keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Suomalainen ja venäläinen Maputossa

Hiustenpesua Swazimaassa ja hampurilaisia Etelä-Afrikasta


- Your hair looks bad, tukkasi näyttää huonolta, lausui hotellisiivooja tuomionsa, kun vietin viimeisiä päiviäni huoneistohotellissa. Säpsähdin: kuulinko oikein? Olin itsekin todennut, että kutrini olivat ammattiavun tarpeessa, mutta silti! Excuse me?

- Your hair is drying and breaking, suorapuheinen Lizzie täsmensi avuliaasti. Kuivuu ja katkeilee! Syyllinen ei kuulemma ollut niinkään aurinko, vaan Maputon hanavesi. Elokuun aikana ilmaantuneet lukuisat harmaat hapset hän jätti armollisesti huomiotta.

Kuivuu ja katkeilee!
Vesi on Lizzien mukaan niin likaista, että se panee hiukset koville. Ja tukkaa tulee täällä pestyä usein. Uima-altaiden kloorikaan ei varsinaisesti hemmottele hiuksia.

Mikä neuvoksi? Lizzie ehdotti räväkästi hiustenpesua pullovedellä. Tuttu portugalilaismies kuulemma tekee niin. En innostunut, onhan hiuksille keksitty hoitoaineet, ja pullovettä saa ostaa ihan tarpeeksi ilmankin että sitä kaataa suoraan pään kautta viemäriin.

Mutta tukalle piti tehdä jotain. Ainahan naisten pitää. Tuttujen vinkistä varasin ajan Maputon parhaan hotellin, Polanan, kampaajalle.

Kampaaja osoittautui venäläiseksi Soniaksi, joka on asunut Maputossa vanhempiensa kanssa jo koululaisena. Nyt hän asuu taas täällä muutaman Moskovan vuoden jälkeen ja työskentelee isänsä perustamassa kampaamossa. Isä on juuri nyt Moskovassa. Tytär ja koira ovat Sonian mukana Maputossa, aviomies jäi töihin Venäjälle. Asiakaskunta koostuu pitkälti kaupungin ekspatriaateista, joiden keskuudessa Sonian isä on jo pitkään ollut huippusuosittu. 

Puhelias Sonia totesi, että paluu Maputoon oli hänelle itselleen melko vaivaton, koska Afrikan tavat ja Maputo olivat jo tuttuja, Mosambik kun ei ehkä ole eurooppalaiselle tulijalle helpoin mahdollinen kohde. Hän arveli, että palaa vielä Venäjälle, mutta hankkii ensin täällä kansainvälistä työkokemusta ja näppituntumaa monenlaisiin hiuslaatuihin.

Polana-hotellista löytyi venäläinen kampaaja.
Sonia oli hotellisiivoojan kanssa samaa mieltä Maputon hanavedestä, ja lisäsi vielä, että se saa värjätyt hiukset haalistumaan nopeasti.

Kysyin, mitä Sonia kaipaa Moskovasta.

- Kauppoja! tuli vastaus salamannopeasti. 

Sen ymmärsin. Kävinhän itse läpi monta kauppaa ennen kuin löysin esimerkiksi auringolta suojaavan kasvovoiteen edellisen loputtua. En ollut ostanut päivävoidetta varastoon, koska ajattelin, että täytyyhän joka paikassa olla kosmetiikkaa.

Mutta markettien voiteet - ne harvat, joita on - ovat enimmäkseen rasvaisen ihon tuotteita, eikä niissä ole aurinkosuojaa. Eiväthän paikalliset tarvitse sellaista. Kuiva ihokaan ei ilmeisesti vaivaa mosambikilaisnaisia. Kosmetiikkakauppoja taas ei oikeastaan ole. Toissapäivänä osuin apteekkiin, jossa oli tasan yksi etsimäni kaltainen portugalilainen voide, tietysti lukollisessa kaapissa myyjän takana (tällaiset tuotteet ovat mosambikilaisittain varsin kalliita - sama kuin jos perusvoide maksaisi meillä satoja euroja). Ostin voiteen heti - kirjaimellisesti apteekin hyllyltä.

Mutta takaisin kampaamoon. (Soniakin muuten sanoi tuovansa Moskovasta aina meikit koko vuodeksi.) Mitä muuta Moskovassa on, mitä Maputossa ei ole? Vastaus yllätti ainakin minut. 

- McDonalds! Kaipaan pikaruokaketjuja. Kesälomalla Moskovassa aviomieskin ihmetteli, pitääkö sinun käydä joka päivä hampurilaisella, Sonia nauroi.

Yksityiskohta Polana-hotellista. 
Ajattelin huoliteltua ja solakkaa kampaajaa ahmimassa Big Maceja, ja kerroin Sonialle, että hänellä ja 13-vuotiaalla pojallani on jotain yhteistä. Kun poikani pari viikkoa sitten palasi Johannesburgista kansaivälisten koulujen yleisurheilukisoista, hän hehkutti Johannesburgin Mäkkäriä ja siellä syötyä ateriaa niin hartaasti, että ymmärsin sen olleen koko matkan kohokohta.

Sonia pani paremmaksi:

- Tiedäthän, että ulkomaalaiset tekevät täältä ostosmatkoja rajan yli Etelä-Afrikkaan, Nelspruitiin. Siellä on McDonalds. Olen joskus pyytänyt kavereita tuomaan minulle sieltä aterian, kun tiedän jonkun olevan tulossa sieltä päin. Voi tuntua vähän säälittävältä toivoa rajan takaa tuliaisiksi McDonaldsin ruokaa. Mutta kun on ollut täällä yhtä pitkään kuin minä, sen ymmärtää.

Siitä hotellisiivoojasta, Lizziestä. Hänellä oli suhteellisuudentajua.

Valiteltuaan vesiasiaa tovin hän piti tauon ja totesi, että me kaupunkilaiset olemme kuitenkin onnekkaita, kun saamme pesuvettä hanasta. Huonommin ovat asiat niillä lukuisilla mosambikilaisilla, jotka elävät vailla viemäriverkostoa, pahimmassa tapauksessa likaisen jokiveden varassa.

He puhdistavat sen juomakelpoiseksi tiputtamalla siihen klooria. Hiukan likainen hanavesi on siihen verrattuna pikkujuttu.

- Meidän täytyy olla kiitollisia, kun Jumala pitää meistä niin hyvän huolen ja antaa meille kelvollista vettä - ehkä ei täydellistä, mutta ei vaarallistakaan, Lizzie pohti, "God takes good care of us."

Kysyin vielä, missä Lizzie itse hoidattaa hiuksensa. Afrikkalaisnaisten kampauksethan ovat oma lukunsa, Lizzienkin päätä koristi taidokas lankakerämäinen muodostelma.

Tukat tällingissä Voitonpäivän juhlassa syyskuun alussa Maputossa.    
- Pesen tukkani Maputossa vain harvoin. Kun pitää laitattaa tukka, matkustan bussilla Swazimaahan ja panen siellä kaiken kerralla kuntoon, Lizzie paljasti.

Ei ihme, että Lizzie ehdotti minulle pullovesipesua. Eihän hän itsekään tyydy tavanomaiseen, kun hiuksista on kysymys. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja Swazimaassa kirkkaampi vesi.

Terkuin Lotta

1 kommentti:

  1. Jännää sisäpiiritietoa afrikkalaisesta kaupunkielämästä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!