lauantai 16. tammikuuta 2016

Avain sisällä, me ulkona

Pienet jännitysnäytelmät pitävät virkeänä



Tällä viikolla tapahtui vääjäämätön eli se, että avaimet jäivät kotiin, kun lähdimme ulos. Kissa naukui surkeasti lasioven takana sisällä palatessamme. Se ei voinut käsittää, miksi emme vain vetäneet liukuovea auki ja tulleet tervehtimään sitä (tai pikemminkin päästämään sitä ulos).

Kissaa ei ehkä voi opettaa avaamaan ovea. Pari viikkoa aikaisemmin maputolaisella tallilla katsoin ihaillen, miten näppärästi vapaana vaelteleva hevonen avasi pitkillä hampaillaan pilttuun oven ja meni sisään syömään. Se toisti temppunsa parikin kertaa.

Hampailla sisään!

Tuona iltana olimme lähteneet kodin nurkista haukkaamaan happea eli keilaamaan. Koulun joululoma jatkuu täällä edelleen - joululomahan on täällä oikeastaan kesäloma, koska nyt eletään Maputon keskikesää, ja loma kestää peräti kuukauden päivät. Koulu jatkuu ensi tiistaina.

Maputon puut ovat kesäisessä kukoistuksessaan, joskin pitkään jatkunut kuivuus on saanut aikaan sen, ettei maisema ehkä ole niin vehreä kuin se voisi olla.  Alla kuva erikoisen näköisestä puusta kadulla porttimme edessä. Se on sama puu, jonka juurelta tuntematon mies keräili jotain elokuussa, "lääkkeelliseen käyttöön", kuten kiinteistönvälittäjä silloin sanoi (kasvilääkintähän on erittäin suosittua täällä, joskus siksi, ettei muuta vaihtoehtoa ole, joskus siksi, että se toimii).

Puu "koristelee" myös ympäristönsä ja pitää haravoijat kiireisinä.

Mikähän tämän puun nimi on?

Keilaaminen Maresin ostoskeskuksen keilaradalla oli hauskaa. Hämmästyin, miten hyvin se sujui minultakin, vaikka olin edellisen kerran keilannut palvelutalossa Göttingenissä vuosi sitten. Heittotaktiikkaani kuuluu, että pallo pitää vain viskata menemään mahdollisimman kovaa, silloin se ei ehdi lähteä vaappumaan ja kulkee suoraan edes johonkin maaliin (taktiikka toimii yleensä ensimmäisellä heitolla, toisella osuminen on jo vaikeampaa).

Radan automatiikka reistaili vähän väliä, mutta manutenção kävi järjestelemässä keiloja ihan kiitettävästi.

Terveisiä Maputon keilaradalta!
Kotipihalla tajusin, että avaimeni olivat jääneet ison kangaskassin pohjalle - olin käynyt aiemmin päivällä portugalin tunnilla ja tunkenut avaimeni ja oppikirjani vanhaan kauppakassiin (mahdollisimman vaatimaton kassi on usein täällä paras valinta). Aina en ota avainta mukaan lainkaan, ellei ole pakko. Markuksen ajatus oli tainnut kulkea samaa rataa.

Ei kun kertomaan vartijalle - mikäs se avain olikaan portugaliksi? Sade on chouva ja avain... se taisi olla chave. Aiheutan usein naurunpurskahduksia, otsanrypistyksiä ja kohonneita kulmakarvoja sekoillessani sanoissa.

Oma lisävaaransa tulee siitä, että jotkut portugalin sanat ovat samoja kuin ranskassa, mutta monet taas aivan erilaisia (kuten vaikka yllämainitut avain ja sade) eikä niitä voi päätellä mistään. Jos väitän olevani valmis (ranskassa prȇte) ja kokeilen sanaa preta, kerronkin olevani musta. Portugaliksi valmis on pronto kuten italiassa (nyt muistan sen jo, mutta pari noloa tilannetta se vaati)Kömmähdyslistani on loputon. Yritän laatia itselleni muistisääntöjä, mutta sitten pitäisi muistaa ne muistisäännöt.

Nyt sain kuitenkin selitettyä yksinkertaisin lausein, että chave on talon sisällä ja me olemme ulkona, joten temos um problema, meillä on ongelma, ja que podemos fazer, mitä voimme tehdä? Ahaa, sanoi vartija ja soitti tärkeänä johonkin, ilmeisesti vartiointifirmaan (toivoin, että lukkosepälle, mutta turhaan).

Onneksi tropiikin yö on lämmin, eikä Maputon kesässä tarvitse palella. Istuuduimme ulkosohvalle odottamaan ja seurustelemaan kissan kanssa lasioven läpi. Pojat taisivat pohtia jopa uimaan menoa, olivathan uimakamppeet valmiiksi ulkona kuivumassa.

