Minulta kysyttiin, mikä asia yllätti Maputoon muutossa. Varmaan monikin, mutta yhden osasin heti sanoa. Aikainen elämänrytmi (vaikka jälkikäteen ajatellen sen olisi voinut osata ennustaa!).
Ei täällä puoleenpäivään nukuta, hyvä jos seitsemään. Kello herättää meidätkin joka aamu kuudelta.
Ne, jotka haluavat esimerkiksi lenkille ennen kuin näin kesäaikana on liian kuuma tai kadunvarret täyttyvät pysäköidyistä autoista, ovat liikkeellä vielä aikaisemmin. Tiedän myös, että monet kauempaa meidän kulmillemme töihin tulevat, kuten vartijat, kuskit, puutarhurit ja kodinhoitajat, ovat ruuhkia välttääkseen ja töihin ennättääkseen istahtaneet chapa-busseihinsa ja autoihinsa jo kauan ennen kuin minä havahdun herätyskellon linnunlauluun (tai raakuntaan, miltä se lähinnä kuulostaa, jos herään kesken makean unen).
Afrikka on aamuvirkkujen manner.
Aurinko tahdittaa Afrikkaa. |
Valo säätelee elämisen rytmiä. Elämä tapahtuu auringon paistaessa. Päivä alkaa, kun aurinko nousee ja päättyy, kun se laskee. Karkeasti ottaen päivä kestää kuudesta kuuteen, kesäaikana pidempään. Esimerkiksi puutarhoiden kukat olisi hyvä kastella heti aamusta ennen kuin aurinko alkaa paahtaa ja haihduttaa veden. Taannoiset torakkamyrkyttäjät olivat oven takana jo ennen sovittua aamuaikaa.
Mielikuvat siitä, ettei mikään tapahdu ajallaan, on voinut unohtaa. Kaikki on ollut paljon täsmällisempää kuin odotin.
Illansuussa päivä menee mailleen nopeasti. Hämärän hetki on ohikiitävä tuokio ennen pilkkopimeää.
Elämä tietysti jatkuu pimeässäkin. Köyhemmillä ja kansoitetummilla asuinalueilla on ruuhkaa, kun töistäpalaajat purkautuvat pikkubusseista ja I love you -nimisistä lava-autokyydeistä ja kiirehtivät korttelikioskien kautta koteihinsa.
Aivan kuten Suomessa.
Meillä päin kadut vastaavasti tyhjenevät iltaisin. Esimerkiksi monet ravintolat sulkevat täällä melko aikaisin, kuten kahdeksalta, ja konsertit saattavat alkaa jo kuudelta. Se kyllä sopii minulle. Myöhemmin alkavien konserttien tai muiden iltaohjelmien odottelu on joskus tuskaa, kun jo lähdön hetkellä on unettavan pimeää!
Koulu alkaa puoli kahdeksalta aamulla. Koulubussi hakee ennen seitsemää - bussi on perillä reilusti ennen kuin koulun kello soi -, joten kuuden jälkeen ei ole enää varaa makailla. Aamut ovat minuuttipeliä, mutta emme kumma kyllä oikeastaan koskaan nuku pommiin.
Se johtuu siitä, että verhojen läpi siivilöityvän valon lisäksi kadun äänet herättävät. Kuudelta ulkona vallitsee täysi meno, ja koska asumme vilkkaan kadun varrella, jälleen uuden aamun ääniä ei voi olla kuulematta. Pojilla ei tosin takuulla olisi mitään sitä vastaan, että koulu alkaisi edes vähän myöhemmin.
Mutta kaikkeen tottuu. Naapurikoulu alkaa kuulemma vielä aikaisemmin, ruuhkien porrastamiseksi.
Moni toimistokin avaa ovensa puoli kahdeksalta. Jumppasalit tarjoavat joogaa ja zumbaa kuudelta niille töihinmenijöille, jotka eivät lenkkeile kaduilla, mutta kuka on zumbavireessä siihen aikaan?
Täällä todennäköisesti monikin! En vain ole herännyt katsomaan.
Myös poikien koulu tarjoaa joissakin urheiluharrastuksissa ns. morning practicen eli treenit aamukuudelta iltapäivätreenien lisäksi.
