Road trip naapuriin

Häivähdys Neuvostoliitto-oloa (ja pari leijonaa)

Perheen ammattidiplomaatille koulun syyslomaviikko lokakuun puolivälissä oli työntäyteinen. Ilahduin valtavasti, kun Maputossa pitkään asunut suomalaisnainen kysyi, lähtisimmekö hänen seurakseen lyhyelle reissulle Etelä-Afrikkaan, Krugerin kansallispuistoon.

Nämä Krugerin kissat eivät pahemmin piitanneet yleisöstä.

Tiesiköhän Kirsi, että pelasti viikkomme? Suurkiitos siitä. Tällä talonvahdilla oli jo melko mökkihöperö olo vesi- ja sähkökatkosten ja muiden huolten jälkeen (luovuin taannoin kodinhoitajastamme, en siksi, että hänessä olisi ollut jotain vikaa - päinvastoin -, vaan siksi, että kodin jakaminen päivittäin kahdeksan tunnin ajan toisen kanssa tuntui liian oudolta. Meillä ei myöskään ollut hänelle tarpeeksi töitä). Mutta ratkaisu oli vaikea.

Maputosta on vain 119 kilometriä lähimmälle Etelä-Afrikan raja-asemalle. Kun siitä mennä posottaa yli näytettyään ensin kiltisti paperinsa ja passinsa Mosambikin puolella rajaa, sitten toistamiseen Etelä-Afrikan maaperällä, on jo melkein Krugerin sisääntuloportilla. 

Reissun vaatima paperisotakin oli jo puoliksi voitettu, sillä teimme elokuussa yhden yön pikamatkan Krugeriin Marloth Parkiin, Maqueda Lodgeen (hyvä kohde esimerkiksi häämatkalaisille tai muun merkkipäivän viettäjille).

Aikuisille riittää passi ja viisumi, jolla Mosambikiin pääsee takaisin, mutta alaikäinen tarvitsee syntymätodistuksen (siinäkin tapauksessa, että molemmat vanhemmat ovat mukana) ja, jos hän matkustaa vain isän tai äidin seurassa, toisen vanhemman suostumuksen matkaan. Vielä tarvitaan . poissaolevan huoltajan passin virallinen kopio. Meidän ei tarvinnut hankkia kuin nämä kaksi lisädokumenttia kummallekin pojalle. Paperit ja passit näytetään kahteen kertaan, ensin Mosambikin puolella rajaa, sitten parinsadan metrin päässä Etelä-Afrikan puolella. Joskus jonoissa voi vierähtää pitkäkin tovi.

Majapaikkamme.

Kun pääsimme ruokakauppaan Etelä-Afrikan puolella Komatipoortin kylässä, joka on siltä suunnalta Krugeriin tulijoiden ensimmäinen etappi, käsitin olleeni aika pitkään Maputossa.

Tuijotin hyllyjä suu auki kuin neuvostoliittolainen loikkari. Näin paljon hedelmiä, marjojakin - en ollut nähnyt mustikoita heinäkuun jälkeen. Pieniä Babybel-juustoja, muista puhumattakaan! Ihmeellisiä sinisiä muroja! Lehtiä ja kirjoja! Dvd-elokuvia, laillisia ja toimivia - me emme täällä ole nähneet kuin niitä piraattikopioita, joiden laatu on aina yllätys. Ja mikä mahtavinta, tuoremaitoa!

Muumit afrikaansiksi.

Luitte oikein, maitoa. Etsittyäni elokuussa turhaan tuoremaitoa Maputosta olin jo unohtanut koko juoman olemassaolon, mutta matkaseuralaiseni arvasi sanomattakin, millaisia Komatipoortin hienouksia ehkä osaisimme arvostaa. "Nyt kannattaa ostaa tuoremaitoa. Sitä ei saa Maputosta." Tell me about it! Pojat eivät pidä säilyvän maidon mausta Suomessakaan.

Hulluinta on, että Komatipoort on oikeasti todella pieni paikkakunta, ei mikään shoppailuparatiisi. Minulle se kuitenkin riitti, kuola valui suupielistä.

Onhan Maputossa kauppoja, viime vuosiin verrattuna paljonkin. Mutta kaikkea ei tänne asti tuoda, ja joskus hyllyt ovat tyhjät. On vain opittava, mikä on minkäkin liikkeen valtti. Yhdestä liikkeestä saa pestoa, toinen myy kissanhiekkaa, kolmannessa on hyvä valikoima liha- ja kalapakasteita ja neljännestä löytää kuplavettä isossa pullossa.