Vartijan kollegat saapuivat nopeasti, mutta he tyytyivät levittelemään käsiään. Lukkosepistä ei kukaan tuntunut tietävän mitään, ainakaan sikäli kuin ymmärsin. Ehkä heitä ei ole, ainakaan päivystäviä. Kodin vara-avain olisi ehkä ollut työpaikalla, mutta juuri nyt senkään ääreen ei ollut pääsyä - sekin oli sattumoisin lukon takana, ja sen lukon avaamiseen olisi tarvittu kotiavainnippua, joka oli sisällä.

Marika-konsuli kuitenkin hoksasi kysyä minulta puhelimessa yhtä asiaa: onko vuokraisännällä avain? Ibrahim! Miten en muistanutkaan häntä: hän on ratkaisukeskeinen ihminen eikä säikähdä haasteita. Koska olin joulukuussa lähettänyt hänelle hiukan kipakan sähköpostin tekemättömistä töistä, halusin asetella sanani kohteliaasti. Keskustelumme eteni näin:

Ibrahim: Aa, Lotta, hyvää iltaa. Olen hyvin pahassa paikassa juuri nyt.
Minä: Hyvää iltaa, hyvää iltaa. Sepä ikävää. Hyvää uutta vuotta! Toivottavasti kaikki on hyvin.
Ibrahim: Kiitos, hyvää uutta vuotta. Niin, kuten sanottu, olen hyvin pahassa paikassa. Olen juuri vienyt anoppini Icoriin, hän on erittäin huonossa kunnossa, erittäin huonossa kunnossa. Voimmeko --
Minä: Sepä ikävää, olen todella pahoillani anoppinne puolesta. Toivon että tilanne korjaantuu. Todella toivon sitä. Minulla on vain yksi pieni kysymys, soitan täältä Kim il Sungin pihasta. Onko teillä vara-avain tähän taloon?
Ibrahim: Taloon? Vara-avain? Ei, ei ole. Olen hyvin pahassa paikassa, sairaalassa, voimmeko jatkaa -
Minä: Tuota, kun meillä jäi avain sisään, ja seison tässä ulkona juuri nyt. Kuinka voisimme päästä taloon sisään. Vartiointifirma ei osaa ehdottaa mitään. Kukahan voisi tulla murtamaan lukon. Olisiko teillä -
Ibrahim (toteavasti): Eikö teillä ole vara-avainta esimerkiksi lähetystössä.
Minä: Hmm, tuota, tavallaan, se vain ei ole saatavissa juuri nyt. Oikeastaan pitäisi vain päästä taloon sisään. Seison siis tässä pihalla ilman avainta. Olisiko teillä -
Ibrahim (äkkiä kiinnostuneempana): Sanoitteko siis, että seisotte talon pihalla juuri nyt ettekä pääse sisään. Mikähän lukko pitäisi avata?
Minä: Tuota, mikä tahansa lukko jonka saa auki. Vaikka keittiön.
Ibrahim: Haen työkalupakkini ja katson mitä voin tehdä. Olen siellä pian!

Ja hyvä näin, koska seuraavassa hetkessä kännykkäni pimeni, Markuksen puhelimesta oli jo virta katkennut eikä poikien puhelimissa ole vuokraisäntämme yhteystietoja... Soitin siis todellakin viime hetkellä. Aiempi kokemukseni on, että Ibrahim ei aina ilmesty ihan silloin kun on sovittu, mutta nyt hänen Mersunsa pysähtyi portin ulkopuolelle alle puolen tunnin kuluttua. Ehkä hänkin kaipasi vaihtelua sairaalamiljööseen ja anoppiraasun ongelmiin?

Ibrahim mittaili hetken ovia ja ikkunoita, kysyi toiveikkaasti, olisiko jokin ikkuna jäänyt auki (ikävä kyllä ei) ja päätyi sitten siihen, että lukon murtamisen sijaan oli helpompaa yrittää keittiön ikkunan kautta, kiinni tai ei.

Ikkunan kautta murtautuminenkaan ei täällä ole aina helppoa, koska kaikissa ikkunoissa on kalterit. (Kerran aioin hajamielisenä kurkottaa ikkunasta ulos nähdäkseni jotain ja löin pääni kalteriin.)

Huomasin, ettei vuokraisäntä oikein olisi halunnut vartijan tai tämän kollegoiden näkevän, mitä teki - en siinä tilanteessa saanut kysyttyä tarkemmin, miksi, mutta olen jo aiemmin huomannut, että monet mosambikilaiset eivät luota keneenkään, ei ainakaan mitä talojen työväkeen tulee. "Älä luota täällä keneenkään", se on itse asiassa sekä vuokraisännän että portugalinopettajan useimmiten toistamia ohjeita.