En ole itse ihastunut tähän käytäntöön. Aamutreeni on periaatteessa vapaaehtoinen, mutta sanopa se nuorelle, jolle valmentaja on korostanut, että saahan sitä ihan vapaasti päättää olla tulematta, mutta kaikkien säännöllinen harjoittelu on avain koko joukkueen menestykseen ja kauden päättyessä jaetaan palkinnot... Monet urheiluharrastukset ovat aika kilpailukeskeisiä.
Mielestäni Secondary-puolen päivät ovat pitkiä ihan ilman aamutreenejäkin - itse asiassa harrastuspäivinä pojilla on pidemmät "työpäivät" kuin perheen työssäkäyvällä! -, ja kansainvälisen IB-koulun tahti on muutenkin intensiivinen.
Mikäs on herätessä, kun puutarhassa tervehtii kesät talvet näin kaunis kukka! |
Minusta oppilaiden voisi antaa nukkua edes siihen kuuteen. Ja kyllä, myönnän, myös vanhempien - bussi ei hae aamutreeniin, vaan sinne ennättäminen vaatii ratin taakse vääntäytyvän isän tai äidin. (Ehkä kyse onkin vain omasta laiskuudestamme!) Toki lähdöt ovat periaatteessa helppoja, kun ei tarvitse kuin työntää jalat sandaaleihin - toista olisi, jos pitäisi aloittaa raaputtamalla auton jäisiä ikkunoita ja auraamalla pihaa...
Tosiasia kuitenkin on, että kumpikaan pojistamme ei ole ollut hirveän innostunut varhaisaamutreeneistä, enkä pane sitä pahakseni. Välillä niihin noustaan, useammin ei.
Viikonlopun turnauksetkin alkavat poikkeuksetta seitsemän jälkeen.
Aikainen rytmi pimeine iltoineen pitää huolen siitä, että unta ei tarvitse odotella. Kukaan meistä ei enää kykene yökukkujaksi. 16-vuotias onnistuu siinä parhaiten. Kymmeneen maissa kaikki ovat yleensä sängyssä, kahdeksan tuntia unta tuntuu riittävän koululaisille. Univelkaa toki saattaa kerääntyä.
Yritin esimerkiksi eilen lukea Paul Austerin uusinta kirjaa, mutta kymmeneltä silmäni painuivat kiinni (kirjakin painoi aika lailla - 1141 sivua!). Säpsähdän usein hereille ennen kelloa - arkiaamuisin kissa ja minä olemme ensimmäiset jalkeilla, ja hoipertelen automaattiohjauksessa keittiöön katti jalanjäljissäni herätettyäni sitä ennen pojat.
Ei kello kuusi tietenkään mikään tavaton heräämisaika ole. Se on itse asiassa aika tavallinen kaikkialla. Tosiasiassa toivoisin silti voivani nukkua enemmän.
Mutta aikaiset herätykset vain ovat maan tapa. Muistan aina sen kerran, kun juttelin nigerialaisen Susanin kanssa, ja hän sanoi: "Oi, en minä niin kovin aikaisin käy lenkillä... vasta viideltä."
Mikä olisi se aikainen vaihtoehto, kysyin. "No, kuumana aikana vedän lenkkitossut jalkaan neljän jälkeen", hän vastasi. Ymmärsin toki, että hänen pitää myös ehtiä kuudeksi kotiin laittamaan lapsia kouluun. Aikamoinen extreme-suoritus minusta silti!
Afrikan valoisan sinitaivaan alla kaikki tuollainen on kuitenkin helpompaa. Aurinko on hurja herättäjä. Luulen, että Suomessa minunkin pakotettu aamuvirkkuuteni karisee äkkiä.
Terkuin Lotta
(ja kiitos inspiraatiosta mahtavalle Chez Hélénalle - Afrikan aikainen rytmi kolkutteli mielessäni jo aiemmin, mutta hänen postauksensa aiheesta muistutti, että nämäkin pohdinnat voi pukea myös sanoiksi. Käykää lukemassa! Haluaisin myös kysyä ihanaa Edustusrouva-blogia Sudanissa pitävältä Katalta, saiko hän pitää aamukuuden herätyksensä vai pitikö siirtyä aamuviiteen. Toivottavasti ei!)