Kaikkeen tähän tietysti tottuu nopeasti.

(Joskus tapahtuu riemastuttavia yllätyksiä. Kuten ystäväni Marika sanoo, Maputossa voi vielä kokea aitoa löytämisen iloa. Olin etsinyt pitkävartista rikkalapio-harjasettiä kaikkialta, tuloksetta. Myynnissä oli vain harjoja tai pieniä rikkalapioita. Kaipasin kipeästi muuttokuormasta jäänyttä Sini-rikkalapiota. Kun olin erään kahvilan viereisessä minipuodissa ostamassa juotavaa, huomasin hämärässä peränurkassa etsimäni kaltaisen lapio-harjasetin. Piti ihan kysyä, oliko se putiikin omaa siivousvälineistöä - niitä kun oli vain yksi. Sain ostaa sen. Poistuin ilahtuneena juomatölkit ja harjasetti kainalossani.)

Etelä-Afrikan hintatasokin on kukkaroystävällinen. Maputossa kova tuontivero ja pitkät kuljetusmatkat sekä se, että oikeastaan melkein kaikki tuodaan muualta, nostavat kulutustuotteiden hintoja ylös.

Pian kömmimme valtavine ruokasäkkeinemme autosta Buckler´s Africa -majapaikan ovelle. Mopo niinsanotusti lipesi neuvostoloikkarin käsistä, mutta puolustuksemme totean, että mukana oli kolme liikunnallista poikaa...

Buckler´s Africa sijaitsee puiston laidalla, joten sen uima-altaalta voi tiirailla Krugeriin. Tuloiltana näimmekin sarvikuonoja ja elefantteja juomassa. Pääsimme lomatunnelmaan. Tuntui hyvältä olla Afrikan mantereella sekä nähdä - ja muistaa - siitä tämäkin puoli. Kirsi muisti vielä huomauttaa, että hanavettä voi juoda - sekin vielä! Kanisterit hiiteen pariksi päiväksi.

Näkyykö elefantteja? 

Entä ne eläimet? Ettei kukaan luulisi, että matkan pääasiallinen anti oli maidossa, hanavedessä ja Komatipoortin Supersparissa (vaikka nekin ovat tärkeät, kun turisti tulee Maputon suunalta), todettakoon, että Kruger on maineensa veroinen elämys ja joka kerta erilainen. Eläimethän ovat siellä kotonaan, joten ne näyttäytyvät - tai eivät näyttäydy - omilla ehdoillaan.

Oppaita ja muuta kirjallisuutta on tarjolla runsain mitoin, ja suosittelen sellaisten hankintaa, sillä hyvillä tiedoilla retkestä saa enemmän irti. Kruger on paljon muutakin kuin "Big Five" (leijona, leopardi, norsu, sarvikuono ja puhveli). Esimerkiksi hyeenat ovat kummallisen näköisiä, pelottavia, kiinnostavia ja yllättävän isoja otuksia, joiden ei haluaisi hölkyttävän vastaan iltakävelyllä. Alla pahkasika.

Pumba ruokailee.

Tällä kertaa kohtasimme viisikon kuninkaat eli leijonakaksikon ihan tien vieressä. Mikä ilo! Ne ovat kuvassa ylempänä. Katsekontakti ison kissan keltaisiin silmiin on pysyvä matkamuisto.

Viereemme pysähtyi toinen auto, jonka matkustaja rullasi etuikkunan auki ja kysyi, mitä katsomme.

Kirsi viittilöi tien viereen ja vastasi: "Suoraan edessänne on kaksi leijonaa puun alla nukkumassa, there are two lionesses sleeping under the tree straight ahead." Sen jälkeen hän kääntyi meihin kyytiläisiin päin ja tuuletti.

"Jess! Edessänne on leijona! Ihan joka päivä ei pääse sanomaan tällaista lausetta!"

Taas näissä kulisseissa!

Kotona vastassa oli jotain uutta, ovivartija (pääsin kyllä sisään tervehtimällä ja kertomalla, että asun täällä) ja jotain odotettua: muuttolaatikot.

Kiitos Kirsin kylmälaukun, kotiin Avenida Kim Il Sungin jääkaappiin körötti muun muassa kaksi tölkkiä Woolworthin tuoremaitoa. Luksusta! Toisessa on tilkka jäljellä. Niistä on kaadeltu hartaasti ja säästellen.

