Ennakkoluulojen kohteena

Alkuviikosta erehdyin vilkaisemaan yhtä täällä toimivaa keskusteluryhmää, joka pyrkii jakamaan infoa Mosambikista. Tai niin kuvittelin.

Monet jäsenistä näyttävät olevan Mosambikissa toimivia ulkomaalaisia yrittäjiä, esimerkiksi matkailualalta, ja huolenaiheet valikoituja: onko se ja se tienpätkä (pohjoisessa) turvallinen juuri nyt kuljetuksia ajatellen? Miltä xx-nimisessä lodgessa näyttää toissa viikolla Mosambikin rannikolla riehuneen Dineo-syklonin jälkeen? Saako xx-kaupungin huoltoasemilta nyt bensaa? Saako rajan yli tuoda tuoretta lihaa? Kysymykset eivät aina kosketa omaa elämääni, mutta ne ovat yksi ikkuna elämään Mosambikissa.

Maanantaina sivulla komeili kuva diplomaattiautosta. Auton vasemmanpuoleinen ovi oli auki ja rekisterinumero luettavissa. Katupuun alla seisoi mies, jota luonto kutsui kesken ajon. Kuva oli joltain kaupungin kadulta, en tunnistanut sen tarkemmin mistä. Julkaisija oli nimestä päätellen yksi Maputon pohjoismaalaisista.

Teksti otti kantaa Maputon vesipulaan. Todettiin, että tässä diplomaatti suorittaa oman osuutensa helpottaakseen Maputon vesipulaa, ainoalla tavalla jonka osaa. Kastelee kaupunkia, heh heh. Koska ei niistä ole muuhun.

Taustaa: edellispäivänä joku, nimestä päätellen ehkä portugalilainen, oli julkaissut kuvan diplomaattiautosta, jota oltiin pesemässä (siinäkin kilvet näkyvissä) ja kauhistellut, miten joku voi pesettää autoa kaupungissa, jossa vettä ei riitä. Kommenteissa meuhkattiin, miten diplomaatit ökyilevät, lennättävät takuulla käyttövetensä yksityiskoneilla ulkomailta, pesettävät autojaan pitkin päivää, täyttävät uima-altaitaan eivätkä yleisesti ottaen piittaa kuin omasta navastaan.

En osannut kovettaa itseäni. Yleistykset kirpaisivat. Esimerkiksi meidän Steliomme oli juuri edellispäivänä ajanut sateessa mutaisia hiekkateitä pitkin Matolan perukoille orpokotiin viemään yhtä sänkyä. Auto likaantui pahasti, mutta Stelio sanoi omasta aloitteestaan, että sopiihan, jos jätetään pesu myöhempään, kun vettä on niin vähän (vesi oli juuri sillä viikolla loppunut meiltäkin kokonaan).

Totta kai se sopi. Omaa allastamme emme ole täyttäneet aikoihin, ja kyllä vartijoidenkin puolen hanoissa edelleen virtaa vesi heidänkin ilokseen.

Diplomaateissa kuten muissakin on varmasti eroja, mutta monet expat-ystäväni suhtautuvat esimerkiksi henkilökuntaansa todella lämpimästi ja vastuuntuntoisesti. En tunnistanut näistä ilkeyksistä itseäni tai ystäviäni.

Uuden autokuvan myötä riemu nousi kattoon ja kommentointi kuumeni luokattomaksi. Edellispäivä oli lämmittelyä. Diplomaateista ei juuri muuhun ole kuin tekemään kaikkia tarpeitaan ympäriinsä, minkä muulta sikailultaan ehtivät, ja joka tapauksessa Maputo olisi parempi paikka ilman heitä. Ja vielä: "Mahtava kuva! Saanko jakaa?" "Kuka tietää, mihin maahan tuo rekisterinumero viittaa?"

Ei tietenkään ole asiallista hypätä puun juureen keskellä katua helpottamaan hätäänsä, mutta sitä tapahtuu koko ajan. Toiletteja ei ole. Minusta kuvan julkaiseminen pilkkaamismielessä on väärin eikä vihan lietsonta ainakaan helpota vesipulaa, joka ei sitä paitsi millään tavalla liity diplomaattikuntaan... pikemminkin ehkä jonkinlaiseen huonon hallinnon, ennakoinnin puutteen ja kovien luonnonolojen yhdistelmään.

Minäkin ajelen cd-autolla. Mistähän ryhmän paparazzit seuraavaksi keksivät haastaa riitaa? Löydänkö sieltä oman autoni ja aina kohteliaan Stelion ilkeiden tulkintojen kera? Ikinä ei voi tietää, ei tässä esimerkkitapauksessakaan, mitä kaikkea tilanteeseen liittyy.

Ärsytyskynnys ylittyi, ja tein virheen eli osallistuin. Kommentoin, että minusta tällainen pilkkaaminen tunnistettavan kuvan kanssa julkisella foorumilla ei ole oikein, ja hei, olisiko teistä hauskaa tulla kuvatuksi näin?

Arvasin, että minut halutaan ymmärtää väärin, joten lisäsin rautalangasta vääntäen, että asioiden toimittelu puun alla on tietysti hölmöä, mutta siihen ongelmaan eivät tällaiset konstit tepsi. (Vaikka kuvan ottaminen toisesta ihmisestä siinä tilanteessa, ja sen julkaiseminen, on vähintään yhtä typerää.)

