lähdin Berliinistä. Asunhan itsekin Kim Il Sungin nimikkokadulla.

En silloin vielä käsittänyt, että Maputon ja Berliinin yhtäläisyydet eivät rajoitu tähän (ja DDR-henkiseen arkkitehtuuriin).

Mosambikin kohdallahan surullista on myös se, ettei siirtomaavallan päättyminen merkinnyt uutta kukoistusta. Vuosia kestänyttä veristä itsenäisyystaistelua seurasi vielä pidempi sisällissota ja täydellinen kaaos. Niiden seurauksena Mosambik on yhä yksi maailman köyhimmistä maista. Ja elintasoerotkaan eivät varsinaisesti kadonneet.

Berliinin tavoin myös Maputo kertoo tukahdutettujen äänten ja jaetun kaupungin väkevää tarinaa, ja Mafalalan jälkeen olen katsonut sementtikaupunkia - sitä, jossa asun -, uusin silmin.


Puitteet olivat koruttomat, mutta esityksessä riitti vauhtia!


Tanssijoilla oli rumpusäestys.


Terkuin Lotta

Kävelykierroksia järjestävä Iverca-yhdistys on nimetty perustajiensa Ivanin, Erican ja Carlosin mukaan. Lisätietoja löytää yhdistyksen Facebook-sivulta tai osoitteesta www.iverca.org.

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tarinoita. Karu historia Mosambikillakin. Toivottovasti se siitä nousee, mahdollisuuksia olisi. Olisipa vielä kiva joskus palata Mosambikiin, pidemmäksikin aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit. Joo, toivotaan että nousee. Just tänä aamuna telkkariuutisissa (taas) kerrottiin, miten Mosambik on yhä maailman korruptoituneimpia maita. Eka kerta kun kuulin uutisissa mainittavan sanan Suomi, silloin kerrottiin, mitkä maat pitivät kärkisijaa toisessa päässä. Kehitystä kyllä estää tehokkaasti se, jos monille vallanpitäjille, yksityisille tai valtion, tärkeintä on yhä se, paljonko rahaa omalle tilille napsahtaa. Hyvä että asiasta kuitenkin nyt näköjään puhutaan.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Olen käynyt Maputossa, mutta Mafalalaan en päässyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä noita Mafalalan kierroksia(kaan) Kai hirveän aktiivisesti markkinoida. Puskaradio kertoi näistä minulle. Niitä pidetään kysynnän mukaan.

      Poista
  3. Moikka! Olipas onni, että löysin blogisi, sillä olemme mieheni kanssa lähdössä nyt maaliskuussa Etelä-Afrikkaan ja kenties siitä sitten Mosambikiin. Tällä hetkellä lukuisia kysymyksiä mielessä, joihin ei tunnu suoria vastauksia netistä löytyvän... Ajattelin kysyä sinulta neuvoa ja vinkkejä, jos ehtisit vaikka vastailemaan. :) Olemme menossa kahdeksi viikoksi vapaaehtoistyöhön Johannesburgin lähelle. Sen jälkeen olisi tarkoitus suunnata Krugeriin ja siitä mahdollisesti Mosambikin rannikolle Tofo beachiin. Koska lennot Johannesburgista tai Krugerista Maputoon (tai suoraan Inhambaneen) ovat suhteellisen tyyriitä (noin 200e), tulisi halvemmaksi vuokrata auto ja ajella itse. Mutta koska Mosambik on varsin tuntematon maa meille, meitä askarruttaa tuo vuokra-autolla ajeleminen omin päin. Olisin enemmän kuin kiitollinen, jos ehtisit antamaan jotakin vinkkejä tähän liittyen. Olisiko sinusta ajaminen ihan turvallista? Osaatko sanoa mitään tuosta rannikkoalueen maineesta? Mosambikin ja E-Afrikan rajan ylitys vaikuttaa suhteellisen haasteelliselta, mutta ei ilmeisesti mahottomalta? :) Kiitos, jos ehdit vastailemaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olemme maaliskuussa menossa Tofoon rannalle. Se on kaunis, suosittu ranta-alue, helpommin saavutettavissa kuin pohjoisempi Vilankulos, ja minusta vaikuttaa siltä, että maputolaiset ajavat sinne Usein virkistymään. Omalla autolla sinne varmasti pääsee parhaiten, kunhan muistaa, että auton pitää olla nelivetoauto (maastoauto), ja varaa matkoihin kärsivällisyyttä ja aikaa, Maputosta Tofoon menee pysähdyksineen helposti 7-8 h, ja pimeällä ajamista ei hirveästi suositella. Etelä-Afrikan ja Mosambikin rajalla pitää 2 x pysäköidä auto ja nousta leimauttamaan papereita ja näyttämään passeja (muistakaa hankkia viisumit etukäteen!) - ensin Etelä-Afrikan puolella, sitten körötätte Rajan yli, sitten sama operaatio Mosambikin puolella. Kysy lisää, jos on tarpeen, kerron sen mitä osaan ja voin antaa vinkkejä!

      Poista
    2. Kiitos Lotta mielenkiintoista tekstiä ja hienoja yksityiskohtia. Terveiset Suomen "adventtisohjosta".

      Poista
    3. Eipä kestä, Matti! Mafalala olisi ollut mielenkiintoinen kävelyreissu teidänkin kanssanne. Terveisiä sinne sohjoon täältä paahtavasta auringosta!

      Poista
  4. Tavattoman kiinnostava, erinomainen katsaus Mosambikin menneisyyteen ja tähän päivään, mistä täällä hyvinvoinnin Pohjolassa ei mitään tiedetä. Kiitos, Lotta! Ja lisää näitä, please!

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista kuulla Maputon historiasta! Ja varmaan tosi mielenkiintoista päästä kävelykierrokselle siitä kuulemaan. Aikamoista tuo siirtomaavallan aikainen meno, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yllätyin sen julmuudesta. Aika lähellä meitä on esimerkiksi äärettömän kaunis, nykyisin täysin raunioitunut ja pahasti roskien valtaama portugalilaistyylinen rakennus, jossa on kuulemma ollut pelätty salainen poliisi aikoinaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!