perjantai 6. lokakuuta 2017

Mosambikin rannoilla: Bilene, Afrikan Hanko


Kun sain tietää muuttavani Mosambikiin, ajattelin heti Intian valtamerta. Rantaviivan pituus on uljaat 2 500 kilometriä. Olemme tutkineet sitä tähän mennessä yllättävän vähän.

Yksi syy on etäisyydet. 30 kilometrin päässä sijaitsevan Macanetan kauniiden rantojen lisäksi nopeita päiväretkipaikkoja ei oikein ole, ja Mosambik on muutenkin valtavan kokoinen. Macaneta ei kuitenkaan ole mikään polskutteluparatiisi. Ellei rakasta aalloissa kieppumista, uiminen on turvallisinta majatalojen uima-altaissa.

Viime vuonna ajoimme Inhambaneen, Tofon rannoille noin 500 kilometrin ja 7-8 tunnin ajomatkan päähän. Mosambikissa on paljon upeita sukelluspaikkoja, joista Tofo on yksi. Siellä voi nähdä muun muassa paholaisrauskuja (manta rays). Ensi viikolla on koulun lomaviikko ja ajamme pykälää ylemmäs, 700 kilometrin päähän Vilankuloon. Silloinkin olemme yhä rannikon eteläosassa - siitä saa käsityksen etäisyyksistä.

Vinkki: Tofosta löytyy suomalaisten Jari ja Satu Forsmanin pyörittämä sukellus- ja merisafarikeskus Liquid Dive  Adventures


Jalanjälkiä ja yksi kirmailija sumuisella kaistaleella laguunin ja meren välissä.

Nyt toivoin pääseväni uimaan ilman, että tarvitsee varoa Macanetan merivirtauksia, Tofon surffareille sopivia monsteriaaltoja tai vaikkapa vain lasinsiruja. No, ei tämän kuvankaan ranta polskuttelurannalta näytä. Mutta ihan sen takana voi polskutella. Kävimme siis Bilenessä.

Rantakylä Bilene on mosambikilaisten, etenkin maputolaisten, ja eteläafrikkalaisten suosima bilepaikka, eräänlainen Afrikan Hanko.

Sinne vetää ainakin kaksi tekijää: kohtuullinen kolmen tunnin ajomatka Maputosta ja Etelä-Afrikan rajalta sekä se, että siellä voi uida ja nauttia vesiurheilusta turvallisesti.

Aurinkoisenakaan aamuna laguunissa ei ollut tungosta. Huomatkaa puiset roskikset - siistiä!

Bilenen suolavesilaguuni avomeren ja mantereen välissä on kuin luonnollinen uima-allas, ja siksi esimerkiksi perheiden suosiossa. Se oli paljon isompi kuin odotin, ja jopa 30 metriä syvä eli ei mikään lätäkkö. Rantoja pitkin voi mainiosti kävellä ja lenkkeillä, aitoja ei ole.

Laguunin suulle puolestaan pääsee moottoriveneellä.

Maputosta ja kauempaa tulevat turistit yöpyvät leirintäalueilla ja hotelleissa. Ajanvietto keskittyy niihin ja rantakaistaleille niiden edustalla.

Paikalliset ajavat autonsa rantakadulle kylän julkisen rannan kohdalle kuten maputolaisten "olohuoneessa" Costa do Solilla, vääntävät volyymin kaakkoon ja nostavat kylmälaukut takaluukusta. Bailut ovat siinä, joten rantakadulla on paras ajaa varovasti kiemurrellen!

Naiset kuljettavat tavaroita laguunin rantaa pitkin kylää kohti aurinkoisena aamuna.

Laguuni on ihastuttava, mutta sen suulla avautuvat henkeäsalpaavat näkymät. Ylitys veneellä vie varttitunnin. Retkeily on järjestäytynyttä näillä mittapuilla: voit ilman muuta luottaa siihen, että kun norkoilet rannalla, joku tulee hyvin pian tarjoamaan ylitystä. Kannattaa sanoa kyllä. Maksoimme 3 000 meticalia eli noin 40 euroa.

Nuorimmainenkin, joka lähti Bileneen pitkin hampain sen takia, että hän joutui reissun takia jättämään väliin kohdallaan ensimmäiset koulujenväliset yleisurheilukisat Swazimaassa (ja siellä olisi ollut mahdollista tavata myös vuosi sitten sisäoppilaitokseen siirtynyt ystävä), haltioitui näkymistä niin, että unohti murjottaa.