No, en ollut tajunnut, että tämähän vasta olikin sotahuuto riidanhaluisille. Näin minulle muun muassa vastattiin (olen siistinyt tyyliä):

"En tiedä mistä tulet, mutta sinun maassasi on ehkä ihan ok pissailla puun alle. Täällä Maputossa se ei ole missään nimessä ok." Mitä ihmettä? Maputossa on todella likaista. Ihmisiä näkee asioillaan, no ainakin näillä pienillä, kadun varsilla päivittäin. Siitä kyllä periaatteessa sakotetaan, ja monissa paikoissa on julkisen virtsaamisen kieltäviä kylttejä, mutta...

"Autokuski? Kehtaatkin esittää näin rasistisen näkemyksen. Vihjailetko, että diplomaatit saavat pissailla mihin vain, mutta paikallisia saa moittia?" Olin vain todennut, että emmehän me tiedä, kuka kuvassa on, se voi olla myös kuljettaja. Hekin kun pukeutuvat siististi. Oletukset ja hätäiset johtopäätökset ovat somessa niin tyypillisiä ja tyhmiä. Ihan kuin some antaisi luvan heittää harkinta roskakoriin. Somekäytös on kauheaa kaikkialla.

"Ilman muuta saa kuvata ja julkaista kuvan tällaisesta rikoksesta. Ihan turha vaatia meitä käyttäytymään hyvin, kun toinen on ensin tyhmä. Jos olet niin piittaamaton, että toimittelet asioitasi keskellä katua, toimitus on julkinen. Diplomaattisuoja ei anna pissaamisoikeutta tai -suojaa!" Nyt minua alkoi jo naurattaa. Kiitos kun kerroit, olenkin aina luullut niin!

Pian koko keskustelu katosi, ehkä siksi, että minä ja eräs toinen pohjoismaalainen lähetystöihminen olimme tehneet siitä ilmoituksen ylläpitäjille. Ennen poistoa ylläpitäjä oli pyytänyt ihmisiä hillitsemään kielenkäyttöään ja pidättäytymään haukkumasta diplomaatteja, kansainvälisten järjestöjen työntekijöitä, autonkuljettajia tai muitakaan ryhmiä. Hänelle vastattiin kirjoitusvirheitä vilisevin haistatteluin.

Huokaisin helpotuksesta. Jouti mennä!

Hämmästyin kuitenkin vielä kerran. Pian ylläpitäjä (joka on alkujaan pohjoismaalainen) julkaisi päivityksen, jossa hän kertoi poistaneensa aiemman keskustelun. Mutta perusteet olivat muuta kuin luulin. Hän ei kertonut poistaneensa päivitystä yksityisyyttä loukkaavan kuvan takia. Hän perusteli osapuilleen näin:

"Poistin keskustelun, joka häiritsi joitakin jäseniämme. Kyse oli vakavasta ongelmasta. Meillä on niin erilaiset koulutustasot ja -taustat ja niin muodoin kyvyt hahmottaa, mikä on oikein. Ratkaisu voisi olla se, että lähetystöt kouluttavat itseään ja henkilökuntaansa sen suhteen, miten kaupungissa käyttäydytään. Toivotan kaikki tervetulleiksi keskustelemaan tästä."

Ai syntipukkeja olivat todellakin ne ympäriinsä pissailevat diplomaatit. Ei esimerkiksi hölmön kuvan julkaisija. Ei kiitos lusikkaa enää siihen soppaan.

Pikkujuttuhan tämä lopulta oli: ääliömäinen, jonninjoutava keskustelu, johon minun ei olisi koskaan pitänyt sekaantua. Pohdinkin, onko tämä edes blogipostauksen arvoinen, koska typeryydet on parasta vaieta kuoliaaksi. Ja toki tiesin, että diplomaateista - valtion virkamiehistä ja -naisista - on valtavasti vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja. Niistä ei pitäisi piitata.

Siksi ällistyinkin siitä, miten pahalta herjaavat yleistykset tuntuivat. Yksilöstä viis, kun ryhmää vihataan. Tehdään omat tulkinnat ja keksitään loput, kun tosiasiat eivät riitä.

Mutta kun minustakin tuntui hetkellisesti ikävältä, miltä mahtaa tuntua niistä tuhansista, joita tälläkin hetkellä herjataan estoitta ja paljon vakavammin lukuisilla keskustelupalstoilla toisaalla, ja joilla on pelissä vakavammat asiat, kuten elämä ja kuolema? Ei pikkujuttu heille.

Toivon, että he pysyvät poissa palstoilta ja tietävät mahdollisimman vähän itseään koskevista ilkeyksistä, jotka kertovat aina enemmän sanojistaan. Minäkään en olisi välittänyt tietää, vaikka parin päivän päästä pystyinkin jo nauramaan niille.

Seuraavana päivänä oli loppunäytöksen vuoro. Mies, auto ja helpotus -kuvan julkaisija julkaisi vielä yhden kuvan, joka esitti kivistä ja rautalangoista tehtyä kyyristynyttä ihmishahmoa. "Tällainen Corps Petrifié  on minun mieleeni. Ei liiku eikä haise." (Corps Petrifié, kivettynyt ruumis, viittasi edellispäivänä toisteltuun CD- eli Corps Diplomatique -ilmaisuun. Siitä sai myös hauskan väännöksen Corps Débile, debiili ruumis.)

Niin turhaa energian haaskausta. Antaisi jo olla, tuumin ja kirjauduin ulos.

Siis huvinsa kullakin. Pidän mieluummin omani. Varma voin olla vain siitä, ettei yksikään minun täkäläisistä ystävistäni, olivat he diplomaatteja tai eivät, julkaisisi netissä kuvaa, jonka tarkoituksena on vain pilkata ja nöyryyttää.

Terkuin Lotta