Hänelle oli selvästi epämukavaa, että kolme vartijaa seisoi katsomassa, miten hän murtautui taloon - liian selkeää havainto-opetusta? - mutta ei heitä oikein mihinkään siitä voinut komentaakaan. Siinä he seisoivat tumput suorina. "Vartijat ovat yleensä täysin toivottomia", tuhahti kampaaja, kun kerroin hänelle tapauksesta. No, minulle riittää, että he pysyvät päätoimensa eli vartioinnin ajan hereillä (se ei aina ole itsestään selvää). Monien talojen hälytysjärjestelmä on yhtä kuin vartija - muuta ei ole.

Vuokraisäntä oli valmis tuossa tuokiossa. Pääsimme sisään, ja tuntui siltä kuin usein tällaisissa tilanteissa - aivan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Kohta kaikki jo mutustelivat voileipiään telkkarin ääressä. Seuraavana päivänä joku tuli korjaamaan loput jäljet, ja ainoa ikkunan osa, joka vaurioitui "murrossa", oli moskiittoverkko. Ibrahim nosti ikkunan karmeistaan tuottamatta särön säröä.

Saimme kyllä vielä samana iltana keittiön lattialle lasinsiruja, mutta se liittyi minuun, ei taidokkaaseen murtoon: kun kiskoin myslipakettia jääkaapin täyteen sullotulta alahyllyltä, se veti mukanaan viinipullon, joka räiskähti sirpaleiksi lattialle. Ah, ja se oli vielä tavallista parempi viini!

Mutta nopeasti ja näppärästi Ibrahim työnsä teki ja siisti jälkensäkin saman tien (seuraavan päivän korjaaja vain viimeisteli ikkunan uudet kiinnitykset). Helsinkiläinen huoltoyhtiö ei olisi voinut toimia paremmin - ja olisi lähettänyt muhkean laskun. Kiittelin vuolaasti ja toivotin anopille paranemista.

Pitäkää te muut avaimistanne huolta!

Terkuin Lotta







10 kommenttia:

  1. Jännitystä elämään! Meillä ei ovea tai porttia saa ilman avaimia lukkoon mikä on ihan hyvä juttu, tekee lukkojen taakse jäämisen epätodennäköisemmäksi.

    Nukkuvat vartijat lienevät sen sijaan maailmanlaajuinen reaaliteetti. Meillä on onneksi vartijoiden lisäksi talossa tarmokkaat vahtikoiratkin. Jospa kissankin voisi opettaa oven avaamisen lisäksi haukkumaan raivokkaasti? :) Meillä yksi koirista osaa avata kahvasta oven mutta ei sentään kääntää avainta, eli lukkojen avaamiseen niistäkään ei kyllä ole.

    VastaaPoista
  2. Niin, joskus mietin, että mahdolliset hämärämiehet pääsisivät aika pitkälle ennen kuin istuallaan nuokkuva vartija havahtuu hereille ja toimintaan - ja luulisi, että uninen vahti on myös aika helppo kolkata? Naapurin vahtikoira sen sijaan oli hereillä ja haukkui raivokkaasti torstai-iltana, kun pihalla puuhasteltiin, mutta ikvä kyllä sen herättämiseen ja raivokkaaseen haukuntaan riittää ihan se, että avaan yläkerran ikkunan...

    VastaaPoista
  3. Sama kokemus umpiunessa nukkuvista vartijoista täällä Intian Bengalurussa (gated community). Illan viimeisellä koiranpissatuskierroksella, jonka teemme porttien sisällä, meille on tullut rutiiniksi käydä tervehtimässä vartijaa. Luulen, että hän suorastaan pahastuisi, jos emme herättäisi häntä ☺

    VastaaPoista
  4. Sama kokemus umpiunessa nukkuvista vartijoista täällä Intian Bengalurussa (gated community). Illan viimeisellä koiranpissatuskierroksella, jonka teemme porttien sisällä, meille on tullut rutiiniksi käydä tervehtimässä vartijaa. Luulen, että hän suorastaan pahastuisi, jos emme herättäisi häntä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todennäköisesti on juuri näin! Sinänsä en ihmettele, että vartijat niin helposti simahtavat. Täytyyhän työn olla aika puuduttavaa, etenkin jos vahtii vain yksittäistä taloa, jossa nyt ei paljoa tapahdu - lähdetään kouluun, töihin, kauppaan....

      Poista
  5. Oi voi, kuulostaapa seikkailulta, mutta onneksi selvisi hyvin kuitenkin! Hauska blogi sulla, tulin kurkkimaan ja liitin linkin sivulleni, toivottavasti on ok?

    VastaaPoista
  6. Loppu hyvin kaikki hyvin! Hauska puhelinkeskustelu teillä Herra Ibrahimin kanssa. Ja voi vartijoita tumput suorina seuraamassa tapahtumaa :D

    VastaaPoista
  7. Urhea Lotta-rakas! Itse olisin jo kirkunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mirva-kulta! Miten kummassa en ollutkaan tähän vielä vastannut, luulen että yritin kerran, mutta se jäi sille tielleen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!