Terkuin Lotta

P.S. Entinen kodinhoitajamme sai kokopäivätyön jo viikon kuluttua siitä, kun hän lopetti meillä. Eri foorumeille laittamamme ilmoitukset poikivat puheluja, ja möin jopa eioota muutamille kyselijöille. Mikä helpotus! Olin piehtaroinut öisin tunnontuskissa miettien, miten naisparan kävisi. Olimme päättäneet tukea häntä rahallisesti siihen asti, että hän löytää uuden pestin, sillä työttömyys kehitysmaassa on karu kohtalo. Parempi kuitenkin näin. Mekin taisimme jo löytää etsimämme eli osa-aikatyötä etsineen siivoojan, joten tällä saralla asiat ovat taas järjestyksessä.

Kop, kop, onko hallituksen vettä?

Lasillinen kerrallaan

Viime aikoina ajatukseni ovat pyörineet, vai pitäisikö sanoa lilluneet, vedessä. Laaja sähkökatkos pimensi Maputon pari viikkoa sitten. Istuin silloin portugalin tunnilla. Luokkahuoneen valot sammuivat ja ilmastointilaite lakkasi hurisemasta.

Sillä hetkellä en jäänyt miettimään asiaa, pieniin katkoksiinhan tottuu. Tunnin jälkeen muistin liian myöhään, että vessaakaan ei nyt sitten voi vetää (muistanette aiemman blogipostauksen aiheesta - Maputossa päästään usein perusasioiden äärelle!). Seuraavana päivänä kielikoulun vessaan oli ilmestynyt tuoksuvalla pesuvedellä täytetty ämpäri ja kauha.

Kodin tärkeimmät tavarat, oli katkos tai ei.

Harmittomalta tuntunut sähkökatkos olikin laajemman riesan alku. Kaksi muuntajaa oli hajonnut, minkä seurauksena vedenpuhdistamot eivät voineet toimittaa vettä Maputon alueelle tavalliseen malliin.

Moni talous oli päiväkausia joko ilman sähköä, vettä tai molempia. Eivät kuitenkaan kaikki! Presidentin ja tärkeimpien ministerien kotien tuntumassa ei ollut ongelmia. Valtaeliitillä taitaa olla omat jakelukanavansa, joita rahvaan huolet eivät häiritse.

Tänne muuttaessamme minusta tuntui alkuun hassulta, että meillä riittää lämmintä vettä. Talossa on tarpeeksi isot lämminvesiboilerit. Saksassa meillä oli liian pieni boileri, ja kylpemiseen vaadittiin rasittavaa kuuman veden kantoa ämpärillä keittiöstä, jossa oli erillinen boileri (se niistä saksalaisista insinööri- ja suunnittelutaidoista). Oli helpotus, kun kylpyhuoneen boileri hajosi puoli vutta ennen poismuuttoa ja tilalle kärrättiin isompi. Vihdoin kuumia kylpyjä!

Vähän sama tilanne oli Brysselissä. Sielläkin meillä oli amme ja boileri eri paria. Suomen lomilla nautin aina valtavasti siitä, että hanasta saattaa laskea huolettomasti kuumaa vettä tarvitsematta pelätä sitä hetkeä, jolloin se alkaa vääjäämättä muuttua haaleaksi ja lopulta kylmäksi  - eikä amme ole silloin edes puolillaan.

Täällä, jos missä, olisin ymmärtänyt, ettei kuumaa vettä ole. Vesihän on monille ylellisyyttä, Maputossa tilanne on poikkeuksellisen hyvä muuhun maahan verrattuna. Siis silloin, kun vedenjakelu toimii...

Funktionaalista puutarhasisustusta.

Kuten kuvasta näkyy, meidänkin pihallamme komeilee kaksi vesitankkia. Niihin virtaa säännöllisesti hallituksen vettä, government water, kuten vuokraisäntämme Ibrahim asian ilmaisi tankkeja esitellessään.

Vedenjakeluhäiriön aikana tankeissa ei tapahtunut mitään. Ainakaan niihin ei kuulunut virtaavan lisää vettä. Tiskasin kuten kesämökillä Suomessa, kuumalla vedellä ja säästeliäästi (emme ole vielä saaneet hankituksi astianpesukonetta - se ei jotenkin ole tuntunut oleelliselta, kun kaikkea muuta hankittavaa on ollut yllin kyllin). En uskaltanut lotrata surutta säiliövedellä, olihan olemassa riski, että se lopahtaa äkkiä. Oli kerrottu, että jakeluhäiriö voi kestää viikkokausia. Ei tullut mieleenkään esimerkiksi täyttää vuotavaa uima-allasta.