Likomärät vaatteet eivät haitanneet. Hän olisi seissyt rannalla loppumattomiin aaltoja katsellen.


Valtameri tekee vaikutuksen kaikilla säillä. 

Onnekkaimmat voivat nähdä merikilpikonnia ja tähän vuodenaikaan avomerellä myös valaita.

Sää ei suosinut meitä Bilenen reissulla (kyllä, Mosambikissakin voi olla viileää!). Satoi, ja tuuli ujelsi tuntuvasti läpi yön, mutta merihän on aina maalauksellinen, eri tavoin vain. Lähtöaamuna tuuli oli tyyntynyt, ja ennätimme pulahtaa laguuniin.

Vaatteet kastuvat, mutta kastukoot! (Ja olivathan ne jo valmiiksi aika märät.)

Entä ruokailu? Bilenessä on ihan sopivasti ruokapaikkoja. Meren antimet ovat, kuten Mosambikin rannikkoseudulla yleensä, hyviä - sain Complexo Palmeiras -leirintäalueen sinänsä koruttomassa rantaravintolassa todella tuoreen makuisen kala-annoksen.

Meille suositeltiin myös Highlander Fishing Lodge -nimisen, kalastusretkiin erikoistuneen majatalon ravintolaa, ja kävimme katsastamassa sen sateisen aamun ohjelmanumerona. Mosambik on sinänsä mainio paikka myös syvänmerenkalastuksesta kiinnostuneille. Matka kalamajalle oli melkoista hiekkatiellä mönkimistä (varsinaisista mönkijöistä lisää edempänä). Onneksi on se nelivetoauto!

Syrjäisen paikan ravintola näytti vakuuttavalta, mutta syöminen jäi aikapulan takia ensi kertaan. Bilenen reissu oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun onnistuin toteuttamaan travelling light -periaatetta vaatteiden suhteen.

Tietenkin juuri silloin vaatteet kastuvat läpimäriksi sateisella meriretkellä, ja jokainen voi miettiä, kuivuvatko esimerkiksi paksu huppari tai farkut kylmässä ja kosteassa hotellihuoneessa. Asiaa ei helpottanut se, että yksi meistä oli unohtanut yövaatteetkin kotiin.

Meillä oli niukasti kuivia vaihtovaatteita, joten retken jälkeen oli viisainta valita hotellin sinänsä kelvollinen, ehkä hiukan sieluton ravintola.


Odottamattoman kaunista Mosambikia.

Pitkänä viikonloppuna Bilenessä oli myös mönkijöiden kokoontumisajot. Joka toinen nuorimies päristeli vastaan mönkijällä, osalla tyttöystävä kyydissä.

Kyselimme mönkijän vuokraamisesta, sillä meidän pojat ovat aina valmiita vauhdin hurmaan, mutta useimmat olivat kuulemma tulijoiden omia. Hotellinkin parkkipaikalla oli pari mönkijälastillista ihailevien silmäilyjen kohteena.

Ystävällinen hotellivirkailija tavoitteli paria paikallista, joilla on ollut tapana vuokrata mönkijöitään turisteille. Menopelit olivat kuulemma rikki.

Näin siis ainakin maanantaiaamuna, pitkän viikonlopun päättyessä. Ei mikään ihme, jos ne vehkeet olivat samoja, joilla oli hurjasteltu koko viikonloppu. Täytyy myöntää, että olin helpottunut, ettei mönkijäajelu järjestynyt. Olimmehan matkalla Bileneen todistaneet karmeaa (tosin näillä seuduilla ikävän tavallista) liikenneonnettomuutta, josta kerroin edellisessä postauksessani.

Hotellivirkailijaa nauratti, kun kysyimme, onko mönkijän vuokraamiseen ikärajoja, hauskanpito kun kiinnosti etenkin nuorimmaista.

Olen ilmeisesti ollut Afrikassa nyt riittävän pitkään, sillä tajusin itsekin kysymykseni älyttömyyden. Ikäraja? Kuka sellaista valvoisi? Miten, ja ennen kaikkea miksi?

Ikä on se mikä sen sanotaan olevan.

Virkailijan kasvoille levisi vaikeasti määriteltävä ilme.

"Olemme Bilenessä... ei täällä Afrikassa ole sellaisia sääntöjä."

Terkuin Lotta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!