Hallituksen vettä?

Tankkien ansiosta meillä oli kuitenkin asiat hyvin, olihan niissä vettä käytettäväksi ja saimme (lyhyet) suihkumme. Monilla muilla oli huonommin. Esimerkiksi kodinhoitajammme piti käydä jalkapatikassa ostamassa kaikki käyttövetensä. Autoilevilla oli helpompaa, he pystyivät hakemaan kymmeniä litroja kerralla.

Tilanteen parannuttuakin vettä jaettiin monin paikoin varmuuden vuoksi säännöstellen. Jos vesikatkos olisi jatkunut pidempään - se on ilmeisesti nyt ohi -, mekin olisimme ennen pitkää tilanneet yksityiseltä firmalta tankkeihin täydennystä.

Juomavesihän nyt täytyy joka tapauksessa aina ostaa, oli vesikatkoksia tai ei. Vesikanisterit ovat kodin tärkeimmät tavarat, ja kummallista kyllä olen huomannut, että juon kuumassa Maputossa paljon vähemmän vettä kuin kylmässä Suomessa. Kun vettä ei voi noin vain valuttaa hajamielisesti hanasta, vaan jokainen lasillinen on harkittu ("kai muillekin riittää?", "pärjäisikö tällä vielä huomiseen?"), jäädään litrojen päähän suomalaisista vedenjuontisuosituksista. Lasillinen kerrallaan.

Tankeista ei näe, paljonko niissä on vettä jäljellä. Vesikatkon aikana turvauduin vuokraisännän neuvomaan koputusmetodiin, jota voisi nimittää myös arvauskonstiksi. Koputtelin tankkeja ja kuulostelin, seuraako koputusta ontto kaiku vai vaimeampi ääni. Kop, kop, onko hallituksen vettä?

Viime perjantai-iltana meidät yllätti jälleen vuorokauden mittainen sähkökatkos. Hanat huokailivat tyhjää ja jääkaapin ovi piti pitää visusti kiinni. Onneksi on uima-allas! Sekin tosin on vuoto-ongelmineen korjauksen tarpeessa, mutta sieltä sai vettä vessanpönttöä varten.

Tähän mennessä oli nimittäin jo selvinnyt, että pihan toinen silmänilo, pikkuauton kokoinen generaattori, ei toimi. Jostain syystä en tässä vaiheessa enää yllättynyt.

Löysin kielikoulun kautta laitteelle korjaajan, Paulon, joka kävi tänään jo kolmatta kertaa sitä katsomassa (odotin häntä muun muassa koko viime viikon). Korjaus on edistynyt: ensimmäinen diagnoosi "jokin on vialla" (something is wrong, kuten talon aikaisempien asukkaiden huoltomiehenä toiminut islantilainen muotoili) on kehittynyt muotoon "jokin osa täytyy ehkä vaihtaa".

Vähäpuheinen, mutta avulias islantilainen, jolle soitin viimeksi tänään, muun muassa auttoi löytämään generaattorin sähkötaulun talon komeroiden uumenista. Samassa kaapinnurkassa oli myös elämää nähneen näköinen kassakaappi. Siitä tuli lähinnä olo, että sille, mitä tuon sisuksiin hautaa, sanoo ikuiset hyvästit.

Ehkä näen vielä sen päivän, jolloin generaattori hyrähtää käyntiin, kun valot sammuvat.

Tuleekohan generaattori joskus kuntoon?

Mutta takaisin viikonvaihteen sähköttömään tilaan. Yöllä oli tukalat oltavat, kun ilmastointi ei ollut viilentänyt huonetta illalla, ja päivällä oli hikoiltu 36-38 asteessa ilman vilvoittavia merituulia, joista Maputossa saa nauttia usein.

Irrottelin kosteat polyesterilakanat ihostani ja tassuttelin alakertaan lukemaan taskulampun valossa amerikkalaisen koulun kirjastosta lainaamaani kirjaa, jaloissani nelijalkainen, joka pärjää ilman sähkövalojakin. Oikeastaan ihan tunnelmallista.

Sähkökatko merkitsee myös laatuaikaa.

Terkuin Lotta